Magnetized

En tiedä onko kaikilla saduilla kaunis loppu, mutta tämän viikon eläneenä voisin sanoa (varsinkin alkuviikon tunnoissa), että elämme kuollaksemme. Nyt kun huomaan saaneeni asioita taas eteenpäin (monta ihmisiä ja rahan voimaa hykerryttävää ihmettä loihdittua) ja viikon onnelliseen päätökseen, niin voin alkaa odottelemaan sitä magneettista vetovoimaa, joka muuttaa kaiken ja antaa anteeksi.

En myöskään tiedä, onko rakkaus lumivalkoinen. Ja vaikka jokainen päivä on satavarma mahdollisuus, niin totuus lienee, että jotain meissä myös kuolee jokaisena jumalan siunaaman päivänä.

kuin haroisin utua,
vaaleaa todellisuutta

laskiaispullamaista
taivaallisuutta,
jossa mieltä
ja ruumista on
mahdotonta erottaa

lempeydestä, joka
valuu ääriensä
yli kantaen
montaa maailmaa

antaen rauhan
laskeutua
parantavaa rohtoa
muistuttavalla voimalla

onnellisen hymyn
viitoittamalle
illuusion tielle

suuremmaksi
kuin tahto, joka
opastaa nautintoa
kasvamaan tulvaksi asti

tekemällä tyhjyydestä
täyden,
kaikkitietävän keveyden

ja muuttuvan
yhtä helposti
takaisin märäksi
lumihiutaleeksi

kaipauksen
kuljettamaksi suruksi

pohjattomien
onkaloiden
tummaksi ja väkeväksi

haluamalla
omistaa,
ruumiin jokaisen
kohdan,
hellyyden ja
tuoksut

elämällä niistä
ja kätkien
omistamisen halun

köyden, joka
pelastamisen sijaan
kuristaa
hyvän ja pahan
näkymättömästä
näkyväksi

tuoden toivottomuuden
lemun vahvemmin
sieraimiin

itsekkyyden nesteen
valuessa
sielun ulkopintaa

pois viisauden
lihasta,
tahdottuaan ja
saatuaan

löydettyään
totuutensa
kohtaamalla uudelleen
pettymyksen aina
jokaisen
sateenkaarensa päästä

ruumiillisen kärsimyksensä
tehdessä tuskallisen
kipeää ja
taltutellessaan
elämänhalunsa hiivaa

naista,
elämän liftaria,
joka odottaa
helvetillisen
hurmoksensa
uutta pysäyttäjää

olemalla ruumis,
jota halutaan ja
tarvitaan

maailman asettuessa
uuteen asentoon
kosteiden poskisuudelmien
saatteleman

hajuvesihumalan
kertoessa omia
totuuksiaan

huulilta ja
pystyiltä rinnoilta
soudettujen intohimojen
anteliaita unohduksia

jotka
juovat vain pienen
tilkkasen

sillä suut voivat
loputtomassa janossaan
aina valehdella,
mutta ruumis
kertoo

olemassaolon ilon
ja antaa helpottavan
itkun tulla

osaamatta sääliä,
pettää ja
tulla petetyksi

osaamalla
tulla liki
ja
erkaantua

antaessani ja
ottaessani,
monien rantojen
tuhannet kasvot

kaiken
mikä ilman syytä
on meidän
pirstaleinen unemme

vaikka kaikki tuntuisi
joskus niin loppulisen
synkältä ja turhalta

http://www.youtube.com/watch?v=7dvuv_KPFJk
10102
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 10

Vanhimmat

Ihan kuin onni ja suru kulkisivat tässä käsi kädessä... vai onko se taas vaan mun tulkinta. Toisaalta, elämällä on tapana kulkea niin.

Josta tuli mieleen että taidanpa lähteä puuhommiin. Jos vaikka tulee kylmääkin kylmempi talvi..

http://www.youtube.com/watch?v=Nan4Kdtz-9w

Lämpöä ja aurinkoa kaikille viikonlopuksi.

Äänestä

Löysin vastauksen erääseen minua askarruttaneeseen kysymykseen:

"Se että tuntee toista kohtaan järjellä selittämättömän voimakasta vetovoimaa, ei ole vielä rakkautta. Magneettinen vetovoima ei ole rakkautta, mutta sen kautta voidaan oppia rakastamaan – tämä on magneettisen vetovoiman tarkoitus. Tahdosta riippumaton vetovoima vetää kaksi ihmistä yhteen, jonka jälkeen alkaa rakkauden opiskelu..."

Kaikenlaista sitä onkin lomalla aikaa miettiä ja tutkia. Eikä ajatukset ole työasioissa vielä tänäänkään..

Pidin runostasi, osasyy mietintöihini...

Aurinkoista sunnuntaita jokaiselle tasapuolisesti!

Äänestä

"kuin haroisin utua,
vaaleaa todellisuutta

laskiaispullamaista
taivaallisuutta,
jossa mieltä
ja ruumista on
mahdotonta erottaa"

Hei, tässä olisi ehdotus laskiaispullamaiseksi taivaallisuudeksi...
http://www.lespritsudmagazine.com/2010/11/la-tarte-tropezienne-dessert-for-jet.html

Mitä tarkoittaa elämme kuollaksemme? Jos kuolee jokaiselle hetkelle, se on ok, toisin sanoen ei kuljeta menneisyyttä mukanaan mielessä. Elä tuoreesti tässä ja nyt. Antautuu elämälle ja antaa elämän kuljettaa, koska elämä (Jumala) on aina viisaampi ja voimakkaampi kuin ihminen. Ihmisen ongelma on se, että ihminen haluaa aina kontrolloida ja hallita. Ihminen kuvittelee tietävänsä, ihminen kuvittelee sitä ja tätä.

Toisaalta ihmisestä voi "kuolla" jotain, kun jokin asia esim. päättyy tai kun kohtaa menetyksen. Kyseinen kuolema tekee parhaimmillaan tilaa jollekin uudelle, vaikka näennäiselle henkiselle kasvulle. Pahimmillaan se musertaa, vie voimat ja elämänhalun... Kärsimyksen kautta voi kuitenkin avautua uusi ovi. Egon kuolema on kuitenkin se merkityksellinen kuolema...

Muista olla itsellesi armollinen.

Äänestä

Kiitos miina, ihku ja sinä joka tuulena tulet.

Kirjoittaessani tekstiä olin erittäin väsynyt ja mieleni oli vahvassa kaksijakoisessa tilassa, jossa itsensä syyttely, tuomitseminen ja paremman haikailu sekoittuivat aavan meren tuolla puolen koettuihin mukaviin asioihin. Väsyneenä on vaikea erottaa milloin tuntee itsensä hyödylliseksi ja milloin on vain tuhlannut kaikkien aikaa vääriin asioihin, ”elänyt ns. kuollakseen”. Olisiko voinut valita ja tehdä itselleen sopivamman vaihtoehdon. Nyt kun se kahden erilaisen elämänsisällön kontrasti, on käsin kosketeltavana varsinkin näin loman loppumisen aikaan.

Minusta tuntuu, että vaikka kuinka puhun ja ymmärrän asioita, en kuitenkaan itse pysty tekemään sitä ratkaisevaa siirtoa, joka tekisi elämästäni sen mitä sisimmässäni toivoisin sen olevan. Olemalla itseni ja onnellisuuteni näköinen. Kaikkihan vaatii vain rohkeutta, rohkeutta ja työtä sekä vanhasta luopumista. Kuulostaa helpolta, mutta kuitenkin siinä on kysymys elämän mittaisesta valinnasta tai lähes puolikkaasta kuitenkin ;)

Niin miehen ja naisen välinen jännite voi olla ilon että surun lähde. Takertuminen toiseen edustaa aina rakkauden puutetta. Sen sijaan, että löytäisimme itsemme ja täyttäisimme sisällämme olevan tyhjyyden rakkaudella, olemalla vapaa ilman minkäänlaisia omistusoikeuksia kenenkään ajatuksiin, tekoihin tai kehoon.

Aurinkoista päivää ja säteitä sieluunne.

https://www.youtube.com/watch?v=hGI92eNYC6E

Äänestä

  • Is this the way ? kirjoitti:

    Minun tieni?

    Kaikkein kaunein ja onnistunein jälki tulee silloin, kun ihminen rakastaa sitä mitä tekee. Se on sellaista itsepalkitsevaa ja ns. kutsumuksellista asioihin tarttumista .
    Jos työtä tehdään pelkästään rahan vuoksi (kuten minun tapauksessani) niin pitkäkestoisen hyvinvoinnin saavuttaminen on melkeinpä mahdotonta. Sen sijaan pitäisi ansaita rahaa voidakseen olla töissä, jolloin sisäinen motivaatio on aina etusijalla. Olisi löydettävä sellainen positiivisuuden kierre, jossa tekemällä intohimoisesti tuottaa jotakin arvokasta, josta muut ovat valmiita maksamaan.

    Jokainen haluaisi tähtensä säteilevän kauemmas kuin tehty suoritus tai jono tulevaisuuteen asetettuja haasteita voivat valaista.

    http://www.youtube.com/watch?v=GEilHQshnNE

    Äänestä

  • Itekin "kuolemaa" kokeneena, toivon jokaiselle kuolematonta elämää. Vaikka toisaaltahan ei koskaan voi tietää millaista elämä olisi, jos olisikin valinnut toisin... onko helpompaa jäädä elämään tekemään hidasta kuolemaa, niin että kun se vihdoin tulee, se on helpotus. Myös siinä mielessä, että kuolee silloin kunniakkaasti, ei itsekkäästi. Vai onko helpompaa tehdä äkkikuoleman ja nousta tuhkasta, elää täyden elämän vielä sen jälkeen. Täyden ja rikkaan. Ja potkia vielä ovenpieliä kun sut kannetaan jalat edellä kämpästä ulos :)))

    Valintoja joita varmaan jokainen miettii ainakin kerran elämänsä aikana.

    Mutta elää meidän pitää. Niin kauan kuin henki vähänkin pihisee nykyisessä elämässä, ei ole oikein tappaa se. Se olisi liian aikaista, ja jättäisi vaan pahan maun suuhun. Omantunnontuskia tyynylle, haikailua ilapäiväkahviksi. Elämä ei parane vaihtamalla, se pitää vaan elää loppuun ja vasta sitten aloittaa uutta. Pitää vaan keskittyä muihin antoisiin juttuihin jotta jaksaa vetää puolivedolla.

    Olinko nyt tarpeeksi aikuinen... saanko nyt siirtyä itkupotkuraivariin ;)) Jos jollain on duunia näinä päivinä, olkoonkin raastava ja kuluttava, niin oo saakeli onnellinen! :)

    Äänestä

  • UPDATE_10046689 kirjoitti:

    Itekin "kuolemaa" kokeneena, toivon jokaiselle kuolematonta elämää. Vaikka toisaaltahan ei koskaan voi tietää millaista elämä olisi, jos olisikin valinnut toisin... onko helpompaa jäädä elämään tekemään hidasta kuolemaa, niin että kun se vihdoin tulee, se on helpotus. Myös siinä mielessä, että kuolee silloin kunniakkaasti, ei itsekkäästi. Vai onko helpompaa tehdä äkkikuoleman ja nousta tuhkasta, elää täyden elämän vielä sen jälkeen. Täyden ja rikkaan. Ja potkia vielä ovenpieliä kun sut kannetaan jalat edellä kämpästä ulos :)))

    Piti vielä runon rustata, mutta emmää nyt jaksa, liian kuumaa. Laitan linkin tänne, kun toi vähän koskettaa....

    Vaikka on kuinka pilviä taivaalla ja kovaa vastatuulta, raekuuroja ja muut skeidaa, älkäämme unohtako, että life is beautiful..

    http://www.youtube.com/watch?v=MJDDxHIaaVk

    Äänestä

  • UPDATE_10046689 kirjoitti:

    Itekin "kuolemaa" kokeneena, toivon jokaiselle kuolematonta elämää. Vaikka toisaaltahan ei koskaan voi tietää millaista elämä olisi, jos olisikin valinnut toisin... onko helpompaa jäädä elämään tekemään hidasta kuolemaa, niin että kun se vihdoin tulee, se on helpotus. Myös siinä mielessä, että kuolee silloin kunniakkaasti, ei itsekkäästi. Vai onko helpompaa tehdä äkkikuoleman ja nousta tuhkasta, elää täyden elämän vielä sen jälkeen. Täyden ja rikkaan. Ja potkia vielä ovenpieliä kun sut kannetaan jalat edellä kämpästä ulos :)))

    Valintoja joita varmaan jokainen miettii ainakin kerran elämänsä aikana.

    Mutta elää meidän pitää. Niin kauan kuin henki vähänkin pihisee nykyisessä elämässä, ei ole oikein tappaa se. Se olisi liian aikaista, ja jättäisi vaan pahan maun suuhun. Omantunnontuskia tyynylle, haikailua ilapäiväkahviksi. Elämä ei parane vaihtamalla, se pitää vaan elää loppuun ja vasta sitten aloittaa uutta. Pitää vaan keskittyä muihin antoisiin juttuihin jotta jaksaa vetää puolivedolla.

    Olinko nyt tarpeeksi aikuinen... saanko nyt siirtyä itkupotkuraivariin ;)) Jos jollain on duunia näinä päivinä, olkoonkin raastava ja kuluttava, niin oo saakeli onnellinen! :)

    Jep, mä oon mielestäni melko kiitollinen ja nöyrä elämän edessä, jokaisena elettynä päivänä, mutta onnelisuuttani en voi sotkea samaan konseptiin.

    Äänestä

  • mistä alkaa kohtuus kirjoitti:

    Jep, mä oon mielestäni melko kiitollinen ja nöyrä elämän edessä, jokaisena elettynä päivänä, mutta onnelisuuttani en voi sotkea samaan konseptiin.

    Ajatukset harhailee ihan omia polkuja tänään, ja kävi mielessä, että ihminen on niin sokea kun se koskee hänen omaa elämäänsä. Ei tajua että on kaikki edellytykset olla onnellinen, tai ei näe missä pa..pas..ensanosanompas paskassa lilluu. Tietty upsit ja downsit kuuluvat elämään, mutta aina ei huomaa ite että menee ehkä vähän liian paljon alamäkeä...

    Ihminen on keksinyt erilaiset mittarit tajuamaan suuruutta. Metri, kilo... pitäiskö keksiä joku mittari millä mittaa onnellisuutta.. Miten olis sellainen, että määrittelee itselleen kuina usein sallisi itselleen onnellisuuden olotilan. Mikä on sun raja? 2 päivää kolmesta? Riittääkö yksi onnellinen päivä viikossa? Jos multa kysyt, se on liian vähän. Minusta ihmisellä saa olla korkeintaan yksi alakulopäivä viikossa. Ja kriisin iskiessä saa niputtaa ne kaikki alakulopäivät yhteen kasaan, mutta tasapainon vuoksi pitää olla sitten yhtä pitkä onnellinen kausi. Ei siis yltiöonnellinen. Vaan ehkä tyytyväinen. Englanniksi on hieno sana content, se kuulosta jotenkin täydelliseltä, ehjältä.

    Ja nyt kun mittari on keksitty, ja jokainen valinnut sen oman rajansa, niin eikö olis loistava idea jos jokainen perheenjäsen täyttäisi sellainen ruudukon iltaisin. Tänään olin onnellinen/onneton/ihan sama. Niin että muutkin sen näkisi.

    Sen listan vois laittaa jääkaapin oveen, niin että jo aamukahvilla voi päättää että nyt mun pitää piristää tuon päivää, se oli eilen niin onneton... Itse asiassa, jokaisessa jääkaapissa pitäisi olla jo tehtaalta tullessa tällainen :)

    Joojoo, mä meen.... kylmä talvi tulossa.....

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Mistä alkaa kohtuus kirjoitti:

En tiedä onko kaikilla saduilla kaunis loppu, mutta tämän viikon eläneenä voisin sanoa (varsinkin alkuviikon tunnoissa), että elämme kuollaksemme. Nyt kun huomaan saaneeni asioita taas eteenpäin (monta ihmisiä ja rahan voimaa hykerryttävää ihmettä loihdittua) ja viikon onnelliseen päätökseen, niin voin alkaa odottelemaan sitä magneettista vetovoimaa, joka muuttaa kaiken ja antaa anteeksi.

En myöskään tiedä, onko rakkaus lumivalkoinen. Ja vaikka jokainen päivä on satavarma mahdollisuus, niin totuus lienee, että jotain meissä myös kuolee jokaisena jumalan siunaaman päivänä.

kuin haroisin utua,
vaaleaa todellisuutta

laskiaispullamaista
taivaallisuutta,
jossa mieltä
ja ruumista on
mahdotonta erottaa

lempeydestä, joka
valuu ääriensä
yli kantaen
montaa maailmaa

antaen rauhan
laskeutua
parantavaa rohtoa
muistuttavalla voimalla

onnellisen hymyn
viitoittamalle
illuusion tielle

suuremmaksi
kuin tahto, joka
opastaa nautintoa
kasvamaan tulvaksi asti

tekemällä tyhjyydestä
täyden,
kaikkitietävän keveyden

ja muuttuvan
yhtä helposti
takaisin märäksi
lumihiutaleeksi

kaipauksen
kuljettamaksi suruksi

pohjattomien
onkaloiden
tummaksi ja väkeväksi

haluamalla
omistaa,
ruumiin jokaisen
kohdan,
hellyyden ja
tuoksut

elämällä niistä
ja kätkien
omistamisen halun

köyden, joka
pelastamisen sijaan
kuristaa
hyvän ja pahan
näkymättömästä
näkyväksi

tuoden toivottomuuden
lemun vahvemmin
sieraimiin

itsekkyyden nesteen
valuessa
sielun ulkopintaa

pois viisauden
lihasta,
tahdottuaan ja
saatuaan

löydettyään
totuutensa
kohtaamalla uudelleen
pettymyksen aina
jokaisen
sateenkaarensa päästä

ruumiillisen kärsimyksensä
tehdessä tuskallisen
kipeää ja
taltutellessaan
elämänhalunsa hiivaa

naista,
elämän liftaria,
joka odottaa
helvetillisen
hurmoksensa
uutta pysäyttäjää

olemalla ruumis,
jota halutaan ja
tarvitaan

maailman asettuessa
uuteen asentoon
kosteiden poskisuudelmien
saatteleman

hajuvesihumalan
kertoessa omia
totuuksiaan

huulilta ja
pystyiltä rinnoilta
soudettujen intohimojen
anteliaita unohduksia

jotka
juovat vain pienen
tilkkasen

sillä suut voivat
loputtomassa janossaan
aina valehdella,
mutta ruumis
kertoo

olemassaolon ilon
ja antaa helpottavan
itkun tulla

osaamatta sääliä,
pettää ja
tulla petetyksi

osaamalla
tulla liki
ja
erkaantua

antaessani ja
ottaessani,
monien rantojen
tuhannet kasvot

kaiken
mikä ilman syytä
on meidän
pirstaleinen unemme

vaikka kaikki tuntuisi
joskus niin loppulisen
synkältä ja turhalta

http://www.youtube.com/watch?v=7dvuv_KPFJk

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu