http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/art-1288588189412.html
Suomessa on nuoret ja kauniit päättäjät. Olisi pitänyt valita vanhat rumat kokeneet konkarit, Paavo Väyrynen ja Timo Soini.
Pirkko Ruohonen-Lerner: Toimintakyvytön hallitus on maamme talouden suurin uhkatekijä
Perussuomalaiset katsovat huolestuneina, kuinka Suomen talouden mittarit näyttävät punaista ja uusia irtisanomisuutisia tulee lähes päivittäin. Hallitus ei tässä tilanteessa voi seisoa toimettomana ja odottaa kansainvälisen talouden nousua.
Hallituksen vasemmistopuolueet ovat kuorossa vaatineet budjettielvytystä ja oikeisto rakenteellisia uudistuksia. Perussuomalaisten eduskuntaryhmän puheenjohtajan Pirkko Ruohonen-Lernerin mielestä keskustelusta on virheellisesti saanut kuvan, että nämä toimet olisivat jotenkin toisensa pois sulkevia.
- Näin ei ole, sillä budjettielvytys vaikuttaa lyhyellä tähtäimellä ja rakenteelliset uudistukset pitkällä. Suomi on nyt siinä tilassa, että tarvitsemme kumpaakin, Ruohonen-Lerner sanoo ja muistuttaa, että perussuomalaiset esittivät jo keväällä valtiontalouden kehysten yhteydessä ”viiden paketin ohjelman”, joka sisälsi elvytystä pakollisten tieverkkoinvestointien ja homekoulukorjausten aikaistamisen muodossa sekä useita rakenteellisia uudistuksia.
- Esimerkiksi työllisyyspakettimme sisältää useita keinoja yli 50-vuotiaiden työllisyyden parantamiseen, josta pääministeri Katainen on viime päivinä ollut huolissaan. Vielä kesäkuussa nämä eivät hallituspuolueille kelvanneet, mutta nyt ilmeisesti hallituspuolueetkin ovat heränneet maamme tilanteen vakavuuteen, Ruohonen-Lerner toteaa.
Ruohonen-Lernerin mukaan valtiovarainministeriön budjettiehdotus ei sisällä niitä työkaluja, joilla Suomi saadaan taas nousuun.
- Budjettiesityksen alijäämä on 6,6 miljardia euroa ja työttömyyden odotetaan jatkavan kasvuaan. Näin ollen on selvää, että ilman pikaisia lisätoimia hallituksen keskeisiltä talouslinjauksilta on pudonnut pohja, Ruohonen-Lerner toteaa.
Perussuomalaiset ovat tyytyväisiä valtiovarainministeri Urpilaisen lupaukseen tuoda budjettiriiheen hallituksen päätettäväksi merkittäviä työllisyyttä ja talouskasvua kohentavia rakenteellisia uudistuksia.
- Toivomme, että näin todella on, eikä käy kuten niin monta kertaa aikaisemminkin tämän hallituksen kanssa, eli kovia lupauksia ei lunasteta, Ruohonen-Lerner sanoo ja painottaa, että Suomi ei tarvitse hallitukselta lisää puhetta vaan tekoja.
- Toimintakyvytön hallitus on maamme talouden suurin uhkatekijä, Ruohonen-Lerner summaa.
Lisätietoja:
Pirkko Ruohonen-Lerner
puh. 050-512 2788
Suomeen ptäisi nopeasti valita oikea hallitus!
2
148
Vastaukset
- Herätys, päättäjät!!
Laman lapset nyt työtä vailla,
he ovat niitä jotka syntyivät 1989- 1995 , siihen ahdistuksen aikaan, kun koti meni vanhempain alta ja katto pään päältä ilmatteks pankille.
Syntyivät 1990 - luvun alussa.
Heitä ei säälitä, vain eteläeurooppalaisia täällä päättäjät ajattelevat ja hyysäävät.
Samoille lapsille. joille het syntyessä oli tarjolla kodittomiksi yllättäen joutuneet äiti ja isä ahdistuksessaan,
tuli nyt työn alkamisen aikaan työttömyys.
Ja isopalkkaise päättäjät huolehtivat vain eteläeurooppalaisista ja €urosta !!!
....- Kataista pilkataan
ja Juttaa Euroopassa, kun eivät pysty mihinkään.
1 YKSI pakolainen maksaa veronmaksajille 73718 euroa vuodessa.
Ja kun niitä on otettu paljon eläteiksi.
Ja loput rahat imee EMU, Euroopan rahattomuusliitto.
http://budjetti.vm.fi/indox/sisalto.jsp?year=2013&lang=fi&maindoc=/2013/aky/aky.xml&id=/2013/aky/YksityiskohtaisetPerustelut/26/40/63/63.html
__
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Puoluebarometri: Marinin hallituksella 7 parasta mittaustulosta
Orpon hallitusta pitää huonona 2/3 kansalaisista, joka on aika hyvin linjassa hallituspuolueiden yhteenlasketun kannatuk944157Pride-rautu korvaamaan kirjolohi
Kekkosen saatanan tunari meni muuttamaan aikoinaan sateenkaariväen kalan nimen. Unkarin vallankumouksen innoittamana n262250Purran aikaisemmat kannattajat siirtyneet Lindtmanin leiriin
Melkoinen muutos on käynnissä Suomen politiikan kentällä. Tulevista häviäjistä on hirmuinen kiire päästä ajoissa voittaj442034Olen parasta a-luokkaa
Kerron nyt teille, että olen äärimmäisen utelias, ja iitserakas ihminen. Teen paljon aloituksia itseäni koskien ja tunge361394- 281253
Se mua jotenkin harmittaa
Et ko sulla ollu näin paljon selvästi mielenpäällä ollut kaikkea, kysymyksiä, neuvoteltavia asioita ja huolenaiheita, et111143Shakki ja matti
Toivoisin, että olisit läsnä ja tukena arjessani. Et edes tietäisi, että se olen minä tässä ja täällä vain. Olisi asioit75920Oot tosi epätavallinen
ja erikoinen nainen. Tykästyä ikihyviksi sun kaltaiseen naiseen, mitä tästä pitäis edes ajatella.43919- 40781
Peuran liikenne ajovaloissa
Haittaako se jos bussit on romuja ja käyttökiellossa? https://www.ilkkapohjalainen.fi/avi-loysi-kahdeksan-puutetta-kaup31779