Töitä tarjolla opiskelijalle!

Duuniin(ko?)

Reipasta, ahkeraa ja iloista mieltä omavaa esim. opiskelijaa tarvittaisiin muutaman tunnin viikossa auttelemaan lounasravintolan töihin. Tiskausta, siivousta sekä ruuan valmistelua esimerkiksi perunankuorimista ja pilppomista. Jos et vieroksu perusduunia ja tarvitset hieman lisätienestiä ota yhteyttä sähköpostiini [email protected] niin kerron lisätietoja.

25

455

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • eipalkkaa ei tekijää

      Muutama tunti? Eli käytännössä istut kotona kokoajan paska jäykkänä odottamassa että koska tulee hälytys töihin, vai tuleeko ollenkaan.Sitten jos sattuukin tulemaan ravaat kiireellä töihin, teet niska limassa sen pari tuntia mitä saat tehdä ja palkaksi ei saa edes bensarahoja autoon kun valtio rokottaa veroina suurimman osan ja loput sitten vähennetään opiskelijan tuista koska kelan ja muiden mukaan "sähän tienaat liikaa kato".

      Eli mitä jos tekisit vaan itse ne orjatyösi siellä.

      Eri asia on jos on tarjota 40 tuntia /viikko työtä josta maksetaan työehtosopimuksen mukainen palkka, voi jopa löytyä tekijöitä jonoksi asti.

      Juuri aloituksen kaltaisia orjantöitä suomi on täynnä.Eipä paljon ole halukkaita tulemaan kun rahallinen osuus joka jää käteen on pienempi kuin mitä kerää tunnissa pulloja juopoilta.

      • Stop pummeille!

        Onneksi sinun kaltaisiasi ei oteta töihin.
        >>> Juuri aloituksen kaltaisia orjantöitä suomi on täynnä.

      • antinatsi
        Stop pummeille! kirjoitti:

        Onneksi sinun kaltaisiasi ei oteta töihin.
        >>> Juuri aloituksen kaltaisia orjantöitä suomi on täynnä.

        "Voitko kertoa ne muut paikat."

        Mol.fi siellä on.

        Sekä käymällä itse paikanpäällä huomaat seinien pursuavan lappusista joissa haetaan ilmaisorjia eikä vahingossakaan tarjota mitään 40 tuntia viikossa KUNNON TYÖTÄ josta voi saada jopa palkkaa niin että voi elättää itsensä.

        Kaltaisesi ***kasäkit haluavat riistää toisia ja tehdä rahaa toisten selkänahasta.Jäätte siis ilman niitä työntekijöitänne niin kauan kunnes alatte maksaa rahaa sen verran että se työ kannattaa (muillekin kuin sinulle, **lkku).

        "minunkaltaiseni" on tehnyt aivan tarpeeksi mainitsemiasi orjantöitä ja sinunlaisillesi riistäjille rahaa, saamatta itse muuta kuin känsät käteen ja menettänyt osan terveydestään liiallisen työinnon seurauksena!

        Sinunkaltaistesi ***kujen töitä en haluaisikaan ottaa vastaan.

      • Stop pummeille!
        antinatsi kirjoitti:

        Sorry, mutta olen 6 h/ pv:ssä töitä tekevä kaupan myyjä. Ja jos sun kaltaisiasi otettaisiin kaupan alalle töihin, niin te veisitte yritykset konkurssiin ja tolla asenteella olisitte työtätekevien taakkana.
        Edelleen: >>> Onneksi sinun kaltaisiasi ei oteta töihin.

      • Stop pummeille! kirjoitti:

        Sorry, mutta olen 6 h/ pv:ssä töitä tekevä kaupan myyjä. Ja jos sun kaltaisiasi otettaisiin kaupan alalle töihin, niin te veisitte yritykset konkurssiin ja tolla asenteella olisitte työtätekevien taakkana.
        Edelleen: >>> Onneksi sinun kaltaisiasi ei oteta töihin.

        "Työttömiä on paljon ja rahaa ihmisillä vähän, hinnat pitää, pitää alhaalla ja silloin säästetään palkkakustannuksista."

        Niin mitkä hinnat on alhaalla? Maamme hintataso oli hiukan järjellisellä tasolla vielä -60-70 luvulla, jolloin edes jotenkin tuli toimeen palkallaan, useimmiten mies sai elätettyä perheensä ja äiti hoiti lapsia kotona, kuten lapsia tulisikin hoitaa kotona. Silloin vielä hoitopaikat olivatkin tarkoitetut työssäkäyvien perheiden lapsille, ei psyykkisesti sairaiden yh-äitien lasten säilytyspaikaksi, kuten nykyisin. Moraalittomat poliitikkomme ovat sotkeneet maamme asiat pahasti. Enää pitkiin aikoihin ei ole normaalipalkkaisessa työssä olevat kyenneet enää perhettään elättämään.

      • Voi hyvä tavaton
        MagnusVonLagerbom kirjoitti:

        No mutta Lagerbom, vai pitäisi naisten hoitaa lapsia kotona?
        Jos sinä olisit saanut edes yhden perheen pidettyä kasassa elämäsi aikana, niin kuinkahan tuo yhtälö olisi kohdallasi toteutunut, kun et ole päivääkään elämässäsi töitä tehnyt?
        Jos kerran naisen paikka on kotona lapsia hoitamassa, niin missä sinun paikkasi on?
        Olet kaveri, joka menee juuri siitä, mistä aita on matalin, tilanteestasi riippuen, katsot parhaan vaihtoehdon, joko nainen on kotona, tai käy töissä ja elättää sinua.
        Jos nainenkaan ei ole kykenevä työntekoon, odotatte molemmat suu auki kuin linnunpoikaset, että yhteiskunta maksaa, me, jotka käymme töissä saamme maksaa työikäisten eläkeläisten elämisen. Sinuna pitäisin suuni visusti kiinni kaikesta työhön liittyvästä keskustelusta, koska a) et ole siihen kykenevä, b) et omaa keskusteluun tarvittavaa tietoa, etkä kokemusta.
        Joka ikinen kerta kun kirjoitat jotain, vedät psyykkisesti sairaat yh-äidit keskusteluun, kun kerran kaikki exäsi ovat psyykkisesti sairaita, niin ei ole ihme, ettei sossu halua antaa sinun lapsiasikaan tavata, sairastuttaisit varmasti myös heidät.
        Jos taas eivät ole sairastuneet sinusta johtuvista syistä, niin eikö ollutkin edesvastuutonta panna paksuksi sairaita naisia ympäri maakuntaa?

      • von Lagerbom
        Voi hyvä tavaton kirjoitti:

        :-)))))))) Kas, kalikka kalahti psyykkisesti sairastavan nilkkaan, ja vieläpä vaikuttaa olevan täysin tietämätön asioistani..

      • Voi hyvä tavaton kirjoitti:

        Pieni lisäys vielä. Töissä minun selkänikin hajosi. Toiseksi, sossu on jo myöntänyt virheensä yhden eksäni kohdalla, eikä enää ole asettunut häntä tukemaan tapaamisten estelyissä vaan päin vastoin on viimein alkanut tukemaan minun ja kahden lapseni tapaamisia. Tähdennettäköön tähän vielä etten tarkoita tapaamisten rahallista tukemista vaan sitä, ettei anna äidin enää tapaamisia estellä koska viimein huomattiin että lapsille oli tapaamattomuudella aiheutettu ongelmia. Harmi että niin eksän, kuin sosiaalitoimenkin piti taistella minua vastaan melkein kymmenen vuotta, vaikka kyse oli koko ajan vaan siitä, että valvonta aiheutettiin valheilla ja ellei valvontaa olisi asetettu, ei olisi ollut myöskään vuosikausia jatkunutta huoltajuuskiistaa. Mutta.. Yhteiskunta, viranomaiset eivät mistään mitään opi, vaan nyt on viranomaisten taholta aiheutettu uusi, mahdollisesti pitkäänkin jatkuva huoltajuuskiista joka mitä ilmeisimmin pahiten rasittaa tätä kiistan kohteena olevaa 4-vuotiasta tytärtäni.

      • Pohjalta aletaan

        Heippa "eipalkkaa ei tekijää", hieno asenne. Tuolla asenteella et koskaan tule mitään ammattia oppimaan.

      • Voi hyvä tavaton
        von Lagerbom kirjoitti:

        :-)))))))) Kas, kalikka kalahti psyykkisesti sairastavan nilkkaan, ja vieläpä vaikuttaa olevan täysin tietämätön asioistani..

        Eihän sinun asioistasi voi olla tietämätön kun revittelet niitä netissä kaikilla mahdollisilla keskustelupalstoilla.
        Ja vai niin, että töissä on selkäsi mennyt, koulutuksesihan oli???????(varmaan apukoulu) hhhahahah.
        Anyway, montako vuotta olet ehtinyt töitä paiskia elämässäsi?
        Mitä tulee vihjailuihisi psyykkisestä hyvinvoinnistani, niin sanottakoon nyt vaikka näin, että vaikka olenkin hulluna yrittäjyyteeni ja teen loistavaa tulosta, josta sinäkin eläkkeesi ja tukiesi muodossa saat siivun, jos toisenkin, olen kuitenkin vaivoineni päivineni kykenevä ja ennenkaikkea halukas tekemään töitä.
        Ensi kerralla pyydä joku laittamaan ne rautaromut peräkärryysi, niin näyttää tuo sairaeläkkeellä oleminenkin varsinkin selästä johtuen uskottavammalta.
        Ei sitten vituta yrittäjääkään tehdä duunia, kun verot sen kun nousee työtävieroksuvien määrän kasvaessa.

        Mitkä ihmeen rautaromut, heh.. Tarkoititko jääkaappia vai mitä romuja, vai välttiäkö tarkoitat, joka nostettiin kyytiin traktorin etukuormaajalla. Vai perunanvakoauraako tarkoitat, painoi n.50kg ja nosteltiin kimppaan kyytiin ja pois. Ja joo,o. Kyllä niitä voimia edelleenkin olisi, paikat vaan ei kestä enää edes autojen kaatelua, perän ylösnostoa yms voimamiestemppuja, joita nykyisinkin tekevät nuo voimamieskisojen osanottajat, virn ja silmänisku.. Muistan eräänkin kerran kun tuttavani oli kanssani viemässä paksua rautaplootua Kokemäelle auton perävaunulla ja pyysin häntä menemään kippaamaan sen perävaunusta pois. No ei saanut liikahtamaankaan ja pyysinkin sitten häneltä hanskoja että tutkin onko niissä joku vika kun ei rautaplootu mihinkään liikkunut. No ei ollut vikaa, ihan toimivat työhanskat ne oli kun nappasin plootuun kiinni ja vippasin pois perävaunusta metallifirman pihaan..

      • saapas2w

        Vastaa toope niihin olennaisiin kysymyksiin!
        Koulutus? Työnkesto? Ketään sun romus kiinnosta.

      • saapas2w kirjoitti:

        Vastaa toope niihin olennaisiin kysymyksiin!
        Koulutus? Työnkesto? Ketään sun romus kiinnosta.

        Olennaisiin juuri vastasinkin. Kovin polemiikki tuntui olevan siitä kun kyydissäni on ollut "rautaromua" Romua se tosin ei varsinaisesti ole vaan tulee ihan käyttöön.. Niiden avulla kasvatetaan luomuruokaa perheelleni, lapsilleni. Mutta tuolle arvostelijalle vastaisin, joka paheksui sitä, että työkyvyttömyyseläkeläisille menee hänen palkastaan. Onko Tapiola-Yhtiö- tai Kuntien Eläkevakuutus eli Keva tosiaankin yhtiössäsi osakkaina vai miten tienesteistäsi maksetaan minulle eläkettä? Ja oletko myös tosiaankin sitä mieltä, että työkyvyttömyyseläkkeitä ei saisi maksaa kenellekään, vai eikö nimenomaisesti vaan minulle? Ja kysyisin vielä, oletko itse ollut koskaan siinä mielessä sairas, että olet joutunut olemaan poissa työstä ja saanut silti jonkinlaista sairasajan palkkaa? Jos olet, niin miksi perkeleessä menit ansiotonta palkkaa nauttimaan, kenen veronmaksajan palkasta sekin sairaslomaraha nyhdettiin..

      • maksa se palkka.
        Pohjalta aletaan kirjoitti:

        Heippa "eipalkkaa ei tekijää", hieno asenne. Tuolla asenteella et koskaan tule mitään ammattia oppimaan.

        "Heippa "eipalkkaa ei tekijää", hieno asenne. Tuolla asenteella et koskaan tule mitään ammattia oppimaan."

        Oma asenteeni on sellainen että tehdystä työstä pitää saada myös palkkaa tai sitten työnantaja saa tehdä työnsä itse.Miksi tekisin ilmaiseksi? Et sinä mikään jumala ole.

        Sinun asenteellasi taas et tule koskaan saamaan työporukkaa tekemään sinulle rahaa.

        Sinun asenteesi on se, että muiden tulisi tehdä sinulle töitä ja rahaa, mieluiten ilmaiseksi.Tee itse ne työsi jos haluat rahaa, tai maksa sitten palkka hänelle joka ne puolestasi tekee ja pidä se turpasi kiinni ahne riistäjä.

      • älyvapaa............

        No ei ainakaan sinun :D
        Katsos kun yrittäjä maksaa itse vakuutuksensa, maksatko sinä?

      • asennevamma?
        Pohjalta aletaan kirjoitti:

        Heippa "eipalkkaa ei tekijää", hieno asenne. Tuolla asenteella et koskaan tule mitään ammattia oppimaan.

        "Heippa "eipalkkaa ei tekijää", hieno asenne. Tuolla asenteella et koskaan tule mitään ammattia oppimaan."

        Eli mielestäsi ihmisten tulisi tehdä ilmaiseksi työtä sinulle?

      • maksa se palkka. kirjoitti:

        "Heippa "eipalkkaa ei tekijää", hieno asenne. Tuolla asenteella et koskaan tule mitään ammattia oppimaan."

        Oma asenteeni on sellainen että tehdystä työstä pitää saada myös palkkaa tai sitten työnantaja saa tehdä työnsä itse.Miksi tekisin ilmaiseksi? Et sinä mikään jumala ole.

        Sinun asenteellasi taas et tule koskaan saamaan työporukkaa tekemään sinulle rahaa.

        Sinun asenteesi on se, että muiden tulisi tehdä sinulle töitä ja rahaa, mieluiten ilmaiseksi.Tee itse ne työsi jos haluat rahaa, tai maksa sitten palkka hänelle joka ne puolestasi tekee ja pidä se turpasi kiinni ahne riistäjä.

        Olet täysin oikeassa. Kun käy töissä, pitää palkallaan kyetä elättämään perheensä ja yksinasuva tietysti itsensä edes. Pätkätyöt kokonaan poistettava ja poliitikot vastuuseen teoistaan. Perustuslaista juoniteltiin pois pykälä joka velvoitti bvaltion työllistöämään kansalaisensa ja seuraavaksi liityttiin euroopan unioniin joka oli viimeinen möhläys poliitikoilta. Jaa niin, ja siinä välissä yksityistettiin valtio-omisteiset yritykset ja rahat hassattiin tyhmyyteen ja tyhjyyteen. Kansan omaisuus, jotka muutamat poliitikot tuhosivat . Kansan edustajat, kansan edusta piittaamatta..

      • helvetinpässi

        Mittää hättää oo kun laakepummi hoitaa homman. Mittää muut ossaa tehr kun aukoo päätäns.

      • von Lagerbom
        helvetinpässi kirjoitti:

        Mittää hättää oo kun laakepummi hoitaa homman. Mittää muut ossaa tehr kun aukoo päätäns.

        Jep. Niillä rahoilla joita nyt syydetään kaikenlaisiin tukiin ulkomaille, eu,hun, työllistettäisiin valtio-omisteisissa yhtiöissä suuri määrä työttömiä. Kataisellekin saattaisi löytyä portinvartijan paikka jostakin tehtaasta, vai pitäisikö mieluummin siihenkin palkata rehellinen ihminen, ettei viedä kuormia ohi kirjanpidon, silmänisku..

      • Nuukajussi!
        asennevamma? kirjoitti:

        "Heippa "eipalkkaa ei tekijää", hieno asenne. Tuolla asenteella et koskaan tule mitään ammattia oppimaan."

        Eli mielestäsi ihmisten tulisi tehdä ilmaiseksi työtä sinulle?

        Aivan. Hänen (ei palkkaa ei tekijää) kuuluu saada niitä euroja joita me työssäkäyvät maksamme veroina ja vielä oikeutetusti ilmaiseksi?

        :/ surullista eikö vain!

      • duuniin menossa
        asennevamma? kirjoitti:

        "Heippa "eipalkkaa ei tekijää", hieno asenne. Tuolla asenteella et koskaan tule mitään ammattia oppimaan."

        Eli mielestäsi ihmisten tulisi tehdä ilmaiseksi työtä sinulle?

        Onko se sitten parempi, että ihmiset makaa kotona odottaen vastikkeetonta rahaa?
        Eli työmuurahaiset tekee työn ja muut loisii?

      • kaljalle menossa.
        duuniin menossa kirjoitti:

        Onko se sitten parempi, että ihmiset makaa kotona odottaen vastikkeetonta rahaa?
        Eli työmuurahaiset tekee työn ja muut loisii?

        Ne jotka äänestivät nykyhallitusta ovat syypäitä tilanteeseen jossa työstä ei haluta maksaa mitään koska rajan yli tulee halpatyövoimaa ja harmaa talous rehottaa.
        Jos vituttaa, syyllinen löytyy peilistä.

    • Ostohyvitys.

      Onneksi on Norstat finland!
      Sieltä saa jokainen duunia! Joko lehtimyyntiä tai kyselyjä

    • Duuniin(ko)?

      Paikka täytetty

      • vastikkeeton työ

        Jaha,päätit siis tehdä työsi itse kuten yrittäjän kuuluukin?

        Kaikki tuet ja mahdollisuus käyttää ilmaistyöntekijöitä tulisi ottaa pois työnantajilta.
        Tämä pakottaisi heidät ihan oikeasti palkkaamaan työntekijän sensijaan että saisivat toisten työpanoksen vastikkeetta.

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Alahan tulla paikkaamaan tekojas

      Ja lopeta se piilossa oleminen. Olet vastuussa mun haavoista. Vien asian eteenpäin jos ei ala kuulumaan.
      Suhteet
      31
      5007
    2. Ei tunnu, että välität yhtään

      Tuntuu, että et edes muista minua koko ihmistä. 😢
      Ikävä
      34
      3456
    3. Onko kenellekään muulle käynyt niin

      Että menetti tilaisuutensa? Kaivattu oli kuin tarjottimella, osoitti kiinnostusta vahvasti, silmät ja olemus täynnä rakk
      Ikävä
      183
      3204
    4. Ketä tietää

      Missä ammuttiin pyssyllä.
      Kotka
      11
      2297
    5. Veikeä Satu

      Tuu jutteleen, kaipaan sua. Oot kuuma nainen.
      Ikävä
      28
      1897
    6. Näytitpä taas niin hyvältä!

      Nautit tilanteesta täysin rinnoin. Sinä olet kuin
      Tunteet
      12
      1828
    7. Tietääkö kaivattusi että

      olet häneen ihastunut? 🤠
      Ikävä
      161
      1793
    8. Terveiset kaivatullesi

      kesän aluksi tähän ketjuun.
      Ikävä
      105
      1310
    9. Nainen, vaikka olen ja asun yksin

      Saan silti seksiä aina kun tahdon. :/
      Ikävä
      137
      1127
    10. Onko kaipaamallasi

      Naisella silikonit 🤔
      Ikävä
      14
      1119
    Aihe