meteli.net sivuilta löytyy esiintyjiä aina vuodesta 2001. Mutta muistan, että ennen vuotta 2001 on myös ollut holjat markkinat.
Olen syntynyt itse 1990.
Minua kiinnostaisi tietää mistä asti Holjia on järjestetty?
Niin ja muistan pienenä nähneeni Kari Tapion, milloin hän esiintyi (siis ennen vuotta 2001).
Olen syntynyt itse 1990.
Minua kiinnostaisi tietää mistä asti Holjia on järjestetty?
Niin ja muistan pienenä nähneeni Kari Tapion, milloin hän esiintyi (siis ennen vuotta 2001).
Vastaukset 8
Vanhimmat
itse olen ollut siellä AINAKIN -01, -02, -03, -07, -09, -10, -12
mutta muistan että olisin nähnyt kari tapion, koska hän esiintyi?
näköjään esiintynyt myöhemminkin mutta haen nyt ennen vuotta 2001 esiintymistä. ja nylon beat esiintyi myös joskus, milloin?
Vuonna 1993 oli jo Holjat, oli silloin muistaakseni ainakin 4-päiväinen tapahtuma. Silloin oli esiintyjiä Lamminrannan kentälläkin, oli jopa sopparuokaakin !
Torilla myös oli entiseen malliin.. siis ainakin tuosta vuodesta saakka muistan ko. Karkeloitten pidon !
Nykyäänhän Holjilla taitaa olla kaljanmyynti / juonti pääasia. Nytkin haisee holjalle (kuselle) koko kaupungin keskusta. :(
onko tapani kansa tänävuonna holjilla?
Tapani taisi saada parkkisakot ja toiset punaisia päin ajosta. En usko, että tulee enää?
Oi kiitos Herralle
arja koriseva oli 2.8.2003 klo 21-23 holjilla ensin hallikaisen joken kanssa ja toisen setin yksin. piste
Lisää?