4 SMILE

Olisiko jo minun vuoroni loistaa? Muut menevät ohitseni kauniisti hymyillen ja onnesta iloisesti säteillen. Olen ollut tässä paikallani ja polkenut jo liiankin kauan ja en ole saanut itselleni sitä mitä minulle kuuluu. Haluaisn tietää onko minulle muuttoa tulossa? Ehkä parempaa asuntoa ja vakityötä näkyvissä? Nykyisiin en ole tyytyväinen. Ja kyllä tästä vielä muutakin puuttuu, raha-asiat eli mitä näkyy?
658
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Sun menneisyyteen liittyy sekaisin olevia asioita. Et ehkäpä vieläkään oikein tiedä missä kohtaa "käännyit väärään suuntaan", vai käännyitkö edes? Sekamelskan keskeltä tuntuu olleen vaikeaa hahmottaa miten tästä edetään ja vähän aikaa on voinut mennä jämähtäessä paikoilleen. Nykyhetkessä näen ton tavallaan sun itse kuvailemasi tilanteen. Olet oivaltanut jotain, alkanut tuntea itsesi taas tärkeäksi ja tavallaan tyytymättömyyttä kun koet ulkoisia esteitä olevan tielläsi. Tie on nyt kuitenkin melko avoimena edessä sun pitää vain tehdä päätös ja kulkea eteenpäin. Lähitulevaisuuteen näkyy myös edessä oleva muutto. Tulossa on myös pettymyksiä. Tuut tuntemaan itsesi ajoittain yksinäiseksi ja susta tuntuu et tätäkö tämä elämä nyt siis jatkuvasti aina vain on. Tärkeää muistaa että aurinko paistaa välillä risukasaankin. Tutkiskele tarkkaan päämääriäsi äläkä anna vastoinkäymisten horjuttaa niitä. vesimiesnainen1

Äänestä

Mitä näit tarkemmin muuttooni? Milloin olisi? Pettymyksiä mitä ? Minulla on hyvä ihmissuhde joka on kantava voima.

Äänestä

Mä katon näitä tilanteita täällä muutaman kortin avauksilla, koska aika ei mitenkään antais myöten laajemmille. Ei ehtis tehdä mitään muuta kuin "pelata korttia" ;) Teitä kysyjiä kun riittää ja nytkin näyttää olevan monta vastausta odottajaa.

Äänestä

Anteeksi kun häiritsin!
Lähitulevaisuuteen näkyy myös edessä oleva muutto. Tulossa on myös pettymyksiä. Niin olisihan se ollut hyvä tietää mitä ennustaja näillä tarkoitti?Muutamalla sanalla että tyhmäkin tajuaa. Minä kun en ole selvänäkijä.

Äänestä

Saat toki anteeksi, mut mitä luulet..onko mulla mielenkiintoa istua tän koneen äärellä 24/7 vastailemassa jatkuvalla syötöllä ja vielä joka asiaa yksityiskohtasesti tarkennellen vastailla kysymyksiin. Onhan noita palvelunumeroita, joihin voi jokainen halutessaan soittaa, mikäli palstan näkijöiden vastaukset ei miellytä.

Äänestä

Anteeksi, onko rouvalla huono päivä? Täällä on jokainen omasta vapaasta tahdostaan näin olen asiat ymmärtänyt. No noita pettymyksiä näytää piisaavan ainakin minulla. Kuten näit!
Lähitulevaisuuteen näkyy myös edessä oleva muutto? Tulossa on myös pettymyksiä?

Äänestä

Kommentoi aloitusta


vihreät silmät kirjoitti:

Olisiko jo minun vuoroni loistaa? Muut menevät ohitseni kauniisti hymyillen ja onnesta iloisesti säteillen. Olen ollut tässä paikallani ja polkenut jo liiankin kauan ja en ole saanut itselleni sitä mitä minulle kuuluu. Haluaisn tietää onko minulle muuttoa tulossa? Ehkä parempaa asuntoa ja vakityötä näkyvissä? Nykyisiin en ole tyytyväinen. Ja kyllä tästä vielä muutakin puuttuu, raha-asiat eli mitä näkyy?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu