Olin hiljattain onnettomuudessa jossa kaaduin niin että sain lannenikaman painaumamurtuman. Mua ei leikattu mutta sain tuen jota joudun käyttämään liikkuessa. Ei kumartumisia, kiertoliikkeitä tai painavien tavaroiden nostelua tai kantamista. Välillä kivut on kovia ja välillä on lähes kivuttomia päiviä.
Mun ongelmani on tällä hetkellä vaan henkisellä puolella. Ymmärrän että selkärankaan kohdistuvat tällit ovat aina vakavasti otettava asia kun nikamaan tulee murtuma mutta jotenkin ajattelen että onhan pahempiakin sattunut ihmisille ja ovat selvinneet ja jollain tavalla vähättelen tätä tapaturmaa, en tiedä käsitänkö ollenkaan mitä on tapahtunut vaikka tosinaan käsitän hyvinkin.
Mulla oli hetki sitten selkeä ajatus mitä kirjotan mutta en saakkaan enää kiinni siitä mitä halusin kirjottaa.
Pitäisi olla iloinen että olen nyt näinkin vähillä kipulääkemäärillä selvinnyt ja kun en tosiaan halvaantunut eikä leikkausta tarvinnut mutta tavallaan olen katkera silti, mulla meni muutaman päivän ansiotulot (keikkaduunia kun teen), sain ylimääräisiä kuluja ja kipuja.
Miten teillä muilla fiilikset jotka olette olleet ns. "hyvällä tavalla vakavassa onnettomuudessa"?
Selkänikaman murtuma (asenneongelma)
2
1258
Vastaukset 2
- Onse sellasta
Itellä meni ennen inttii Judossa selkä paskaksi, no ei mitään valittamista... vemppaa tuli haettua... mitään raskasta ei voi tehdä.. menee selkä rikki...
- lumbar
Sama L1 murtui itselläni onnettomuudessa, sen lisäksi murtui sääri. Liikkuminen oli aluksi todella vaikeaa, pyörätuolilla ja kepeillä. Ekstensiotukiliiviä pidin kuusi viikkoa koko ajan paitsi nukkuessa. Ensimmäiset viikot makasin sängyssä 22-23 h/vrk, kipu oli niin kova heti jos istui. Vahvoja särkylääkkeitä kului paljon.
Pelko oli suuri heti onnettomuuden jälkeen kun tajusin, että kävi pahasti. Onneksi ei tämän pahemmin. Hyvin olen toipunut, mutta kyllä selkä silti edelleen helposti vihoittelee.
Kannattaa ottaa asia vakavasti ja oikeasti antaa selän toipua - on se sen verran arvokas kapistus. Sitten kun se on parantunut, voi alkaa varovasti liikkua, esim. vesiliikunta on riittävän lempeää.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 51871
Haluatko mies mennä naimisiin melko pian, ku ollaan kohdattu?
Mä haluaisin mennä mahdollisimman nopeesti....💍92838Martina Aitolehti veti kohtalokkaat hääkännit - Alttarilla ikävä temppu Esko Eerikäiselle
Ex-pariskunta Aitolehti ja Eerikäinen pitävät yhdessä Martina & Esko podcastia. He ovat kertoneet kansalle mm. hääaamust15716Vappu Pimiä lataa suorat sanat TTK-lähdöstään - Yksi asia elämässä muuttui pysyvästi
Vappu Pimiä astui pois Tanssii Tähtien Kanssa -juontajan pallilta viime syksynä. Pimiällä oli pitkät perinteet TTK:ssa,3670Vain elämää: Silmiinpistävä muutos heti ekassa jaksossa - Onko tämä hulppeampi kuin entinen?
Vain elämää on totuttu näkemään Hirvensalmella sijaitseva Satulinna. Uudella kaudella kuvauspaikka muuttuu Calliolaksi.1564- 56551
Onko naisten "ahdisteluhysterian" kulttuuria kritisoivat miehet itse ahdistelijoita?
Tällaisen kuvan saa, kun tästä aiheesta tekee aloituksia: aina luullaan, että "ahdisteluhysteriaa" kritisoiva mies on it184539- 61533
- 70533
Sinulle jota kaipaan!
Tunnen sinua kohtaan jotain, mitä en enää osaa selittää pelkällä ihastumisella. Se on kiintymystä, kaipuuta, romanttista24496