ottolapsen oikeus perintöön

Periikö ottolapsi ottovanhempansa, jos hänet on otettu otto/kasvattilapseksi joskus 70-luvulla? Pitäisikö olla adoptoitu, jotta perii ottovanhemmat? Onko ottolapsi saman arvoinen biologisten lasten kanssa? Entä jos biologisia lapsia ei ole, periikö ottolapsi kaiken?
2502
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Jos on ottolapsi eli ns. sijoitettu perheeseen. Ei peri mitään, mutta jos adptoitu niin perimisoikeus sama kuin biologisen lapsen. Tai testamentissä.

Jos bilogisia lapsia ei ole voi muut omaiset viedä perinnön nenäsi edestä.
Ihmiset ovat todella raadollisia näissä asioissa.

Paljon tapauksia, että kuulut perheeseen, mutta kun esim. ottovahemmat kuolleet niin muu suku ryntää ja vie kaiken ja jäät osattomaksi kaikesta.
Eikö ihminen ole todella raadollinen ja ahne.

Väestötietorekisteristä näet vanhempasi ja kuka on biologinen äitisi ja isäsi eli jos sinut tunnustettu.

Selvittäkää hyvät ihmiset nämä asia ajoissa ja varsinkin tunnustaminen vanhemmuudesta, sillä myöhemmin se jo onkin monimutkaista ja työlästä.

Oikeasti kukaan sosiaali- tai lastenvalvoja ottaa hyvin nihkeästi vanhoja asioita käsittelyyn tai siirtävät niitä paikasta toiseen.

Äänestä
  • Ottolapsi tarkoittaa adoptoitua lasta, kasvattilapsi sijoitettua lasta. Ottolapsi (adoptio vahvistettu oikeudessa) perii ottovanhempamsa. 70-luvulla adoptoituja koskee ns. heikko adoptio, eli adoptiolapsi perii vain ottovanhempansa, mutta ei ottovanhemman sukua, sen sijaan hän perii myös biologiset vanhempansa. Nykyisin ottolapsi perii aivan samoin kuin biologinen lpasi.
    Ei se suku mihinkään voi rynnätä, perintö menee lakipykälien mukaan. Eli jos on adoptoitu, perii ottovanhempansa aivan samoin kuin biologinen lapsi.
    Eikä mikään sosiaalivalvoja (?) tai lastenvalvoja siinä voi mitään tehdä.Jos adoptio on vahvistettu oikeudessa, niin silloin perit. Kasvattilapsi (sijoitettu) ei peri.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


epätitetoinen kirjoitti:

Periikö ottolapsi ottovanhempansa, jos hänet on otettu otto/kasvattilapseksi joskus 70-luvulla? Pitäisikö olla adoptoitu, jotta perii ottovanhemmat? Onko ottolapsi saman arvoinen biologisten lasten kanssa? Entä jos biologisia lapsia ei ole, periikö ottolapsi kaiken?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu