Oletteko huomanneet syöttäessänne maksaa koirallenne, että heinän/ruohon syöminen lisääntyisi? Meillä tapahtuu tätä ja maksaa syötetään keskimäärin vain kerta kuukauteen. Ihan mielenkiinnosta kuulostelen, ovatko muut havainneet saman muutoksen koirassaan. Olisikohan tälle jonkinlaista selitystä?
barf-ruokinta
1
118
Vastaukset
Eipä syö tai ole syömättä sen erikoisemmin maksasta, muista sisäelimistä tai lihoista. Ainoastaan silloin, jos on sattunut enemmän luita saamaan, myös heinänsyönti lisääntyy hetkellisesti.
Jotkut viisaammat (tiedä häntä sitten..) sanovat, että jos/kun koira syö heinää, sitä närästää ja se pyrkii sillä puhdistamaan suolistonsa ja mahalaukkunsa. Yleensä se kun on nimen omaan sellaista karkeampaa ja leveäkorsisempaa kuin ns. normaaliruoho, niin se myös puhdistaisi paremmin. Toisaalta sitten taas jotkut koirat oksentavat syömänsä ruohon, kun se ei yhtäkkiä sulakaan.
Googlettelulla törmäsin Hill's -ruokamerkin linkkiin, jossa kerrottiin asiasta näin: "Ei ole täysin varmaa miksi koirat syövät ruohoa, mutta lemmikkiasiantuntijat ovat vakuuttuneita, että se on täysin normaalia koiran käyttäytymistä, eikä siitä kannata huolestua. On olemassa kahdentyyppistä ruohonsyömistä. Ensimmäinen on laiduntaminen, jolloin koirasi mutustelee ruohoa tyytyväisenä, eikä kärsi sivuvaikutuksista. Jotkut eläinlääkärit sanovat, että koirat syövät ruohoa korvatakseen puutteita ravinnossaan mutta myös koirat, joilla on tasapainoinen ruokavalio, syövät sitä. On mahdollista, että ne vain yksinkertaisesti pitävät sen mausta. Toinen ruohonsyömisen tyyppi on kun koira syö ruohoa ja sitten oksentaa sen ulos. Tämä tulkitaan harkituksi vaistomaiseksi yritykseksi saada oksennus liikkeelle kun koira on niellyt jotakin, joka saa sen voimaan pahoin. Koirat, jotka syövät oksentaakseen, yleensä nielevät ruohon niin nopeasti kuin mahdollista, tuskin pureskelematta sitä. Uskotaan, että pitkät pureskelemattomat ruohonkorret kutittavat niiden kurkkua saaden aikaan oksennusreaktion. Jos koirasi syö ruohoa ja sitten oksentaa ja vaikuttaa olevan kunnossa, se on luultavasti vain hankkiutunut eroon siitä mikä sitä vaivasi." (http://www.hillspet.fi/fi-fi/dog-mature/why-do-dogs-eat-grass.html)
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Voisin jopa maksaa että saisin nähdä sut mies
Miten helvetissä joku voi olla tollanen kotihiiri. Edes mä en ole noin paha ku sä! Miten sua voi ikinä edes nähdä ?751468Tumman vihreä mercedes
Mikä se on tuo kylää ympäri ajava vihreä mercedes, takakontti tärisee kuin hullu ja välillä kylän juoppojakin kuskailee,13987Miksi tällainen pelottaa ja aiheuttaa joillakin ärtymystä?
"Sitoudun ystävien ja kollegoiden kanssa puuttumaan seksistisiin vitseihin ja vähättelyyn. Sanon ääneen, kun jokin ei ol79892Käyttäkää kumia kajaanilaisten naisten kanssa
Elkää ottako riskiä ilman kumia kun saattaa käydä niin että sinusta tuleekin isä lapselle ja elättäjä molemmille.91870Tunnusmerkkejä Kaivatulle
Jotain mistä toinen tunnistaa. Täällä vaalea nainen kaipaa miestä jolla vaaleat hiukset ja asuu maalla. Pelataanko kortt51714- 53664
Oletko nainen enää täällä?
En ole tunnistanut kirjoituksiasi hetkeen. Ainoastaan yhdessä neutraalissa ketjussa, missä ei ollut kyse tunteista. Hyv51631Jymyuutinen: Suomen talous kasvaa hurjaa vauhtia
https://www.iltalehti.fi/talous/a/11fba8a8-a7fb-44f4-a58b-f129f6d5bdf5 Akavan pääekonomistin mukaan Suomen kokonaistuot134628Pakkomielle
Tahdon pyytää anteeksi, että olen kaivannut sinua kaikki nämä vuodet ja olet ollut minulle pakkomielle. Nyt on aika pääs47623- 71593