Käsittelyharjoittelua

thesippe

Olemme juuri avomieheni kanssa hankkineet urospennun, jossa on suomenajoikoiraa sekä saksanpaimenkoiraa. Pentu saapui meille neljä päivää sitten ja haluamme, että se tottuu kosketukseen mahdollisimman nopeasti. Olemme molemmat kouluttamisessa ensikertailaisia ja suunnitelmanamme on kouluttaa Hero Tuire Kaimion pentukirjan mukaan. Käsittelyharjoittelu on tällä hetkellä ristiriitainen tilanne. Hero puree paljon, mikä on tietenkin tuonikäiselle pennulle normaalia, mutta se aiheuttaa inhottavan ristiriidan käsittelyharjoitusta tehdessä. Kirjan mukaan käsittely tulisi aloittaa käpäliä kosketellen ja hampaita/korvia tutkien. Sanotaan, että pentu pitäisi välillä kaataa kyljelleen ja pitää sitä siinä niin kauan kun se on nätisti, ja periksi ei saa antaa, vaan harjoittelu on tehtävä päättäväisesti ja sen on loputtava vasta kun pentu on kiltisti. Meillä ongelmana on se, että Hero ei koskaan ole käsitellessä kiltisti, vaan näykkiminen alkaa heti kun käden vie etukäpälien/suun lähelle, poikkeuksena tilanne, jossa Hero on aivan väsähtänyt ja nukahtamispisteessä. Puremisesta taas sanotaan, että jos pentu puree liian kovaa, on leikki lopetattava heti ja mentävä pois pennun luota. Pitäisikö minun jääräpäisesti jatkaa käsittelyä puremisesta huolimatta vai lähteä kun se puree liian kovaa? Jos jatkan, pelkään, että se johtaa tunnin mittaiseen painiotteluun, joka ei hyödyttäisi ensi harjoitteluja ollenkaan. Mitä itse tekisitte tässä tilanteessa? Kiitos jo etukäteen avusta :)

0

90

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000

      Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

      Luetuimmat keskustelut

      1. Martinan tyttärestä hieno haastattelu IL

        Martina on kasvattanut fiksun tyttären.
        Kotimaiset julkkisjuorut
        385
        937
      2. Muuttaisitko kaivattusi luokse

        heti asumaan? 🛒
        Ikävä
        102
        875
      3. Orpo pelästyi, kun asiat tulivat ilmi ? Hallitus ei enää tuekaan Garden hanketta

        Pääministerinä Orpo on vastuussa hallituksensa päätöksenteosta. Hallitus päätti avokätisestä tuesta hankkeelle, joka ei
        Kansallinen Kokoomus
        203
        739
      4. Mitä odotat kohtaamiselta?

        Niin, otsikossa kysymys.
        Ikävä
        80
        680
      5. Samassa kylässä asuu yks mies...

        Jota en voi sietää... yök!
        Ikävä
        70
        649
      6. Mitä kaivattusi

        pelkää? 👻
        Ikävä
        67
        644
      7. Olet kuin minä

        Jännä huomata tämä kerta toisensa jälkeen eikö ❤️
        Ikävä
        50
        635
      8. Sanotaan se sitten tässä

        Rakastan sua mies varmaan.
        Ikävä
        36
        630
      9. Mä olen tosi

        Ylpeä sinusta 🫂 Ajatuksissani pyydän sulle paljon suojelusta ja varjelusta. Sinua rakastettaan ja susta välitetään. Mui
        Ikävä
        38
        609
      10. Sinun silmiisi kun

        Katson niin ymmärrän sen. 👁️👁️👀
        Ikävä
        43
        581
      Aihe