Olen vanhahko mies. Asun pienessä kaksiossa pienkerrostalossa. Olen sen verran huonokuntoinen, etten kykene itse siivoamaan, enkä myöskään tekemään montaa muutakaan asiaa, mikä normaalisti kodin päivä rutiineihin kuuluu.
Siksipä minulla onkin tuollainen sukulaistyttö apuna. Tyttö tai nainen asuu tuossa lähellä ja kulkee omilla avaimillaan aina kun tarvetta asiointiin on.
Homma toimii loistavasti. On hyvän turvallinen olo, kun ei tarvitse päivääkään olla yksin. Jopa muutaman sanankin vaihtaminen kasvokkain piristää kummasti.
Nyt kuitenkin minulla on aavistus, että nainen käyttää asuntoani johonkin sellaiseen, mistä ei ole sovittu. Sovittu on vain se, ettei tänne saa ikinä koskaan tuoda ketään vierasta.
Olen aika ajoin useita päiviä sukulaisten luona tai sairaalassa. Kotiin tullessani huomaan aina muutoksen jossakin, ja epäilykseni herää.
En haluaisi asentaa mitää valvontakameraa enkä mikrofonia, mutta ajatus, että käy täällä naimassa on todella kuvottava.
Toki voisin kysyä, mutta en halua luoda välillemme sellaista epäluottamusta. Jatko sen jälkeen ei enää toimisi sillä luontevuudella kuin nykyisin.
Tuo epäilys on vain niin kalvava. Aina kun tuossa touhuaa, niin häpeän ajatuksiani. Sitten kun menee, alkaa mielikuvitus nakertamaan.
Olen miettinyt, että onko se mustasukkaisuutta. Jos osottautuisi, että käy täällä runkkaamassa. Sen ymmärtäisin ja hyväksyisin, koska hänellä on neljä lasta, joilta on vaikea saada yksityisyyttä.
Jotenkin ajatus siitä, että käyttää asuntuoani tuohon, on varsin kiihottava. Vaikkei minulla muutoin ole häneen kummoisiakaan seksuaalisia viehtymyksiä.
Ei vain ole tyyppiäni.
Olen myös miettinyt sitä, että jos saisin tietää jotakin epämieluista, niin miten sen jälkeen suhtautuisin. Itseni tuntien voisi käydä niin, että nainen lyö avaimet pöytään sanoen - pidä tunkkis!
Kertokaapa miten itse toimisitte. Tai mikäli joku omaa vastaavia kokemuksia, niin olisi kiva tietää miten asia hoitui.

Vastaukset 19
Vanhimmat
oot pervo
Hanki ääniaktivoitu sanelukone, tai muu vastaava tallennin.
Olet sairas pervo. Sairautesi pahin paikka sijaitsee korviesi välissä. Häpeä.
Toinen siivoaa paskasi ja saa moisia epäilyksiä vaivansa palkakseen.
Helvetinkö verran se on sulta pois, jos poissa ollessasi vaikka naida napsauttaakin kämpässäsi. Ei ole sinulta pois. Vai onko? - mielestäsi. Mielikuvituksesi kun tuntuu askartelevan moisten asioiden ympärillä. Noinko Häntä Kiität. Voi veetu.
Saattaahan tuo siivojasi olla niinkin fiksu, jotta tietää nuo sinun mietteesi. Moisesta nihilististä kun ei aina tiedä, mitä nuo sairaat ajatuskuviot saavatkaan aikaan. Siivoojasi pelkää. Pelkää sinun keksivän syyttää häntä, mistä tahansa asiattomuudesta. Ottaa sen vuoksi todistajan mukaansa. Oikein tuntuukin menettelevän. Toivottavasti hoksaa jättää hommansa mahdollisimman nopeasti. Se on selvää, jotta tuo epäluulosi kasvava myrkky saa ennen pitkää ikäviä aikaan Siivoojan elämässä.
Johan piti pitkästi ja paksusti kirjoittaa, vaikka asian olisi voinut kertoa yhdessä lauseessa.
...... Niinkö tuo osui ja upposi. Tekikö kipeää.
Sullako?
Jos mä olisin sä, niin aavistelisin että toimisin ehkä näin...
Ensinnäkin kertoisin hänelle miten paljon tuo sukulaistyttö minulle merkitsee, kuinka tärkeää on , että hän käy luonani, auttaa arjessa ja samalla piristää päivääni.
Sitten toteaisin, että on hienoa kun meillä on nämä asiat niin hyvin sovittu ja kuinka me yhdessä pidetään sopimuksistamme kiinni. Se lisää molemminpuolista luottamusta välillämme.
Kamerat yms asiat unohtaisin täysin.
Häpeällisistä ajatuksistani en tytölle kertoisi, vaan vetoaisin mielessäni meidän sopimuksiin ja luottamukseen, eli kun tulen reissuilta kotiini, en mieti mitä muutoksia siellä on tapahtunut. Yrittäisin kouluttaa omaa mieltäni siihen, että tytön seksuaaliset asiat eivät kuulu minulle, eikä minun tarvitse niitä pohtia. Me kumpikin elämme ihan omaa elämäämme.
Omat kalvavat ajatukseni haluan pikku hiljaa siirtää sivuun, koska niin arvokasta on tämä meidän yhteityö, enkä halua sitä näillä ajatuksilla rikkoa.
Elämässä on niin pakljon muutakin kuin nämä seksuaalisviritteiset mielikuvitukset.
haluan elämästäni helpompaa ja iloisempaa.
Sinä tarvitset suklaisnaistasi enemmän kuin hän sinua.
Ihmettelen mitä oikein mietit päässäsi, tekisi mieli sanoa pahasti, mutta kaltaisesi eivät muutu.
Että ihan runkkaamassa kämpässäsi, voi pyhä sylvi!!! Katsot varmaan liikaa pornoa.
Miten se sinulta olisi pois, vaikka siellä naitaisiinkin, jos mitään ei viedä ja kämppä on siisti, en kyllä ymmärrä.
Otapa huomioon, että, jos on kuin aloittaja kertoo, vanhahko mies.
Vanhuus ei tule yksin, ja ikä voi tehdä tepposia.
Kannattaako kiehua.
Onpa hieno että sukulaiset huolehtivat noin toisistaan. Ei kai sinulla voi olla mitään himokkaita ajatukia sukulasitasi kohtaan. No mitään omaan asuntoon tulee, niin ei kai ole reilua käydä toisen kodissa, muuten kuin keskinäisestä sopimuksesta. Nainen tekee mielestäni väärin, jos hän vaikka käy lepäämässä asunnossasi sinun poissaollessa.
Enpä kyllä usko, että "naimapaikat" ovat niin kortilla, että' pitää toisen asunnossa käydä salaa. Jos naisella on kumppani, niin kyllä kai hän hommat jossain muualla tekee.
Ole kiitollinen että sinulla on tuollainen hyvätahtoinen apuri ja lopeta höperöimiset sikseen.
pelkkää provoa koko juttu.
Saattaa olla, saattaa olla olemattakin. Kaikkihan täällä voi olla pelkkää provoa.
Silti oikea maailma on vielä ihmeellisempää.
Trolli
vanha perimmäinen sääntö on ei avaimia saa antaa vapaasti käyttöön kellekkää ulkopuoliselle,
siis ota avaimet pois, hän saa käydä siivoamassa kun itse olet paikalla,
kaikki ihmiset tarvitsee yksityisyyttä,
Eikö mennyt perille, että ovat sukua. Miten avaimia jakavat, on vain heidän asiansa.
suku on pahin, avaimia ei saa luovuttaa edes sukulaisille,
vain omalle perheelle kuten puoliso ja lapset, heillä on oikeus avaimiin,
ulkopuolisille ei tule koskaan luottaa avaimia , alotuksen tekijä saa syttää vain itseään kun on menettäny yksityisyytensä,
muistaakseni oli joku sääntöki,
pitää taloyhtiölle ilmoittaa jos on avaimet luovutettu jollekki perheen ulkopuoliselle,
Minulla käy siivousfirman naiset (2kpl) kerran kuukaudessa tekemässä suursiivouksen, ajallisesti noin 3 tuntia. Kotitalousvähennyksineen todella edullista ja laatu kiitettävää luokkaa.
Myös pyykit pesetän kerran kuukaudessa ja ne viikataan millin ojennukseen kaappeihin.
Kysykää tarjousta,hämmästytte.Arkisin robotti-imuri kerää suurimmat pölyt.
Teksti on sujuvaa mutta uskottavuus horjuu, feminiinisyys paistaa läpi, tekstin jaottelu/asettelu saisi olla pikkusen horjuvanpaa, "vanhusmaisempaa".
Kokonaisuutena hyvä kirjoitus, jatka samaan tahtiin ja voit saada jotakin julkaistua, ehkä olet johonkin lehteen jo kirjoittanutkin?
Ajattelen päissäni, että vastaavassa tilanteessa olisin hyvilläni voidessani tarjota asuntoni minua auttavan ihmisen käyttöön kuvaamillasi reunaehdoilla.
Oikeassa elämässä puhuisin asian halki, ettei mielikuvasi naiselle jäisi syyllisyyden tunteita!
Ehdottaisin ko. henkilölle avointa peliä siten, että kertoisit ennakkoon tiedossasi olevista poissaoloistasi.
Noin huonokuntoisella olisi intiimi askarointi lähinnä mentaaliharjoittelua joten se siitä.