Fifty shades of pettymys...

Urakka alkoi

Tartuinpa sitten tuohon ekaan osaan Fifty shedes of grey -sarjasta, ja pettymys oli melkoinen.
En niinkään hämmentynyt kirjallisesta ilmaisusta, vaan miehenä siitä, millaisilla lähtökohdilla ollaan liikkeellä.
Jo kirjan alussa korostetaan kuinka nuori naispäähenkilö ihastuu valtavasti mieheen, ja itsekin ihmettelee, että johtuiko ihastus siitä, että "mies on niin valtavan rikas, vaikutusvaltainen, komea vai kohtelias?" Tuossa järjestyksessä. Etenkin tuota varakkuutta ja vaikutusvaltaa korostetaan koko tarinan ajan, se tuntuu olevan se voima joka saa tämän tytön suostumaan miehen seksiorjaksi kerta toisensa jälkeen.

Itseäni jäi arveluttamaan, että onko kirjailjan pointti kritisoida länsimaista nykymenoa jossa joidenkin nuorten naisten päällimmäinen tavoite on löytää mahdollisimman rikas ja vaikutusvaltainen mies jolle sitten voi antautua käyttöesineeksi?
Vai onko tuon rahan tuoman valta-aseman kritiikki jo mennyttä aikaa, todetaan vain että noin se homma etenee, maailma nyt on vaan sellainen ja jokainen voi (ja on jopa suositeltavaa) etsiä itselleen mahdollisimman varakkaan elättäjän ja uhrata sen eteen kaikki mitä vaaditaan?
Vaiko peräti niin, että pelkästään valtavan seksuaalisen tyydytyksen voimalla voi suostua mihin vaan?

Kaikkiaan asetelma taitaa olla sama kuin harlekiiniosastolla yleisemminkin: nuori nätti sinkkutyttö löytää sattuman kautta rikkaan ja komean miehen ja pääsee nauttimaan äveriäästä elämästä. Lisäksi tuo loistava (?) seksi tässä tapauksessa toimii lisäliimana suhteessa.
Seksikohtaukset ovat melkolailla roisia kuvausta, ja uskoakseni se selittää osaltaan kovat myyntiluvut etenkin Atlantin länsipuolella.

Tässä vaiheessa jäi tosiaan vähän pettynyt ja ristiriitainen olo ja sille valtavalle hypelle jota sarja on nostattanut, ei tullut katetta. Mutta urakkahan on vielä vaiheessa, jospa seuraavat kaksi osaa nostattaisivat tunnelmaa.

2

202

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Tobias*

      Paljon melua tyhjästä sanoisin; rahaahan teoksella on tahkottu, mutta sisältö on täyttä höttöä, joka meni kursiiviksi pläräilyksi eikä antanut aihetta jatko-osien selailuun. Kokonaisuudessaan uutuuskirjojen tarjonta on ollut varsin hyvä ja syksyn sesonki on vasta orastamassa. Hyviä lukuhetkiä kaikille lukijoille ja kaikenlaisten kirjojen ystäville!!

    • Mr Grey

      Eivät kai rikkaus, vaikutusvaltaisuus, komeus ja kohteliaisuus sulje toisiaan vetovoimatekijöinä pois vaan päinvastoin täydentävät toisiaan. Harvemmin järjestystä ihastuessaan tulee ruodittua kovin syvällisesti.

      Kyllä se totuus melko alkeellisesta ötökästä lähtien on, että elinkelpoisuus, koreus, ja hyvät resurssit parantavat mahdollisuuksia parinvalintamarkkinoilla. Ei ihminen tässä suhteessa kovasti muista eläimistä poikkea.

      Mitä itse kirjaan tulee, on sillä ansionsakin. Mutta varmaankin lukukokemukseen vaikuttaa melko lailla se, miten itse suhtautuu s/m-erotiikkaan. Suosiota selittänee se, että melko monella kiinnostus on samantyyppistä kuin Anastasialla eli piristeeksi pieni määrä roolileikkiä sopii vallan mainiosti kun taas kovempaa menoa kavahdetaan. Parasta antia kirjassa mielestäni onkin Anan sisäinen jaakobinpaini, kuinka paljon hän on valmis sietämään rakkautensa ja Christianin rakkauden eteen. Elämässä ja parisuhteessa täytyy joka tapauksessa sietää kaikennäköistä. Ei s/m siinä suhteessa poikkea muusta, pääasiahan on että sen itse sallii tapahtuvan. Parisuhdeväkivalta taas on jotakin ihan muuta.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Orpo räyhää: kansan on muututtava

      Orpon mukaan kansa ei elä kokoomuksen kanssa samassa todellisuudessa, ja sen vuoksi kansan on muututtava. Kas kun ei san
      Maailman menoa
      237
      2678
    2. Et taida paljoa

      treffeillä käydä? 😆 mieheltä Naiselle
      Ikävä
      101
      1134
    3. Nainen, nyt esitän muutaman skenaarion

      Asumme yhdessä ja seurustelemme. 1. On ilta ja olet sohvalla makoilemassa ja räpläät kännykkääsi. Makuuhuoneesta kuulu
      Ikävä
      122
      1088
    4. Kristillinen kaste toimitetaan upottamalla veteen - pään valelukaste ei kelpaa

      Kristillinen upotuskaste perustuu juutalaiseen puhdistautumiseen, jossa upottaudutaan veden alle kokonaan. Paavali verta
      Kaste
      153
      1002
    5. Oikea kaste on syntisten kaste

      Oikea kaste on syntisten kaste. Vain syntisiä tulee kastaa. Itsensä uskoviksi ja vanhurskaiksi julistaneita ei tule ka
      Kaste
      58
      995
    6. Upotuskaste on raamatullisin kaste

      Jokainen raamattua lukenut tietää sen. Päivänselvä asia. Vauvalle annettu kaste ei löydy raamatusta.
      Kaste
      717
      907
    7. Mitä toivoisit

      Välillämme vai toivoisitko mitään näiden vuosien jälkeen?
      Ikävä
      63
      841
    8. Mikä tekee sen

      Vetovoiman kaivatussasi?
      Ikävä
      41
      797
    9. Perussuomalaisten kansanedustajalta erittäin raju puheenvuoro eduskunnassa massamaahanmuuttoa vastaa

      https://www.is.fi/politiikka/art-2000012019924.html Hyvä, että perussuomalaiset tuo Suomen kansalle tätä vihervasemmisto
      Maailman menoa
      237
      790
    10. Harmittaako joku

      Harmittaako joku asia tai asiat, mitä on tapahtunut tai jäänyt tapahtumatta?
      Ikävä
      120
      753
    Aihe