Yksityinen psykiatri

utelias pääpipinen

Löytyykö sellaista kainuusta? Jos ei niin, mikä on syy?

5

329

    Vastaukset 5

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Dr. Bostik

      Praktiikka on tällä hetkellä suljettuna, sairausloman takia. Kaksi viikkoa sitten rupesin tutkimaan itseäni eli tekemään diagnoosia, koska kuulin harhoja. Anesteesia lääkäri oli kamoissa ja sujautti aamupuurooni jotain mömmöjä. Tästä johtuen rupesin näkemään myös harhoja ja päätin leikata itseni. Sekavuudestani huolimatta leikkaus onnistui erinomaisesti, ainut kielteinen asia kyseisessä leikkauksessa oli että leikkasin itseltäni aivan terveen umpisuolen. Lisäksi nukutuslääkäri unohti ulko-oven raolleen ja naapurin kultainen noutaja sieppasi umpilisäkkeen vieden sen mukanaan. En tietenkään huomannut kyseistä tapausta koska olin nukuttanut itseni ja minun täytyi keskittyä leikkaukseen joka kummiskin oli ihan rutiini juttu.Olen hieman allapäin koska minulla oli tarkoitus askarrella umpilisäkkeestä lampunvarjostin. Otappa ihan rohkeasti yhteyttä niin ruvetaan paneutumaan ongelmaasi, uskoisin että kyllä me jotain löydetään.

    • Originaaali Blondi

      Suosittelen ihan vilpittömästi käyntiä Dr. Bostikin vastaanotolla. Minut hän paransi varsin yksinkertaisella toimenpiteellä.Minua vaivasi jakomielitauti. Koska olen nainen pyysi hän minua riisuutumaan ilkosilleen ja tähysti korvani.Pääni sisällä oli niin paljon karvan kasvua etteivät aivoni olleet päässeet kehittymään luonnollisesti (olen blondi ) Ei muuta kuin hiusten ajeluhan siitä seurasi, eikä siinä vielä kaikki, lisäksi hän ruiskutti päähäni vesakkomyrkkyä jotta juurikasvusto saadaan kuolemaan. Tästä johtuen aivoni ovat kyllä kasvaneet, seuraavaksi niistä joudutaan leikkaamaan jotain turhakkeita. Suosittelen käyntiä Dr.Bostikin luona, hän kirjoitti minulle kaksi viikkoa sairaslomaa koska epäili etten pysty kävelemään kunnolla.

    • psykilaattori

      Ryypi pullo kossua. Se on vanha konsti tressiin

    • Kaisa Haikara

      Kävin vastaanotolla, koin parannuksen. Minähän en osaa määritellä tautia joten menin ammattiauttajan luokse.Kieltämättä omalaatuinen persoona mutta kun sain avun olen tyytyväinen. Kerroin että olen ollut entisessä elämässäni lentäjä tai jotain vastaavaa. Ei muuta kuin vaatteet pois ja tutkimuspöydälle. Tutkimuksissa ilmeni että minulla on hentoa höyhenpeitettä lapaluiden kohdalla. Siihen arvon tohtori määräsi Biolan nestettä ja antibiootti kuurin jotta höyhenpeite saadaan pöyhkeämmäksi ja lentokykyiseksi. Eli enpä ollut valepotilas ja teen lentoonlähtöharjoituksia takapihallani. Eli diagnoosi vaivaani oli niinkin yksinkertainen kuin sulkasato, joka johtui geenimuunnellusta ravinnosta. Lisäksi olin toiminut edellisessä elämässäni vesakkomyrkkyjen levittäjänä joka oli saanut alkusysäyksen sulkasatooni. Eilen illalla kävin jo lentämässä pienen lenkin Keskussairaalan yläpuolella ja tein sopimuksen synnytysosaston kanssa.

    • Dr. Bostik

      Ammattiauttajia vaivaa ammattitauti, eli samaistutaan potilaiden ongelmiin ja kannetaan niistä huolta. Tästä seuraa väistämättä loppuunpalaminen pitkässäjuoksussa. Oireet tulevat hiljalleen niiden kasaantuessa pitkällä-aikavälillä, ettei henkilö itse tätä havaitse, ennen kuin peli täytyy viheltää poikki. Kun tauti on edennyt näin pitkälle, toipuminen vie oman aikansa, eikä toipumista voi nopeuttaa. Valitettavasti uhteiskunnan hoitopaikkoja on karsittu, eli mielenterveyslääkärit on päästetty avohoitoon, eli meidän kansalaisten joukkoon paranemaan ja saamaan uusia virikkeitä. Kyllähän he palaavat toimeensa kun palikat loksahtavat paikoilleen.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Olivia Oras kuollut

      Taidepariskunta Reijo Oraksen ja Johanna Oraksen ihana päivänsade. Liian nuorena lähti. Osanotto läheisille 🥲 IS
      Kotimaiset julkkisjuorut
      96
      2656
    2. Kajaanissa on kadoksissa 27vuotias nainen.

      Poliisin tiedoteessa on ,että 1.9.2026 katosi kajaanissa 27vuotias nainen. Kuva löytyy ja tiedot pituudesta ,iästä yms.
      Kajaani
      15
      995
    3. Mies sun käytös satutti...

      Mahdatko sitä ymmärtää...😔 Olisipa kaikki mennyt hyvin. Vaikea tästä on enää mitään ihanaa rakentaa.
      Ikävä
      63
      853
    4. Onko ankeampaa kyläpahasta kuin Haapavesi?

      Koiria kidutetaan, mustalaiset vie invaparkit, makkarakastike on finedining, kylät kuolee pois, nuoret häipyy pois ja ke
      Haapavesi
      48
      775
    5. Sukunimesi eka kirjain?

      🤗
      Ikävä
      51
      755
    6. Mies tykkään edelleen sinusta

      Harmittaa vaan tämä tilanne. Tai se kun ei ole mitään tilannetta.
      Ikävä
      47
      664
    7. Kerro vain.

      Lipsauta johtolanka...
      Ikävä
      80
      616
    8. Haluatko mies mennä naimisiin melko pian, ku ollaan kohdattu?

      Mä haluaisin mennä mahdollisimman nopeesti....💍
      Ikävä
      69
      612
    9. 50
      605
    10. Tönölän hukkaputki

      Tönölään rakennettiin kunnon hukkaputki verorahoilla. Ihmettelin tätä mökki sekamelskaa jo alunperin, Eikö tuollainen le
      Kuhmo
      35
      594
    Aihe