Olen 11v, joka omistaa jo 2 koiraa.
Haluaisin silti MARSUN
Haluaisin silti MARSUN
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 9
Vanhimmat
Muistathan sit että ainakin kaksi marsua koska ovat laumaeläimiä :)
Marsuja pitää olla enemmän kuin ykis. Kannattaa katsoa kanejen häkkejä, koska marsujen häkit ovat yleensä liian pieniä.
Niitä täytyy olla vähintään kaksi, itselläni on kolme. Ruokaa pitää laittaa päivittäin annan illalla tuoreruokaa. Päivittäin riittävästi C-vitamiina. Vettä ja heinää kokoajan. Meillä iso kaninhäkki ja koutuu siivoamaan noin kerran viikossa. Niiden kanssa pitää myös viettää aikaa ja niiden pitää päästä suositellusti jokapäivä vapaasti huoneeseen.
Ja endimmäiseksi marduksi suodittelen rsuhallista aikuisya ja nuorempaa ykdilöä kaveriksi.
Itse halusin marsun 9-vuotiaana ja sain 2marsua.Kyllähän niitä poikasina hoiti mutta nyt se on jäänyt. Kyllä minä siivoan häkin viikoittain ja laitan ruokaa ja vettä ja kesät saavat olla päivisin pihalla aitauksessa. Mutta en minä niitä ikinä lattialla pidä tai sylissä.Tällä hetkellä pelkään niitä. Joten kannattaa miettiä jaksaako todella hoitaa marsua.
No jos et tosiaan edes tiedä että marsuja kuuluu aina ottaa vähintään 2 ja toteat haluavasi MARSUN, suosittelisin tutustumaan hieman paremmin aiheeseen ennen marsuJEN hankkimista....
Kyllä voi puhua yksikössä vaikka tarkoittaisikin marsuja. Et ei tarvitse olla noin äkäinen ihmisparalle, etenkin kun sama asia on sanottu jo aika monta kertaa :P
Muista ottaa vastuu! Tärkeintä on,että on vähintään kaksi marsua.Ja riittävän kokoinen häkki.Suosittelen ostamaan pentuja.Ne sopeutuu nopeammin.Myös sinun täytyy vaihtaa häkkiä pari kertaa viikossa.Ruokkia joka päivä.Riittävästi.Ja vaihtaa joka päivä vesi.Myös mielellään huomioida.Ja leikata kynsiä,kun pitää.Korvatkin kannattaa puhdistaa.Ja harjata riippuu tietenkin marsurodusta,mutta marsuissa riittää työtä.Täytyy täyttää marsun tarpeet.Itse Omistan tällä hetkellä kolme pentua ja niissä riittää yllätyksiä ja vilskettä.Mutta pidä vastuu,jos haluat suosittelen harkitsemaan,jos et ole vielä 100% varma.
eiköhän koirissa ole sinulle jo tarpeeksi puuhaa, kun on kaksi koiraa, marsut eivät oikein tule toimeen koirien kanssa (kokemusta on) ja marsuja täytyy olla vähintään kaksi!! et voi ottaa vain yhtä marsua!