Mitä tekee Kyllönen ?

Kokoomuksen kansanedustajat Outi Mäkelä ja Kalle Jokinen ovat huolissaan kuljetusalan työvoimatilanteesta.

Kuljettajia tarvitaan arvioiden mukaan nelisen tuhatta vuosittain. Vaikka jokainen C-kortin suorittaja hyppäisi rekan rattiin, ei se riittäisi. Kiristyneet vaatimukset ovat karkottaneet autokouluista hakijat, Jokinen jyrisee kansanedustajien tiedotteessa.

Ajokorttilainsäädännön muutokset ja ammattipätevyysvaatimukset ovat vähentäneet C-kortin suorittamista nopeasti. Mäkelä on huolissaan kuskipulan vaikutuksista talouteen.

- Kuljetusala on Suomelle elintärkeä. Jos tavarat eivät liiku maanteillä, heijastuu se muualle talouteen. Tehtyjä uudistuksia pitää nyt tarkastella kriittisesti.

Lisäkoulutusta mukanaan tuonut ammattipätevyysvaatimus pohjautuu EU-direktiiviin. Kokoomusedustajien mukaan muutokset olisi voitu toteuttaa joustavammin. He vaativatkin liikenneministeri Merja Kyllöseltä (vas) toimia asian korjaamiseksi.

- Liikenneministeri Kyllönen on aikaisemmin luvannut selvittää ja puuttua ajokortin korkeaan hintalappuun. Tämän selvityksen yhteydessä tulisi tarkastella myös tämä ammattikuljettaja-asia. Mikäli uudistuksissa on menty väärään suuntaan, pitää olla rohkeutta tehdä tarvittavat muutokset, Mäkelä ja Jokinen linjaavat.

16

208

    Vastaukset 16

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • uitot lisääntyy

      Jos ei oo rahaa tiestön ylläpitoon, niin pitää vähentää liikennettä. Mutta miten
      kuljetukset sitten hoituu ?

      • qqeeqwee

        Junalla.

        SUomen läpi olisi aikoja sitten muuten pitänyt rakentaa vesitie, kanava, jota voitaisiin käyttää kuljetuksiin.

        Rekat pois teiltä.


    • jock jock

      Kyllönen voi syödä enemmän ja pennanen jatkaa junkaamista.

    • kopioijalle..

      Kopio oli hyvä, mutta keskustelufoorumi on keskustelua varten. Löytyykö sinulla mitään omaa sanomaa?

    • no hätä

      Löytyyhän niitä sompamiehiä, vaikka Puolasta. Työperäinen maahanmuutto on tämän päivän trendi ja ei maksa maltaita.

      • qrwqrq

        Puolasta, Virosta, mikseipä marjanpoimijoistakin saataisi rekkakuskeja.

        Onko rekkakuskien palkat alkaneet kiriä liikaa kun nyt alkaa tällainen kriisi?


      • cccp+

        Venäjältä tulee igorit ja vasilit ajamaan Suomeen rekkoja.
        Lienevät niitä Merja Kyllösen aatetovereita.


    • j-pennasen isä

      höh vielä kysyt.

    • 12547

      Mitä tekee j-pennanen vintillä?

    • EI huolia

      Kyllönen on ollut jo jonkin aikaa eläkkeellä.
      Päivät sillä menee Koffia juodessa.
      En ymmärrä,mikä se pennasta huolettaa!
      Kyllösellä menee hyvin,kaljaa ja vähän leivän kyrsää suuhun JA ELÄMÄ MAISTUU!

    • Kyllöskä

      KAIKKI Kyllöset ovat enemmän tai vähemmän pihalla kaikesta. Näyttäkää yksikin järkevä Kyllönen, niin minä näytän teille suusta ladattavan vauxhallin tukivarren.

    • hallitsematon kaaos

      Tallinaan autokouluun ja tarvittavien työtodistusten hakuun, kyllä se siitä.
      Entäs Haaparanta? Sielläkin ilmeisesti autokuoulu halvempi, mutta muu paperisota kuitenkin normi EU-tasoa.
      Ja kolmas vaihtoehto Kostamus, siellä ainakaan paikallisille ei kuorma-autokortin hommaaminen ole kovinkaan vaikea asia. Eri asia sitten miten sen saa puljattua kansainväliseksi kortiksi, EU-suomessa kun siltäkin osin ollaan melko mielivaltaisia, poislukien mamujen ja thaitten hyysäämiset...

      Mitä tarjottavaa rahalle ahneiden autokoulujen lobbareilla on vuodesta toiseeen, että päättäjämme suostuvat tanssimaan heidän pilliensä mukaan? Ilmeisesti korruptiorahaa, muodossa tai toisessa.

    • Toimeksi Merja !

      Kyllösellä ei puheet ja teot kohtaa.
      Yrittäisi edes joskus olla sanojensa mittainen.

    • poffu.

      Ketäpä se haittaa,jos runo tytölle ruoka maittaa?

    • työvoimapula

      SOUMESSA työvoimapula ?otetaan kuskit venäjältä tai virosta. Voi SUOMI pojat ottaa olutta viikot läpeensä .EI työt huoleta

    • Hyvä EU!

      On meitä c-korttilaisia työttömänä vaikka kuinka paljon, eipä ole ollut kysyntää työmarkkinoilla c-korttilaisilla. Se oli aikoinaan ihan turha homma c-kortin suorittaminen. Moni ajoi kortin mutta ei sillä ollut myöhemmin mitään virkaa. En usko, että nyt olisi tullut äkkiä pula c-kortin haltijoista. Kyse on siitä, että c-kottia ei haluta ajaa koska töitä ei kuitenkaan ole.

      Kyllä ne joutaa tulevat ammattikuskit vähän opiskelemaan alaa ennen kuin heidät päästetään autoa ammatikseen ajamaan.

      Ihan hyvä uudistus.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Puukotus Kajaanissa

      Kuka puukotti ja ketä? https://yle.fi/a/74-20247765 Vähemmän yllättäen päihteet mainittu
      Kajaani
      57
      1391
    2. Taas henkirikos

      Kuka lienee nyt asialla.
      Ilomantsi
      26
      1010
    3. 78
      879
    4. Mitä söpö

      Mies mietit?
      Ikävä
      64
      768
    5. Nainen, tässä olen kahden vaiheilla

      Toinen pitäisi valita ja kummassakin on hyvät ja huonot puolensa. Toinen olisi sellainen pysyvä mutta työläs. Toinen taa
      Ikävä
      69
      744
    6. Miten uskallan sua nähdä

      Kun vaikutat suuttuneelta :(
      Ikävä
      47
      722
    7. Hyvä on sitten, jos et sitä s*ksiä halua kanssani.

      Rakastetaan vaan toisiamme, voin käydä muualla tyydyttämässä fyysisenpuolen tarpeet. Puhumalla tämäkin olisi selvinnyt.
      Ikävä
      131
      675
    8. Minä en ole koskaan

      Rakastanut ketään toista yhtä paljon kuin sinua
      Ikävä
      89
      660
    9. Humalassa autolla ajo.

      Tuhti humala hyydytti kuljettajan Suomussalmella -sammui rattiin ,uutisoi Ylä-Kainuu.
      Suomussalmi
      10
      642
    10. Tiesitkö? Jorma Uotisen EX-rakas on Helena Lindgren - Nämä ovat välit nyt: "Me ollaan..."

      Jorma Uotinen ja Helena Lindgren olivat avoliitossa v. 1982-1999. Pariskunta oli aikansa näyttävä julkkispari, missä i
      Kotimaiset julkkisjuorut
      13
      626
    11. Suloinen ja herkkä

      Toiset huomioiva, räväkkä, yllättävä. Ei sellaisesta voi olla pitämättä.
      Rakkaus ja rakastaminen
      31
      595
    12. Jäljitelmä Birginit

      Ei jumaleisson, Jeffin vaimo kertoo et nää Hermesit olikin jäljitelmiä ja timangit labrarääsää. Anna mun kaikki kestää �
      Kotimaiset julkkisjuorut
      133
      559
    13. Hurja pako Kuhmossa

      19 vuotias kaahasi humalassa jalkakäytävälle tänään. Kuka mitä häh.
      Kuhmo
      4
      552
    14. Minä muistan

      Minä muistan sinut nauravana. Sellaisena, joka sai tavallisenkin hetken tuntumaan vähän kevyemmältä, kuin huoneeseen ol
      Ikävä
      45
      550
    15. Vähän pitää

      Kiusia ja näyttää
      Ikävä
      93
      518
    16. Hyvää yötä hurmuri

      Iltaa haaveeni! Kauniita unia😘 Jospa me vielä nähtäis ja juteltais, suukoteltais ja halittais, siliteltäis ja hyväiltä
      Ikävä
      24
      493
    17. Mä voisin rakastua noihin tähti silmiin

      Katseesi on niin lumoava nainen💚.
      Ikävä
      18
      492
    18. Taidat olla

      Luovuttanut jo minun suhteeni osalta?
      Ikävä
      36
      465
    19. Pitäisikö seksille asettaa huvivero?

      (ja jos hankkisi todistuksen sen harrastamisesta velvollisuudesta tai lisääntymistarkoituksessa, saisi siitä vapautuksen
      Sinkut
      113
      464
    20. Jos tullaan toisiamme vastaan, niin

      pitäiskö pysähtyä ja onnitella?
      Ikävä
      37
      461
    Aihe