Työttömien lapset hoidossa ?

Kuinka muutama yksinhuoltaja äiti kehtaa viedä lapsensa hoitoon joka päivä klo 8-9 ja hakee pois 4 aikoihin. Itse ajelee joko rundia kylillä tai käy kavereiden kanssa kahvilla. Sitten kehtaa jutella kuinka uupunut on kun joutuu olemaa 24/7 lasten kanssa. Haloo ne muutamat tunnit illasta jota jää aikaa ennen nukkumaan menoa! myös ne viikonloput joita ei ole lapset isällään ovat lapset jossain hoidossa tai sitten hoitaja on kotona. Voi lapsi raukat eikö kukaan näe miten siellä lapsia arvostetaan tai huolehditaan :(
46558
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 46

Vanhimmat

Se on kun niitä lapsia tehdäänkin kaikenmaailman hampuusien kanssa ja muutenkin tää yhäreitten touhu on mitä on, viikonloppuisin rampataan ravintoloissa, juodaan päät täyteen, nussitaan kenen kanssa sattuu ja sitten lapsiluku lisääntyy - ei siis minkäänlaista harkintakykyä yhtään minkään suhteen.

Harvassa on nykyään kunnonnaiset, ainakin orimattilassa.

Äänestä

Niin tai sitten tehdää lapsia siin uskossa et mies pysyy rinnalla lapsien takia vaik naiset on sitten ihan aivottomia

Äänestä
  • Mutta mä ihmettelen miksi niitä lapsia täytyy niin paljon tehdä, kaikenlaiset naiset hankkii niitä ja kumppanit on huuhaa tapauksia.

    Kyllä täytyisi pidempään tutustua toiseen ennenkuin lapsia alkaa tehdä. Se olisi kaikkien etu.

    Äänestä

  • just joooooooooooooo kirjoitti:

    Mutta mä ihmettelen miksi niitä lapsia täytyy niin paljon tehdä, kaikenlaiset naiset hankkii niitä ja kumppanit on huuhaa tapauksia.

    Kyllä täytyisi pidempään tutustua toiseen ennenkuin lapsia alkaa tehdä. Se olisi kaikkien etu.

    Juu muutama tapaus olasta ainakin, tiedän et nainen huijannut miestä. Siis mies luulee et nainen pelkkä yhden illan juttu ja nainen vakuuttaa et pillerit kunnossa ja näin saadaan mies itelleen kun ilmoitetaan sit et on raskaana sille... Eiköhän aika moni näistä hulttiolapsista ole sit näitä tämmösiä yhdenillan-tuotoksian :( harmi lapselle...

    Äänestä

  • sinkkutyttö kirjoitti:

    Kyllä ei naisilla eikä miehillä ole minkäänlaista harkintakykyä kun mennään panemaan jotakin yhdenillan hoitoa ja uskotaan että ehkäisy on kunnossa ja toisaalta se että joku antaa naida tai suostuu naimaan ilman kondomia sellaisen henkilön kanssa joka on niin helppo tapaus että jo ekana iltana irtoaa.

    Kunnolliselta naiselta ei saa ennen kuin on tutustuttu kunnolla ja jos nainen on valmis seksiin jo ekana iltana, niin sellaisella naisella ei tee mitään.

    Paljonkohan täällä Olassakin on noita tapauksia jotka harrastavat yhden illan juttuja - varmaan aika paljon. Ja niistä niitä lapsia ja yhäreitä tulee.

    Kyllä lapsi tarvitsee molemmat vanhemmat ja juuri sen takia on niin naisten kun miestenkin mietittävä kenen kanssa niitä hankkii.
    Joskus tuntuu että on naisia joiden elämäntehtävä on hankkia lapsia ja elää sillä keinolla, siis saada elatusmaksuja ja muita etuuksia ... ja sitten tietysti istua ravintoloissa ( Arwid esim. ) ja nussia niiden ressukoiden kanssa joita kyseisestä räkälästä mukaansa saa.

    Äänestä

  • sinkkutyttö kirjoitti:

    Juu muutama tapaus olasta ainakin, tiedän et nainen huijannut miestä. Siis mies luulee et nainen pelkkä yhden illan juttu ja nainen vakuuttaa et pillerit kunnossa ja näin saadaan mies itelleen kun ilmoitetaan sit et on raskaana sille... Eiköhän aika moni näistä hulttiolapsista ole sit näitä tämmösiä yhdenillan-tuotoksian :( harmi lapselle...

    Ja näitä et ollaan seurusteltu ja ei ole ollut mitään puhetta lapsista kun suhde on muutenkin tuntunut epävakaalta. Nainen väittää syövänsä pillereitä ja ilmoittaa kun on jo kolmannella kuulla raskaana et uppista miten täs nyt kävikään. Mies jää suhteeseen koska haluaisi kantaa kuitenkin vastuun. Lapsi syntyy ja ongelmat vaan lisääntyvät niin akka tekee saman jutun . Mies lähtee ja loppujen lopuksi taistelee tapaamis oikeuksistaan. Nainen ei halua myöntää niitä mutta elatusmaksut kyllä kelpaavat...... saaatana mitä naisia. Enkä ole mies vaan itsekkin nainen mutta en voisi ikinä käyttää lapsia aseena rikki menneessä suhteessa

    Äänestä

  • narttuja monta kirjoitti:

    Hienoa että nainen sanoo tuon! Minkä ikäinen nainen mahdat olla?

    Itse olen mies ja tiedän monia naisia joilla miehet on vaihtuneet yhtenään ja lapsia on aina vaan syntynyt lisää ja varmaan jokainen näistä miehistä on sitten päätynyt tilanteeseen jossa elareita makselee ja lastentapaamisia ei meinaa järjestyä.
    Jotenkin mua kyllä ihmetyttää jos joku lähtee suhteeseen naisen kanssa jolla on paljon suhteita takana ja lapsia monelle miehelle, sillä se kertoo naisen kyvyttömyydestä sitoutua.
    Näille naisille tosiaan kelpaa elatusmaksut, lastenpäivähoitopaikat ym tuet ja tietysti myös ne ravintolaillat ja sieltä löytyneet miehentolvakkeet.

    Äänestä

  • Just jooooo kirjoitti:

    kahden lapsen äiti, itsekkin kyllä yksinhuoltaja. elämä vaan meni siihen että kasvettiin erilleen. Lapset näkevät isää aina kun haluavat ja kun isällä mahdollisuus heidät ottaa. Elatusmaksuja en saa vaan kaikki maksetaan sovussa. Lapsien ehdoilla elellään ja taataan heidän turvallinen lapsuus mistä ei rakkaus ja huolenpito puutu, ja tietenkin unohtamatta rajoja joita lapset tarvitsevat

    Äänestä

  • narttuja monta kirjoitti:

    Ja näitä et ollaan seurusteltu ja ei ole ollut mitään puhetta lapsista kun suhde on muutenkin tuntunut epävakaalta. Nainen väittää syövänsä pillereitä ja ilmoittaa kun on jo kolmannella kuulla raskaana et uppista miten täs nyt kävikään. Mies jää suhteeseen koska haluaisi kantaa kuitenkin vastuun. Lapsi syntyy ja ongelmat vaan lisääntyvät niin akka tekee saman jutun . Mies lähtee ja loppujen lopuksi taistelee tapaamis oikeuksistaan. Nainen ei halua myöntää niitä mutta elatusmaksut kyllä kelpaavat...... saaatana mitä naisia. Enkä ole mies vaan itsekkin nainen mutta en voisi ikinä käyttää lapsia aseena rikki menneessä suhteessa

    Olen minäkin painanut ainakin 14 eri olan naista ja kaikki ollut 1 illan juttuja muutamissa tapauksissa on kumia käyttetty .Tietääkseni kukaan ei ole pullauttanut savonpojalle perilistä .Mut kyl olas hyvii naisii on seksin suhteen eikä ne mitään juoppaja ole .Hyvät kesän jatkot olan tytöille ja hatkoja luonto seikkailuja luonnossa.

    Äänestä

  • luonnossa2 kirjoitti:

    Eli ovat olleet horoja, toiseksi alinta kastia mitä maa päällään kantaa - alempana ovat vain horoja nussivat paskakasat.

    Mikään muu kun horo ei anna jo heti ekana iltana, mikään muu ei harrasta yhden illan juttuja kun horo.

    Äänestä

Mutta onpa niitä isiäkin jotka oikeesti haluisivat huolehtia lapsistaan ,mutta nämä täydelliset yksärit tekevät sen mahdottomiksi ja eihän ne muuten pärjäisi tai joutuisivat töihin jos isät eivät maksaisi monien satojen elatusmaksuja ja yleensä nämä elarit menevät äitien biletyksiin eikä lapsien hankitoihin tai elämiseen.

Äänestä
  • Se on varmaan niin että elatusmaksut menee äitien iloksi, eikä lasten tarpeisiin.

    Kyllä minä miehenä sanon että jokaisen täytyy tutustua kumppaniinsa vähintää 1-2 vuotta ennenkuin lapsia aletaan hankkimaan.

    Isien asema on suomessa aika huono jos lapsen äiti niin haluaa, käsittääkseni lapsia ei pääse helpolla edes tapaamaan jos äiti niin päättää.

    Äänestä

  • Just jooooooo kirjoitti:

    Se on varmaan niin että elatusmaksut menee äitien iloksi, eikä lasten tarpeisiin.

    Kerrankin asiaa, meillä uusio perhe minulla omia lapsia ja miehellä kaksi pientä lasta. äiti manipuloi lapsia meitä kohtaa ,huutelee kylillä ettemme välitä !!!! Oikeesti koko ajan yritetty kun äidin mielenkiito on oikeesti jossain muuálla kuin lapsissa että lapset saisivat olla meidän kanssa. Äiti ei suostu luopumaan elatusmaksuista penniäkään, suostuisi kyllä että lapset ovat vaikka koko kuukauden siinä tapuksessa meidän luona jos mies maksaa sen 400 joka kuukausi..... ravintoloissa on kyllä joka viikonloppu varaa käydä, ei ymmärrä

    Äänestä

  • Just jooooooo kirjoitti:

    Se on varmaan niin että elatusmaksut menee äitien iloksi, eikä lasten tarpeisiin.

    Kyllä minä miehenä sanon että jokaisen täytyy tutustua kumppaniinsa vähintää 1-2 vuotta ennenkuin lapsia aletaan hankkimaan.

    Isien asema on suomessa aika huono jos lapsen äiti niin haluaa, käsittääkseni lapsia ei pääse helpolla edes tapaamaan jos äiti niin päättää.

    No ei se asia ihan niinkään mene molemmilla vanhemmilla on oikeus lapseen ja etenki lapsella vanhenmpiinsa ...ja kyllähän asia menee niin että oli äiti sitten huoraava lehmä tai mikä vain niin pisteet että huolehtii kumminkin lapsensa .....ja onhan se niin että onnellinen parisuhde voi kääntyä koska vain 7vuotta rankkaa perheväkivaltaa kokeneenna on lapsillakin parelpi olla nyt yksinhuoltaja äidin kanssa.....ja isäähän ei lapset kiinkosta mutta kuinkas olla sama vitun rutina ku täällä elatusmaksuista ;)

    Äänestä

Entäs tämä uusi muoti-ilmiö orimattilassa teinien keskuudessa että tehdään muksuja? Joko "poikaystävän" kanssa tai sitten vaan jonkun. Hirveästi lisääntyneet nämä alaikäiset lastenvaunujen työntäjät.

Äänestä
  • Lapset hankkii lapsia, saattaapa olla niin että äiti ja lapsi saavat kumpikin lapsilisää.

    Kyllä lastenhankinta tulisi ehdottomasti jättää siihen kohtaan kun koulut on käyty ja ammatti on hankittu ja hieman töitäkin ehditty tehdä - siis silloin kun lapsia aletaan hankkimaan täytyy kummallakin niin isällä kun äidillä olla asiat kunnossa ammatin ja asunnon sekä parisuhteen suhteen.
    Täälläkin olassa alkaa olla jo kahdessakin polvessa olevia yhäreitä .. siis lapsia hankitaan samaan malliin kun oma äitinsä on hankkinut.

    Äänestä

  • No mutta... Tokihan nämä 15-18 vuotiaat tenavat hankkivat lapsia kun siitä maksetaan rahaa ja saa vielä katonkin pään päälle.

    Yhteiskuntahan nämä yhäreiden lapset kustantaa. Aloitetaan jo alaikäisenä lasten teko, joka kumppanin kanssa niin kolmikymppisenä on hyvässä lykyssä 6 lasta ja kaikilla eri isät...

    Tiedän tapauksia joissa hankitaan lapsia tasaisin väliajoin, ettei tarvitse töihin mennä. Rahaa tulee tilille kuin nakutettu kun nyt sattuu niitä lapsia olemaan ja mm. lapsilisät katsotaan omiksi tuloiksi joilla voi ostaa kaikkea kivaa tai vaikka lyhennellä "henkan&hömpän" tiliä tms...

    Saisivat siirtyä maksusitoumuksiin sen rahan maksun sijaan. Kun on lappu jossa lukee se summa johon oikeutettu ja tarkkaan rajattu, että mihin sen saa käyttää (eli lapsen eduksi!), niin loppuisi senkin lapsilisä-järjestelmän hyväksikäyttö.

    Äänestä

  • 9+12 kirjoitti:

    No mutta... Tokihan nämä 15-18 vuotiaat tenavat hankkivat lapsia kun siitä maksetaan rahaa ja saa vielä katonkin pään päälle.

    Yhteiskuntahan nämä yhäreiden lapset kustantaa. Aloitetaan jo alaikäisenä lasten teko, joka kumppanin kanssa niin kolmikymppisenä on hyvässä lykyssä 6 lasta ja kaikilla eri isät...

    Tiedän tapauksia joissa hankitaan lapsia tasaisin väliajoin, ettei tarvitse töihin mennä. Rahaa tulee tilille kuin nakutettu kun nyt sattuu niitä lapsia olemaan ja mm. lapsilisät katsotaan omiksi tuloiksi joilla voi ostaa kaikkea kivaa tai vaikka lyhennellä "henkan&hömpän" tiliä tms...

    Saisivat siirtyä maksusitoumuksiin sen rahan maksun sijaan. Kun on lappu jossa lukee se summa johon oikeutettu ja tarkkaan rajattu, että mihin sen saa käyttää (eli lapsen eduksi!), niin loppuisi senkin lapsilisä-järjestelmän hyväksikäyttö.

    Lapsia omaava tai raskaana oleva saa automaattisesti asunnon ja tietysti niin pitääkin asianlaita olla, Mutta ei niitä lapsiakaan pitäisi tienuu mielessä tehdä ja tälläkin paikkakunnalla on naisia jotka melkoisella varmuudella hankkiutuvat raskaaksi tasaisin väliajoin, hyvin laskelmoidusti kun tämä suomalainen sosiaalijärjestelmä suosii sellaista toimintaa.
    Lapsilisä nimenomaan pitäisi käyttää lapsen hankintoihin, eikä ravintolailtoihin tms.

    Onhan se varsin monesti niin että näiden yhäreiden lapsien isät ovat sellaista sakkia jotka eivät yhtäkään lanttia elareita maksele, vaan nekin maksaa veronmaksajat joilla ei ole ollut osaa eikä arpaa lapsen alullepanoon, mutta maksumieheksi kelpaa.

    Sitten on sellasia yhäreitä jotka alkavat etsiä jotakin pysyvämpää elämäänsä siinä 35 ikävuoden jälkeen, eli silloin pitäisi löytyä sellainen mies heille joka huolisi hänet ja leegion lapsia joilla kaikilla on pahimmassa tapauksessa eri isä jokaisella ja alkaisi elää heidän kanssaan perhe-elämää ...

    Äänestä

Meidän tapauksessa lasten äiti ei edes huolehdi lasten terveydestä , tyttö kärsinyt jo pitkäänn todella ikävästä vaivasta. Isä ei mahda mitää eikä sossut ,äiti valehtelee kaikesta ,niin hoitajalle kuin meillekkin.

Äänestä
  • ; (

    Äänestä

Lopputulos on lapsen kannalta sama, on hoitoon viejä työssä käyvä tai työtön: ero vanhemmista määräajaksi.

Äänestä

parempi lasten on olla hoidossa,saavat ainakin ruuan ja hoitajat katsoo laste perää.kun nää nykyaja akat ei paljon muksuista välitä.

Äänestä
  • Toisaalta ihan totta mutta pitäisikö jonkun puuttua asioihin jos lapset ovat hoidossa sen takia että saavat edes huolenpitoa arkipäivisin ? akat käy vaan tyrkyttämässä itseensä baareissa ja lapset ovat heitteillä :( tiedän tapauksen jossa äiti ajelee päivät kavereiden kanssa , laittaa itselleen kaiken maailman tekoripsiä kun luulee et kaunistuu sillä. Kaiken kukkuraksi lapset ovat aina nälässä........

    Äänestä

Ei muuta kuin lastensuojeluun ilmoitus jos varmasti tiiät, ettei asiat kunnossa. Muutenkin tuon lain saisi muuttaa, jos vahemmat ei etsi töitä sen aikaa. Maksaa yhteiskunnalle valtavat määrät rahaa ja ne jotka oikeasti tarvitsisivat lapselleen hoitopaikkaa, ei mahdu.Se on tietenkin eri asia jos lastensuojelullisin perustein lapsi/lapset on hoitopaikassa esim. äidin masennuksen tai muun syyn takia.

Äänestä
  • no joo äiti todellakin sairastaa jotain mielenterveydellistä sairautta mutta taitaa oikeesti olla vaan syy ,saada lapset hoitoon ja itse työttömänä. ei ole paniikista tietoakaa saati tuhoisuudesta kun rällästää kavereiden kanssa . Lapsien terveydestä ja ravinnosta ei pysty kylläkään huolehtimaan

    Äänestä

  • Lastensuojelu ei ota kantaa, äiti loistava puhuja. Saa isän syyksi aina kaiken vaikka oikeesti isä ja hänen uusi perhe ovat ainoita jotka lapsista välittää mutta ei saa puuttua mihinkään

    Äänestä

on se helvetin väärin ,että akat istuu kotona ja muksut hoidossa.näitä hoitopaikkoja tarvitsis ne jotka olisi töissä.mutta nää loiset vie työssä käyvän laste hoito paikat

Äänestä

Pitkällepä jaksoit aivojen antaa työskennellä. Eiköhän se tajunnanvirran tarkastelu aloteta kuitenkin sieltä lapsen kannalta. Lapselle nyt vaan on aikas edukasta päästä toimimaan ikäistensä kanssa oppimaan sosiaalista kanssakäymistä ja muita yhteiskunnan perusnormeja. Tuskinpa se huoltajallekaan pahaa tekee sosialisoida vaikkapa sen kahvin ääressä. Ei ne hommat kotona maagisesti lopu vaikka lapsi ei siellä olisikaan...

Äänestä
  • Ajatteletko itse nyt lapsen kannalta ? lapset hoidossa joka päivä klo 16:00 , sitten lähdetään kyläilemään ja kotia mennään juurikin nukkumaan. Välillä unohtuvat pesut ja syömisetkin. viikonloput äiti bilettää ja lapset ovat joko isällä tai sitten jossakin muualla kuka nyt suostuu lapsenvahdiksi . Onko tämä lapselle edukasta kun ei äidin kanssa saa viettää juurikaan yhteisiä hetkiä kun ei äitiä kiinnosta tai sitten ei ehdi. Mielestäni lapset ovat totisesti heitteillä ei minkäänlaista turvaa. Äiti haluisi luopua lapsista ja antaa isälle huoltajuuden mutta mistäs sitten saisi rahaa kun nyt tulee joka tuutista eikä tarvitse mitää sen eteen tehdä. Nimimerkki hoitoon , minkäläinen ihminen oletkaan tai sitten juuri sinunkin lapset ovat hoidossa ja itse lusmuilet missä lie.

    Äänestä

  • sinulle hoitoon.sitä varten on leikki puistoja missä lapset saavat leikkiä toisten kanssa.vai oletko sellainen äiti että ajattele ,että lapset hoitoon vältyt kaikilta neuvomisilta.kyllä lapsen pitää olla äidin kanssa jos äiti on kotona.kerran ne lapset ovat pieniä.ei pidä tehdä lapsia,jos ei halua hoitaa niitä.

    Äänestä

  • jotain pitäisi kirjoitti:

    Ajatteletko itse nyt lapsen kannalta ? lapset hoidossa joka päivä klo 16:00 , sitten lähdetään kyläilemään ja kotia mennään juurikin nukkumaan. Välillä unohtuvat pesut ja syömisetkin. viikonloput äiti bilettää ja lapset ovat joko isällä tai sitten jossakin muualla kuka nyt suostuu lapsenvahdiksi . Onko tämä lapselle edukasta kun ei äidin kanssa saa viettää juurikaan yhteisiä hetkiä kun ei äitiä kiinnosta tai sitten ei ehdi. Mielestäni lapset ovat totisesti heitteillä ei minkäänlaista turvaa. Äiti haluisi luopua lapsista ja antaa isälle huoltajuuden mutta mistäs sitten saisi rahaa kun nyt tulee joka tuutista eikä tarvitse mitää sen eteen tehdä. Nimimerkki hoitoon , minkäläinen ihminen oletkaan tai sitten juuri sinunkin lapset ovat hoidossa ja itse lusmuilet missä lie.

    No ei sitä rahaa nyt ihan joka tuutista tule ....lapsiin menee jo meletön määrä rahaa pelkkästään ruokaa ....vaatteet....leluja etseraa ja tosiaa se katto päällekkin niille kamalin äitejen lapsille jotka vievät lapsiaan sosiaallisen kommunikointiin ikäistensä
    Seuraqn leikkimään ehkä sitten mahdollistaen itselleen myös sosiaalista elämää n se kyllä maailmanloppu tosiaan tulossa; 0

    Äänestä

Hoitoon viennin paheksuntaan sisältyy ajatus, että vieras hoito on jotenkin huonompi vaihtoehto kuin kotihoito, ellei peräti jopa haitallista ja että omat lapsensa olisi syytä pitää kotona, jos siihen kerran on työttömyyden ansiosta mahdollisuus. Tätähän on selviteltykin, että kaikkiin sosiaaliryhmiin kuuluvien vanhempien mielestä lapsen paras paikka on kotona. Työssäkäynti katsotaan kuitenkin samojen ihmisten toimesta yleisesti sellaiseksi pakottavaksi syyksi, joka oikeuttaa toimittamisen vieraaseen hoitoon, eli jonkinlaisen "pahan tekemisen" omalle lapselle. Eikö olekin aikamoisen kipeää? Täällä käytetään lapsia pelkkinä välikappaleina toisten aikuisten lyömisessä ymmärtämättä itse ongelmasta mitään. Alkaa jopa hiukkasen huolestuttaa, että mitä ihmiset lopulta ymmärtävät omista lapsistaan, vaikka kulissit olisivat kuinka prameat. Tässä maassa pitäisi löytää keinoja, joilla työssäkäyvien lapset saisivat elää lapsuuttaan enemmän kotona. Se vaatisi vain hiukkasen luovuutta, mutta ennen kaikkea enemmän ymmärrystä lapsipsykologiasta. Kavutkaa ylös sieltä lillukan varresta, hierokaa silmänne kirkkaiksi ja nähkää lasten hoidon ongelman iso kuva. Se on kaikkien etu.

Äänestä

Kovin on teillä sisu kurkussa. Antakaa jokaisen hoitaa elämänsä niinku parhaas katsovat. Koskaan täällä elämässä tasan ei käy onnenlahjat. tuotatte vaan itsellenne pahaa mieltä. Nähdäkseni te hyvä osaiset , pitäkää huolta et se jatkuu.

Äänestä
  • Joo täällä vaan haukutaan äitejä mutta ei ajatella asiaa siltä kantilta että joissain tapauksissa se on se isä joka lähtee ovesta kun kuulee raskaudesta, vaikkakin on sanonut haluavansa lapsia. Kyllä ne isät osaavat olla aivan yhtä pahoja kuin nämä teidän haukkumat äidit. Isä se oli joka hylkäsi raskaana olevan naisen ja lapsensa. Että miettikää vähän että asioilla saattaa olla toinenkin puoli kuin minkä te puolisokeat näette ja mihin te "uskotte". Kyllä on näköjään orimattila täynnä katkeria akkoja ja papparaisia. Onko muuta tekemistä kun kytätä lapsiperheitä ja mitä he tekevät? No eipä

    Äänestä

  • Jelznxj kirjoitti:

    Joo täällä vaan haukutaan äitejä mutta ei ajatella asiaa siltä kantilta että joissain tapauksissa se on se isä joka lähtee ovesta kun kuulee raskaudesta, vaikkakin on sanonut haluavansa lapsia. Kyllä ne isät osaavat olla aivan yhtä pahoja kuin nämä teidän haukkumat äidit. Isä se oli joka hylkäsi raskaana olevan naisen ja lapsensa. Että miettikää vähän että asioilla saattaa olla toinenkin puoli kuin minkä te puolisokeat näette ja mihin te "uskotte". Kyllä on näköjään orimattila täynnä katkeria akkoja ja papparaisia. Onko muuta tekemistä kun kytätä lapsiperheitä ja mitä he tekevät? No eipä

    Jakorasiat tekevät lapsia kaikenmaailman tollojen kanssa ja ovat sitten yhäreitä --- niin selkeää!

    Äänestä

  • Jelznxj kirjoitti:

    Joo täällä vaan haukutaan äitejä mutta ei ajatella asiaa siltä kantilta että joissain tapauksissa se on se isä joka lähtee ovesta kun kuulee raskaudesta, vaikkakin on sanonut haluavansa lapsia. Kyllä ne isät osaavat olla aivan yhtä pahoja kuin nämä teidän haukkumat äidit. Isä se oli joka hylkäsi raskaana olevan naisen ja lapsensa. Että miettikää vähän että asioilla saattaa olla toinenkin puoli kuin minkä te puolisokeat näette ja mihin te "uskotte". Kyllä on näköjään orimattila täynnä katkeria akkoja ja papparaisia. Onko muuta tekemistä kun kytätä lapsiperheitä ja mitä he tekevät? No eipä

    Luultavasti isällä on tullut järki päähän ja lähtenyt terveiden ihmisten joukkoon. Tiedän monta naista jotka ovat salaa vaan tekeytyneet raskaaksi ja sitten uhanneet kaikella jos ei saa lasta pitää. Mielenterveys ongelmat periytyvät hyvät ihmiset! ajatelkaa lapsianne mitä heille teette......... Yksi isä ainakin lähti raskaana olevan äidin luota koska äiti oli täysin sekaisin ,sairastaa kaksisuuntaista ielialahäiriötä ja käyttää lapsia aseena isää kohtaa ....... siinä sinulle

    Näinhän tuo menee mutta eikö ole hienoa että täältä näköjään saa hvän tiedon lähteen perhe elämään minusta katkerin kirjoittaja ehkä jopa perheetön?? Vai eikö hänen lapselleen ole työttömyyden takia annettu tarpe ksi nopeasti hoitopaikaa??:) ken tietää

    Äänestä

  • katso itseäsi peilis kirjoitti:

    Luultavasti isällä on tullut järki päähän ja lähtenyt terveiden ihmisten joukkoon. Tiedän monta naista jotka ovat salaa vaan tekeytyneet raskaaksi ja sitten uhanneet kaikella jos ei saa lasta pitää. Mielenterveys ongelmat periytyvät hyvät ihmiset! ajatelkaa lapsianne mitä heille teette......... Yksi isä ainakin lähti raskaana olevan äidin luota koska äiti oli täysin sekaisin ,sairastaa kaksisuuntaista ielialahäiriötä ja käyttää lapsia aseena isää kohtaa ....... siinä sinulle

    Tai sitten isä oli vain vastuuton paskahousu etenkin jo kertoen jos nainen noin sairas nin jättää lapsensa sellaisen äitin hoiviin kertoo ennemminkin isän vajaa älyisyydestä ja tekosyitten puimiselta

    Äänestä

varmasti on ollut vieressä katsomassa?

Äänestä
  • Ei vois enää vajaaälysempiä ihmisiä olla!!! Se että jos on yksi "jakorasia yh-äiti" niin sitten on kaikki!! Menkää nyt hyvät ihmiset itteenne!! Yleistäminen on just tollasten suppeakatseisten naapurinkyttääjä kusipäiden tapasta. Yks ku tekee näin ni sit kaikki on samanlaisia! niin älyttömän kusipäätouhua ettei edes tiedä miten vois sanoa sen kuinka ääliöitä ja typeriä olette. Huh huh!!!!!

    Äänestä

  • ????? kirjoitti:

    Ei vois enää vajaaälysempiä ihmisiä olla!!! Se että jos on yksi "jakorasia yh-äiti" niin sitten on kaikki!! Menkää nyt hyvät ihmiset itteenne!! Yleistäminen on just tollasten suppeakatseisten naapurinkyttääjä kusipäiden tapasta. Yks ku tekee näin ni sit kaikki on samanlaisia! niin älyttömän kusipäätouhua ettei edes tiedä miten vois sanoa sen kuinka ääliöitä ja typeriä olette. Huh huh!!!!!

    Täysin samaa mieltä. Hyvä :)

    Äänestä

jos naiset on jakorasioita,niin miehet ovat siitos sonnia.

Äänestä

Kannattaisko teiän pitää huolta omasta elämästänne ja antaa niitten YH-äitien vaa antaa olla.. Kukaan niistä ei oo varmaan teidän elämäänne mitenkään sotkeutunut. :D kyl teit marmattajia löytyy jokasuunnasta. voi luoja! SE ON KU EI OO OMAA ELÄMÄÄÄ ;)

Ja ei, minulla ei ole yhtäkään lasta joten en täällä puolustele itseäni enkä ketään. EN vain jaksa ihmisten turhanpäiväsestä valittamista ja asioihin puuttumista. tässä maailmassa on isompiakin ongelmia!!!

Äänestä
  • Hei haloo tottakai saa ja pitää olla vaikka napuureidenkin lapsista huolissaan jos epäilee että niitä laiminlyödään jotenkin...?
    Ymmärrän kyllä sen että ei nyt tietenkään joka asioihin tarvitse nokkaansa pistää, kun monet tehtailee ihan aiheettomasti kiusallaan lastensuojeluilmoituksia, mutta kyllä mustakin on nyt hiukan outoa heittää lapset hoitoon jos ei itse käy vaikka töissä. Kyllähän nyt asiaa ihmetellä saa ja voi sen verran kattoo ettei niitä lapsia ja niiden hoitoa muuten laiminlyödä.
    On oikeesti sitten tosi surullista lukea juttuja eerikan kaltaisista lapsista.... Pitäkää kaikki huolta toisistanne ihmiset!

    Äänestä

  • jaksamisia kaikille kirjoitti:

    Hei haloo tottakai saa ja pitää olla vaikka napuureidenkin lapsista huolissaan jos epäilee että niitä laiminlyödään jotenkin...?
    Ymmärrän kyllä sen että ei nyt tietenkään joka asioihin tarvitse nokkaansa pistää, kun monet tehtailee ihan aiheettomasti kiusallaan lastensuojeluilmoituksia, mutta kyllä mustakin on nyt hiukan outoa heittää lapset hoitoon jos ei itse käy vaikka töissä. Kyllähän nyt asiaa ihmetellä saa ja voi sen verran kattoo ettei niitä lapsia ja niiden hoitoa muuten laiminlyödä.
    On oikeesti sitten tosi surullista lukea juttuja eerikan kaltaisista lapsista.... Pitäkää kaikki huolta toisistanne ihmiset!

    Saa ja pitää olla huolissaan. Kunhan katsoo ettei tee vääriä ilmoituksia jotka saattavat vahingoittaa lasta enemmän.

    Äänestä

Lapset ovat lahja... Orimattilassa on paljon lapsia jotka pyörivät kylillä ja harrastavat itsenäisesti (6-10v) eli vanhemmat eivät ota mitään vastuuta vapaa-ajasta. Koulussa rikastuttavat kanssatovereiden sanastoa kiljumallla huora, homo jne.. Ennen kylä välitti ja hoiti, nykyään ei kukaan uskalla puuttua lasten tekoihin. Lastensuojelu, sillä tämä on se paikka jossa oikeastaan tehdään päätökset, mutta kenellä meistä on oikeasti kanttia tehdä se soitto ja pelastaa lapsi?

Äänestä

Kommentoi aloitusta

sivusta seurannut kirjoitti:

Kuinka muutama yksinhuoltaja äiti kehtaa viedä lapsensa hoitoon joka päivä klo 8-9 ja hakee pois 4 aikoihin. Itse ajelee joko rundia kylillä tai käy kavereiden kanssa kahvilla. Sitten kehtaa jutella kuinka uupunut on kun joutuu olemaa 24/7 lasten kanssa. Haloo ne muutamat tunnit illasta jota jää aikaa ennen nukkumaan menoa! myös ne viikonloput joita ei ole lapset isällään ovat lapset jossain hoidossa tai sitten hoitaja on kotona. Voi lapsi raukat eikö kukaan näe miten siellä lapsia arvostetaan tai huolehditaan :(

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu