HEI !!
Minulla on elo-syyskuun vaihteessa 10 vuotta täyttävä tyttökissa. Kissani on koko ikänsä ollut terve ja virkeä. Keväällä 2013 kissani alkoi laihtumaan. Kesällä 2013 madotin kissani voimakkaalla matokuurilla. Syö,juo ja ulkoilee yhä suht"kot normaalisti mutta on väsyneempi kuin ennen. Kissani painaa hädin tuskin 2 kg eli on hyvin laiha. Selkäranka ja kylkiluut tuntuvat selvästi esim kun kissaa silittää. Viime viikkojen aikana kissani kylkeen on ilmestynyt sellainen eräänlainen "turvotus" / kohoama / paise..Se ei ole mikään patti vaan ihan silminnähden isohko kohoama. Luulin sitä aluksi laihuudesta johtuvasta luiden törröttämisestä mutta sitä se ei voi olla koska turvotus on vain toisella puolella. Tietääkö täällä kukaan tai osaisko edes arvata että mikä se voisi olla ?? Ensinmäisenä tulee tietysti mieleen syöpä mutta voiko se olla jotain muuta ?? Mainittakoon tähän loppuun vielä että 10 v iästä huolimnatta kissani on erittäin pieni kokoinen. Eläinlääkäri sanoi minulle noin 3-4 vuotta sitten että kissallani on mitä ilmeisemmin sydämmessä jotain vikaa koska on hyvin pieni. Sanoi vielä että kissani elinikä ei mitä ilmeisemmin tästä johtuen ole kovin korkea.
Kissan kylki "turvonnut"
Mikä kisullani on ??
3
1546
Vastaukset
- 5+8
No vie nyt herranjestas sentää se elukka eläinlääkärille!
- 11+1
Aloitus on huono ja typerä provo, sillä laholatvojen paikka ei ole vapaalla jalalla!
- vikaa on
Jos sydämessä on ollut vikaa, voi turvotus olla nestekertymää. Se voi myös olla munuaisissa jotakin vikaa, eli munuaiset eivät enää toimi entisellä tavalla.
Lääkäri on oikea paikka on se syy mikä tahansa ja eutanasia jos tilanne on edennyt kovin huonoksi. Kukaan täällä ei voi arvioida kissan tilannetta, kun sitä ei lääkärikään välttämättä ilman kokeita ja tunnustelua tai kuvantamista pysty tekemään.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1751209
Anteeksipyynnöstä
Uskotko anteeksipyynnön voimaan? Mikä tekee anteeksipyynnöstä vaikeaa? Onko se mielestäsi joskus turhaa, joko pyytäjän132867- 84803
- 51748
Voisin jopa maksaa että saisin nähdä sut mies
Miten helvetissä joku voi olla tollanen kotihiiri. Edes mä en ole noin paha ku sä! Miten sua voi ikinä edes nähdä ?47644Stubb munasi - Suomessa kuuluu liputtaa Suomen lipulla
Presidentinlinnan ja Mäntyniemen salkoihin nostettiin sateenkaariliput lauantaina. Suurin osa kansasta ei varmasti pidä305562Olisitko oikeasti valmis rikkomaan
Perheesi? En haluaisi sitä, mutta ne on teidän välisiä asioita. Voin olla sinulle vain kaverikin… ei paineita. Minä kesk55559Martinan tarve valehdella.
Miksiköhän Martina valehtelee niin paljon,onko hän tietoinen siitä että valheistaan jää useimmiten kiinni? Esimerkkinä t231551- 51529
Tumman vihreä mercedes
Mikä se on tuo kylää ympäri ajava vihreä mercedes, takakontti tärisee kuin hullu ja välillä kylän juoppojakin kuskailee,7510