Kultainen keskitie?

mitäteen

Onko teillä pidempään harrastaneilla hyviä ehdotuksia kasvattajista, jotka korostavat jalostuksessaan niin sanottua kultaista keskitietä? Harkitsen ensimmäisen sakuni hankintaa, ja toivoisin koirasta kaveria ainakin hakuun ja tokoon. Tärkeyslistan kärjessä ovat terveys, koulutettavuus ja työmotivaatio.

Ongelmaksi on muodostumassa se, että sakukasvattajat näyttävät jakautuneet hyvin selkeästi kahteen leiriin.

Näyttölinjaisissa epäilyttää terveystilanne, luisuperä, hermot, koulutettavuus ja työmotivaatio. Pelkään, että näyttislinjainen koirani kärsisi huonoista lonkista tai polvista, mutta ennenkaikkea heikosta päästä. Haluan tasapainoisen koiran, jolla on veressään tekemisen meininkiä ja palvelualttiutta. En kaipaa hötkyilevää, pelkoaggressiivista ongelmakimppua joka menee lukkoon pienimmänkin paineen alla.

Käyttölinjaiset taas ovat minulle ensikertalaisena mahdollisesti ihan liian kova pala, eikä itseltäni ohjaajana löydy erityisesti kiinnostusta esim. suojeluun harrastuksena. Käyttölinjaisissa pelkään, että tärisevä viettipommi kosahtaa käsiin, jos itselläni ei riitä rahkeet. Peruskoiran osaan kyllä kasvattaa ja kouluttaa kuriin ja nuhteeseen, mutta käyttissaku kun on ominaisuuksiltaan vähän toista luokkaa.

Mitä siis teen?

7

117

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • fuss

      Käyttölinjaiset ovat ihan normaaleja koiria. Omani on pikku kennelistä ja harrastuksina pelastushaku ja vepe. Katsele eri kennelien tarjontaa. Monilla kenneleillä on treenileirejä vuosittain, osalla useita leirejä vuodessa. Niistä saa apua ja tapaa sisaruksia. Ihan peruskoiria, joilla harrastaa pääsääntöisesti mitä tahansa. Yhtään en ole katunut hankintaani. Minua peloteltiin ensin sakemannien sairauksilla ja sitten käyttölinjaisten viirupäisyydellä. Uskalsin ottaa askeleen - ja sitä en kadu.

    • mitäteen

      Eikös aika monilla käyttiskasvattajilla ole se ajatus, että koiria myydään vain kokeneille, (suojelussa) kilpaileville konkareille? Tai että ostajan pitää vähintäänkin lupautua harrastamaan aktiivisesti k.o. lajia? Pieni pelko on siitä, että minut nauretaan pellolle jokaisen käyttiskasvattajan luota, tai sitten saan jonkin maanantaikappalepennun.

      Itselleni ihanteellisin tilanne olisi varmasti saada jostakin käyttispentueesta se pieniviettisin, vähiten terävä pentu. Ja kasvattaja, joka ei höngi niskaan pk- eikä suojelutulosten suhteen. Itsestään selvää on se, että koiran kanssa mennään, tehdään ja treenataan, mutta kilpailemiseen ei löydy kiinnostusta.

    • suosittelen

      Kennel Evergrey's

    • Onnea etsintään

      Kysele pieniltä kasvattajilta millaista koiraa haet,fiksu vastuuntunteva kasvattaja neuvoo ja auttaa valitseen sinulle sopivan pennun.
      Hyviä pentuja löytyy :)

    • kasvattaja x

      Yksi vaihtoehto on etsiä sekalinjaista pentua.

    • zookki

      Saksanpaimenkoirakasvatus on tosiaan voimakkaasti jakautunut näihin kahteen leiriin eikä keskitien kasvatusta ole enää olemassa kuin korkeintaan mainospuheissa. Mutta minusta nykyisten käyttölinjaisten vaikeutta liioitellaan, kyllä voimakasluonteisia saksanpaimenkoiria on ollut aina. Liioittelun syynä on osin mielestäni nykyinen koirakulttuuri, joka inhimillistää koiria liikaakin. Pakotteesta on tullut melkeinpä kirosana. Ennen koirat olivat vain koiria. Totta kai positiiviset koulutusmenetelmät ovat ensisijaisesti suositeltavia, mutta kaikille koirille ne eivät riitä.

      • dfghjkjhgf

        zookilta järkevä ja asianmukainen kirjoitus. Sana "viettipommi" on vain näyttisomistajien haukkumasana käyttiksille. Mut väärin ohjattuna niistä saa kyllä ikävästi vuotavia piippareita. Ei voi liikaa toitottaa mustavalkoisuutta koiran koulutuksessa.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. On ikävä sua

      Koko ajan
      Ikävä
      29
      2394
    2. Vielä kerran.

      Muista että olet ihan itse aloittanut tämän. En ei silti sinua syyllistä tai muutenkaan koskaan tule mainitsemaan tästä
      Ikävä
      370
      2012
    3. M nainen tiedätkö mitä

      Rovaniemellä sataa nyt lunta, just nyt kun lähden pohjoiseen. Älä ota mitään paineita tästä mun ihastumisesta sinuun, ti
      Ikävä
      18
      1494
    4. Pelkään suunnattomasti

      Että olet toiseen ihastunut. Se on lähes sietämätön ajatus koska koen että meidän tilanne on auki, selvittämättä. Eikä k
      Ikävä
      52
      902
    5. Parempi suorituskyky Urheiluharrastajien suosimasta lisäravinteesta hyötyisivät todennäköisesti kaik

      Parempi suorituskyky Urheiluharrastajien suosimasta lisäravinteesta hyötyisivät todennäköisesti kaikki muutkin. Se on ed
      Maailman menoa
      10
      871
    6. Mies, etko ole miettinyt

      että voit menettää yhteytemme ja minut lopullisesti, jos et tee mitään?
      Ikävä
      52
      783
    7. Olet ihan sairaan

      Kylmä mua kohtaan.
      Ikävä
      54
      711
    8. Shellin omistajan vaihdos.

      Uutta tuulta purjeisiin.Uuden yrittäjän toimesta .
      Kuhmo
      18
      710
    9. Mitä kuuluu

      Elämänirakkaus, sielunkumppani, peilikuvani 😘
      Ikävä
      25
      689
    10. Olette kyllästyneet

      Mutta hyvää huomenta kuitenkin. Mukava päivä tämäkin. 😊⚜️🦌🎄✨❤️
      Ikävä
      135
      623
    Aihe