Onko tämä edes tottakaan? Räsänen haluaa kieltää....

Räsänen kertoo:
http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/art-1288587278179.html
Toivon että hän korjaa sanomisensa, jos on tullut painovirheitä tai väärinlkäsityksiä. Ei keneltäkääön voida kieltää hoitoa, jonka valitsee itselleen. Ollaanko nyt menossa diktatuuriin Räsäsen myötä!

Annettaisiin enempi tilaa asiantuntijoille!
Googlettakaa ja lukekaa pdf julkaisu:
"Täydentävien hoitomuotojen kansainvälinen kehitys WHO:n ja EU:n suositukset jäsenvaltioille"
Tuo teksti on jo vuodelta 2009.
Sen jälkeenkin ja oma kokemukseni on että kehitys on mennyt eteenpäin paremmaksi kovaa vauhtia.

On olemassa tieteellisia tutkimuksia ja tauteja, joihin jopa suositellaan vaihtoehtoista hoitoa. Listan eri taudeista löydät myös EU: julkaisuista. Koko ajan tehdään tutkimustyötä listan täydentämiseksi, koska ollaan nähty että vaihtoehtoiset hoidot ovat hyviä.
102668
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 102

Vanhimmat

Viitsitkö kertoa, minkä sairauden tai oireen hoidossa tilanne on nyt se, että diagnosointi ja hoito on tehokasta ja turvallista antaa kouluttamattoman puoskarin käsiin?

Tällä palstalla on viime aikoina puolusteltu esimerkiksi syöpähoitojen korvaamista soodalla, mielenterveysongelmien hoitamista D-vitamiinilla, virtsatietulehduksen jättämistä hoitamatta, eri vaivojen diagnosointia yleismittarilla ihon sähkönjohtamiskyvyn perusteella ja hoidoksi enkeliterapointeja, kuhnetusta, magneettikoruja tai homeopaattisia sokereita. Et suinkaan tarkoittanut hyväksi havaitsemisella näitä yksittäisiä huuhaaharrastajia tai jo tuomittuja rikollisia, jotka markkinoivat omia tuotteitaan mistään turvallisuudesta välittämättä?

Äänestä
  • Älä ole huolissasi! Teidät skeposet hoidetaan aina sytosstaateilla ja säteilyttämällä, sillä niihinhän te skeposet haluatte kuolla.
    On kuulemma oikein mukavaa kun ensin tuleekaljuksi ja sitten saa kaikenlaisia vatsavaivija ja sitten immuniteetti pettää ja tulee monia tauteja ja sitten kuolee.
    Niin teistä skeposistahan tämä on oikein mukava kuolintapa

    Saa kärsiä oikein kunnolla.

    Äänestä

Näyttöjä on tutkittu ja asiantuntijoiden vankaksi näytöksi on todettu 13%. Senkö pitäisi riittää kaikkien ihmisten kipujen, vaivojen ja ongelmien ratkaisemiseen sekä terveyden hoitamiseen?

Eikö Räsänen ole havainnut miksi tilanne terveydenhoidon rintamalla on kehittynyt? Monien näkemysten mukaan jotain pitäisi tehdä ja kiireesti. Myös toisin mitä nykyään pakotetaan tekemään!

http://www.terveystaito.fi/Pages/ajankohtaista07_3_08.htm

Äänestä
  • Sinulla ei sitten ollut yhtään esimerkkiä sairaudesta, jonka diagnosoinnin ja hoitamisen antaisit kouluttaman puoskarin tehtäväksi? Eipä ole kenelläkään muullakaan. Siksi terveydenhoito on rajattu terveydenhoidon ammattihenkilöiden toteutettavaksi. Enkeliterapeutit, astrologit ja ja muut voivat tarjota keksi-ikäisille naisille kivoja hemmotteluhoitoja, kunhan eivät valehtele hoitavansa oikeasti ketään.

    Äänestä

  • Hienoa hörhö. Et siis löytänyt yhtäkään esimerkkiä vaihtoehtoisesta hoitomuodosta, jota voisit suositella. Nimimerkki "kumma homma" väitti tällaisia olevan mutta odotellaan nyt, osaisiko hän mainita jonkun ihan nimeltä.

    Äänestä

  • nollalinja kirjoitti:

    Hienoa hörhö. Et siis löytänyt yhtäkään esimerkkiä vaihtoehtoisesta hoitomuodosta, jota voisit suositella. Nimimerkki "kumma homma" väitti tällaisia olevan mutta odotellaan nyt, osaisiko hän mainita jonkun ihan nimeltä.

    Eihän teille skeposille voi antaa mitään vaihtoehtoisia hoitoja, kun te alatte tapella vastaan , kutsutte poliisit ja THL:n paikalle ja syytätte puoskaroinnista.

    NIIN MITEN IHMEESSÄ TEITÄ VOISI HOITAA VAIHTOEHTOISILLA HOIDOILLA, KUN TEIDÄT ON AIVOPESTY BURANAN ASPERIININ SYTOSSTAATTIEN ANTIBIOOTTIEN JA MUUN ROSKAN KÄYTTÖÖN, JOKA KYLLÄKIN TAPAA TEIDÄT SKEPOSET PIKKUHILJAA KIDUTTAMALLA.

    Äänestä

  • MD Viitanen kirjoitti:

    Tahdonvastainen psykiatrinen pakkohoito on varmasti kokijalleen kokemuksena mieleenpainuva ja leimaa suhtautumista kaikkeen terveydenhuoltoon. Palstan aihe on kuitenkin vaihtoehtoiset hoidot, joten mitäpä jos jakaisit traumaattista kokemustasi jossain muualla.

    Äänestä

  • ei täällä kirjoitti:

    Päivi Räsäsellä ei kaikki inkkarit kanootissa :)
    Lähetetään vaan maatakiertävälle radalle (ei anneta megafonia mukaan) :)

    Äänestä

  • Räivipäsänen kirjoitti:

    Päivi Räsäsellä ei kaikki inkkarit kanootissa :)
    Lähetetään vaan maatakiertävälle radalle (ei anneta megafonia mukaan) :)

    Kidutus-, väkivalta- ja pakkohoitofantasiasi eivät ole kovin huvittavia eivätkä ne liity palstan aiheeseen. Mitäpä jos hakisit apua muualta.

    Mikäli haluat viestinnälläsi vaikuttaa siihen, pitäisikö esimerkiksi mielenterveysongelmista kärsivät ihmiset jättää vaihtoehtopuoskarien riistaksi, niin olet varmasti saavuttanut päämääräsi.

    Äänestä

  • MD Viitanen kirjoitti:

    Eihän teille skeposille voi antaa mitään vaihtoehtoisia hoitoja, kun te alatte tapella vastaan , kutsutte poliisit ja THL:n paikalle ja syytätte puoskaroinnista.

    NIIN MITEN IHMEESSÄ TEITÄ VOISI HOITAA VAIHTOEHTOISILLA HOIDOILLA, KUN TEIDÄT ON AIVOPESTY BURANAN ASPERIININ SYTOSSTAATTIEN ANTIBIOOTTIEN JA MUUN ROSKAN KÄYTTÖÖN, JOKA KYLLÄKIN TAPAA TEIDÄT SKEPOSET PIKKUHILJAA KIDUTTAMALLA.

    Elä hömelö huuva. Kyllä me vähemmällä kuullaan, jos edes asiaa olisi.

    Äänestä

  • huolen vyöhyke kirjoitti:

    Kidutus-, väkivalta- ja pakkohoitofantasiasi eivät ole kovin huvittavia eivätkä ne liity palstan aiheeseen. Mitäpä jos hakisit apua muualta.

    Mikäli haluat viestinnälläsi vaikuttaa siihen, pitäisikö esimerkiksi mielenterveysongelmista kärsivät ihmiset jättää vaihtoehtopuoskarien riistaksi, niin olet varmasti saavuttanut päämääräsi.

    Skepo tönöttää pihalla kuin lumiukko. Reaalimaailma on sille täysin vieras. Kunhan toistelee vain niitä vanhoja mainosslouganeitaan!

    http://tuomasheikkila.puheenvuoro.uusisuomi.fi/104325-suomi-kaipaa-kipeästi-lisää-hoitopaikkoja-mielenterveyspotilaille

    Äänestä

  • ei täällä kirjoitti:

    Tahdonvastainen psykiatrinen pakkohoito on varmasti kokijalleen kokemuksena mieleenpainuva ja leimaa suhtautumista kaikkeen terveydenhuoltoon. Palstan aihe on kuitenkin vaihtoehtoiset hoidot, joten mitäpä jos jakaisit traumaattista kokemustasi jossain muualla.

    Sinulla tuntuu olevan aivan omakohtaista kokemusta noista pakkohoidoista, kun asian noin hyvin tunnet.
    Pari kyssärii sun pakkohoidastais:
    - montako kertaa sut on viety pakkopaidassa hoitoon
    - kuinka pitkiä hoitojaksosi olivat
    - oletko nyt mielestäsi jo terve

    Äänestä

  • joko pääsit pois kirjoitti:

    Sinulla tuntuu olevan aivan omakohtaista kokemusta noista pakkohoidoista, kun asian noin hyvin tunnet.
    Pari kyssärii sun pakkohoidastais:
    - montako kertaa sut on viety pakkopaidassa hoitoon
    - kuinka pitkiä hoitojaksosi olivat
    - oletko nyt mielestäsi jo terve

    Ei näy ymmärtävän edes tuon -Skepo pihalla- kommentin sisältöä. Se lumiukkokin varmaankin ymmärtää aiheesta enemmän. Jorisee vain omiaan, kuten tavallista!

    Äänestä

  • nollalinja kirjoitti:

    Hienoa hörhö. Et siis löytänyt yhtäkään esimerkkiä vaihtoehtoisesta hoitomuodosta, jota voisit suositella. Nimimerkki "kumma homma" väitti tällaisia olevan mutta odotellaan nyt, osaisiko hän mainita jonkun ihan nimeltä.

    > Kipulääkkeistä voi seurata muun muassa sydänvaivoja, munuaiskipuja ja aivohalvaus.....

    Mm. näitäkö Räsänen ja skeponen haluavat lisää?
    Vaikuttaa, että vähemmän riskejä sisältäville vaihtoehtoisille hoidoille olisi kovinkin tarvetta!

    Äänestä

  • Lisää vai ei? kirjoitti:

    > Kipulääkkeistä voi seurata muun muassa sydänvaivoja, munuaiskipuja ja aivohalvaus.....

    Mm. näitäkö Räsänen ja skeponen haluavat lisää?
    Vaikuttaa, että vähemmän riskejä sisältäville vaihtoehtoisille hoidoille olisi kovinkin tarvetta!

    Jos lääke vaikuttaa, on sillä yleensä myös haittavaikutuksia. Lääkkeen tarpeellisuus punnitaan arvioimalla hyötyjä ja haittoja. Vaihtoehtoisille hoidoille jonkun päänsäryn tai flunssan kohdalla sanon kyllä. Vakavien sairauksien hoitaminen pelkästään vaihtoehtoisilla menetelmillä on täysin edesvastuutonta..

    Äänestä

  • kygfrfx kirjoitti:

    Elä hömelö huuva. Kyllä me vähemmällä kuullaan, jos edes asiaa olisi.

    Nousiko lantapaukulla taas maiot aivoihin tyrehdyttäen kaiken ajattelun.

    Äänestä

  • löhfytdiry kirjoitti:

    Jos lääke vaikuttaa, on sillä yleensä myös haittavaikutuksia. Lääkkeen tarpeellisuus punnitaan arvioimalla hyötyjä ja haittoja. Vaihtoehtoisille hoidoille jonkun päänsäryn tai flunssan kohdalla sanon kyllä. Vakavien sairauksien hoitaminen pelkästään vaihtoehtoisilla menetelmillä on täysin edesvastuutonta..

    Olet aivan edesvastuuton aivopesty tollo.

    Äänestä

  • hgdjfkfg kirjoitti:

    Olet aivan edesvastuuton aivopesty tollo.

    Mikä edellisessä kommentissa oli mielestäsi väärin?

    Äänestä

  • öhvlgc kirjoitti:

    Siinähän oli kaikki väärin, koska olet tylsäpäinen skeponen.

    Siis faktoista viis jos esittäjä on väärä? Harvinaisen typerä kommentti jopa sinulta.
    Paljastat taas vain oman lapsellisuutesi ja henkisen vajaavaisuutesi. Ei voi kuin tuntea myötähäpeää puolestasi.

    Äänestä

  • hävettää puolestasi kirjoitti:

    Siis faktoista viis jos esittäjä on väärä? Harvinaisen typerä kommentti jopa sinulta.
    Paljastat taas vain oman lapsellisuutesi ja henkisen vajaavaisuutesi. Ei voi kuin tuntea myötähäpeää puolestasi.

    VOI SUURKIITOS SKEPONEN!
    On ihanaa, kun on tällaisia sydänystäviä, jotka menevät jopa häpeäpenkkiin ystäviensä puolesta!

    Äänestä

  • löhfytdiry kirjoitti:

    Jos lääke vaikuttaa, on sillä yleensä myös haittavaikutuksia. Lääkkeen tarpeellisuus punnitaan arvioimalla hyötyjä ja haittoja. Vaihtoehtoisille hoidoille jonkun päänsäryn tai flunssan kohdalla sanon kyllä. Vakavien sairauksien hoitaminen pelkästään vaihtoehtoisilla menetelmillä on täysin edesvastuutonta..

    > Vakavien sairauksien hoitaminen pelkästään vaihtoehtoisilla menetelmillä on täysin edesvastuutonta..

    Ovatko ne n.1700 tapausta vakavia vai vähemmän vakavia, joissa potilas on kuollut ns. oikeiden hoitojen yhteydessä? Kovin vaarallisilta nuo hoidot ainakin vaikuttavat.

    Äänestä

Tämä on ensimmäinen asia ikinä, missä voin todeta olevani Räsäsen kanssa samaa mieltä.

Uskomushoidothan kuuluvat ns. vaihtoehtoisen lääketieteen piiriin. Nythän on kuitenkin niin että oikeastaan tieteelle ei ole olemassa vaihtoehtoa. Tiede edustaa parasta tämänhetkistä käsitystä asioista tieteen menetelmillä. Oikeastaan koko tiede on menetelmä, tapa tutkia asioita.

Jos vaikkapa homeopatiasta tai akupunktiosta, joita oikeasti on satojen vuosien ajan käytetty olisi todellista, faktoilla ja tieteen menetelmillä osoitettavaa hyötyä, olisivat ne osa tiedettä, eivät "vaihtoehtoista lääketiedettä".

Sinällään minulle on ihan sama mitä ihmiset elämällään tekevät. Jos joku kokee paranevansa reikihoidolla niin mikäpä siinä. Virkamiehellä on kuitenkin vastuu toimia näyttöön perustuvien menetelmien mukaisesti. Ei tuomita, muttei myöskään ensisijaisesti suositella tällaisia hoitomuotoja.

Uskoisitko sinä vaihtoehtoiseen matematiikkaan tai fysiikkaan?

Äänestä
  • Juurikin näin.
    Taputan sinulle suuria karvaisia käsiäni.
    Varsinkin seitsemän kertotaulu oli minulle lapsena vaikea ja opettaja sitä tentatessa vastasin väärin. Olisikohan se mennyt läpi, jos olisin kertonut kyseessä olevan vaihtoehtoisen kertotaulun?

    Hyvä Päivi, edes tämän yhden kerran.

    Äänestä

  • > Uskomushoidothan kuuluvat ns. vaihtoehtoisen lääketieteen piiriin. Nythän on kuitenkin niin että oikeastaan tieteelle ei ole olemassa vaihtoehtoa....

    Nämäkin uskoivat, että tieteelle ja pillereille ei ole vaihtoehtoa. Hiljentykäämme.

    http://www.verkkouutiset.fi/kotimaa/Särkylääkkeet - 2-4840

    Äänestä

  • Eikö ole vaihtoehtoa kirjoitti:

    > Uskomushoidothan kuuluvat ns. vaihtoehtoisen lääketieteen piiriin. Nythän on kuitenkin niin että oikeastaan tieteelle ei ole olemassa vaihtoehtoa....

    Nämäkin uskoivat, että tieteelle ja pillereille ei ole vaihtoehtoa. Hiljentykäämme.

    http://www.verkkouutiset.fi/kotimaa/Särkylääkkeet - 2-4840

    "Nämäkin uskoivat, että tieteelle ja pillereille ei ole vaihtoehtoa. Hiljentykäämme. "

    Tiede ei käske ihmisiä syömään Buranaa kuin leipää. Käsikauppalääke ei ole sama asia kuin vaaraton lääke, kuten ei myöskään luontaistuote.

    Äänestä

  • agn.a kirjoitti:

    > Tiede ei käske ihmisiä syömään Buranaa kuin leipää....

    Oletko havainnut, että plstalla pitäisi keskustella HOIDOISTA! Kukas siellä HOIDOISSA määrää ja kirjoittelee reseptejä?

    Äänestä

Mielenkiintoinen hokema tuo tiede. Aina skepo muistaa vedota siihen tieteeseen. Kuinka tarkkaan, orjallisesti potilaita tutkitaan ja hoidetaan tieteen määritelmän mukaan? Lääkäreitä on pitkälti yli 20000 ja käytäntöjä lienee lähes saman verran. Tapahtuvatko kaikki tutkimuukset ja hoidot tieteen ohjeiden mukaan?

Montako tieteen tutkimusten ja ohjeiden mukaan tehtyä ihmistä tallustelee keskuudessamme?

Äänestä
  • "Montako tieteen tutkimusten ja ohjeiden mukaan tehtyä ihmistä tallustelee keskuudessamme?"

    Et varmasti tarkoita keinohedelmöitettyjä?
    Kas kun asia on niin, että luonto hoitaa sellaisten entiteettien kuin ihmisten lisääntymisen ja aikanaan myös poistumisen takaisin kiertokulkuun.
    Tiede taas tutkii luontoa ja sen tapaa toimia.
    Tekstisi on joko hyvin asenteellinen tai sitten yksinkertaisesti tyhmä. Tai saanan voisi ehkä korvata myös sanalla "ja".

    Sinä kun pärjäät ilman tiedettä, niin laitahan tietokoneesi verkon painoksi ja veistä puusta kännykkäsi. Nousisi tämänkin palstan kirjoitusten keskimääräinen taso edes vähän.

    Äänestä

  • tiedettä koteihin kirjoitti:

    "Montako tieteen tutkimusten ja ohjeiden mukaan tehtyä ihmistä tallustelee keskuudessamme?"

    Kyse ei ollut tosiaankaan keinohedelmöityksestä. Sehän on arkipäivää. Kyse oli tieteellisti tuotetusta kokonaisuudesta, jolloin myös sen aina toistelemasi tieteen kaikkivoipaisuus tulisi myös käytännössä osoitetuksi!

    > Tekstisi on joko hyvin asenteellinen tai sitten yksinkertaisesti tyhmä. Tai saanan voisi ehkä korvata myös sanalla "ja".

    Mistä Tai saanasta onkaan kyse?

    > Kas kun asia on niin, että luonto hoitaa sellaisten entiteettien kuin ihmisten lisääntymisen ja aikanaan myös poistumisen takaisin kiertokulkuun....

    Asia on myöskin niin, että luonto myös hoitaa, jos sille annetaan siihen tilaisuus! Myös luontoa voidaan auttaa tuossa tehtävässä! Voidaan toimia myös päin vastoinkin. Slloin myös niitä ongelmiakin riittää!

    Kuinka se tiede hoitaa? Yleensä mennään asiantuntijan, lääkärin puheille, jos halutaan selvittää jokin terveydellinen ongelma. Sinäkö keskustelet vain sen ainaisen tieteen kanssa?

    Äänestä

  • Tieteellisesti raken kirjoitti:

    Tiede, tässä tapauksessa lääketiede tutkii ja selvittää, miten ihmisen elimistö toimii, miten sairaudet vaikuttavat elimistöön ja minkälaisia mahdollisuuksia on hoitaa sairauksia. Nämä selvittelyt ja tutkimukset tehdään yleisiä tieteellisiä periaatteita noudatten, jotta saadaan paras mahdollinen tieto asiasta.

    Lääkärit ja jotkut muut hoitoalan ammattilaiset soveltavat lääketieteen tuottamaa tietoa parhaansa mukaan yksittäisten ihmisten terveyden edistämiseksi ja sairauksien parantamiseksi. Valitettavasti tässäkin joukossa on porukkaa, jotka mitä erilaisimmista syistä (joista taloudelliset intressit eivät ole vähäisimmät), eivät noudata työssään asianmukaista etiikkaa. Esimerkkinä tästä ovat mm homeopaattilääkärit ja eräät ravinto"asiantuntijat".

    Sitten on vielä suuri joukko muita kuin hoitoalan ammattilaisia, jotka raiskaavat ja harvestoivat yksittäisiä lääketieteen tutkimia tietoja edistämään omaa ideolgiaansa ja sitä kautta pankkitilinsä saldoa. He koettavat löytää tuloksia, jotka itsessään ovat tieteen kriterit täyttäviä, ja yrittävät siirtää tällaisen tuloksen tukemaan omia väittämiään mitä kummallisimpien aasinsiltojen kautta. Kun lääketiede löytää jonkun uuden lääkkeen toimintamekanismin tai sairauden syyn, löytyy siihen yllättävän nopeasti jo muinaisten intiaanien tuhansia vuosia sitten käyttämä yrtti, joka yllättäen toimii juuri samoin. Tai esimerkiksi kun ns rasvansiepparit kehitettiin vähentämään rasvasyöppöjön lihomista, niin markkinoille putkahti joukko luontaistuotepuotien "rasvansieppareita".

    Toinen esimerkki tieteellisten tulosten käytön kaksoisstandardeista ja "cherrypickingistä" on taistelut erilaisista ravitsemukseen liittyvistä tutkimuksista, joita hyväksytään ja hylätään sen perusteella, miten ne sopivat omaan ideologiaan, ei itse tutkimuksen laadun ja merkitsevyyden vuoksi. Samalla tavalla tehty tutkimus on jollekin betoniin valettu totuus, mutta toisessa yhteydessä surkea räpellys, joka ei osoita mitään mistään. Tästä voisi mainita esimerkkeinä perinteiset kolesterolitutkukset, joita arvostellaan ankarasti, mutta samat henkilöt linkittävät paljon huonommilla metodeilla tehtyjä tutkimustuloksia D-vitamiinin terveysvaikutuksista varmoina todisteina.

    Tuliskohan skeposesta hyvä verkon paino?????

    Äänestä

  • Tieteellinen koe kirjoitti:

    Tuliskohan skeposesta hyvä verkon paino?????

    Sinusta tulisi ainakin hyvä verkkomerkki. Puupäät kun kelluvat.

    Äänestä

  • Tiede ja soveltamine kirjoitti:

    > Tiede, tässä tapauksessa lääketiede tutkii ja selvittää, miten ihmisen elimistö toimii, miten sairaudet vaikuttavat elimistöön...

    Tutkii ja tutkii, mutta valmista ei vain meinaa tulla. Eikö se elimistön toiminta olisi pitänyt tutkia ja selvittä jo aikoja sitten, jos elimistön sairauksia pitäisi havainnoida, hoitaa, jopa parantaakin?

    Vaikuttaa, että skepo kertoo taas omista käytännöistään ja tapansa mukaan kirjaa ne muiden tekemisiksi.

    Äänestä

  • iufgyoutfioytd kirjoitti:

    Sinusta tulisi ainakin hyvä verkkomerkki. Puupäät kun kelluvat.

    Siis täydellinen yhteistyö kalastuksessa skeposilla ja hörhöillä!

    - skeposista tulee hyviä verkonpainoja, koska ovat vesipäitä ja uppoavat ja pitävät verkon pohjassa
    - hörhöt taas on puupäitä ja pitävät verkon pinnalla ja toimivat verkonmerkkeinä

    P.S. Yhteistyö on aina voimaa!

    Äänestä

  • Verkoilla kalastava kirjoitti:

    Siis täydellinen yhteistyö kalastuksessa skeposilla ja hörhöillä!

    - skeposista tulee hyviä verkonpainoja, koska ovat vesipäitä ja uppoavat ja pitävät verkon pohjassa
    - hörhöt taas on puupäitä ja pitävät verkon pinnalla ja toimivat verkonmerkkeinä

    P.S. Yhteistyö on aina voimaa!

    Onhan se tälläkin palstalla nähty. Jos joko skepot tai hörhöt lakkaisivat kirjoittamasta, olisi palsta hiljainen kuin huopatossutehdas kesälomakaudella.

    Äänestä

  • Skepon esitykset kirjoitti:

    > Tiede, tässä tapauksessa lääketiede tutkii ja selvittää, miten ihmisen elimistö toimii, miten sairaudet vaikuttavat elimistöön...

    Tutkii ja tutkii, mutta valmista ei vain meinaa tulla. Eikö se elimistön toiminta olisi pitänyt tutkia ja selvittä jo aikoja sitten, jos elimistön sairauksia pitäisi havainnoida, hoitaa, jopa parantaakin?

    Vaikuttaa, että skepo kertoo taas omista käytännöistään ja tapansa mukaan kirjaa ne muiden tekemisiksi.

    "Eikö se elimistön toiminta olisi pitänyt tutkia ja selvittä jo aikoja sitten..."

    Miten? Elimistön toiminnan selvittäminen on erittäin monipuolinen ja vaativa tehtävä. Se edistyy koko ajan, mutta sen selvittäminen ei todellakaan ole niin yksinkertaista kuin sinä tunnut uskovan. Tuokin kommenttisi kertoo vain sen, kuinka pinnalliset tietosi ovat.
    Mitä taas parantamiseen tulee, niin ihmiset elävät parikymmentä vuotta pidempään kuin vielä muutama vuosikymmen sitten. Lukuisa joukko ennen henkeä uhanneita sairauksia kyetään nykyään parantamaan. Ikinä ei varmaan kaikkia, mutta lääketiede kehittyy ja kehitys näkyy monella tavoin.

    Äänestä

  • Tiede ja soveltamine kirjoitti:

    Tiede, tässä tapauksessa lääketiede tutkii ja selvittää, miten ihmisen elimistö toimii, miten sairaudet vaikuttavat elimistöön ja minkälaisia mahdollisuuksia on hoitaa sairauksia. Nämä selvittelyt ja tutkimukset tehdään yleisiä tieteellisiä periaatteita noudatten, jotta saadaan paras mahdollinen tieto asiasta.

    Lääkärit ja jotkut muut hoitoalan ammattilaiset soveltavat lääketieteen tuottamaa tietoa parhaansa mukaan yksittäisten ihmisten terveyden edistämiseksi ja sairauksien parantamiseksi. Valitettavasti tässäkin joukossa on porukkaa, jotka mitä erilaisimmista syistä (joista taloudelliset intressit eivät ole vähäisimmät), eivät noudata työssään asianmukaista etiikkaa. Esimerkkinä tästä ovat mm homeopaattilääkärit ja eräät ravinto"asiantuntijat".

    Sitten on vielä suuri joukko muita kuin hoitoalan ammattilaisia, jotka raiskaavat ja harvestoivat yksittäisiä lääketieteen tutkimia tietoja edistämään omaa ideolgiaansa ja sitä kautta pankkitilinsä saldoa. He koettavat löytää tuloksia, jotka itsessään ovat tieteen kriterit täyttäviä, ja yrittävät siirtää tällaisen tuloksen tukemaan omia väittämiään mitä kummallisimpien aasinsiltojen kautta. Kun lääketiede löytää jonkun uuden lääkkeen toimintamekanismin tai sairauden syyn, löytyy siihen yllättävän nopeasti jo muinaisten intiaanien tuhansia vuosia sitten käyttämä yrtti, joka yllättäen toimii juuri samoin. Tai esimerkiksi kun ns rasvansiepparit kehitettiin vähentämään rasvasyöppöjön lihomista, niin markkinoille putkahti joukko luontaistuotepuotien "rasvansieppareita".

    Toinen esimerkki tieteellisten tulosten käytön kaksoisstandardeista ja "cherrypickingistä" on taistelut erilaisista ravitsemukseen liittyvistä tutkimuksista, joita hyväksytään ja hylätään sen perusteella, miten ne sopivat omaan ideologiaan, ei itse tutkimuksen laadun ja merkitsevyyden vuoksi. Samalla tavalla tehty tutkimus on jollekin betoniin valettu totuus, mutta toisessa yhteydessä surkea räpellys, joka ei osoita mitään mistään. Tästä voisi mainita esimerkkeinä perinteiset kolesterolitutkukset, joita arvostellaan ankarasti, mutta samat henkilöt linkittävät paljon huonommilla metodeilla tehtyjä tutkimustuloksia D-vitamiinin terveysvaikutuksista varmoina todisteina.

    Kuka tuon 'tiede ja soveltaminnen' -nimimerkin kirjoittaja onkin, on muu, kuin skeponen. Mistä tuollainen naurettava ja tyhmä ilmaus on peräisin?
    Kirjoittajahan on, itse asiassa, oikeassa. Kannatan Räsäsen et kumppanien hanketta tässä asiassa.
    Raha on ainoa syy. Tällaiseen humpuuki-bisnekseen.
    Tänne on turha kirjoitella. Kohta on todennäköisesti edistystä tulossa. Mainonta, rajoitukset sille ja monien rahan takia 'vaihtoehtoislääkinnällisiä' temppuja tekevien 'praktiikoiden' alasajo.
    Peruskouluikäinen lapsi tajuaa terveellisistä elintavoista, paljonkin. Sama homma aikuisten kanssa. Esimerkin omaisesti: entinen mies ei koskenut tupakkiin ja viinaksiin, souteli kirkolle ja talvet hiihteli, syöden kalaa. Terve mies, kunnes kuoli, 90-vuotiaana. Toinen puolestaan 40-vuotiaana kuoli. Tuli sairaus.
    Sairauksia hoidetaan lääkärien ja muiden hoitoalan henkilöiden toimesta. Ei vanhanajan perinnetietouden tai perinnetietojen, eikä humpuukin avulla.
    Kuten totesin, aika nuori ihminen osaa ajatella järkiperäisesti, kokonaisuuksistakin, mikä terveys tai vointi tai olotila tms. on.
    Toinen esimerkki: ihmisellä on ihmisuhdeongelma parisuhteen päättymisen vuoksi. Hän saattaa kokea ahdistusta, alakuloisuutta jne. Jokainen on yksilö ja kokee asioita eri tavoin. Minne hän menisi hakemaan keskustelu- tai muuta apua? Masennus, esimerkiksi voi olla vaikeaa tunnistaa. Jos vähän höynähtäneesti ajattelee, menee henkiparantajalle, ennustajalle... Miten tämä mahdollisesti masentunut ihminen pärjää jonkun 'kouluttamattoman' ei-ammatti-ihmisen käsittelyn päätyttyä? Minä epäilen, onko kouluttamaton ihminen taitava ja tarpeeksi tietävä, määäritelläkseen tuon sydänsurun kanssa kamppailevan ihmisen psyyykkistä tilaa.
    Näillä ei-ammattilaisilla on yleensä vain hajatietoa verrattuna rehellisesti ammattiinsa koulutettuihin esim. psykologeihin, sairaanhoitajiin.
    Täällä ei ole mainittu asiaa, joka pitäisi muistaa. Ihminen on ns. psykofyysinen kokonaisuus. Masennus voi tappaa, siinä missä syöpä.
    Ei tänne tarvitse eikä kannata kirjoitella. Jokainen valitsee hoidon, jonka ymmärtää. Voi joku olla valitsematta hoitoa lainkaan, jos niin haluaa tehdä.

    Äänestä

  • Tieteellisesti raken kirjoitti:

    Kyse ei ollut tosiaankaan keinohedelmöityksestä. Sehän on arkipäivää. Kyse oli tieteellisti tuotetusta kokonaisuudesta, jolloin myös sen aina toistelemasi tieteen kaikkivoipaisuus tulisi myös käytännössä osoitetuksi!

    > Tekstisi on joko hyvin asenteellinen tai sitten yksinkertaisesti tyhmä. Tai saanan voisi ehkä korvata myös sanalla "ja".

    Mistä Tai saanasta onkaan kyse?

    > Kas kun asia on niin, että luonto hoitaa sellaisten entiteettien kuin ihmisten lisääntymisen ja aikanaan myös poistumisen takaisin kiertokulkuun....

    Asia on myöskin niin, että luonto myös hoitaa, jos sille annetaan siihen tilaisuus! Myös luontoa voidaan auttaa tuossa tehtävässä! Voidaan toimia myös päin vastoinkin. Slloin myös niitä ongelmiakin riittää!

    Kuinka se tiede hoitaa? Yleensä mennään asiantuntijan, lääkärin puheille, jos halutaan selvittää jokin terveydellinen ongelma. Sinäkö keskustelet vain sen ainaisen tieteen kanssa?

    "Mistä Tai saanasta onkaan kyse?"

    Etkö todellakaan tiedä Saana tunturia, joka lappalaisten pyhä hoitopaikka jo tuhansia vuosia. Siellä lappalaiset tietäjät ovat parantaneet heimonsa ihmisiä kautta vuosisatojen hyvällä menestyksellä.
    Kannattaisi ehkä sinunkin mennä parantamaan itsesi kunnon shamaanin luokse, niin loppuisivat nuo sinun hölmöt höpinäsi palstalla.

    Äänestä

  • ka..aa voi ostaa kirjoitti:

    Kuka tuon 'tiede ja soveltaminnen' -nimimerkin kirjoittaja onkin, on muu, kuin skeponen. Mistä tuollainen naurettava ja tyhmä ilmaus on peräisin?
    Kirjoittajahan on, itse asiassa, oikeassa. Kannatan Räsäsen et kumppanien hanketta tässä asiassa.
    Raha on ainoa syy. Tällaiseen humpuuki-bisnekseen.
    Tänne on turha kirjoitella. Kohta on todennäköisesti edistystä tulossa. Mainonta, rajoitukset sille ja monien rahan takia 'vaihtoehtoislääkinnällisiä' temppuja tekevien 'praktiikoiden' alasajo.
    Peruskouluikäinen lapsi tajuaa terveellisistä elintavoista, paljonkin. Sama homma aikuisten kanssa. Esimerkin omaisesti: entinen mies ei koskenut tupakkiin ja viinaksiin, souteli kirkolle ja talvet hiihteli, syöden kalaa. Terve mies, kunnes kuoli, 90-vuotiaana. Toinen puolestaan 40-vuotiaana kuoli. Tuli sairaus.
    Sairauksia hoidetaan lääkärien ja muiden hoitoalan henkilöiden toimesta. Ei vanhanajan perinnetietouden tai perinnetietojen, eikä humpuukin avulla.
    Kuten totesin, aika nuori ihminen osaa ajatella järkiperäisesti, kokonaisuuksistakin, mikä terveys tai vointi tai olotila tms. on.
    Toinen esimerkki: ihmisellä on ihmisuhdeongelma parisuhteen päättymisen vuoksi. Hän saattaa kokea ahdistusta, alakuloisuutta jne. Jokainen on yksilö ja kokee asioita eri tavoin. Minne hän menisi hakemaan keskustelu- tai muuta apua? Masennus, esimerkiksi voi olla vaikeaa tunnistaa. Jos vähän höynähtäneesti ajattelee, menee henkiparantajalle, ennustajalle... Miten tämä mahdollisesti masentunut ihminen pärjää jonkun 'kouluttamattoman' ei-ammatti-ihmisen käsittelyn päätyttyä? Minä epäilen, onko kouluttamaton ihminen taitava ja tarpeeksi tietävä, määäritelläkseen tuon sydänsurun kanssa kamppailevan ihmisen psyyykkistä tilaa.
    Näillä ei-ammattilaisilla on yleensä vain hajatietoa verrattuna rehellisesti ammattiinsa koulutettuihin esim. psykologeihin, sairaanhoitajiin.
    Täällä ei ole mainittu asiaa, joka pitäisi muistaa. Ihminen on ns. psykofyysinen kokonaisuus. Masennus voi tappaa, siinä missä syöpä.
    Ei tänne tarvitse eikä kannata kirjoitella. Jokainen valitsee hoidon, jonka ymmärtää. Voi joku olla valitsematta hoitoa lainkaan, jos niin haluaa tehdä.

    "Ei tänne tarvitse eikä kannata kirjoitella."

    Miksi sitten kirjoittelet tälle palstalle täysin vastoin omia periaatteitasi?
    Oletko kenties skitso?

    Älä tee niinkuin minä, vaan tee niinkuin minä sanon.

    > Peruskouluikäinen lapsi tajuaa terveellisistä elintavoista, paljonkin. Sama homma aikuisten kanssa. Esimerkin omaisesti: entinen mies ei koskenut tupakkiin ja viinaksiin, souteli kirkolle ja talvet hiihteli, syöden kalaa.....

    Siinäpä se skepon terveydenhoito! Kuulukohan tuo skepo noihin peruskouluikäisiin? Ei se ainakaan aikuiselta vaikuta. Jostain niiden peruskouluikäisten sivuilta voisi kuvitella tuollaista lukevan, mutta ei enää täältä, kun on todellisistakin terveydellisistä ongelmista kyse.

    Äänestä

  • Skepottelijalle kirjoitti:

    "Eikö se elimistön toiminta olisi pitänyt tutkia ja selvittä jo aikoja sitten..."

    Miten? Elimistön toiminnan selvittäminen on erittäin monipuolinen ja vaativa tehtävä. Se edistyy koko ajan, mutta sen selvittäminen ei todellakaan ole niin yksinkertaista kuin sinä tunnut uskovan. Tuokin kommenttisi kertoo vain sen, kuinka pinnalliset tietosi ovat.
    Mitä taas parantamiseen tulee, niin ihmiset elävät parikymmentä vuotta pidempään kuin vielä muutama vuosikymmen sitten. Lukuisa joukko ennen henkeä uhanneita sairauksia kyetään nykyään parantamaan. Ikinä ei varmaan kaikkia, mutta lääketiede kehittyy ja kehitys näkyy monella tavoin.

    > Miten? Elimistön toiminnan selvittäminen on erittäin monipuolinen ja vaativa tehtävä.....

    Jos elimsitön toiminnan ongelmia pitäisi selvittää, ja hoitaakin, niin oletettavasti silloin pitäisi tietää miten sen pitäisi toimia silloin kun se toimii oikein! Kuinka sitä voidaan hoitaa OIKEIN jos ei ole tiedossa sen oikeata toimintaakaan???
    Voihan skepo aina jonkun pillerireseptin kirjoittaa, muuta mitkä ovat tulokset?

    Jos lääketiede kehittyy ja kehitys näkyy, mutta ei vielä tarpeeksi hyvin.
    Monien potilaiden on täytynyt siirtyä viimeinkin sinne parjattujen vaihtoehtoisten hoitojen puoleen, ennenkö ovat saaneet tarvitsemansa ja toivomansa avun, pitkienkin niiden "oikeiden" tutkimusten ja hoitojen jälkeen!

    Äänestä

  • Oletko skitso? kirjoitti:

    "Ei tänne tarvitse eikä kannata kirjoitella."

    Miksi sitten kirjoittelet tälle palstalle täysin vastoin omia periaatteitasi?
    Oletko kenties skitso?

    Älä tee niinkuin minä, vaan tee niinkuin minä sanon.

    Sinulla 'oletko skitso?' tuntuu olevan uteliaisuuttta ja tietämisen halua, vaikka toisten tarpeiksi. Se on hieno asia. Nimittäin, kun utelet tuntemattomalta, oletko skitso. Huvittaa. Mihin asti tätä tiedonhalua ym. ja mahdollisesti korkeaa älykkyyttäsi, olet hyödyntänyt? Tai rajoittuuko noihin tuon tyylisiin kirjoitteluihin, mitä täällä kerrot tai uteluihin, oletko skitso. Sinulla on selkeä ja asiallinen 'tyyli', jos sallit ilmaisun... napakka tyyli, etten sanoisi.
    Ei tänne tarvitse näistä niin mahdottomasti ja raivokkaasti kiljoittaa (huomaa: ala-asteikäinen tyylini), koska tuohon vaihtoehtoehtohoitelusysteemiin ja sen markkinointiin TULEE muutoksia. Ja tämä ei ole siis ennustus, mutu-tuntuma tai muu aavistus.
    Tee mitä teet, kiljoita jatkossakin. Sano, mitä haluat. Kiinnostaa kauheasti.

    Äänestä

  • Sisäistä! kirjoitti:

    > Miten? Elimistön toiminnan selvittäminen on erittäin monipuolinen ja vaativa tehtävä.....

    Jos elimsitön toiminnan ongelmia pitäisi selvittää, ja hoitaakin, niin oletettavasti silloin pitäisi tietää miten sen pitäisi toimia silloin kun se toimii oikein! Kuinka sitä voidaan hoitaa OIKEIN jos ei ole tiedossa sen oikeata toimintaakaan???
    Voihan skepo aina jonkun pillerireseptin kirjoittaa, muuta mitkä ovat tulokset?

    Jos lääketiede kehittyy ja kehitys näkyy, mutta ei vielä tarpeeksi hyvin.
    Monien potilaiden on täytynyt siirtyä viimeinkin sinne parjattujen vaihtoehtoisten hoitojen puoleen, ennenkö ovat saaneet tarvitsemansa ja toivomansa avun, pitkienkin niiden "oikeiden" tutkimusten ja hoitojen jälkeen!

    "Kuinka sitä voidaan hoitaa OIKEIN jos ei ole tiedossa sen oikeata toimintaakaan???"

    Tämä onkin hyäv kysymys. Miten esimerkiksi homeopaatti voisi pätevästi ohjeistaa mitään, jos hän ei tajua alkeitakaan elimistön toimintamekanismeista?

    Äänestä

  • ytimessä kirjoitti:

    > jos hän ei tajua alkeitakaan elimistön toimintamekanismeista?

    Kyllä homeopaatti tietää ja tajuaa elimistön toiminnasta monin verroin enemmän kuin tieteistä toisteleva "tiedemies" skepo! Sen tieto kun näkyy rajoittuvan siihen, että jos syö enemmän kuin kulutta, niin lihoo!

    Äänestä

  • mieotannytkaljaa kirjoitti:

    Sinulla 'oletko skitso?' tuntuu olevan uteliaisuuttta ja tietämisen halua, vaikka toisten tarpeiksi. Se on hieno asia. Nimittäin, kun utelet tuntemattomalta, oletko skitso. Huvittaa. Mihin asti tätä tiedonhalua ym. ja mahdollisesti korkeaa älykkyyttäsi, olet hyödyntänyt? Tai rajoittuuko noihin tuon tyylisiin kirjoitteluihin, mitä täällä kerrot tai uteluihin, oletko skitso. Sinulla on selkeä ja asiallinen 'tyyli', jos sallit ilmaisun... napakka tyyli, etten sanoisi.
    Ei tänne tarvitse näistä niin mahdottomasti ja raivokkaasti kiljoittaa (huomaa: ala-asteikäinen tyylini), koska tuohon vaihtoehtoehtohoitelusysteemiin ja sen markkinointiin TULEE muutoksia. Ja tämä ei ole siis ennustus, mutu-tuntuma tai muu aavistus.
    Tee mitä teet, kiljoita jatkossakin. Sano, mitä haluat. Kiinnostaa kauheasti.

    Todella upea kirjoitus! Oletko peräti kirjailiaj, kun noin hyvin osaat asiasi ilmaista? Sinulla oli koulussa varmasti kymppi ainekirjoituksesta.
    Pyydän ja anon, että lähettelet lisää noita hienoja kirjoituksiasi palstalle, sillä ne ovat niin mukavaa iltalukemista ja niitä voi aina kommentoida vain positiivisesti.

    Äänestä

  • Skepottelijalle kirjoitti:

    "Eikö se elimistön toiminta olisi pitänyt tutkia ja selvittä jo aikoja sitten..."

    Miten? Elimistön toiminnan selvittäminen on erittäin monipuolinen ja vaativa tehtävä. Se edistyy koko ajan, mutta sen selvittäminen ei todellakaan ole niin yksinkertaista kuin sinä tunnut uskovan. Tuokin kommenttisi kertoo vain sen, kuinka pinnalliset tietosi ovat.
    Mitä taas parantamiseen tulee, niin ihmiset elävät parikymmentä vuotta pidempään kuin vielä muutama vuosikymmen sitten. Lukuisa joukko ennen henkeä uhanneita sairauksia kyetään nykyään parantamaan. Ikinä ei varmaan kaikkia, mutta lääketiede kehittyy ja kehitys näkyy monella tavoin.

    En minä ole sinua skepotellut!
    Haukut aivan väärää puuta!
    Ota ensin selville, että kuka on kirjoittaja ja ala vasta haukkumaan, kun varmasti tiedät kirjoittajan, muutoin pidä tuo suuri leipäläpesi kiinni.

    Äänestä

  • En ole skepottelija kirjoitti:

    En minä ole sinua skepotellut!
    Haukut aivan väärää puuta!
    Ota ensin selville, että kuka on kirjoittaja ja ala vasta haukkumaan, kun varmasti tiedät kirjoittajan, muutoin pidä tuo suuri leipäläpesi kiinni.

    "En minä ole sinua skepotellut!"

    Etkö?
    Vastasin 07.08. 23.28. lähetettyyn viestiin, josta seuraavat lainaukset:

    "Skepon esitykset"
    "Vaikuttaa, että skepo kertoo taas omista käytännöistään..."

    Ethän sinä ole skepotellut, et tietenkään.

    Äänestä

  • mieotannytkossuu kirjoitti:

    Todella upea kirjoitus! Oletko peräti kirjailiaj, kun noin hyvin osaat asiasi ilmaista? Sinulla oli koulussa varmasti kymppi ainekirjoituksesta.
    Pyydän ja anon, että lähettelet lisää noita hienoja kirjoituksiasi palstalle, sillä ne ovat niin mukavaa iltalukemista ja niitä voi aina kommentoida vain positiivisesti.

    Juopuneena ei saa kirjoittaa palstalle.

    Äänestä

  • Etkö ole? kirjoitti:

    "En minä ole sinua skepotellut!"

    Etkö?
    Vastasin 07.08. 23.28. lähetettyyn viestiin, josta seuraavat lainaukset:

    "Skepon esitykset"
    "Vaikuttaa, että skepo kertoo taas omista käytännöistään..."

    Ethän sinä ole skepotellut, et tietenkään.

    Sinähän vasta tollo olet! Etkös kuullut kun sanoin, etten ole skepotellut!
    Käyn harvoin palstalla ja heti aletaan syyttelemään toisten tekemisistä. Aikatolloja tällä palstalla on näköjään,kun heti vaan syytellään, eikä ensin oteta selvää, kuka mitäkin on sanonut.

    Äänestä

  • No en ole kirjoitti:

    Katso sitten, mihin kommenttiin vastaat.

    Äänestä

  • luyfitfiyt kirjoitti:

    Katso sitten, mihin kommenttiin vastaat.

    En ole vastannut sinun kommentteihisi, koska idiootin kirjoitukset on niin helppo tunnistaa.

    Äänestä

  • Skepottelijalle kirjoitti:

    "Eikö se elimistön toiminta olisi pitänyt tutkia ja selvittä jo aikoja sitten..."

    Miten? Elimistön toiminnan selvittäminen on erittäin monipuolinen ja vaativa tehtävä. Se edistyy koko ajan, mutta sen selvittäminen ei todellakaan ole niin yksinkertaista kuin sinä tunnut uskovan. Tuokin kommenttisi kertoo vain sen, kuinka pinnalliset tietosi ovat.
    Mitä taas parantamiseen tulee, niin ihmiset elävät parikymmentä vuotta pidempään kuin vielä muutama vuosikymmen sitten. Lukuisa joukko ennen henkeä uhanneita sairauksia kyetään nykyään parantamaan. Ikinä ei varmaan kaikkia, mutta lääketiede kehittyy ja kehitys näkyy monella tavoin.

    Pakkohan sua on skepotella , ku oot s...tanan tollo ja tyhymä.

    Äänestä

Näinhän sen pitäisi tapahtua myös terveydenhoidossa. Saataisiin "kalastettua" viat, vaivat ja kolotukset esille, jotka voitaisiin sitten myös poistaa, jopa ennakoltakin ehkäistä, parhalla mahdollisella tavalla.
- Mutta.
Kun se skepo haluaa asettua myös sinne verkon yläreunaankin!
Kuinkas verkko silloin "kalastaa"?

Äänestä

Lukekaa elinahytonen.puheenvuoro.uusisuomi. Tässäpä teille tarua CAMhoitajista, joilla "4vuoden" opinnot ml. fysiologia ja anatomia. Koulutus on huuhaata mutta nuo lääketiet. peruskurssit piti tehdä esim. sairaanhoitajien peruskurssilla. Minulla on takana 2 *burnout ja keskivaikea masennus, taustalla ankea lapsuus. Ensin ollessani n 35 v. nuorekas ja kaunis työssään suht. menestyvä työpaikkalääkärit eivät ottaneet minua tosissaan. En saanut lääkitystä enkä terapiaa, tai olisin saanut masennuslääk ilman terapiaa tai ohjeita. menin oma-aloitteisesti terapiaan, kelan hyväksymälle. Ja vasta hermoromahduksen yhteydessä menin yks. lääkärille, ei psykiatri vaan yleislääkäri, kertoi mistä on kyse miten tauti toimii ja miten lääkkeet toimivat. Pari vuotta lääkeitä popsineena olo oli ihan Ok, ajauduin puoskarien piiriin. Minua kiinnosti heidän "yliluonnolliset voimansa" joita he markkinoivat, en ensisijassa ajatellut parantumista. Nyt päästään asiaan.

Tämä porukka, josta ihmeen vähän tiedetään vaikka "koulutukseen" menee joka vuosi n. 5-20 uuttta. osallistujen joukossa on psykologeja, lääkäreitä, sairaanhoitajia mutta eniten täysin vietävissä olevia ei-koulutettuja bimboja, 90% naisia. Koska koulutusta on annettu yli 10. v niin reilut 100 valmistunutta joukossamme pyörii. Minua kehotettiin lopettamaan lääkitys ja jooga jos haluan parantua heidän hoidossaan. Hoidot olivat kalliit 50-100 euroa. Yleensä siinä juteltiin ala terapia jonka jälkeen tehtiin toimenpide penkillä. Toimenpidettä kutsuttiin aurakirurgiaksi tai energiaparannukseksi. Apuvälineinä käytettiin mm. heiluria, rumpua, maagista kynää, avaruudesta saatuja symboleja, enkeliviestejä tai kristalleja. Näillä puoskareilla oli salassapitovelv, mutta koska se ei perustu lakiin tämä tarkoitti sitä, että ryhmän sisällä he saattoivat kertoa asiakkaistaan, ja ainakin minusta juoruttiin - sen todistin heille vikan hoidon yhteydessä. Oli tarkoitus, että eri parantajat hoitaisivat, minulla oli 3,5 vuoden aikana 4 kpl, piti käydä n. kerran kuussa. Lisäksi minut ohjattiin psykologin pakeille, tämä oli opiskellut psykologiaa mutta ei terapeutti, ja oli käynyt huuhaakoulutuksen. Hänen luonaan ramppasi kaikki seudun hoitajat ja potilaat. Ryhmän mielestä hoito olisi voinut kestää vuosikaudet, ellei pararane. Silkkaa rahastusta. Lopetin lääkkeet ja vuoden päästä sairaus uusiutui. Kun tein aikuisena mokia minua haukuttiin tai ei ymmärretty että "errare humanum est" - heidän hoidossaan minun olisi kyllä siinä vaiheessa pitänyt onnistua paremmin. Eräs parantaja oli hankkinut koulutuksen suoraan lukion jälkeen ja hänen maailmankatsomuksensa oli (varmasti aivopestykin) todella niukka ja lopulta näin tämän selvästi, etten maksa enää minua 10 v. nuoremman viisastelusta/nöyryytystä. Lisäksi he yrittivät houkutella minut oheistoimintaansa ja koulutukseen! Mielestäni kyseessä on lahkomainen toiminta. Parantajat ottivat lain omiin käsiinsä, heidän mielestä he todellakin tekivät alvitonta hoitotyötä. Eli toiminta oli pimeää. Kysessä ei ole hoito vaan huijaaminen, sairaiden ja heikkojen ihmisten hyväksikäyttö, laiton toiminta, harmaa talous, aivopesu. Porukassa oli ihmisiä, jotka uskoivat maailmanloppuun 21-12.12, jolloin vähintään talouden piti romahtaa. He uskoivat, ettei sen jälkeen olisi rahaa ja suostuttelivat asiakkaitaan siirtymään vaihdantatalouteen.

Raha tosiaan on ainoa syy tähän humpuukiin. Ihmiset, jotka eivät pärjää (työ)elämässä jäävät koukkuun tai menevät koulutukseen. Joukossa oli paljon työttömiä ja "yrittäjiä". Opettajat huijaavat oppilaitaan ja oppilaat asiakkaita. Näin luodaan piiri, jonka sis. säännöt eivät vastaa Suomen lakia. Nyt olen ollut puoli vuotta ”kuivilla” ja olo alkaa olemaan parempi ja tunnen itseni vapaammaksi ja voimakkaammaksi. Syön edelleen mas.lääkkeitä mutta voin paremmin ilman näitä tyyppejä elämässäni. Jokaisella on vastuu omasta hyvinvoinnistaan, ja oma moka jos antaa vastuun puoskarille.

Hytösen propaganda on tilastojen vääristelyä. Miten tehdä vahinkoilmoituksen hoidosta, jota ei ole ollut koska se oli pimeä? koska CAMeja on paljon vähemmän verrattuna lääkäreihin ja kuolemansairaat eivät CAMien luona yleensä käy, ei voi olla paljon kuolemaan tai vaihnkoon johtavaa väärää hoitoa. Lääkärit ovat pelastaneet miljoonien ihmisten hengen - ENTÄ CAMit! Luontaishoidot tarvitsevat erillisen lainsäädännön , kyllä, kieltää lailla. Harmi että verottaja ei voi pistää kampea rattaisiin koska summat ovat pieniä ja kaikki niin pimeetä, käteisellä/vaihdolla että verot pitäisi arvioida, kuulemma ei maksa vaivaa. Eihän noilla hoidolla rikastu mutta elää, voi tehdä hoitoja kotona, jopa ETÄNÄ. Kuluja ei hirveesti ole koska tarvikkeet eivät paljoa maksa ja asiakkaalle tosiaan juotetaan vaan vettä.

Äänestä
  • Karmea juttu. Palveluntarjoajien itsensä kertomuksissa kaikki kuulostaa niin siloiselta ja herttaiselta verrattuna todellisuuteen.

    Äänestä

  • Kai ilmoitit poliisille eli teit rikosilmoituksen?
    Kai ilmoitit THL:lle, joka valvoo tällaista toimintaa?
    Kai nostit siviilikanteen kyseistä toimijaa vastaan?

    Jos et, niin olet yksinkertaisesti tyhmä ja voit kärsiä tappiosi itkemättä sitä tällä palstalla!

    Jos et tee mitään, niin ei myöskään tapahdu mitään, sillä itkeminen ei auta, vaan tekeminen!

    Äänestä

  • Kai teit jotain! kirjoitti:

    Kai ilmoitit poliisille eli teit rikosilmoituksen?
    Kai ilmoitit THL:lle, joka valvoo tällaista toimintaa?
    Kai nostit siviilikanteen kyseistä toimijaa vastaan?

    Jos et, niin olet yksinkertaisesti tyhmä ja voit kärsiä tappiosi itkemättä sitä tällä palstalla!

    Jos et tee mitään, niin ei myöskään tapahdu mitään, sillä itkeminen ei auta, vaan tekeminen!

    Ja näin suhtautuu huuhaabisneksen puolustaja, kun mielenterveyskuntoutujaa on käytetty törkeästi hyväksi. Mihin nyt unohtui se empaattisuus, kokonaisvaltainen kuuleminen, pehmeät menetelmät ja luonnollisuus?

    Häpäistään uhri, leimataan hänet tyhmäksi, joka ansaitsikin nöyryyttämisensä. THL ei muuten valvo huuhaabisneksiä. Poliisi suhtautuu uskomsupalveluihin niin, että ostajan olisikin pitänyt tajuta, että ei tuo toimi ja myyjä voi kiistää mitään terveydenhoitopalvelua koskaan tarjonneensakaan. Suomessa ei muuten puhuta siviilikanteista. Yritit ilmeisesti tarkoittaa vahingonkorvauskannetta.

    Äänestä

  • Tällaiset hoidot ovatkin "hoitoja". Ehdottomasti vastustan! Mutta kaikkien vaihtoehtoisten hoitomuotojen niputtaminen ja varsinkin kieltäminen yhden, kahden tai edes kolmen "hoitomuodon" perusteella ei ole järkevää. Voiko akupuntuuria ja jäsenkorjausta verrata enkelihoitoihin?

    Kaikki hoidot pitäisi rekisteröidä, kaikilla pitäisi olla vakuutus ja kaikkien pitäisi olla laillisia. Tätä asiaa sietäisi miettiä!

    Alv:n kierto on aina rikollista. Mutta siitä ei kylläkään viranomaisetkaan suuresti välitä, tämän olen itse kokenut, kun ilmoitin eräistä, jotka tekivät hoitoja ilman alvia ja vielä mainostivat netissä.

    Ei se, että ei maksa arvonlisäveroa, tee toiminnasta olematonta! Kyllä siitä voi valittaa. Hoitajat maksavat kyllä myös tuloveroa ja yritystä ei voi pyörittää pelkästään tappiolla. Yritys tai toiminimi löytyy myös yritysrekisteristä. Aina voi valittaa, aina löytyy taho.

    Mutta joka yksilöllä on myös vastuu itsestään, ihan kaikkiin huijauksiin ei pidä mennä! Sehän ei poista huijarin vastuuta. Mutta ei voida lähteä siitä, että vapaat yksilöt eivät olisi vapaita päättämään itse itsestään. Vai pitäisikö kaikki burn outin kokeneet naiset laittaa holhouksen alle? Ei kai sentään. Ei se kieltokaan auta, asiat vaan täytyy saada laillisiksi. Ja joka asiasta voi puhua, mutta totuutta vääristämättä ja yleistämättä asiaa koskemaan kaikkia hoitajia ja hoitoja. Kerro omaa tarinaasi ja varoita muita kyseisestä hoidosta!

    Minullekin on tullut sähköpostiin kymmeniä huijausviestejä, välillä on kaukainen sukulaiseni kuollut ja olen perimässä, välillä olen niiiiin kaunis, halutaan kirjeenvaihtoon. Tunnistan nämä oitis huijareiksi ja haluaisin, että heitä rangaistaan ja että he lopettavat. Mutta minkäs teen, kun huijarit ovat ulkomailla? Aina huijarit keksivät porsaanreikiä, pitää myös oppia pitämään huolta itsestään, vastuu on myös itsellä, ettei mene ihan kaikkeen 6-0. Suomessakin on uskontoryhmiä, jotka huijaavat ihan laillisesti ihmisiltä rahoja, suuriakin summia. Laki suojelee vain jossain tapauksissa. Jos vapaaehtoisesti täysissä ruumiin ja sielun voimissa antaa rahaa, niin ei sille voi mitään. Sääli, mutta totta. Joku voi höyrähtää antamaan rahaa vaikka tutkimukseenkin!

    Tässä nimenomaisesssa tapauksessa nämä hoitajat varmasti ihan oikeasti itse uskovat hoitoihinsa! Kyseessä ei siis ole siinä mielessä huijaus. Enemmänkin uskonto.

    Äänestä

  • huijareita on aina kirjoitti:

    Tällaiset hoidot ovatkin "hoitoja". Ehdottomasti vastustan! Mutta kaikkien vaihtoehtoisten hoitomuotojen niputtaminen ja varsinkin kieltäminen yhden, kahden tai edes kolmen "hoitomuodon" perusteella ei ole järkevää. Voiko akupuntuuria ja jäsenkorjausta verrata enkelihoitoihin?

    Kaikki hoidot pitäisi rekisteröidä, kaikilla pitäisi olla vakuutus ja kaikkien pitäisi olla laillisia. Tätä asiaa sietäisi miettiä!

    Alv:n kierto on aina rikollista. Mutta siitä ei kylläkään viranomaisetkaan suuresti välitä, tämän olen itse kokenut, kun ilmoitin eräistä, jotka tekivät hoitoja ilman alvia ja vielä mainostivat netissä.

    Ei se, että ei maksa arvonlisäveroa, tee toiminnasta olematonta! Kyllä siitä voi valittaa. Hoitajat maksavat kyllä myös tuloveroa ja yritystä ei voi pyörittää pelkästään tappiolla. Yritys tai toiminimi löytyy myös yritysrekisteristä. Aina voi valittaa, aina löytyy taho.

    Mutta joka yksilöllä on myös vastuu itsestään, ihan kaikkiin huijauksiin ei pidä mennä! Sehän ei poista huijarin vastuuta. Mutta ei voida lähteä siitä, että vapaat yksilöt eivät olisi vapaita päättämään itse itsestään. Vai pitäisikö kaikki burn outin kokeneet naiset laittaa holhouksen alle? Ei kai sentään. Ei se kieltokaan auta, asiat vaan täytyy saada laillisiksi. Ja joka asiasta voi puhua, mutta totuutta vääristämättä ja yleistämättä asiaa koskemaan kaikkia hoitajia ja hoitoja. Kerro omaa tarinaasi ja varoita muita kyseisestä hoidosta!

    Minullekin on tullut sähköpostiin kymmeniä huijausviestejä, välillä on kaukainen sukulaiseni kuollut ja olen perimässä, välillä olen niiiiin kaunis, halutaan kirjeenvaihtoon. Tunnistan nämä oitis huijareiksi ja haluaisin, että heitä rangaistaan ja että he lopettavat. Mutta minkäs teen, kun huijarit ovat ulkomailla? Aina huijarit keksivät porsaanreikiä, pitää myös oppia pitämään huolta itsestään, vastuu on myös itsellä, ettei mene ihan kaikkeen 6-0. Suomessakin on uskontoryhmiä, jotka huijaavat ihan laillisesti ihmisiltä rahoja, suuriakin summia. Laki suojelee vain jossain tapauksissa. Jos vapaaehtoisesti täysissä ruumiin ja sielun voimissa antaa rahaa, niin ei sille voi mitään. Sääli, mutta totta. Joku voi höyrähtää antamaan rahaa vaikka tutkimukseenkin!

    Tässä nimenomaisesssa tapauksessa nämä hoitajat varmasti ihan oikeasti itse uskovat hoitoihinsa! Kyseessä ei siis ole siinä mielessä huijaus. Enemmänkin uskonto.

    Tässä kuvatussa tapauksessa on kaikki klassisen hoitokultin elementit. Ryhmän johtajalla tai jäsenillä ajatellaan olevan poikkeuksellisia kykyjä, rakennetaan paranoidi uskomusmaailma, jossa paha on ulkopuolella. Sidotaan jäsenet ryhmään erilaisilla tekniikoilla, tuotetaan riippuvuus ryhmästä ja tehdään rahastuksesta pysyvä. Pyrkimyksenä on valita uhreiksi ihmisiä, joiden kyky tehdä järkeviä valintoja on häiriintynyt ja tätä vielä tuetaan.

    On hieman epäselvää, kuinka hyvin ryhmän gurut tajuavat tajuavat rahastavansa ja missä määrin he itse uskovat omiin poikkeuksellisiin kykyihinsä. Ihmiset eivät aina ole ihan loogisia, joten molemmat ovat mahdollisia. Tyypillistä on, että henkilö on siinä määrin patologinen, että luulee olevansa poikkeuksellisen messiaaninen, toisaalta hän tietää, että tehdyt ihmeet eivät olekaanihan totta, joten niitä täytyy vähän parannella, ryhmän varaukseton ihailu vahvistaa lopulta vinoutunutta maailmankuvaa niin, että pomo alkaa itsekin uskoa itseensä. Samanaikaisesti hän kuitenkin voi rakentaa kultistaan häikäilemättömän rahanteko- ja ihmisten hyväksikäyttökoneen.

    Tälläkin palstalla on käynyt ilmi, että välittämisestä puhutaan j aollaan muka-rakastavia mutta kun näyttää siltä, että joku yrittää irtautua kultista, niin henkilö on heti tyhmä ja itse aiheutttanut ongelmansa ja häntä yritetään kaikin keinoin nujertaa. Ihan samat mallit kuin uskonnollisissa lahkoissa.

    Äänestä

  • törkeää! kirjoitti:

    Ja näin suhtautuu huuhaabisneksen puolustaja, kun mielenterveyskuntoutujaa on käytetty törkeästi hyväksi. Mihin nyt unohtui se empaattisuus, kokonaisvaltainen kuuleminen, pehmeät menetelmät ja luonnollisuus?

    Häpäistään uhri, leimataan hänet tyhmäksi, joka ansaitsikin nöyryyttämisensä. THL ei muuten valvo huuhaabisneksiä. Poliisi suhtautuu uskomsupalveluihin niin, että ostajan olisikin pitänyt tajuta, että ei tuo toimi ja myyjä voi kiistää mitään terveydenhoitopalvelua koskaan tarjonneensakaan. Suomessa ei muuten puhuta siviilikanteista. Yritit ilmeisesti tarkoittaa vahingonkorvauskannetta.

    Siviilikanteiden tyypit

    Suorituskanteella kantaja vaatii, että vastaaja velvoitettaisiin johonkin suoritukseen.

    Vahvistuskanteella kantaja pyrkii saamaan tuomioistuimen vahvistuksen sille, että tietty oikeussuhde hänen ja vastaajan välillä on olemassa tai ei ole olemassa.

    Muotoamiskanteella tarkoitetaan pyyntöä saada tuomio, joka itsessään muuttaa tiettyä oikeussuhdetta tai oikeustilaa.

    Lisää tietoa tollolle: www.oikeudenkäynti.fi

    P.S. Älä yritä näytellä fiksumpaa, kun olet kuitenkin aivan tollo.

    Äänestä

  • Lakimies.... kirjoitti:

    Minkä kannetyypin ajattelit tulevan kyseeseen?

    Äänestä

  • lahkolaisuutta kirjoitti:

    Tässä kuvatussa tapauksessa on kaikki klassisen hoitokultin elementit. Ryhmän johtajalla tai jäsenillä ajatellaan olevan poikkeuksellisia kykyjä, rakennetaan paranoidi uskomusmaailma, jossa paha on ulkopuolella. Sidotaan jäsenet ryhmään erilaisilla tekniikoilla, tuotetaan riippuvuus ryhmästä ja tehdään rahastuksesta pysyvä. Pyrkimyksenä on valita uhreiksi ihmisiä, joiden kyky tehdä järkeviä valintoja on häiriintynyt ja tätä vielä tuetaan.

    On hieman epäselvää, kuinka hyvin ryhmän gurut tajuavat tajuavat rahastavansa ja missä määrin he itse uskovat omiin poikkeuksellisiin kykyihinsä. Ihmiset eivät aina ole ihan loogisia, joten molemmat ovat mahdollisia. Tyypillistä on, että henkilö on siinä määrin patologinen, että luulee olevansa poikkeuksellisen messiaaninen, toisaalta hän tietää, että tehdyt ihmeet eivät olekaanihan totta, joten niitä täytyy vähän parannella, ryhmän varaukseton ihailu vahvistaa lopulta vinoutunutta maailmankuvaa niin, että pomo alkaa itsekin uskoa itseensä. Samanaikaisesti hän kuitenkin voi rakentaa kultistaan häikäilemättömän rahanteko- ja ihmisten hyväksikäyttökoneen.

    Tälläkin palstalla on käynyt ilmi, että välittämisestä puhutaan j aollaan muka-rakastavia mutta kun näyttää siltä, että joku yrittää irtautua kultista, niin henkilö on heti tyhmä ja itse aiheutttanut ongelmansa ja häntä yritetään kaikin keinoin nujertaa. Ihan samat mallit kuin uskonnollisissa lahkoissa.

    Sinusta siis nämä seuraavat kommenttini olivat kaikin keinoin nujertamista?

    "Tällaiset hoidot ovatkin "hoitoja". Ehdottomasti vastustan! "

    "Alv:n kierto on aina rikollista."

    " Aina voi valittaa, aina löytyy taho."

    " Kerro omaa tarinaasi ja varoita muita kyseisestä hoidosta!"

    "Aina huijarit keksivät porsaanreikiä, pitää myös oppia pitämään huolta itsestään, vastuu on myös itsellä, ettei mene ihan kaikkeen 6-0. "

    "Tässä nimenomaisesssa tapauksessa nämä hoitajat varmasti ihan oikeasti itse uskovat hoitoihinsa! Kyseessä ei siis ole siinä mielessä huijaus. Enemmänkin uskonto."

    Mielenkiinnosta kyselen mikä mielestäsi sitten olisi kannustamista ja empatiaa, jos nämä ovat lyttäämistä?

    Toivoisin, että tuo kertoja yksilöisi tarkemmin mistä vaihtoehtohoidosta oli kyse ja kenestä hoitajasta. Silloin voisi varoittaa oikeasta asiasta ja oikea henkilö saisi syyt niskaansa ja voisi myös puolustautua, sillä sitä oikeus tarkoittaa. Ympäripyöreä kohkaus vahingoittaa vain vääriä henkilöitä.

    Lainaus edelliseltä:
    "Ihan samat mallit kuin uskonnollisissa lahkoissa. "

    Väitätkö, että me kaikki kuulumme salaiseen lahkoon, josta kukaan muu ei tiedä mitään?! BÖÖ!
    tunnut tietävän asiat paremmin kuin jutun kirjoittaja!

    "Toivoisin, että tuo kertoja yksilöisi tarkemmin mistä vaihtoehtohoidosta oli kyse ja kenestä hoitajasta."

    Hoitomuodon nimi ja menetelmät löytyvät kertojan viestistä.

    Äänestä

  • Lakimies.... kirjoitti:

    Siviilikanteiden tyypit

    Suorituskanteella kantaja vaatii, että vastaaja velvoitettaisiin johonkin suoritukseen.

    Vahvistuskanteella kantaja pyrkii saamaan tuomioistuimen vahvistuksen sille, että tietty oikeussuhde hänen ja vastaajan välillä on olemassa tai ei ole olemassa.

    Muotoamiskanteella tarkoitetaan pyyntöä saada tuomio, joka itsessään muuttaa tiettyä oikeussuhdetta tai oikeustilaa.

    Lisää tietoa tollolle: www.oikeudenkäynti.fi

    P.S. Älä yritä näytellä fiksumpaa, kun olet kuitenkin aivan tollo.

    Hei, älä välitä ton palstan vatipää-idiootti-skeposen kommenteista mitään. Se luulee tietävänsä kaiken ja olevansa joku tiedemies, mutta se on hoidokkina mielisairaalassa ja pääsee siellä tietisikalle, niin hoiturit pääsee vähemmällä.

    Äänestä

  • toinen tollo kirjoitti:

    Minkä kannetyypin ajattelit tulevan kyseeseen?

    Niin olet skepo, täys tollo, luulit ruokasoodaakin happamaksi!

    Äänestä

  • lahkolaisuutta kirjoitti:

    Tässä kuvatussa tapauksessa on kaikki klassisen hoitokultin elementit. Ryhmän johtajalla tai jäsenillä ajatellaan olevan poikkeuksellisia kykyjä, rakennetaan paranoidi uskomusmaailma, jossa paha on ulkopuolella. Sidotaan jäsenet ryhmään erilaisilla tekniikoilla, tuotetaan riippuvuus ryhmästä ja tehdään rahastuksesta pysyvä. Pyrkimyksenä on valita uhreiksi ihmisiä, joiden kyky tehdä järkeviä valintoja on häiriintynyt ja tätä vielä tuetaan.

    On hieman epäselvää, kuinka hyvin ryhmän gurut tajuavat tajuavat rahastavansa ja missä määrin he itse uskovat omiin poikkeuksellisiin kykyihinsä. Ihmiset eivät aina ole ihan loogisia, joten molemmat ovat mahdollisia. Tyypillistä on, että henkilö on siinä määrin patologinen, että luulee olevansa poikkeuksellisen messiaaninen, toisaalta hän tietää, että tehdyt ihmeet eivät olekaanihan totta, joten niitä täytyy vähän parannella, ryhmän varaukseton ihailu vahvistaa lopulta vinoutunutta maailmankuvaa niin, että pomo alkaa itsekin uskoa itseensä. Samanaikaisesti hän kuitenkin voi rakentaa kultistaan häikäilemättömän rahanteko- ja ihmisten hyväksikäyttökoneen.

    Tälläkin palstalla on käynyt ilmi, että välittämisestä puhutaan j aollaan muka-rakastavia mutta kun näyttää siltä, että joku yrittää irtautua kultista, niin henkilö on heti tyhmä ja itse aiheutttanut ongelmansa ja häntä yritetään kaikin keinoin nujertaa. Ihan samat mallit kuin uskonnollisissa lahkoissa.

    "Jokaisella on vastuu omasta hyvinvoinnistaan, ja oma moka jos antaa vastuun puoskarille."

    Äänestä

  • Mitä sinä sanoisit jos kerron, että eräs mystikko ja hypnoosihoitaja, joka on ammatiltaan, jossa on toiminut laillisesti, on esim. myyjä? Ja hänen oma taustansa on erittäin ongelmainen ja häiriintynyt.

    Nyt hän syöttää pajunköyttä (toivottavasti harvoille), osaavansa parantaa hypnoosilla erilaisia ahdistustiloja ja ylipainoa.

    Kuka hel..tti menee tuollaisen ihmisen luo?

    Pitäisi olla oscar-tasoinen palkittu näyttelijä, joka on lahjakas ja perehtynyt roolihahmoonsa, lahjakkuuden turvin, että yksi järkevä ihminen lähtee ongelmiensa kanssa tuon kaltaisen piip pakeille.

    Äänestä

  • maitoa vaan kirjoitti:

    Mitä sinä sanoisit jos kerron, että eräs mystikko ja hypnoosihoitaja, joka on ammatiltaan, jossa on toiminut laillisesti, on esim. myyjä? Ja hänen oma taustansa on erittäin ongelmainen ja häiriintynyt.

    Nyt hän syöttää pajunköyttä (toivottavasti harvoille), osaavansa parantaa hypnoosilla erilaisia ahdistustiloja ja ylipainoa.

    Kuka hel..tti menee tuollaisen ihmisen luo?

    Pitäisi olla oscar-tasoinen palkittu näyttelijä, joka on lahjakas ja perehtynyt roolihahmoonsa, lahjakkuuden turvin, että yksi järkevä ihminen lähtee ongelmiensa kanssa tuon kaltaisen piip pakeille.

    En tgykkää meijerimaidosta, koska se on homogenisoitu ja pastoroitu.
    Juon mieluummin luomumaitoa,

    Äänestä

  • Mitä itse sanoi kirjoitti:

    "Jokaisella on vastuu omasta hyvinvoinnistaan, ja oma moka jos antaa vastuun puoskarille."

    "Jokaisella on vastuu omasta hyvinvoinnistaan, ja oma moka jos antaa vastuun puoskarille.""
    Tämähän tarkoittaa käytännössä, että antaa vastuun terveyskeskuksen arvaajalle eli sille pöllölle lekurille, jota myös puoskariksi kutsutaan.

    Äänestä

Terveyspolitiikka pitäisi olla niin tutkittua, oikeaa ja varmaa, eikä skepo ole havainnut siinä mitään huomautettavaa eikä korjaamista. Nähtävästi viimeiseen hengenvetoon tositelee sitä samaa mitä olemme saaneet jatkuvasti palstoilla lukea.

Mutta mitäs sanoo skepo jos joku sanookin, että terveyspolitiikka onkin tehty ihan väärin! Voisiko skepo selvitä tuommoisesta järkytyksestä? Kyllä siinä buranat ja vahvemmatkin pillerit olisivat tarpeen, ja painuisivat kiivaaseen tahtiin skepon kurkkuun tuollaisessa järkytyksessä!

Äänestä
  • >eikä skepo ole havainnut siinä mitään huomautettavaa eikä korjaamista.

    Terveydenhoitoa koskevaa keskustelua voi käydä vaikka aiheeseen liittyvillä keskustelupalstoilla. Tämä palsta on varattu vaihtoehtohoitoja koskevaan keskusteluun.

    Äänestä

  • palstan aihe kirjoitti:

    >eikä skepo ole havainnut siinä mitään huomautettavaa eikä korjaamista.

    Terveydenhoitoa koskevaa keskustelua voi käydä vaikka aiheeseen liittyvillä keskustelupalstoilla. Tämä palsta on varattu vaihtoehtohoitoja koskevaan keskusteluun.

    Niin on , joten häippäse skeponen hevon kuuseen tältä palstalta.

    Äänestä

  • Ei tarvitse. Voit tutkia hoidon vaikuttavuuden myös ihmisillä. Oleellista olisi, että vaikuttavuus olisi tutkittu. Työntämässäsi lehtijutussa tosin törkeästi valehdellaan, että huuhaahoidoilla voisi parantaa tulehduksia. Tämähän on tietenkin palturia ja osoittaa, millaiset roistot vaativat itselleen ja myymilleen tuotteille laillista asemaa.

    Äänestä

  • Kyllä meidän pitäisi vihdoin ja viimein päästä eroon hiiri- ja muistakin eläinkokeista!
    Meidän tulee suojella eläimiä, eikä kiduttaa.

    Mutta tiedän oikein oivan koeryhmän, joka mielellään osallistuu kaikkiin kokeisiin ja korvaa täysin eläinkokeet; NIMITTÄIN KAIKKI SKEPOSET OVAT OIVIA KOEKANIINEITA, KOSKA SKEPOSET EIVÄT KELPAA MIHINKÄÄN MUUHUN TOIMINTAAN, MUTTA HYVIÄ KOEKANIINEJA SKEPOSISTA SAA.

    Äänestä

  • petkutushoidot kirjoitti:

    Ei tarvitse. Voit tutkia hoidon vaikuttavuuden myös ihmisillä. Oleellista olisi, että vaikuttavuus olisi tutkittu. Työntämässäsi lehtijutussa tosin törkeästi valehdellaan, että huuhaahoidoilla voisi parantaa tulehduksia. Tämähän on tietenkin palturia ja osoittaa, millaiset roistot vaativat itselleen ja myymilleen tuotteille laillista asemaa.

    > Voit tutkia hoidon vaikuttavuuden myös ihmisillä....

    Miksi niitä skepoja ei sitten oteta hiirien tilalle hoidon vaikuttavuutta tutkittaessa? Syyttömien hiirien pitää kärsiä, että skepo voi toistella mantraansa tutkimuksista.

    > Työntämässäsi lehtijutussa tosin törkeästi valehdellaan, että huuhaahoidoilla voisi parantaa tulehduksia....

    Mutta kun tuntuu, että se skepo on ylivoimaisesti suurin valehtelija. Samaa jargonia toistelee, mutta perusteluja ei näy missään. Ei vaikka pyydetään!

    Äänestä

  • Eläintensuojelija kirjoitti:

    Kyllä meidän pitäisi vihdoin ja viimein päästä eroon hiiri- ja muistakin eläinkokeista!
    Meidän tulee suojella eläimiä, eikä kiduttaa.

    Mutta tiedän oikein oivan koeryhmän, joka mielellään osallistuu kaikkiin kokeisiin ja korvaa täysin eläinkokeet; NIMITTÄIN KAIKKI SKEPOSET OVAT OIVIA KOEKANIINEITA, KOSKA SKEPOSET EIVÄT KELPAA MIHINKÄÄN MUUHUN TOIMINTAAN, MUTTA HYVIÄ KOEKANIINEJA SKEPOSISTA SAA.

    Elä hömelö huuva. Mielenterveystoimiston yhteystiedot löytyy netistä. Sieltä voisit saada pakkomielteeseesi helpotusta.

    Äänestä

  • loufity kirjoitti:

    Elä hömelö huuva. Mielenterveystoimiston yhteystiedot löytyy netistä. Sieltä voisit saada pakkomielteeseesi helpotusta.

    tässä sinun palstasi: www.skepsis.fi

    PYSY OMALLA PALSTALLASI MÄNTTI VATIPÄÄ!
    ÄLÄ TULE TÄLLE PALSTALLE, KOSKA SINULLA EI KUITENKAAN OLE MITÄÄN ASIAA
    HOIDA SE ASIATON ASIASI SIELLÄ SKEPOJEN PALSTALLA

    Äänestä

  • petkutushoidot kirjoitti:

    Ei tarvitse. Voit tutkia hoidon vaikuttavuuden myös ihmisillä. Oleellista olisi, että vaikuttavuus olisi tutkittu. Työntämässäsi lehtijutussa tosin törkeästi valehdellaan, että huuhaahoidoilla voisi parantaa tulehduksia. Tämähän on tietenkin palturia ja osoittaa, millaiset roistot vaativat itselleen ja myymilleen tuotteille laillista asemaa.

    > Työntämässäsi lehtijutussa tosin törkeästi valehdellaan, että huuhaahoidoilla voisi parantaa tulehduksia. Tämähän on tietenkin palturia .....

    Monissa lehtijutuissa on kerrottu tulehduksesta ja sen parantamisestakin kertomillasi "huuhaahoidoilla". Mutta eihän skepo voi sitä ymmärtää, jos antibiootit puuttuu hoidosta! Roistojahan ne!

    http://www.tritolonen.fi/index.php?page=articles&id=142

    Äänestä

  • Petkuttaako skepo? kirjoitti:

    Matit Tolonen ei ole koskaan kannattanut homeopaattista hoitoa mihinkään. Häntä on ihan turha vetää tähän keskusteluun.

    Äänestä

  • loukkaavaa kirjoitti:

    > Työntämässäsi lehtijutussa tosin törkeästi valehdellaan, että huuhaahoidoilla voisi parantaa tulehduksia. Tämähän on tietenkin palturia ja ....

    Missä tuossa esityksessäsi mainitaan homeopatiasta mitään?

    Voi voi sitä skepoa. Kaikki konstin ovat käytössä!

    Äänestä

  • Vääristelyä kirjoitti:

    Homeopaatti Jouni Jämsä on esittänyt, että homeopatia olisi vaikuttava hoito tulehduksiin. Näkemystä on kritisoitu perusteettomaksi. Tähän on yritetty vastata tarjoamalla linkkiä Matti Tolosen sivulle. Puutuin keskusteluun, koska Matti ei ole sekaantunut homeopatiaan.

    Ilmeisesti tämä on sinullekin selvää, mutta ei esimerkiksi nimimerkille "Petkuttaako skepo?"

    Äänestä

  • loukkaavaa kirjoitti:

    Matit Tolonen ei ole koskaan kannattanut homeopaattista hoitoa mihinkään. Häntä on ihan turha vetää tähän keskusteluun.

    Tulehduksistahan täällä joku "vempula" alkoi esitelmöimään. Tulehduksista myös Matti Tolonen kertoo!

    Kyllä se skepo on mestari sekoilemaan!

    Äänestä

Päivi Räsänen on Skeptikko ry:n psykiatrin ja -dosentin juoksutyttö, jossa Päivi Räsäsen ministeri arvoaan käytetään törkeästi hyväkseen. Räsäsen argumentit uskomushoitojen rajaamisesta, olivat kuin psykiatri Hannu Lauerman ja dosentti Markku Myllykankaan evankeliumista.

Se on erittäin valitettavaa, että Suomessa on tämmöistä vastakkainasettelua ja siihen syyllistyy maan johtoa ja korkeaan asemaan päässeitä tahoja, jotka kokoontuvat ja toimivat kuin jokin ku lux klan järjestö. Sisäministeri Räsäsen kannattaisi näissä vaatimuksissaan perehtyä enemmän perustuslaki-kirjaan ja psykiatri Lauermanin omiin oppikirjoihin/ diagnooseihin.

Äänestä

Ei mikään ole totta, kaikki on vain illuusiota.

Äänestä

Päivi ajatteli, että ihmiset unohtavat sen uskolla parantamisen, kun hän nostaa esiin (lääkärinä) nämä vaihtoehtoiset hoitomuodot ja niiden "vaarallisuuden".
Uskovaisethan useinkin pitävät näitä hoitomuotoja saatanallisina ja hoitajia noitina. Ainakin tällaista palautetta tulee hoitajille.

http://www.angelfire.com/rebellion2/terveystieto/teksti.html

Äänestä
  • Päivi Räsänen on niin tyhmä, ettei ymmärrä, että Jeesus oli ensimmäinen vaihtoehtohoitaja ja vielä täydellinen mestari näissä vaihtoehtohoidoissaan.

    Äänestä

  • Terapeutti Jeesus kirjoitti:

    Päivi Räsänen on niin tyhmä, ettei ymmärrä, että Jeesus oli ensimmäinen vaihtoehtohoitaja ja vielä täydellinen mestari näissä vaihtoehtohoidoissaan.

    Eikös siellä Päivin "Ohje ja Oppikirjassa" parannukset ja hoidot tehty ihan "luonon menetelmällä"? Ilman kaikkia synteettisiä pillereitä ja piikkejä. Onkos Päivi kuitenkin unohtanut, hyljännyt nämä alkuperäiset opit ja ohjeet?

    Äänestä

  • Ottakaa oppia ranskalaisesta terveydenhuollosta! On rankattu maailman parhaaksi!

    Äänestä

  • > Emme ole tehneet talouden leikkauksia, vaan nostaneet tuottavuuttamme tekemällä asioita uudella tavalla, asiakaslähtöisesti ja järkevästi.

    Jos vastaava kehitys olisi toteutunut koko Eksotessa, niin se kattaisi alijäämän, joka on tämän vuoden lopussa noin 43 miljoonaa euroa.

    Kaksi haastetta nousee nyt keskeisiksi — johtaminen ja tuottavuuden nousu.

    Siitäkö löytyisi se kauan kadoksissa ollut "viisasten kivi"?

    Äänestä

Laitappa vaihtoehto esimerkki keuhkosyöpään sairastuneille soveltuvista vaihtoehtohoidoista.
Itse olet huijareiden ilmaiseksi toimiva "apina "posetiivarin edessä., etkä edes tajua sitä.

Äänestä
  • "Itse olet huijareiden ilmaiseksi toimiva "apina "posetiivarin edessä., etkä edes tajua sitä."
    SKEPO-RUNKKU, TAAS HAUKUT IHMISIÄ APINOIKSI
    MEE KÄYTÖSKURSSILLE HELKKARIN RUNKKAAVA SKEPO-APINA
    OLET ITTE SKEPO-APINA, KATO VAIKKA PEILISTÄ
    ITEASIASSA OOT VIELÄ TYHMEMPI KU APINAT
    ON APINOIDEN HERJAAMISTA KUTSUA SUA APINAKSI, KOSKA OOT VIE TYHMEMPI

    Äänestä

  • Mietippäs vähän myös alla olevaa esitystäkin. Kun esim. keuhkosyöpä todetaan, niin se on sitä ennen kehittynyt jo pitkät ajat. Vuosia ja vuosia. Tässä vaiheessahan muutokset pitäisi jo pystyä toteamaan ja hoitamaan. Silloin hoidot olisivat helpommat ja tuloksetkin paremmat. Miksi hoidot kuitenkin jäävät vasta siihen syövän loppuvaiheeseen, jolloin tilanne yleensä on jo kriittinen?

    http://www.aitoterveys.fi/Vaietut-parannuskeinot.php

    Äänestä

  • Melko vanha lista, kun markoista vielä puhuttiin.

    Äänestä

  • Tuossa olisi tuoreempi vertaus euroopan maihin. kokonaissijoitus kymmenes, tulosten perusteella viides ja saatavuuden heikkous pudottaa yleissijoitusta:
    http://en.wikipedia.org/wiki/Euro_health_consumer_index

    Verkkouutisissa oli muuten virhe. Suomen sijaluku oli 31/191.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta

kumma homma kirjoitti:

Räsänen kertoo:
http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/art-1288587278179.html
Toivon että hän korjaa sanomisensa, jos on tullut painovirheitä tai väärinlkäsityksiä. Ei keneltäkääön voida kieltää hoitoa, jonka valitsee itselleen. Ollaanko nyt menossa diktatuuriin Räsäsen myötä!

Annettaisiin enempi tilaa asiantuntijoille!
Googlettakaa ja lukekaa pdf julkaisu:
"Täydentävien hoitomuotojen kansainvälinen kehitys WHO:n ja EU:n suositukset jäsenvaltioille"
Tuo teksti on jo vuodelta 2009.
Sen jälkeenkin ja oma kokemukseni on että kehitys on mennyt eteenpäin paremmaksi kovaa vauhtia.

On olemassa tieteellisia tutkimuksia ja tauteja, joihin jopa suositellaan vaihtoehtoista hoitoa. Listan eri taudeista löydät myös EU: julkaisuista. Koko ajan tehdään tutkimustyötä listan täydentämiseksi, koska ollaan nähty että vaihtoehtoiset hoidot ovat hyviä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu