Alkoi nuo linuks mintin erikois-toimimattomuudet jo hieman hirvittämään niin, ettei oikein tahdo uni tulla silmään yöllä.
♥ Ihanaa, kun sai palata taas Windowsiin takaisin! ♥
Onneksi on Windows!
13137
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 13
Vanhimmat
Avoin lähdekootdi pitää silmät auki aina kaikkialla. Harmi vain, että ihminen tarvitsee välillä untakin :(
päätellen et ole nukkunut koskaan.
Päinvastoin - kunnon yöunet takaa se, että käyttää nimenomaan Windowsia ennen nukkumaan menoa!
Ei pyöri sudo apteekit mielessä!
windows ennen unia --> ei unia kun eheytetään, skannataan ja lataillaan persialaisia hyötyohjelmia jonka jälkeen onkin aika bsod:n ja hermoromahduksen.
Mulla taas tuli tosi raukea olo kun pääsin takaisin Windows 7:n pariin pettymykseksi osoittautuneen 8:n jälkeen.
'Vanhassa vara parempi' tuli taas todistettua.
Kerkeääkö siltä rekisterin siivoamiselta, kiintolevyn eheytykseltä, virusten ja örkkijen skannaukselta muka nukkumaankin jossain välissä. Puhumattakaan sammuta, kaynnistä, sammuta, käynnistä ruliansilta.
Hyvin kerkiää, kun katsoo MTV-3 katsomoa Windowsilla ennen nukkumaan menoa!
♥ Suloista ♥
Windows edustaa kuolevaa ja katoavaa aikakautta. Samoin pc-kone. Elät samalla tavalla väkisin kiinni menneisyydessä kuin Meiji-restauraation ajan viimeiset samurai-jäärät, jotka Japanin keisari sitten lopulta tapatti kun muu ei auttanut niiden nitistämiseen vanhoine asenteineen ja oppeineen. Samuraille ei koskaan mennyt väkisin taottunakaan kalloon, että feodaaliaika alkoi olla lopullaan ja Japani uudistui. Jos eläisimme Japanissa, olisit nimenomaan sellainen jäärä-samurai joka ei opi uutta aikakautta eikä sen vaatimuksia.
Mahtoi olla samuraille tolkuton hämmästys kun koko elämänsä harjoitellutta samuraita kaatui kentälle tuhatmäärin luoteihin. Viimeistään silloin tajusivat ettei uutta aikaa voi torjua.
Niin, mutt' kun Windowsissa toimii kaikki - ihan kaikki! En voi käyttää tubutinta, kun se tökkii niin valtavasti - tokihan tiedät nämä linuksin valtavat moni-toimimattomuudet.
Tubutin tarkoittaa Windowsia, eli Windowsilla tökkii valtavasti.
Se on tässä Windowsissa hyvä puoli, että kun tekee erikoismerkit, ne näkyy kaikilla selaimilla ja kaikilla käyttöjärjestelmillä (myös linuks kurttauksilla)! Loistavaa!
Tietenkin Windowsilla toimii kaikki - ihan kaikki! Sehän nyt on itsestään selvyys!
Mitä nyt mokkulat ei toimi.