Selkänikaman murtuma (asenneongelma)

Olin hiljattain onnettomuudessa jossa kaaduin niin että sain lannenikaman painaumamurtuman. Mua ei leikattu mutta sain tuen jota joudun käyttämään liikkuessa. Ei kumartumisia, kiertoliikkeitä tai painavien tavaroiden nostelua tai kantamista. Välillä kivut on kovia ja välillä on lähes kivuttomia päiviä.

Mun ongelmani on tällä hetkellä vaan henkisellä puolella. Ymmärrän että selkärankaan kohdistuvat tällit ovat aina vakavasti otettava asia kun nikamaan tulee murtuma mutta jotenkin ajattelen että onhan pahempiakin sattunut ihmisille ja ovat selvinneet ja jollain tavalla vähättelen tätä tapaturmaa, en tiedä käsitänkö ollenkaan mitä on tapahtunut vaikka tosinaan käsitän hyvinkin.
Mulla oli hetki sitten selkeä ajatus mitä kirjotan mutta en saakkaan enää kiinni siitä mitä halusin kirjottaa.
Pitäisi olla iloinen että olen nyt näinkin vähillä kipulääkemäärillä selvinnyt ja kun en tosiaan halvaantunut eikä leikkausta tarvinnut mutta tavallaan olen katkera silti, mulla meni muutaman päivän ansiotulot (keikkaduunia kun teen), sain ylimääräisiä kuluja ja kipuja.

Miten teillä muilla fiilikset jotka olette olleet ns. "hyvällä tavalla vakavassa onnettomuudessa"?