näin meillä:

Vastaa, jos maltat edes lukea loppuun.

Kävipä tässä eilen niin, että olin poikaystäväni luona Kuopiossa. Minun piti hypätä bussiin klo 22:05 ja ajella kotiin. Katsoin matkahuollon sivuilta aikatauluja ja sen mukaan bussi lähtee Maljalahdenkadulta (kaupungintalon takaa). Päätin varmistaa tämän äitipuolelta, mutta hän sanoi sen lähtevän Kauppahallin takaa. Taisi olla bussi 24. Kysäisin kuskilta, että meneekö tämä Siilinjärvelle, mutta hän kehoitti minua menemään Anttilan eteen, josta lähtisi bussi viiden minuutin päästä Siilinjärvelle. Soitin taas äitipuolelle, mutta isä vastasi puhelimeen ja alkoi huutaa: "Sinulla on viisi minuuttia aikaa! Ala jo tulla sieltä!" Järkytyin niin, että aloin itkeä. Parin minuutin päästä äitipuoli soitti ja sanoi bussin lähtevän viisi yli kymmenen Anttilan edestä. Ensimmäinen bussi ilmaantui sinne puolen tunnin kuluttua. Poikaystäväni soitti isälle ja isä käski minun mennä bussilla Toivalaan ja hän haki minut sieltä.

Autossa matkalla Siilinjärvelle isä sanoi, että minä vain esitän tyhmää ja en mukamas ottanut aikatauluista selvää. Hän aikaisti kotiintuloaikaani kahdella tunnilla, ja se tarkoittaa käytännössä sitä, että hyppään jo seitsemältä bussiin Kuopiosta. Muutenkin on poikaystävän kanssa niin vähän yhteistä aikaa, tapaamme vain kerran viikossa, lauantaisin.

Minusta minut johdettiin harhaan ja minua rangaistaan siitä, että tein niinkuin käskettiin.

Ja klo 22:05 huomasin, että Maljalahdenkadulta kaartoi tielle jokin bussi...
51093
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

elämä on raakaa ei voi mitään

Äänestä

Nyt teillä siis ei ole aikaa harrastaa kuin pikaseksiä? Sääliksi käy, ei ole helppo olla nuori! buahaha haaaaa!

Äänestä
  • Taitaa säälittäjällä ole puhe siitä mistä puute. ei edes pikaseksiä ja varmaan ei edes seksiä ollenkaan.

    Mutta sinulle joka bussiaikataulujen kanssa painit... Yritä puhua tunnetasolla isäsi kanssa ja siitä, että sinä oikeasti yritit saada bussin lähtöpaikan selville. Kerro se siten, että isäsi kuuntelee sinua, ei silloin kun hän tekee jotain tai katsoo telkkaria. Pyydä häneltä vaikka aikaa. Sovi hänen kanssaan vaikka viidentoista minuutin palaverihetki asian selvittämiseksi.

    Lopuksi voisit pyytää anteeksi että hän joutui tulemaan hakemaan sinua. Jatkossa lupaa olla huolellisempi.

    Uskon että näin saat asiasi etenemään. Kerro kuinka kävi. seuraan tätä ketjua nyt vähän aikaa.

    T: Itsekin joskus nuori ja väärin ymmärretty.

    Äänestä

Pyydä esim. äitipuoleasi kertomaan isällesi, että kuinka asia oikeen meni.

Kyllä luulisi, että isäsi peruuttaa kotiintulon aikaistamisen, esim. jos huolellisesti etukäteen nyt katsotte linja-auto aikataulun yhdessä mistä se lähtee ja monelta.

Äänestä

Pääsit aika vähällä sentään; 30 vuotta aikaisemmin (ja yhä tänäpäivänäkin jossain kodissa) olisit saanut ottaa pyllyn paljaaks ja valmistautua selkäsaunaan....

Äänestä

Kommentoi aloitusta


muuan tyttö. kirjoitti:

Vastaa, jos maltat edes lukea loppuun.

Kävipä tässä eilen niin, että olin poikaystäväni luona Kuopiossa. Minun piti hypätä bussiin klo 22:05 ja ajella kotiin. Katsoin matkahuollon sivuilta aikatauluja ja sen mukaan bussi lähtee Maljalahdenkadulta (kaupungintalon takaa). Päätin varmistaa tämän äitipuolelta, mutta hän sanoi sen lähtevän Kauppahallin takaa. Taisi olla bussi 24. Kysäisin kuskilta, että meneekö tämä Siilinjärvelle, mutta hän kehoitti minua menemään Anttilan eteen, josta lähtisi bussi viiden minuutin päästä Siilinjärvelle. Soitin taas äitipuolelle, mutta isä vastasi puhelimeen ja alkoi huutaa: "Sinulla on viisi minuuttia aikaa! Ala jo tulla sieltä!" Järkytyin niin, että aloin itkeä. Parin minuutin päästä äitipuoli soitti ja sanoi bussin lähtevän viisi yli kymmenen Anttilan edestä. Ensimmäinen bussi ilmaantui sinne puolen tunnin kuluttua. Poikaystäväni soitti isälle ja isä käski minun mennä bussilla Toivalaan ja hän haki minut sieltä.

Autossa matkalla Siilinjärvelle isä sanoi, että minä vain esitän tyhmää ja en mukamas ottanut aikatauluista selvää. Hän aikaisti kotiintuloaikaani kahdella tunnilla, ja se tarkoittaa käytännössä sitä, että hyppään jo seitsemältä bussiin Kuopiosta. Muutenkin on poikaystävän kanssa niin vähän yhteistä aikaa, tapaamme vain kerran viikossa, lauantaisin.

Minusta minut johdettiin harhaan ja minua rangaistaan siitä, että tein niinkuin käskettiin.

Ja klo 22:05 huomasin, että Maljalahdenkadulta kaartoi tielle jokin bussi...

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu