Eli olen kohta 17-vuotias poika/mies. Olen aina ollut melko ujo varsinkin tyttöjen kanssa, menen täysin lukkoon jos joku tuntematon tulee puhumaan kanssani. En myöskään ole maailman sosiaalisin ihminen, joten ilmeisesti tämän takia minulla ei ole tällä hetkellä yhtäkään hyvää/läheistä ystävää. Koulussa minulla on aina ollut kyllä "kavereita", mutta ketään vain ei huvita olla kanssani vapaa-ajalla. Tästä syystä varsinkin kesät ja muut loma-ajat ovat aivan hirveän tylsiä, ja kun kavereita ei ole niin suurin osa ajasta kuluu netissä. Koulukaan ei mene enää niin hyvin kun kaikki tuntuu niin turhalta, tuntuu kuin kukaan ei välittäisi minusta tai mitä hyötyä on edes mennä kouluun kun joutuu kuitenkin kuuntelemaan *ittuilua.
Joskus pari vuotta sitten meni huonomminkin yläasteen aikana, silloin olin kiusattu ja välillä ajattelin jopa itsemurhaa. Siihen en kuitenkaan onneksi päätynyt.
Ja minulla ei mene hyvin kotonakaan; olen joutunut lapsesta asti kuuntelemaan vanhempien riitelyä ja huutamista lähes päivittäin. Pienempänä (n. 5-12 v.) jouduin usein isän hakkaamaksi pienimmästäkin asiasta. Se kuitenkin loppui, varmaankin siitä syystä että nykyään voisin lyödä takaisin/puolustautua. Hakkaamisen takia välttelen omaa isääni mahdollisimman paljon enkä puhu hänen kanssaan kuin välttämättömistä asioista.
Minusta tuntuu vain niin pahalta kun näkee, että muilla on paljon kavereita tai sitten poika/tyttöystävä, kun taas minulla ei ole ketään johon voisin luottaa ja vain keskustella normaalisti yms. Tiedän kyllä että jokainen löytää joskus jonkun johon voi oikeasti luottaa mutta siihen saakka minun täytynee tyytyä näihin keskustelupalstoihin ;D .
Onneksi minun ei tarvitse kestää vanhempiani enää kuin yhden vuoden verran ja sen jälkeen pääsen heistä ja heidän riidoistaan vihdoinkin eroon.
Olisi tosi kiva jos täältä löytyisi edes yksi henkilö joka haluaisi puhua kanssani. Varsinkin jos joku kärsii samoista ongelmista kuin minä tai esim. harkitsee itsemurhaa, voin auttaa sinua pääsemään yli näistä ajatuksista ja asioista.
Kiitos kun jaksoit lukea loppuun saakka :)

Vastaukset 5
Vanhimmat
Hei. Oon 15-vuotias tyttö.
Oon kans joutunu kuunteleen isän ja äitin huutoo yms useemman vuojen. Vaikka nuo eroski yli vuosi sitte sama paska jatkuu. Asun isän kanssa, joten se purkaa pahan olon minuun ja huutaa pienistäkin asioista. Käsiksi se ei onneksi oo käyny ku pari kertaa joskus ku olin paljo nuorempi. Mua kiinnostas jutella sun kanssa?o: Onnistusko miten?
Moi
Lähetä vaikka spostia: [email protected]
*.com
mulla on pitkälti sama homma...kukaan ei ikinä halua/jaksa olla kanssani loma aikoina :ll
siinähän alkaa pikku hiljaa tulla hulluks kun ei ole oikeen mitään tekemistä
on vaan kotona! >:l itse kuitenkin olen melko sosiaalinen, mutta ujouden takia kärsin samoista ongelmista! :c minua ei sentään ole hakannut kukaan o::
Ja pahinta siinä kotona olemisessa on se että joudun kuuntelemaan koko ajan huutoa ;(