Turun AMK ja SecondLife

Opiskelen terveysalalla Turun AMK:ssa ja itselleni tuli yllätykseksi kun meille ruvettiin esittelemään SecondLifea opiskelumenetelmänä. SecondLife on siis netissä oleva virtuaaliympäristö, johon voi luoda oman hahmon ja seikkailla maailmassa muiden käyttäjien kanssa. Harrastuksena SecondLife varmaan on ihan kiva, mutta opiskeluun liittyvänä pakkopullana ei niin kiva. Itse koen tämänsuuntaisen kehityksen muutenkin negatiivisena, sillä eikö yhteiskunnan ongelmana ole jo se, että nuoret ihmiset komeroituvat kotiinsa käyttäen elämänsä lähinnä pelaamiseen ja netissä roikkumiseen? Koulu on perinteisesti ollut näillekin nuorille sosialisoiva paikka, jossa näkee koulukavereita ja tehdään ryhmätöitä. Mitäs sitten jos koulua aletaan siirtämään nettiin?

Paljolti terveysalallakin on siirretty käytännön ohjeita nettiin: esimerkiksi joillain paikkakunnilla real life-synnytysvalmennusta ei ole, vaan ohjeet löytyvät netistä. Tämä poistaa vuorovaikutuksen ohjaajan ja muiden synnytysvalmennuksessa kävijöiden kanssa. Lisäksi esimerkiksi juuri terveysalalla käytännön työtä on aika vaikea tehdä netitse. SecondLife-ukkelin haavanhoito ei edistä kenenkään terveyttä. Siksi koen tämän SecondLife-tuputuksen epähedelmälliseksi. Lisäksi projekti vaatii aikaa, vaivaa ja rahaa - kaikkea sitä mistä AMK:lla ja opiskelijoilla on pulaa. Tuntuu epätodelliselta, että vaikka joka puolella toitotetaan että rahaa on säästettävä ja opiskelijoiden valmistuttava mielellään etukenossa, niin silti koulun varoja laitetaan johonkin idealistiseen nettiprojektiin. En usko, että monikaan pystyy hyödyntämään palvelua opinnoissaan.

Lisäksi SecondLife-palvelu on melkoisen kirjava. Tavallisen chattailun lisäksi palvelua käytetään mm. nettideittailuun ja jopa virtuaaliseksikumppaneiden etsimiseen. Hahmolleen voi ostaa jos minkälaista vihjaavaa rompetta ja virtuaalipussaileminen ja –sekstailukin on mahdollista. Mikäs siinä, kuka tahansa voi valita käyttääkö palvelua vai ei. Ai niin, eihän voikaan, sillä osa kursseista halutaan siirtää SecondLifeen.

”– Kolmiulotteiset virtuaaliset oppimisympäristöt ovat tulevaisuutta, kirjaston johtaja Marja Anttonen uskoo." (http://www.turkuamk.fi/public/default.aspx?contentid=448633&nodeid=7563)

Kysyisinkin, että minkälaista tulevaisuutta? Sellaistako, jossa koulutus on laitettu nettiin eikä kenenkään tarvitse vaivautua kohtaamaan opettajia ja opiskelukavereita oikeassa elämässä? Tulee mieleen, että onkohan joku katsonut nuorena liikaa Avaruusasema Alfaa?

Tiivistelmä: Turun AMK käyttää rahaa virtuaaliopetukseen SecondLife-palvelun kautta.

Mitä mieltä muut ovat?
3346
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Olen hyvin pitkälti samaa mieltä.

Opetan itse eräässä amk:ssa englannin kieltä. Taannoin eräs työryhmä ehdotteli, että kielten opintoja pitäisi siirtää (säästösyistä) entistä enemmän nettiin ja itseopiskeltavaksi. On melkein sanomattakin selvää, että kyseisessä työryhmässä ei ollut mukana yhtäkään kieltenopettajaa. Onneksi moinen suunnitelma saatiin lopulta torpattua mm. opiskelijapalautteen avulla: kun opiskelijoilta kysyttiin, valtaosa vastusti moista ajatusta, koska kokivat lähiopetuksen olevan kielissä enemmän kuin tarpeellista.

