Suomen hyvä

Suomella on ollut hyvät mahdollisuudet hyvään yhteiskuntaan. Se hyvä on ikäänkuin kadonnut menneisyyteen, eikä enää ole täällä.

Kun sanotaan: Ennen oli hyvää
Nyt: Nyt ei ole enää


Miksi hyvästä puhutaan vain imperfektissä, kun taas huonosta vain presensissä

Suomen kieli hallitaan, mutta hyvän ylläpitoon ei pystytä.
21136
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 21

Vanhimmat

Maailmanlaajuinen lama tuntuu meilläkin.
Minä en ala enää ennen kuolemaani valittamaan. Hyvässä yhteiskunnassa olen saanut elämäni elää.
Olen saanut käydä köyhän lapsena koulua, olla hyvässä työpaikassa, nyt saan rahaa, vaikken tee enää yhtään mitään.

Hyvä on hyvin subjektiivinen määre. Minulle riittää, että saan olla, ja elää hyvässä maassamme. En halua enempää, menettäneenäkin olen onnekas, koska tyydyn siihen, mitä on. En taannu valittamaan.
Maailman lapsia saa katsoa ruudusta pullistunein vatsoin, kärpäsiä silmissään.
Meillä on lasten hoito ihan eri tasolla. Englannin vauvakin sai äitiyspakkauksen. Miten siihen suhtauduttiin, onkin jo toinen asia.

Minulle se riittää. Missä maailman maassa on paremmin?
Minä en ainakaan tiedä siihen vastausta.
Tätä menoa maailma muuttuu, kun muutkin, kuin me hyvinvointilänsimaiset hamuavat samoja oikeuksia.

Äänestä

En minäkään Suoma moiti. Olemme vaikeuksista huolimatta niin hyvän Suomen saaneet aikaan, että se on maailman paras Suomi.

Taisi olla itse Niinisto, joka toi tuollaisen käsitteen esiin kuin hyvän imperfekti ja huonon preesens,

Äänestä

Helppo samaistua Kaisu-Liisan kertomukseen, heikolla alulla lapsuudessa on kasvanut hyvä loppu.
Olemme sukupolvi jonka elämä on ollut lapsuudessa vaikeaa, no ei kaikilla mutta suurimmalla osalla kyllä, silloin leikit olivat työtä tai työssä mukana olemista, ei ollut lastenhoitajaa eikä esikouluja.
En muista kaikkea niitä kauheuksia joissa olen ollut mukana, ja olin siitä huolissani mutta kaikella on tarkoituksensa, saatuani ammattilaisen sanoilla kuulla että oma 'koneistoni' onkin käynnistynyt ja armahtanut poistamalla pahimmat.

Oli jätetty koti ja kotiseutu sotatantereeksi jo toistamiseen, sai ottaa vain sen minkä jaksoi kantaa mukana.

Nyt kaikki on hyvin, osasimme tehdä uutta ja pääsimme nk. jaloillemme vaikka isäni menetti liikuntakykynsä tuossa sodassa.
Hyvässä kodissa olen saanut kasvaa ja käydä koulua, kyllä sanonta vaikeuksien kautta voittoon pitää paikkansa, mutta hyviä ihmisiä ja auttajia on tarvittu niitä tarvitaan jatkossakin.

Suomi on synnyinmaa, kotimaa ja hyvämaa, toivotaan että tämäkin lama kestetään onhan niistä jo kokemustan ennen EUta.
Olemme itse valinneet edustajamme politiikkaan, uskotaan nyt heidän voimaan.

Äänestä
  • "Olemme itse valinneet edustajamme politiikkaan, uskotaan nyt heidän voimaan. "

    Et sitten ole lukenut niistä väärinkäytöksistä, mitä Suomen vaaleista on paljastunut? Etkä katsonut Juutuupista?

    Ei niitä suureen ääneen mainostetakaan, Yle ja valejuutalaisten omistama lehdistö kaikkein vähiten.

    On se niin mukavaa nukkua pää pensaassa eikä seurata yhtään, mitä ympärillä tapahtuu...

    Äänestä

Paljolti tuohon dominaattori1 ajatukseen, löytyi yhtymäkohtia pääministeri Jyrki Kataisen aamuisesta TV1haastattelusta.

Siinä ihmetteli Jyrki Suomen kansan purnausta ja riitelyjä keskenään ja kaiken alasampumista:D Samaa on moni muukin palstalla huomioinut, sisäpolitiikasta keskusteltaessa.

Ei saisi unohtaa, ettei tuo globaali maailmatalous ole vaikuttamatta maahamme, ilman utopistisiä odotuksia valtion päämiehiltämme. Selkeäsanaisesti pääministeri antoi tilannekatsauksen tulevista budjettineuvotteluista ja niiden mahdollisuuksista osittain saada sijoitettua työllistämiseen tähtäävää tukea.

Selväähän on, että on yhdessä selvittävä huonoistakin ajoista, suu säkkiä myöten, kuin yltyä moittimaan ja riitelemään.
Kuulumme sukupolveen, jotka sen olemme kokeneet, tiukankin talouden puitteissa elämisen, ja silti olleet täynnä optimismiä ja uskonneet tulevaisuuteen. Siksi on isovanhempienkin todella syytä olla lisäämättä tappiomielialaa nuorten kanssa keskustellessaan tulevaisuuden näkymistä.
Rohkaisua ja kannustusta he tarvitsevat, ja valoisaa mieltä!

Äänestä

Onkohan koskaan näin paljon veroja kerätty Suomen kansalta ja yhä vain uusia kohteita keksitään. Verojakin voisi melkein rakastaa, jos niillä saataisiin yhteistä hyvinvointia turvatuksi.

Meillä on vielä esimerkillinen koululaitos, on neuvolat, vanhempainvapaat ja päivähoito. Suurin osa lapsista ja nuorista voi hyvin, vaikka halyyttäviä lukuja on syrjäytyneitten määrästä. Englannin nuori kuninkaallinen pari kiitti henkilökohatisesti Kelan pääjohtajaa saamastaan äitiyspakkauksesta. Tuollaista kuvaa Suomen kannattaa vaalia maailmallakin. Sivistysvaltion tuntee siitä, miten se kohtelee heikoimpiaan. Vanhusten asioissa on paljon korjattavaa, mutta ikävintä olisi, jos sukupolvet nähdään toistensa uhkina tai lapset ja vanhat hyödyttöminä verovarojen tuhlaajina.

Äänestä

Voisiko tämä -valenimimerkki- tehdä yleisen ilmiannon tuosta nk rikoksesta, vihjeitä ja vääriä todistuksia lähimmäisestä hän kyllä keksii, ja plussat päälle ;-DDD

Äänestä
  • Mikä estää sinua itseäsi tekemästä ilmiantoa?
    Jos Suomen asioita viitsit vähänkään seurata, niin yhtä hyvin tiedät mistä on kyse.

    Minä en iitsi tehdä enää yhtään ilmiantoa enkä rikosilmoitusta. Kokemuksesta tiedän, että tavallisen kansalaisen tekemiä rikosilmoituksia ei tutkita ollenkaan. Kokeile itse niin viisastut sinäkin.
    Esillä asioita kuitenkin kannattaa pitää siinä toivossa, että joku muukin heräisi seuraamaan missä nyt mennään ja ajattelemaan yläpäällään. Silloin on mahdollista, että suunta joskus muuttuisi terveemmäksi. Jos epäkohtia ei pidetä esillä, ei niitä koskaan korjata vaan mennään yhä syvemmälle rikiksen suohon.
    Pitäis tämän jo näillä kymmenillä olla jokaiselle päivänselvä asia.

    Äänestä

  • Valenimimerkki kirjoitti:

    Mikä estää sinua itseäsi tekemästä ilmiantoa?
    Jos Suomen asioita viitsit vähänkään seurata, niin yhtä hyvin tiedät mistä on kyse.

    Minä en iitsi tehdä enää yhtään ilmiantoa enkä rikosilmoitusta. Kokemuksesta tiedän, että tavallisen kansalaisen tekemiä rikosilmoituksia ei tutkita ollenkaan. Kokeile itse niin viisastut sinäkin.
    Esillä asioita kuitenkin kannattaa pitää siinä toivossa, että joku muukin heräisi seuraamaan missä nyt mennään ja ajattelemaan yläpäällään. Silloin on mahdollista, että suunta joskus muuttuisi terveemmäksi. Jos epäkohtia ei pidetä esillä, ei niitä koskaan korjata vaan mennään yhä syvemmälle rikiksen suohon.
    Pitäis tämän jo näillä kymmenillä olla jokaiselle päivänselvä asia.

    Enhän minä esittänyt sivulla vaan sinä, olet rassukka kun kyllä nostat framille vaan toisten olisi ilmoitettava.

    Sinua ei usko kukaan samaa jorgomia kuin ennenkin.

    Äänestä

Kyllä epäkohdistakin puhutaan imperfektissä.
Puuttui sosiaalilaki, joka nykyisin takaa edes miniimitoimeentulon. Puuttui koulutus, ennen kansakoululaitoksen tuloa. Ei ollut lapsilisiä, ei äitiyslomia, ei oltu tasa-arvoisia miesten kanssa. Vanhukset ja orvot joutuivat huutolaisiksi, toisten nurkkiin, ellei heillä ollut lähisukulaisia.

Ihmisistä käytiin huutokauppaa, eli kuka sai halvemmalla "ostettua" nuoren tytön tai pojan ilmaiseksi rengiksi tai piiaksi, "osti".
Samoin vanhempia ihmisiä lapsenlikoiksi, tai kehräämään ja neulomaan sukkia.
Niin oli ennen ja perfektissä: On ollut kaikissa maailman valtioissa.

Äänestä
  • "Vanhukset ja orvot joutuivat huutolaisiksi" jne.
    Tähänhän ollaan Suomessa palattu jo vuosia sitten.
    Ainakin Oulun kaupunki on myynyt vanhuksiaan jo vuosikausia muihin kuntiin satojen kilometrien päähän omaisistaan keneltäkään asianosaiselta mitään kysymättä.

    Orpojen kohtalosta en tiedä, mutta ainakin sitä kirjoitellaan aiheettomista huostaanotoista ja sillä tehtävästä laajamittaisesta bisneksestä. Toisaalta aiheelliset huostaanotot jäävät tekemättä, esimerkkinä Eerikan kohtalo. Eikä näihin väärinkäytöksiin syyllistyneitä edes epäillä rikoksista, edustavathan he valtaeliittiä.
    Eikä mikään yhdistä ihmisiä keskenään lujemmin kuin yhteinen rikos.

    "Samoin vanhempia ihmisiä lapsenlikoiksi, tai kehräämään ja neulomaan sukkia.
    Niin oli ennen ja perfektissä"
    Mutta näinhän se oli ennen kaikkialla! Kun koneita ja konetyötä ei ollut, joutuvat kaikki tekemään voitavansa elantonsa eteen (lukuunottamatta eliittiä, tietysti!) vaikka asuivatkin ns kotonaan!

    Äänestä

Siinä totuutta ja historiaa meille tietämättömille. Tuo aika ei ole kovinkaan kaukana.
Olen tavannut 1900-luvun alussa syntyneen miehen, joka muutaman vuoden ikäisenä myytiin huutokaupalla varakkaan talon isännälle.

Isäntä oli lapseton ja otti hoiviinsa orpopojan ja kasvatti poikaa kuin omaansa.

Nuo tarinat pitäisi kyllä julkaista kaiken kansan nähtäväksi.

Jos ihmisillä tehdään kauppaa ja rikastutaan, on tuollainen suunnaton kauheus.

Suomalainen sosiaalihuolto on uskomattoman huono

Äänestä
  • Tarkoitatko, että suomalainen sosiaalihuolto Oli uskomattoman huono?

    Oli todellakin, oma isoisoäitini oli yksi aikansa huutolainen.
    Joka tosin omin näppärin sormin pääsi halutuksi käsityöläiseksi, ja samalla kasvatti valtaisan lapsilaumansa.
    Eli tosi vanhaksi, loppuun asti oli terävä kuin partaveitsi.

    Äänestä

  • Niin minäkin tunnen samanlaisen mutta naisen, tuntemani henkilö kuoli 1998.

    Äänestä

Suomalainen sosiaalihuolto on kyllä melko hyvä, mutta valitettavasti sosiaalialalle hakeutuu ihmisiä, joiden ei missään tapauksessa pitäisi siellä olla. Niin on kaikkien ammattikuntien kohdalla. Jotkut eivät ole sopivia sairaanhoitajiksi, eivätkä opettajiksi. Pappejakin on vaikka minkälaisia tuomiopasuunoita, niinkuin täällä meidän kulmilla ilmeni kesäkuun lopussa.

Äänestä

Nyt on Suomessa hyvää ei ollut ennen.

Tänään on Suomessa lähes sama palkka teki töitä tai ei sillä ansiosidonnainen oliko 585 päivää?

Suomessa on paljon muitakin etuja mitä ei ole muissa maissa.

Suomalaisien palkat ovat 10 vuoden säteellä nousseet eniten teollisuusmaissa.

Eläkkeet ovat suuret, tietenkin heillä jotka ovat tehneet töitä 2700-3000e/kk tavallisilla työläisillä---ei ole muualla euroopassa.

Äänestä
  • Tämä on kaikki totuus.

    Te nollat mikä on totuus?

    Äänestä

vakaa hyvä maa, se on nyt tuhottu kymmeniksi vuosiksi, jos ei peräti sadoiksi vuosiksi,





jooo,
ei tarvita kuin yksi hallitus, ja siinä yhden öykkärin tekemä virhe,
niin vauras rika hyvä yhteiskunta katoaa kuin tinatuhkaan,
sitä ei kohta enään ole,
näin kävi suomelle,
ei tarvittu kuin yksi Lipponen, ja yksi Niinistö tekemään yksi virheellinen päätös, ja suomi onkin sen seurauksena tuhonoma,
nyt kärsimme yhden tyhmyyden seurauksia kymmeniä, ehkä satoja vuosia,
kukaan ei voi tietää kuinka tästä kaaoksesta suomi vielä selviää samalle tasolle kuin se oli Kekkosen jälkeen,
ehkä suomi nousee jos päättäjät kuuntelee älykkäämpien neuvoja, ja käyttäytyvät sen mukaisesti,
harmi,
suomella OLI huippu älykkö ja hyät neuvot ja ohjeet, VÄYRYNEN PAAVO mutta kuinkas kävikään
hänet oikein median voimalla ( SDP erikoisesti )
naurettiin alimpaan h e l v e t t i n,
nyt kärsimme karvaasti sen seurauksista,
osaavatko sen ajan päättäjät edes hävetä tekoaan !!! ???

Äänestä
  • Ei tätä aikaa mikään muuta, oli johdossa vaikka Kekkonen.

    Ei aika mennyt KOSKAAN palaa, nyt on nyt, eikä eilen.

    Päättäjät ovat MEIDÄN valitsemiamme, ei siinä auta maamme laulutkaan.

    Äänestä

Satuin katsomaan TV;ohjelmaa kuinka siinä näytettiin kaavioo kuinka ulkomaan kauppa käy eri eroopanmaissa Suomi oli alimaisena .
Kohta ei kuuluta siinen parempaan AA luokkaankaan ..
Lisää velkaa ehdotetaan --sillä ei ainakaan tähän saakka olla parannettu omaa Suomem Taloutta - verohelpotukset Teollisuudelle ei auta -- Voitot menee Veroparatiiseihin -
Mikä on edessä jos tätä menoa jatkuu. Kuka maksaa näitä lainoja . Otetut lainet on maksettava ---mutta ne joita suomi hölläkätisesti on antanyt kohottaakseen muidenmaiden elintasoa , ne on menneet kankkulan kaivoon.
Vastuunkantajia ei ole. Jos vaan avustajien määrää lisätään --
Eikö Pääministerillä riitä omajärki . Siltä tämä nyt vaikuttaa-

Äänestä

alistettua kansa on helppoa ohjata --tulee vaan yksi hyvä ,joka lupaa tehdä suomesta Vauraan Liittotasavallan jolla on yksi presitetti ja kaikki lait määrää Liittovaltion eduskunta --siinä Suomi on kun kärpäsenpaska niiden suurten valvonnassa.

Haluaako vielä joku olla Kataisen porukoissa tekemässä konkurssia .
Ja se johtaa Liittovaltioon

Äänestä

Kommentoi aloitusta


dominaattori1 kirjoitti:

Suomella on ollut hyvät mahdollisuudet hyvään yhteiskuntaan. Se hyvä on ikäänkuin kadonnut menneisyyteen, eikä enää ole täällä.

Kun sanotaan: Ennen oli hyvää
Nyt: Nyt ei ole enää


Miksi hyvästä puhutaan vain imperfektissä, kun taas huonosta vain presensissä

Suomen kieli hallitaan, mutta hyvän ylläpitoon ei pystytä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu