Huomasin äsken viitteen artikkeliin, jossa kuvataan koulun ongelmista.
Osa muslimioppilaiden vanhemmista haluaisi arabian kielen opettajan pukeutuvan huntuun, kun hän opettaa itseään korkeammalla olevia poikaoppilaita. Naisen asema kun muslimimaissa on hiukan toisenlainen kuin Suomessa.
Kotouttaminen ei ole ilmeisesti onnistunut, koska maahanmuuttajat eivät ole aina ymmärtäneet, että suomalaiset eivät ole kääntymässä islamilaiseen kulttuuriin vaan edellyttävät, että Suomeen asettuvat muualta muuttaneet sopeutuvat meidän käytäntöihimme ja vaatetukseemme, (vaikka emme kai sen kummemmin puutu ihmisten pukeutumiseen, jollei se estä työntekoa tai normaalia liikkumista muiden ihmisten joukossa).
Minua askarruttaa tämä vaatteilla uskominen. Ollakseen kunnon uskovainen, on pukeuduttava säännönmukaisesti. - Ihmettelen, kuinka paljon onnettomuuksia on mahtanut tapahtua ihan vain kaikkien harsojen ja huntujen keskellä kompurointiin, Avotulilla valmistetaan ruokaa harsot silmillä Jumalan vaatimuksen mukaan. Ei ymmärrä.
Mutta onhan maallisellakin vallalla kautta aikojen haluttu korostaa vaatetuksella ihmisen sosiaalista asemaa. Kautta aikojen ihmisten pukeutumista - varsinkin naisväen - on haluttu säännellä. Naisten oli ehdottomasti pukeuduttava pitkiin hameisiin ja peitettävä päänsä, Suomessakin, vielä 1800-luvullakin. Muistan lapsuudestani 1940-luvulla, että vanhemmilla naisilla yhä oli aina huivi hiusten peittona.
Huivi muuttui "paremmissa piireissä" hatuksi jo vuosisatoja sitten. Sen koko ja muoto ylitti kaikki järkevyyden rajat, minkä näkee vanhoista maalauksista ja vuosisadan vaihteen valokuvista.
Muoti on muoti, ja sen orjina kaikki ovat, halukkaasti tai tietämättään. Mutta jos ei varamme tai kauneuskäsityksemme seuraa muodin suuntauksia, ei meidän päällemme sentään vedetä jumalan vihaa. Niissä uskonnollisissa yhteiskunnissa, joissa usko osoitetaan vaattein, asiat ovat huonommin. Muistan takavuosina erään suomalaisen sairaanhoitajattaren, joka Saudi-Arabiassa joutui vaatetuksensa vuoksii vaikeuksiin. Hänellä oli länsimaiset farkut ja pusero, joiden päällä nilkkoihin asti ulottuva burka tai miksi ko. halaattia siellä nyt nimitetäänkään, mutta kangas oli liian ohut, joten farkut kuulsivat kankaan läpi säädyllisten saudimiesten järkytykseksi.
En muista karkoitettiinko hoitaja, vai miten siinä kävi. Valokuva asusta oli lehtien palstoilla.
Välillä ajattelee, etä maailman ongelmat eivät kaikille riitä. Pitää tehdä vaateparsista niin iso ongelma, että muut yhteiskunnan murheet jäävät taka-alalle.
.

Vastaukset 11
Vanhimmat
Naisten alistamista suosivista uskonnoista on kyse, noissa vaatimuksissa, missä naisparat ovat kai jo tottuneetkin kulkemaan "teltoissaan" julkisuudessa.
Kotonaan voivat onneksi riisua tukalat peittonsa,...
uskomattomalta tuntuu nuo kuumaveristen lähi-idän miesten jäänteet päätösten jäänteet, jotka Paavali aikoinaan sääsi, hiusten peittämisellä , miten kirjaimellisesti tulkitaan vuosituhansia sitten ylöskirjatut miesparan selibaattiongelmat!
Sääntöhän siitä piti tietenkin jatkajien tehdä, mitä kaikkea siihenkin on ymppääntynyt Mohamettiläisen kyseenalaisista muutoksista, jätän näin kauniina aamupäivänä harmittelematta, ja siirryn vähitellen päivän puuhiin,eläköön maassaan hölmöillen, mutta täällä Suomessa n u o säännöt eivät päde!
suomalinen, enkä ole rasisti vaan vaadin omalle kansalle omat oikeudemme, sillä mehän omaistamme tämän maan ainaki toistaiseksi,
siis vieraat hyväksyköön suomen lait tai pois maasta.
toisinaan tuntuu että suomi ja suomaliset ON rasimisn kohteena täällä asuvien ulkolaisten taholta, SE ON VÄÄRIN meitä kohtaan,
sillä emmehän mekään mene heidän maahansa vaatimaan heitä käyttäytymään meidän lakien mukaan, !!!????
Miksi muslimeille ei mene perille " maassa maan tavalla " tai pois maasta,
ei suomalaisten tarvitse alkaa käyttäytymään muslimien mielen mukaan,
jos he haluaa asua suomessa heidän ON hyväksyttävä suomen laki kaikissa muodoissaan, tai POITUA maasta jos ei kelpaa.
On vaan suhtauduttava viileästi noihin yksittäisten vanhempien turhiin vaatimuksiin, oppivat lapset edes käytöstapoja koulumaailmassa! Aina löytyy toki huonosti käyttäytyviä suomalaisistakin, mutta ei nyt liittyne tähän vaatealoitukseen.
Vain Lähi-Idän ja Kosovon muslimeista näin henk.koht. jotain tiedän, joten heistä voin vain puhuakin. Yleensäkin massana jostain muusta kulttuurista puhumista, leimaamalla kaikki samanlaisiksi, en harrastakaan.
Kotioloissa Iranin, Irakin ja Kosovon muslimialbaaninaiset voivat, saavat pukeutua ihan vaikka minihameeseen, alasti en kyllä ole nähnyt.. Samoin omissa suljetuissa juhlissaan, olinhan minä ainoana ´ulkopuolisena´ monta vuotta sitten heidän Naisten Päivän kemuissaan.Erikoisesti Irakin nuoret naiset olivat kyllä jopa miunkin maun mukkaan aika lailla yliampuvan paljastavasti, ihan yllätyin.
Vanhemmat naiset olivat kyllä pukeutuneet melkeinpä pääsääntöisesti pitkiin hameisiin.
Mutta siinäpä onkin se juju, että aika monet ovatkin kristittyjä, kuten nämä minunkin tuttavani, jo omassa maassaan. Horazon 62v. kyllä osittain pukeutuu muslimimistisesti. Kumma kyllä täällä Tampereella ei ole yhtään burkhaan pukeutunutta, Afrikan naiset ovat eniten niissä perinteisissä kaavuissaan. Mutta sieltä päinpä en tunnekaan ketään.
Anteeks Makriina, kun hyvään aloitukseesi kirjoitin taas vähän vierestä. Luin tarkemmin juttuasi, ihan aiheellistahan kirjoitit. Onhan islam vaikeesti ymmärrettävä uskonto länsimaalaisille, todella vaikee. Nyt kyllä vähän juoruan, mutta en sano nimiä, kyllä minusta tuntuu ainakin näitten kosovolaisten hellittäneen hiukan uskonnostaan esimerkiks Ramadanin aikana. Ovatkin kyllä hekin jo asuneet Suomessa yli 20 vuotta, lapset ja isä puhuvat erinomaista suomea ja ovat Suomen kansalaisiakin.
Mutta toisaalta jonkin verran seuratessani maailman menoa, tuntuu että Islam on laajenemaan päin, yritys ainakin. Egyptissäkin, tämä siskonpoikani kertoi pelättävän sisällissotaa, kun allahilaiset eivät millään hellitä. Ja pelottavampi on siellä kuulema meno kuin media kertoo. Lomalla oli hän, mutta takasin mennee Kairoon.
Koptilaisia on tää siskoin perhe, siis hyvinkin alkuperäinen uskonto.
Abu Dhabissa missä poikamme oli kolme vuotta opettajan, oli pukeutuminen sitä, että naisilta ei saanut näkyä hiustupsuakaa. Useilla poikakoulun naisopettajilla oli vielä huntu kasvojen peittona. Heidät tunnisti hienoista , kalliista koruistaan ja käsilaukuistaa taidokkaista hennalla kuvioiduista käsistään.
Tämäkin meni asian vierestä. Lienee sellainen lumipalloilmiö, että kun pallo lähtee vierimään, niin se suurenee koko ajan.
Eipä silti, en taida olla kovin muotitietoinen tässä meidän pukeutumiskulttuurissamme.
Minulle ei tule mitään naistenlehteäkään. Televisiokuuluttajien ja uutisten lukijoilla otaksun olevan vaatteet viimeistä muotia.
Lähinnä tässä pohdiskelen sitä, että vanhoilliset isät kasvattavat ehkä jo Suomessa syntyneet poikansa tuntemaan ylemmyyttä koko naissukukuntaa kohtaan. Uskon varjolla voidaan tulla vaatimaan koulun naisopettajalta määrätynlaista pukeutumista, joka osoittaisi kunnioitusta oppilaiden arvokkaampaa sukupuolta kohtaan.
Näiden ihmisten asenne on karhunpalvelus pojille, joiden on kuitenkin selviydyttävä länsimaisessa ja luterilaisessa maassa.
Onhan tietysti arvokas asia, että virallinen Suomi ei vaadi maahanmuuttajia muuttumaan johonkin määrättyyn muottiin, mutta joskus sitä ihmettelee, miten pitkälle yksilöllisyys sallitaan. Kouluissa ollaan jo pulassa kaikkien äidikielten, uskontojen ja tapakulttuurien puristuksessa. Oppilaiden on kuitenkin tarkoitus oppia suomea ja suomalaisuutta, ihan oman etunsa nimissä.
Opettaako koulu maahanmuuttajien lapsille, että heillä on oikeus vaatia täällä samankaltaista elämää kuin vanhempien kotimaassa on eletty? Siihen ei kuitenkaan koskaan tulla pääsemään, niin että vähitellen nämä nuoret hämmentyvät entisestään ja turhautuvat. Se ei tiedä hyvää kenellekään.
Mielestäni maahanmuuttajien on sopeuduttava sen maan käytäntöihin, mihin ovat muuttaneet.
Terve järki ohjenuorana musliminuoretkin ymmärtävät, että täällä ovat eri sukupuolet tasa-arvoisia.
Toivottavasti se ymmärrys ja järki on sikäli valikoiva, etteivät musliminuoret ala käyttää alkoholia samalla lailla kun meidän suomalainen nuorisomme.
Luulen kyllä, että muslimikoti pitää "tapakasvatuksesta" huolen.
Ranskassahan on voimassa huivikielto, eli musliminaiset eivät saa pitää huivia.
Onkohan se vähän liian raju kielto. Raakalaismaiset tavat kuten tyttöjen ympärileikkaus pitää ehdottomasti lailla kieltää, niinkuin Suomessakin on pahoinpitelyrikoksen nimikkeellä kiellettykin.
Muslimit vaikuttavat melko julmilta. Poikamme kertoi kuinka eräskin äiti oli käynyt koululla ja oikein näyttänyt miten Ibraimia piti läimiä korville jos ei tottele.
Meidän poika ei koskaan lyönyt niitä poikia, mutta joutui taluttamaan luokasta ulos häiriköivän oppilaan.
Tuokin episodi osoittaa, että maahanmuuttajilla on yllättäviä asioita sisäistettävänään. Lasten lyöminen on Suomessa rikollista. Kuinkahan moni maahanmuuttajavanhempi pystyy sen ymmärtämään ja muuttamaan kasvatutapansa?
Monissa maahanmuuttajien perheitä kuvaavissa kirjoissa tulee esiin julmat kasvatusmenetelmät ja kylmäkiskoisuus.
Olen lukenut Anita Snellmanin kirjan, samoin Hollantiin muuttaneen Hirsi Alin kirjan somalitytön elämästä, ja Jari Tervon Laylaa en edes pystynyt lukemaan.
Niissä käsitellään tyttöjä ja naisia islamistisessa maailmassa. Sen vuoksi toivonkin, että koulu onnistuisi kasvattamaan myös muunuskoiset ymmärtämään tasa-arvon merkityksen yhteiskunnassa.
Sinunkin mainitsema Jumala tarkoittaa islaminuskossa Allahia, joka tietääkseni on antanut viimeisen ilmoituksensa koraanissa.
Suurella väestönlisäyksellään nämä pyrkivät maailmanvatiaiksi ja toteuttamaan tuon hirveän sharia lain kuin Iranissa.