Eli jos kiinnostaa niin kiitos kun luet :)
Synnyin 00 lapsuudesta en muista paljoa muutakuin että tein aina sen mikä tuntuu oikealta ja olin onnellinen . Olin koko elämäni ollut isompi kuin kaikki muut. Mina alettiin kiusata 6 v . En ottanut sitä ensin tosissani mutta sitten se alkoi todella menemään mieleeni. Sitten menin kouluu. Eka luokka meni hyvin ja minulla oli paljon kavereita ja pari läheistä ystävää. Tokalla luokalla minulla alkoi olemaan ongelmia , minua kiusattiin paljon kokoni takia. Sitten vanhempi erosivat. Tiesin että se oli tulossa mutta se iski minuun kovaa. Aloin käyttämään pelkästään huppareita ja verkkareita joka päivä. Itkin joka kerta kun katsoin peilistä itseäni. Tätä jatkui 2 vuotta, en puhunut kenellekään esitin vain onnellista .... en todellakaan ollut. 4 luokalla tapahtui koulussat yksi kamalin asia mitä voi tapahtua . Minua haukuttiiin todella paljon , ja tämä kuulostaa varmaan ei niin vakavalta mutta 11 vuotiaalle se oli, mutta joo menin ensin vessaan itkemään ja olin siellä n.tunnin. kukaan ei kysynyt missä olin. Meillä oli sinä päivänä sijaisope ja menin kertomaan hänelle että minua kiusattiin ja hänen vastaus oli " en voi nyt mitään" Eikä opejen luo voi mennä kertomaan mitä vaan? ????? Ja heidän pitäisi auttaa. Sen jälkeen äitini tuli koululle. Menimme kotiin ja äiti palasi töihin. Se oli eka kerta kun viiltelin. Se sattui helvetisti mutta jotenkin minusta tuntui että ansaitsin sen, ehkä ansaitsin. Masennuin mutta en kertonut kenellekkään. Koulussa jouduin kiva koulu ohjelmaan mikäeiauttanut yhtään. Minua kiusattiin vieläkin ja viiltelin silloin tällöin , esim mahaani ja joskus käsiin. Vihdoin kiusaaminen loppui mutta olin silti surullinen, men voinut unohtaa kaikkea ( se jätti jäljet kirjaimellisesti) minä kuitenkin pääsin yli ja tajusin että olen parempi ihminen kuin kiusaajat. Sain enemmän itsevarmuutta. Kaikki meni hyvin kuutoseen asti kun sain tietää äitini syövästä. Aloin taas viiltelemään ja yritin itsemurhaa. En ollut vain tarpeeks rohkea. Nytten olen päässyt kaiken yli ja äitini on parantunut. Olen onnellinen vaikka itsecarnuurteni on taas maassa mutta suunta on vain ylöspäin. Vihaan uulkönäköänija olen tullut päätökseen että aion muuttaa sen kun minä olen se kuka siitä valittaa. Kiitos kun luit ja pysykää vahvoina ja Muistakaa ne tärkeät ihmiset ja asiat elämässä. Sori olin vähän sekava mut kello on neljä :D
Synnyin 00 lapsuudesta en muista paljoa muutakuin että tein aina sen mikä tuntuu oikealta ja olin onnellinen . Olin koko elämäni ollut isompi kuin kaikki muut. Mina alettiin kiusata 6 v . En ottanut sitä ensin tosissani mutta sitten se alkoi todella menemään mieleeni. Sitten menin kouluu. Eka luokka meni hyvin ja minulla oli paljon kavereita ja pari läheistä ystävää. Tokalla luokalla minulla alkoi olemaan ongelmia , minua kiusattiin paljon kokoni takia. Sitten vanhempi erosivat. Tiesin että se oli tulossa mutta se iski minuun kovaa. Aloin käyttämään pelkästään huppareita ja verkkareita joka päivä. Itkin joka kerta kun katsoin peilistä itseäni. Tätä jatkui 2 vuotta, en puhunut kenellekään esitin vain onnellista .... en todellakaan ollut. 4 luokalla tapahtui koulussat yksi kamalin asia mitä voi tapahtua . Minua haukuttiiin todella paljon , ja tämä kuulostaa varmaan ei niin vakavalta mutta 11 vuotiaalle se oli, mutta joo menin ensin vessaan itkemään ja olin siellä n.tunnin. kukaan ei kysynyt missä olin. Meillä oli sinä päivänä sijaisope ja menin kertomaan hänelle että minua kiusattiin ja hänen vastaus oli " en voi nyt mitään" Eikä opejen luo voi mennä kertomaan mitä vaan? ????? Ja heidän pitäisi auttaa. Sen jälkeen äitini tuli koululle. Menimme kotiin ja äiti palasi töihin. Se oli eka kerta kun viiltelin. Se sattui helvetisti mutta jotenkin minusta tuntui että ansaitsin sen, ehkä ansaitsin. Masennuin mutta en kertonut kenellekkään. Koulussa jouduin kiva koulu ohjelmaan mikäeiauttanut yhtään. Minua kiusattiin vieläkin ja viiltelin silloin tällöin , esim mahaani ja joskus käsiin. Vihdoin kiusaaminen loppui mutta olin silti surullinen, men voinut unohtaa kaikkea ( se jätti jäljet kirjaimellisesti) minä kuitenkin pääsin yli ja tajusin että olen parempi ihminen kuin kiusaajat. Sain enemmän itsevarmuutta. Kaikki meni hyvin kuutoseen asti kun sain tietää äitini syövästä. Aloin taas viiltelemään ja yritin itsemurhaa. En ollut vain tarpeeks rohkea. Nytten olen päässyt kaiken yli ja äitini on parantunut. Olen onnellinen vaikka itsecarnuurteni on taas maassa mutta suunta on vain ylöspäin. Vihaan uulkönäköänija olen tullut päätökseen että aion muuttaa sen kun minä olen se kuka siitä valittaa. Kiitos kun luit ja pysykää vahvoina ja Muistakaa ne tärkeät ihmiset ja asiat elämässä. Sori olin vähän sekava mut kello on neljä :D
Vastaukset 1
Vanhimmat
Kenenkään ei pitäisi kokea tuollaista kurjuutta kuin sinulla on ollut :(
Ei muuta kuin voimia!