Ongelmana on se, että elämme teknologiavaltaisessa yhteiskunnassa, jossa mennään valitettavan usein tekniikka edellä ja innostutaan kaikenlaisesta uudesta - hyötyjä pidetään itsestäänselvinä, mutta ongelmia tai haittoja ei osata arvioida etupainotteisesti tai niitä vähätellään.

Huvittavaa tuossa antamassani esimerkissä on, että opettajalle (syvällisesti toteutetut) nettikurssit tuottavat yleensä jopa enemmän työtä kuin perinteinen lähiopetus. Toisin sanoen säästöjä ei luultavasti olisi edes tullut, mikäli nettiopiskelu olisi toteuttu laadukkaasti. Toisaalta taas kokonaan itsenäinen nettiopiskelu vaatii erittäin hyvää motivaatiota, itseohjautuvuutta ja niin sanottua selkärankaa, joten on oletettavaa, että oppimistulokset heikkenevät. Etenkin syvällisempi ymmärrys saattaa jäädä saavuttamatta.

Lisäksi kyseisessä esimerkissä itseopiskelu olisi ollut lähinnä eräänlaisten linkkikokoelmien läpikäyntiä - eli kieltenopettajat ovat koostaneet netissä olevista ilmaisista harjoituksista linkkikokoelman tiettyjen kielten kielioppeihin liittyvistä aiheista. Jälleen kerran, materiaali on mitä on. Painotan, että kyseessä siis on todellakin vain linkkikokoelma mitä erinäisimpiin netissä oleviin ilmaispalveluihin, ei opettajien varsinaisesti työstämä ja laatima kielten itseopiskelusivusto. Eli hyvästi laatu.

Second Lifesta tuli mieleeni opettajakorkeakoulu. Kun suoritin aikoinaan pedagogiset opinnot, erään seminaarin aikana meidän piti tutustua erilaisiin verkko-opetusmenetelmiin. Second Life oli silloin vielä suht uusi juttu ja kouluttaja / ohjaaja oli siitä kovin innoissaan. Niinpä seminaarin ohjaaja viettikin koko seminaarin ajan Second Lifessa, koska siellä oli meneillään jonkinlainen opettajankouluttajien tapaaminen. Me opiskelijat taas istuimme luokassa ja yritimme siinä sitten niin sanotusti itseohjautuvasti ja laadukkaasti toimia ja tutkailla näitä eri palveluita.

Äänestä

Joo, lukaisinpa nyt tuon linkin takana olevan jutunkin. Jutussa ovat äänessä muut kuin pedagogit ja opettajat, tuossa nyt siis kirjastoväki. Sinänsähän Second Lifessa ei ole mitään ihmeellistä - se on vain yksi alusta muiden joukossa. Toki tuli mieleen sekin, että esim. kieltä, siis englantia, on moni poika tunnetusti oppinut tietokonepeleistä (näin minä itsekin jossain määrin), ja tokihan Second Life muistuttaa pelejä.

Silti esim. kieltä ei kuitenkaan opi järin syvällisesti vain esim. pelejä pelaamalla - ei vaikka ne olisi toteuttu kielen oppimisen näkökulmasta. Kielitaidon tiettyjä osa-alueita kyllä voi kehittää melko helpostikin (lukeminen/sanasto/kuuntelu), mutta tietyt osa-alueet voivat jäädä lapsipuolen asemaan (kirjoittaminen/kasvokkaisviestintä). Ja edelleen, motivaation täytyy olla äärimmäisen kova, jotta itseopiskelu olisi tehokasta ja hedelmällistä. Lähiopetuksessa hyvä opettaja osaa motivoida ja innostaa, ja ainakin hän näkee, mikäli opiskelija ei ole kovin motivoitunut. Tällöin on mahdollisuus yrittää vaikuttaa asiaan.

Sanottakoon vielä, että en kyllä vastusta verkko-opiskelua. Olen itsekin yliopistoaikoina opiskellut useita verkkokursseja. Tiettyihin aiheisiin ne sopivat varsin hyvin, ja hyvin toteutettuina ja suunniteltuina ne ovat myös toimivia.

Äänestä

http://secondlife.com/destination/second-health-hospital

Ei sinne tarvitse mitään rahaa jos ei osta mitään.Sitä voi käyttää myös ilmaiseksikin.

Monet yliopistot omaavat omat paikat ja opetushallituksella on siellä myös oma paikkansa.

Myös monet kansainväliset yliopistot antavat opetusta tämän palvelun kautta esimerkiksi Harvard.

http://live.wsj.com/video/medical-training-in-second-life/9F96D4FB-AFF3-4D08-8F3F-E437AF63B974.html#!9F96D4FB-AFF3-4D08-8F3F-E437AF63B974


Englanninkieli siinä ainakin harjaantuu samoin muisti ja tietotekniikan hallinta ja 3D ympäristö.
https://www.youtube.com/watch?v=G2jN7L80bH8

https://www.youtube.com/watch?v=VhQ8MjdRq_4

https://www.youtube.com/watch?v=s1hOsiiHlyo

Ennen omia th-alan opintoja selvitin tuon ihan leikiten.Mielenkiintoinen sovellus eikä tuo ole ainoa virtuaalisairaala.

https://www.youtube.com/watch?v=xidko60S2Uk

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Hoitsuopiskelija kirjoitti:

Opiskelen terveysalalla Turun AMK:ssa ja itselleni tuli yllätykseksi kun meille ruvettiin esittelemään SecondLifea opiskelumenetelmänä. SecondLife on siis netissä oleva virtuaaliympäristö, johon voi luoda oman hahmon ja seikkailla maailmassa muiden käyttäjien kanssa. Harrastuksena SecondLife varmaan on ihan kiva, mutta opiskeluun liittyvänä pakkopullana ei niin kiva. Itse koen tämänsuuntaisen kehityksen muutenkin negatiivisena, sillä eikö yhteiskunnan ongelmana ole jo se, että nuoret ihmiset komeroituvat kotiinsa käyttäen elämänsä lähinnä pelaamiseen ja netissä roikkumiseen? Koulu on perinteisesti ollut näillekin nuorille sosialisoiva paikka, jossa näkee koulukavereita ja tehdään ryhmätöitä. Mitäs sitten jos koulua aletaan siirtämään nettiin?

Paljolti terveysalallakin on siirretty käytännön ohjeita nettiin: esimerkiksi joillain paikkakunnilla real life-synnytysvalmennusta ei ole, vaan ohjeet löytyvät netistä. Tämä poistaa vuorovaikutuksen ohjaajan ja muiden synnytysvalmennuksessa kävijöiden kanssa. Lisäksi esimerkiksi juuri terveysalalla käytännön työtä on aika vaikea tehdä netitse. SecondLife-ukkelin haavanhoito ei edistä kenenkään terveyttä. Siksi koen tämän SecondLife-tuputuksen epähedelmälliseksi. Lisäksi projekti vaatii aikaa, vaivaa ja rahaa - kaikkea sitä mistä AMK:lla ja opiskelijoilla on pulaa. Tuntuu epätodelliselta, että vaikka joka puolella toitotetaan että rahaa on säästettävä ja opiskelijoiden valmistuttava mielellään etukenossa, niin silti koulun varoja laitetaan johonkin idealistiseen nettiprojektiin. En usko, että monikaan pystyy hyödyntämään palvelua opinnoissaan.

Lisäksi SecondLife-palvelu on melkoisen kirjava. Tavallisen chattailun lisäksi palvelua käytetään mm. nettideittailuun ja jopa virtuaaliseksikumppaneiden etsimiseen. Hahmolleen voi ostaa jos minkälaista vihjaavaa rompetta ja virtuaalipussaileminen ja –sekstailukin on mahdollista. Mikäs siinä, kuka tahansa voi valita käyttääkö palvelua vai ei. Ai niin, eihän voikaan, sillä osa kursseista halutaan siirtää SecondLifeen.

”– Kolmiulotteiset virtuaaliset oppimisympäristöt ovat tulevaisuutta, kirjaston johtaja Marja Anttonen uskoo." (http://www.turkuamk.fi/public/default.aspx?contentid=448633&nodeid=7563)

Kysyisinkin, että minkälaista tulevaisuutta? Sellaistako, jossa koulutus on laitettu nettiin eikä kenenkään tarvitse vaivautua kohtaamaan opettajia ja opiskelukavereita oikeassa elämässä? Tulee mieleen, että onkohan joku katsonut nuorena liikaa Avaruusasema Alfaa?

Tiivistelmä: Turun AMK käyttää rahaa virtuaaliopetukseen SecondLife-palvelun kautta.

Mitä mieltä muut ovat?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu