Päivähoidon aloitus

Tuon ikäistä on helppo huijata. Mutta symbioosinne katkeaa, ja siihen ei ole olemassa korjaavaa lääkettä! Vasta 3-4 vuotias on irroitettavissa puolipäiväksi äidistään, jos lastasi ajattelet. Sinä tunnet nahoissasi tuon yhteyden ja haluat sen väkisin katkaista. Eikä se sinulle muuta aiheuta, kuin kovuuden kasvua. Et koskaan saa edes tietää mitä lapsen sielunelämälle todellisuudessa tapahtui.

Elämän kriisitilanteissa kaivellaan lapsuutta, mutta eipä paljon kaivella enää äidistä varhain eroittamista. Silti tunnustetaan edelleen että mone luonnevauriot, kuten narsismi, kehittyy alle 2 vuotiaan mielensekoittamisesta. Vain mieleltään sairas äiti voi olla yhtä kyvytön lapsen hoitaja kuin vieras hoitaja.

Kiitos kommenteista. Tämä on vähän nurinkurista siinä mielessä koska yhteiskunta nyt vaan ajaa tähän tilanteeseen. Parasta on että lapsen päivät olisivat lyhyitä ja kotona oloaika sitäkin laadukkaampaa. Yhteiskunta ei juuri tue kotiin jäämistä ja minusta lapsi saa paremmat lähtökohdat kun vanhemmat ei ole ulosotossa.

Kyllä uskonkin että tuntemukset on alkukantaisia ja tuntuu väärältä jättää lapsi muiden hoitoon. Meilkein järjenvastaiselta. Harmi ettei osa-aikainen työ hyödytä mitään. Se olisi parempi vaihtoehto ja varmistaisi vajaat ja lyhyet hoitoviikot.

En lähde enempää omaa tilannettani kertomaan, mutta tosiaan onko muita joiden lapset aloittavat päikyssä tänä syksynä? Tai jos ovat aloittaneet niin kuinka on mennyt? Kuinka rankkaa on työn ja perheen yhteensovittaminen?

Meillä päiväkotielo aloitettiin jo vuosi sitten, mutta ajankohtaista siinä mielessä, että ystävä aloittaa kahden lapsen kanssa rumbaa tänä vuonna ja paljon on siitä puhuttu.

Meidän lapsien kohdalla päivähoidon aloitus on ollut ongelmallisinta äidille. Olo alkoi helpottamaan varmaan kuukauden jälkeen (meillä lapset vain alle 10pv/kk hoidossa). Melkein tuntui sille, että alkuun hoitopäiviä olisi saanut olla useammin, että pääsisivät hyvin tottumaan rytmiin. Nykyisin vähistä päivistä on vain tyytyväinen. Ensimmäiset pari kuukautta oli työ-perhe yhdistelmän opettelu melko rankkaa minulle ja kun uuden oppiminen töissä vei oman virtansa, meinasi kotona olla melkolailla väsynyt yöheräilyjen yms. jälkeen (meitin muksut kun ei näemmä ikinä opi täysiä yöunia nukkumaan tai sitten vanhemmat ovat niin väsyneitä, etteivät jaksa opettaa enää). Arki alkoi kuitenkin aikanaan pyörimään sitten jouhevammin ja nykysellään rullaa jo hienosti. Ystävääni juuri varoittelin, että töiden alkaessa ei kannata ihmetellä sitä, että oikeesti on kuitti. Vaikka itsekin palasin vanhaan työhöni, oli moni asia muuttunut ja vastuullisessa työssä vei voimia opetella asioita uudelleen. Sen päälle sitten sama rumba kotona kunnes lapset lopen nukahtivat nii huhhuijaa.

Lapsilta onneksi hoidon aloitus on mennyt ihan kivasti. Kakkonen protestoi kotona iltaisin useamman viikon ajan ja jäi itkemään hoitoon lähtiessäni, mutta kuulema lopetti ennenkuin auto lähti pihasta. Kun hoitopäiviä oli harvassa, meni totuttelussa oma aikansa, mutta kuukaudessa kumpainenkin on jäänyt hyvillä mielin hoitoon.