Pk-harrastus, suojelu

Niin. Sitä on ehkä vaikea ymmärtää, mutta suojelu on tietyille koirille samanlaista kuin agility toisille. Se on niille äärimmäisen hauskaa ja mieluisaa tekemistä. Itseasiassa ne syttyvät siihen touhuun niin lujaa, etteivät meinaa nahoissaan pysyä. Siinä kohtaa tarvitaan sitä hallintaa. Koiran pitää malttaa odottaa käskyä (=lupaa) liikkua ja ottaa kiinni. Koiralle suojelu on yhtä leikkiä ja ne juoksevat kentällä hännät heiluen.

Ja vetoleikkinähän se pennuilla aloitetaan. Vedetään patukkaa maalimiehen kanssa kentällä ja siitä pikkuhiljaa siirrytään tyynyyn ja lopulta hihaan, koirasta riippuen toki. Koiran mielestä se on ihan sairaan upeeta !!! :D Pureminen on vain yksi osa koetta. Koiran pitää osata etsiä maalimies esteen takaa ja vartioida sitä, kunnes ohjaaja tulee paikalle jne.

En itse harrasta suojelua, mutta kokeita olen käynyt ihastelemassa.

Kysyppä sakupalstalta

en näe mitään lisättävää joobaxin sanomiseen :) komppaan täysin, se on leikkimistä. Ainut mitä lisään, on että miten koira tunnistaa, että kenen kanssa saa leikkiä noin rajusti, on se maalimiehen suojapuku. Aina kun koira näkee tuon maalimiehen ni voi herrane aika sitä vinkumista ja hännän huiskimista kun tietää et koht päästään leikkimään het kunnol :)

"Voisko joku kertoa mulle miksi vaikka spk koulutetaan käskystä puremaan hihaa ja sitten irrottamaan siitä?
Tää on kai jotenkin rodun mukaista hommaa vissiin, mutta harrastetaanko tätä ihan vain harrastamisen vuoksi, kun eihän kuin ihan pieni osa ole poliisi- rajavartio- tmv. virkakoiria?
Mikä tossa on hienoa ja saa ihmiset tuota tekemään?"


Kaheleita on joka lähtöön. Se kahelius tuota teettää. 90 % koiranomistajista ei halua, että heidän koiransa käyvät ihmisten kimppuun. Se loppu ja valitettavan hyvin näkyvä ja kuuluva ongelmakoirien harrastajajoukkio hommaa itensä ja ennenmuuta muun yhteiskunnan riesaksi jos jonkinlaista isokokoista lastenraatelijaa. Suurin osa tästä hölmöjen laumasta onneksi hallitsee hurttansa, mutta määrätty määrä näistä ongelmapiskeistä pääsee tekemään temppunsa ja raatelemaan jonkun onnettoman. Hämmästyttävän usein oman perheenjäsenen.

Joillakin koirilla on olgelmana agressivisuus. (Ihmisiä kohtaan tai koiria)
Kunnon suojelukoulutuksella saadaan hallittua koiran agressiota. Koira opetetaan käskystä tarttumaan ja irrottamaan hihasta. Ajanmyötä koirasta tulee tottelevaisempi ja agressiivisuus vähenee koska suojelusta tulee rutiini/leikki.

Suurin osa harrastaa suojelua pelkästä harrastamisen ilosta, koska näkevät koiransa nauttivan puuhasta ja jotkut jopa kisaavat suojelun eri luokissa.

Itsestäni on hienoa että koirilla on monenlaisia eri harrastus mahdollisuuksia.
(Omistajat voivat valikoida itselleen että koiralleen sopivan harrastuksen!)

Nautin kun näen koiran ja omistajan tekemää yhteistyötä suojelussa! Se on jotain niin upeaa. :) Toki sitä näkee myös muissa harrastuksissakin, mutta jokaisessa harrastuksessa omistajan ja koiran yhteistyö on erillaista.

Suojelua voi harrastaa millä koiralla tahansa jonka viettiys riittää siihen hommaan. (Ei ole rotukohtaista) Suojelu kentillä näkee myös rottweilereitä, belgianpaimenkoiria, holskuja, bullmastiffeja, boxereita, staffejakin ja joitakin sekarotuisia. Jos aikoo kisata koiran on täytettävä koko vaatimukset ja muistaakseni jotain muutakin.

Upea harrastus niinkuin kaikki muutkin!

Komppaan joobaxin kommentteja!

Harrastan suojelua sen vuoksi, että koira nauttii siitä täysillä! Ja kyllä se koira maalimiehen tunnistaa, ei se joka ihmisen päälle ole ihan random menossa.... En kyllä itse edes aloittaisi suojelutreenejä jo alunperin aggressiivisen koiran kanssa. Minulla lajivalintaan vaikutti se, että koira on erittäin avoin ja ystävällinen suuri vietti lajiin.

Suojelukokeeseen kuuluu muina osa-alueina tottelevaisuus ja peltojälki, joten jos koiran kanssa meinaa kisaamaan saakka mennä, niin suojeluosuus on ainoastaan 1/3 koko kokeesta. Laji vaatii todellakin aikaa ja suurta panostusta koiran ohjaajalta. Olen käynyt joitakin kertoja vierailla maalimiehillä purettamassa koiraa, ja kaikkien heidän ensimmäiset kysymykset ovat olleet: "Missä mallissa tottis on? Entä jälki?". Useimmilla paikkakunnilla ryhmät ovat niin täynnä, että sinne ei mitään elvistelijöitä edes pääse, vaan lajin harrastajat treenaavat ihan tosissaan kaikkia kolmea osa-aluetta.