koiran haukunta

koiraihmeinen

Meillä on aivan ihana vajaa vuoden ikäinen monirotuinen haukku. Nyt suurimpana ongelmana on mahdoton haukunta. Haukkupantaa on käytetty, jatkuvasti sitä ei kuitenkaan voi pitää. kertokaa hyvät ihmiset ja neuvokaa mitä haukkujan kanssa pitäisi tehdä? Mikä on se oikea konsti? Olen itse ajatellut josko ikäväänsä haukkuu ja tullut siihen tulokseen että onko otettava toinen koira, aikuinen koira kaveriksi?

14

204

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • 1+1=2

      Jos haluut 2 haukkuvaa koiraa, niin hanki vaan.

      ps. meillä on 1v 4kk ikäinen rotukoira, eikä se ole vielä haukkunut kertaakaan.

    • 2 rotukoiraa omistan

      ja kyllä ne on haukkunut muutamia kertoja:D

    • Kouluttamalla/opettamalla koiralle oikea malli.
      Järkevintä vaan olisi ollut se tehdä jo heti ihan pentuna.

      Eli jo opitun poiskitkeminen vaatii työtä enemmänkin.

      Itse opetan noit niin,että kehun,kun koira on hiljaa.Tarvittaessa saa myös palkkaa.Jos koira meinaakin haukkua,niin heti kielto ja sitten rauhallinen kehu.Eli ennakoiminen.
      Jos jo haukkuu,niin kielto,kehut ja tottelemisesta ja hiljaisuudesta palkka.
      Tokihan koiralle pitää olla opetettu kielto,että se tietää myös sen tarkoituksen...
      Jos koira ei tottele kieltoa,niin silloin sitä ei ole opetettu kunnolla(myös vaadittu) tai suhde on koiran kanssa heikoilla kantimilla.Ja kannattaisi ottaa yhteyttä johonkin pätevään,joka arvioisi ja opettaisi koiran kanssa toimimista.

      Ja ei,en kyllä suosittele minäkään toista koiraa.Kyllä helpolla sitten voi olla kaksi niitä haukkuvia,kun tulokas opettelee talossa olevan käytöstä eli talon tavoille...

      Koiralla myös pitäisi olla riittävästi aktiviteettejä,fyysistä ja henkistä.Niiden puutekin jo itsessään voi aiheuttaa turhaa haukkumista.

      • Takinkääntöä !

        ''Tietääkseni jotkut eläintarvikeliikkeet ja koiraterapeutit ovat vuokranneet sittispantoja.Joten kannattaa soittaa ja kysäistä suoraan ;).Koiraterapeutilta saisi sitten myös neuvoja,miten turhan haukkumisen saisi loppumaan.Olisi kaikkein paras tapa''

      • 2+5
        Takinkääntöä ! kirjoitti:

        Ap viestissä oli, että haukkupantaa on jo käytetty. Miksi sitä enää ehdottaa?

    • Kouluta koirasi!

      Itselläni on 5v 4kk ikäinen seropi ja 4v 2kk ikäinen rotukoira. Asumme kerrostalossa ja kumpikaan ei ole koskaan haukkunut, niin että se häiritsisi. Seropi haukahtaa kun ovikello soija rotukoira ei välitä.

      Se on kouluttamisesta kiinni haukkuuko koira vaiko ei.

      • Onhan

        outoa miten olet voimut kouluttaa haukuntaa pois kun koirasi ei ole KOSKAAN haukkunut.
        Taas on ilmassa itsensä ylentämistä ja toisen halveksuntaa.

        - Asumme kerrostalossa ja kumpikaan ei ole koskaan haukkunut, niin että se häiritsisi -

        Koita nyt päteä siellä kotonasi, tyhmää tänne on tulla ilkkumaan toisen ongelmille.

      • 2+5
        Onhan kirjoitti:

        Seropi08sakemanni09 ei kirjoittanut, etteikö koirat ole KOSKAAN haukkuneet. VAAN kirjoitti, ei ole koskaan haukkunut, NIIN ETTÄ SE HÄIRITSISI. Ymmärryksessä vikaa?

        Voisit jo lopettaa muitten kirjoittelijoiden haukkumisen eri nimimerkeilläsi.

      • Kohta taas alkaa :)
        2+5 kirjoitti:

        Seropi08sakemanni09 ei kirjoittanut, etteikö koirat ole KOSKAAN haukkuneet. VAAN kirjoitti, ei ole koskaan haukkunut, NIIN ETTÄ SE HÄIRITSISI. Ymmärryksessä vikaa?

        Voisit jo lopettaa muitten kirjoittelijoiden haukkumisen eri nimimerkeilläsi.

        Ei se pysty ja seuraavaksi se vetää "paikkakunta kortin" odotas vaan! ;)
        Sillä hallut pahenee ja katkeruus syvenee omista touhuistaan ei ota mitään vastuuta vaan yrittää kaikinkeinoin itse täällä päteä haukkumalla muita kirjoittajia.Toivottavasti tuolla ei ole mitään lemmikkiä itsellään kun ei edes mitään kirjoitettua tekstiä ymmärrä!

      • Onhan kirjoitti:

        outoa miten olet voimut kouluttaa haukuntaa pois kun koirasi ei ole KOSKAAN haukkunut.
        Taas on ilmassa itsensä ylentämistä ja toisen halveksuntaa.

        - Asumme kerrostalossa ja kumpikaan ei ole koskaan haukkunut, niin että se häiritsisi -

        Koita nyt päteä siellä kotonasi, tyhmää tänne on tulla ilkkumaan toisen ongelmille.

        Sinulle onhan

        Onko sinulla luetunymmärtämisessä vikaa?

        Kirjoitin näin: Asumme kerrostalossa ja kumpikaan ei ole koskaan haukkunut, niin että se häiritsisi.

      • Kohta taas alkaa :) kirjoitti:

        Ei se pysty ja seuraavaksi se vetää "paikkakunta kortin" odotas vaan! ;)
        Sillä hallut pahenee ja katkeruus syvenee omista touhuistaan ei ota mitään vastuuta vaan yrittää kaikinkeinoin itse täällä päteä haukkumalla muita kirjoittajia.Toivottavasti tuolla ei ole mitään lemmikkiä itsellään kun ei edes mitään kirjoitettua tekstiä ymmärrä!

        Kohta taas alkaa :)

        Mitähän tuolla tarkoitit?

        Mitkä katkeruudet?

        Mikä on hallut?

        Minä ainakin omistan 2 koiraa, jos se ei ole sinulle nimimerkistä käynyt jo selväksi ja luulen että 2 5 omistaa myös koiria

    • Kassu

      Herätkkää ja ostakaa koiralle Petsafe haukunestolaitteet sisälle ja tarvittaessa uloskin. Ulos laitettava on sellainen kaunis pienehkö linnunpäntön näköinen, toimii pattereilla 65 ekeä ja sisälle sellainen herätyskellon näköinen mötykkä about 65 €. Niistä lähtee sellainen korkea ääni jota ihminen ei kuule. Meidän piti laitttaa sellaiset kun häädettiin haukkumisen takia kerrostalosta. Kaikki kokeilitiin ja nyt ei tarvi kuin näyttää laitetta niin on hiljaa. Sama temppu on barking haukunestopullon kanssa, kerran paukautin niin nyt ei tarvi kuin pulloa näyttää, alle 20 ekeä eläinkaupassa. Koittakaa ihmeessä valvotusti. Pattereitahan ei tarvi koko aikaa pitää päällä, itselläkin on pöydällä.

    • Kassu

      Moi. Meillä toimii Petsafe haukunestolaitteet. Halpoja ja hyviä. Niistä lähtee korkea ääni. Käy ulos ja sisälle. Meidät häädettiin asunnosta kun poika haukkui äänekkäästi. Ei hauku enää, ymmärsi heti.

    • viheltäjä :DDDD

      Jos koiran omistaja laittaa koiran joka haukkuu kuin skitsofreeninen (mielenvikainen) ei voi kuin ihmetellä isolla IILLÄ !! yleensäkin tälläiset koirat ovat jo hintaluokassaan selvästi rotukoiria halvempia. Eli älkää siis laittako pihallenne, johonkin häkkiin ?? aamusta iltaan räkyttäviä sairaita koiria, josta ei kyllä varmaan naapuritkaan tykkää. Korostan että nyt ei puhuta metsästyskoirista vaan seuraksi hankituista väärää rotua edustavista eläimistä !! ÄLY HOI ÄLÄ JÄTÄ !

    Ketjusta on poistettu 22 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Alle 15 oli

      Arvasi että lapsi asialla hallin palossa. Surullista. Mutta jos osaa/kykenee käyttää tulentekovehkeitä niin pitää osata
      Vimpeli
      40
      1410
    2. Mikä on kaivattusi ihanin ja ärsyttävin piirre?

      Ja onko hän mies, nainen ja muun sukupuolinen? Mies. Huomaavaisuus. Kiireisyys. Joskus voi rentoutuakin.
      Ikävä
      98
      1355
    3. Riikka Purra: työttömät tulee velvoittaa töihin

      Purra panisi työttömät tulevaisuudessa työskentelemään sosiaaliturvan saamiseksi, koska työllisyysaste ei muuten näytä l
      Maailman menoa
      289
      1245
    4. Onko kaivattusi yllättänyt sinut?

      Piditkö häntä toisenlaisena ihmisenä?
      Ikävä
      109
      1105
    5. Mitä on eilen sattunut?

      Mitästä oli eilen illalla kylällä sattunut?
      Suomussalmi
      19
      1051
    6. Milloin tapasit kaivattusi

      ensimmäistä kertaa? 💸
      Ikävä
      65
      1028
    7. Oletko mokannut

      Kaivattusi suhteen koskaan?
      Ikävä
      71
      1012
    8. Näin Ellen Jokikunnaksen Ralph-poikaa suojellaan julkisuudelta - Katso tuoreet kuvat Italiasta!

      Ellen Jokikunnas ja Jari Rask ovat Ralph-poikansa kanssa kakkoskodissa Italiassa. Mukana on myös Unelmia Italiassa -kuva
      Suomalaiset julkkikset
      16
      1009
    9. Heh, persut = vassarit = 10,0 %

      Minja tuli nyt jo Riikan rinnalle, sitten alkaa tekemään kaulaa. Molemmilta kympin arvoinen suoritus! https://www.hs.f
      Maailman menoa
      176
      878
    10. Vihdoinkin lavatansseja tv:ssä - Juhannuksena tanssitaan, bändeinä Yölintu ja Komiat!

      Jes, vihdoinkin lavatansseja taas televisiossa! Keskikesän juhlaa vietetään tänä juhannuksena Tuuloksen Kapakanmäellä ju
      Tanssi
      17
      833
    Aihe