Vaikeuksia kerätä koiran kakkoja?

Mietityttänyt on jo jonkin aikaa semmoinen asia, että miten sokeat ja avustaja koirien omistajat korjaavat koiriensa kakat lenkin varrelta?

Mitä tähän asiaan sanoo laki jos sitä ei pysty tekemään?
Tehdäänkö tämän asian tiimoilta mitään koirien koulutuksessa?

Onko kellään mitään tietoa?

Kiitoksia asiallisista vastauksista jo etukäteen! :)

7

376

    Vastaukset 7

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Koiran omistaja

      Uskoisin, että avustajakoirilla on tietty päivärytmi. Tähän kuuluu myös pissa ja kakka hommat. Koirat ovat oppineet milloin pääsevät tarpeilleen ja kesken töiden niitä ei tehdä (toki vahinkoja voi sattua). Koirat myös pääsevät työn lomassa "tauolle". Opetetaanhan kotikoirillekin, ettei sisälle tarpeita tehdä, voidaan siis hieman tähän verrata. Samoin kuin muut työkoirat, vai miltä kuulostaisi, jos poliisikoira kesken rikollisen kiinnioton lähtisikin hakemaan lähintä puskaa.

      Kyllä varmasti avustajakoirien jätökset kerätään pois.

      • kikakukak

        Sinä et nyt oikein ymmärtänyt tän kysymyksen "pointtia". Itseäni on mietityttänyt sama asia, että haluaisin koiran, ja pystyisin sitä hoitamaan, mutta en keräämään kakkoja ulkona. Kuinka paljon saisin mollaamista sen takia, voiko koiran hommaamisen ainoa este olla se etten pysty korjaamaan sen kakkoja?


      • kikakukak kirjoitti:

        Sinä et nyt oikein ymmärtänyt tän kysymyksen "pointtia". Itseäni on mietityttänyt sama asia, että haluaisin koiran, ja pystyisin sitä hoitamaan, mutta en keräämään kakkoja ulkona. Kuinka paljon saisin mollaamista sen takia, voiko koiran hommaamisen ainoa este olla se etten pysty korjaamaan sen kakkoja?

        Eikun ottamaan koira jos kerran pystyt sille hyvän kodin ja hoidon tarjoamaan seuraavat mahd jopa 15 vuotta.

        Tiedän kokemuksesta, että koira oppii vaikka kyykistymään aina pensaan alle, jossa kakat eivät kenenkään katseelle ja kengille pääse alttiiksi.

        Talvi valkoisine lumineen on sitten jo vähän hankalampi, mutta täytyy vain käydä mahdollisimman laajalla alueella lenkillä, etteivät kakat jää "omiin nurkkiin".

        Ja ainahan niitä voi jonkun toisen kanssa käydä vähän siivoilemassa jos ei itse pysty.

        Itse en ole kyllä koskaan niitä siivoillut, koska paha siivota jos ei pysty!


      • Tämä ei ole mikään uskonasia. Siihen on täällä omat fooruminsa. :)


    • Opas- ja avustajakoirien käyttäjien ei tarvitse koiran jätöksiä siivota, jos siihen ei yksinkertaisesti vain rajoitteidensa vuoksi kykene. Toisaalta, en minä, avustajakoiran käyttäjänä, kuitenkaan koiraani ihan minne tahansa päästä asioitaan tekemään. Koiran kun saa opetettua käymään pissalla käskystä.

    • Koiran omistaja

      Tuskin saat mollausta siitä, ettet kykene itse niitä jätöksiä keräämään. Jos pahalle tuntuu, niin pidä mukana koirankakka pussit lenkillä, niin voit urputtajille ojentaa pussin ja pyytää heitä keräämään, koska et itse sitä kykene tekemään.

      Koiralle voi ja kannattaa opettaa "käskyt": pissa, kakka.

      Jos intoa ja kiinnostusta piisaa, niin laita toki koira. Äläkä turhaan huolehdi siitä, ettet itse voi jätöksiä kerätä. Ei niitä kaikki terveetkään kerää.

      Mitä lakiin tulee, koiran kakkoja ei tarvitse kerätä alueilta joita ei hoideta.
      Yello71 kertoikin tuossa jo tietoa opas- ja avustajakoirien tapauksesta.

    • Kakakakka

      Veikkaan että ne koran kakat jotka löytyy keskeltä jalkakäytävää on noin 95% niiden keräämiseen kykenevien ihmisten sinne jättämiä. Se on äärimmäisen ärsyttävää. Omassa taloudessani on kaksi koiraa ja kakat kerätään aina kun ne ovat sellaisessa paikassa että joku voi niihin astua. Hanki se koira vaan ja yritä kouluttaa se sellaiseksi että se kakkaa mieluiten puskaan. Jos se ei onnistu niin älä huoli, maailma hukkuu aivan toisenlaiseen paskaan...

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Suomalaisten pinna paloi - Ärsytys iskee uudesta TTK-juontajasta "Eihän tälle voi kun nauraa"

      Oliko Veronica Verho hyvä valinta TTK-juontajaksi? Uuden TTK-juontajan henkilöllisyyttä on arvailtu siitä asti, kun Va
      Suomalaiset julkkikset
      106
      2195
    2. Mitäpä luulet että tykkääkö

      kukaan kaivatustasi ?
      Ikävä
      103
      886
    3. T rakastan sua

      vaikket sitä usko
      Ikävä
      64
      801
    4. Varmaan aika moni

      Haluaisi sinut enemmän kuin mielellään
      Ikävä
      46
      790
    5. Mitä tapahtuu?

      Mitä tapahtuu Humalojalla? Poliiseja talon ympärillä ja paljon ihmisiä pitkin pihoja???
      Haapavesi
      21
      706
    6. Suomi on viittä vaille sodassa Venäjän kanssa...

      ...syynä tähän on kokoomuslainen presidenttimme Stubb. Hän on ainoa eurooppalaisen maan johtaja, joka kärkkäästi ja taha
      Maailman menoa
      511
      702
    7. Olen vähän epävarma siitä, oletko kiltti

      Nainen, ensivaikutelma oli, että olet tosi hyväsydäminen eli siinä mielessä harvinaisuus. Eli et mene virran mukana, etk
      Ikävä
      76
      640
    8. Miksi et lähesty minua

      Jos kerran kaipaat, mies? Mitä pelkäät?
      Ikävä
      64
      605
    9. Herkkä, hellä, aurinkoinen, kaunis upea, valonsäde on hän nainen

      Ja myös fiksu, älykäs ja luonnonläheinen. Erittäin mielenkiintoinen ja kiltti ihminen. Haluan tuntea hänet, koska kaik
      Ikävä
      23
      580
    10. Kai sä olet

      Luovuttanut mun suhteen.
      Ikävä
      57
      551
    Aihe