Keskustelu on vain täysi-ikäisille

Tämän keskustelualueen sisältö ei sovi alaikäisille. Jatka vain, jos olet täyttänyt 18 vuotta.

Piiskan pelko

Oletko pelännyt vielä aikuiseva saavasi selkäsaunan. Sellaisen, että joku piiskaa sinut oikeasti, niin kuin mukulana?
8781
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

Riippuu siitä, mistä aikuisuus alkaa. En varsinaisesti ole pelännyt, mutta mielessä on kyllä käynyt joskus, että nyt saattaa tulle selkäsauna.

Äänestä

Et on kehno novelli. Eihän tuossa ole edes juonta!

Äänestä

Tämä ei ole novelli vaan dokumentti, jossa nimet on muutettu.

Naapurin poika Simo pääsi jokin aika sitten armeijasta, mutta ei hän siellä miksikään muuttunut. Samanlainen hutilus se on kuin ennenkin. Äskettäin se särki oman akkuporakoneensa, ajoi traktorilla yli. Apu oli tietenkin lähellä, tuli minulta lainaamaan viime talvena ostamaani konetta. Säälihän sitä oli sellaiselle miehelle antaa, mutta en kehdannut olla antamattakaan. Pari kertaa olen pyytänyt sitä jo takaisin, mutta ei ole näkynyt. Toissa päivänä piti mennä itse hakemaan, kun tuli akuuttia tarvetta.
Siellä se Simo istui tietokoneelle, kun minä porhalsin sisään, mutta se lähti kuin hauki rannasta, kun kuuli asiani. Ilmeisesti lainakone oli jossakin epäasiallisessa paikassa koska pyysi minua odottamaan sisällä.
Mutta minäpä tallustelin Simon läppärille katsomaan, mitä se poika puuhailee. Näkyi olevan Suomi24 auki ja teksti valmiina lähtöön. Näin siinä luki: ”Et on kehno novelli. Eihän tuossa ole des juonta!” En tiedä oliko se valmis, mutta minä ammuin sen bittiavaruuteen.
Simo tuli porakoneen kanssa juoksujalkaa, se oli ilmeisen huolestunut, kun näki minut koneensa ääressä. Mutta minäpä heitin vain löylyä kiukaalle:
– Sinä sitä kerjäät selkääsi.
– Ihan asiallisesti minä sitä olen käyttänyt ja vähän, ei ole edes akkua tarvinnut ladata.
– Minä tarkoitankin noita sinun nettikirjoituksiasi. Entä jos tuo kirjoittaja saa tietää?
– Mitä sitten vaikka saisikin tietää, minä kyllä seison sanojeni takana.
– Saattaisi antaa sulle isän kädestä.
– Se ei sitä mitenkään saa tietää.
– Itseasiassa se tietää jo.
Otin salkun Simon kädestä ja laskin lattialle. Sitten minä otin ristivy otteen Simosta ja kannoin tuvan penkin luo, jolle istuin ja kaadoin pojan syliini. Oikean jalkani työnsin hänen koipiensa välistä, niin että hänen vasen jalkansa kulki reiteni alta ja toinen reiden yläpuolelta. Muuten nuorimies oli tiukasti vasemmassa kainalossani. Kyllähän se yritti kiemurrella ja jotakin selittääkin, mutta yllättävän vähän kaverilla oli voimaa parikymppiseksi. Kyllä hän vielä yritti jonkinlaista vastarintaa, kun minä jo taoin kämmenelläni hänen pakaroitaan. Tilanne oli niin herkullinen, että minun oli saatava hieman hänen pakaroitaankin paljaaksi. Edelleen vastarinta oli kovin vähävoimaista, kun painelin hänen housujaan pois tieltä. Täytyi taas todeta itsekseen, että ääni on aivan erilainen kun paljaalle piiskaa. Jonkun aikaa sitä piti ihan kuunnella, sitten vasta lopetin, kun Simolta alkoi kuulua marinaa.
– Mitäs sanotaan? kysyin, kun laskin pojan vapaaksi.
– Minä en lainaa enää koskaan mitään!
– Saat sinä lainata, kun pidät lainatavaraa asiallisesti, mutta en minä sitä tarkoittanut.
Kaipa minä jotenkin huomaamattani pörhistelin itseäni ja varmaan olin vähän uhkaavakin, koska Simo rupesi puhumaan ihan yllättäviä.
– No, hyvä on, hyvä on. Sinä olet riski jätkä. En olisi ikinä arvannut kuinka pirusti sulta löytyy papua.
– Me aikuiset miehet ollaan riskiä, kiitoksia vaan havainnosta, sanoin. Mutta mitäs tavataan sanoa, kun saadaan jotakin.
– Et sä voi pakottaa mua sellaiseen!
– Aivan hyvin tiedät, että voin ja kohta taidan pakottaakin.
– Kiitos!
Se tuli nopeasti hiljaisella äänellä mutta hyväksyttävästi.
– Seuraavan kerran kun tavataan, niin sinä teet minulle selvää novellin rakenteesta. Jollei se mene oikein, niin saat tietää kuinka riski mies antaa sinunlaiselle pojalle koivupiiskaa paljaalle.
Sitten otin porani ja marssin ulos.

Äänestä

Ylen kehno, joko puhutteli? Pistähän kommenttisi kun olet lukenut!

Äänestä

Yen kehno, kävipä sinun nolosti. Jos oikean selkäsaunan saisit, niin se vasta noloa olisi, joten ei kannata toisia haukkua.

Äänestä

Olipa juttu, ei mistään kotoisin.............

Äänestä
  • Josko edes perseeestä?

    Äänestä

Tämä ketju tosiaan menee alaspain kuin vasikan häntä. Uusi on aina edeltäjäänsä huonompi. Nuo loppupään kirjoittajat ovat jo selvästiperseestä.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Jälkivaikutus kirjoitti:

Oletko pelännyt vielä aikuiseva saavasi selkäsaunan. Sellaisen, että joku piiskaa sinut oikeasti, niin kuin mukulana?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu