Tulipahan koettua tuo taskuvarkaiden paratiisikin. Itse Rooma oli kieltämättä hieno ja vaikuttava paikka,mutta siinämielessä oli turhauttavaa ja energiaa kuluttavaa kun piti koko ajan olla pyyröllään omaisuutensa takia.
Kolme kertaa yritettiin bussissa viedä rahat, yritykset onneksi epäonnistui. Sitten neljännellä kerralla tärppäsi ja 60 egeä vaihtoi omistajaa, enkä tiedä vielä tänäpäivänäkään missä välissä tämä tapahtui.
Näiden rosvojen vuoksi jäi todella paskanmaku suuhun koko Roomasta ja yleensä Italiasta.
Rooma never......
17
3869
Vastaukset
- parga
Onpas harmillista. Itsellä usea reissu ikuiseen kaupunkiin takana, muttei yhtään varkautta ole ollut. Tosin bussilla ei ole ajeltu kuin kerran pari. Harmi, että kävi ikävästi, vaikkei se Rooman syytä olekaan. Eiköhän niitä taskuvarkaita ole aina suurkaupungeissa ja turistipaikoissa.
- ladri
Juuri luin jostain että taskuvarkaiden paratiisi no. 1 Euroopassa on Barcelona ja no. 2 Roma.
- Roomassa
Liekö ollut sitten vain hyvää tuuria vai sitä ettei näytä ihan ensikatsomalta turistilta/ulkomaalaiselta Roomassa, mutta parin vuoden asumisen aikana ei ole koskaan ollut edes yhtään läheltä piti -tilannetta taskuvarkaiden suhteen. Ei tosin juuri muuallakaan maailmalla liikkuessa yksittäistä poikkeusta lukuunottamatta. Käytän julkisia kulkuvälineitä päivittäin, tällä hetkellä tosin en niinkään aivan keskustassa sillä ns. turistialueella, vaan Piramidelta etelään niin metroa kuin bussejakin.
Se vain on valitettava totuus että turismi tuo aina myös nuo lieveilmiöt ja turistejahan Roomassa riittää. Itse voin kyllä allekirjoittaa tuon Barcelonan ykkössijan, joka kerta siellä käydessäni olen nähnyt ainakin yhden laukkuvarkauden.
Normaalit varotoimenpiteet eli naisilla vetoketjullinen käsilaukku (se vetoketju tietysti kiinni) tiukasti kainalossa ja miehillä arvotavarat joko vetoketjujen takana taskuissa tai omassa "käsilaukussa" auttavat jo pitkälle. Ja kuten kaikkialla maailmassa tarkkailemalla miten paikalliset toimivat pärjää jo aika pitkälle. Täälläkin se on kuitenkin todella pieni prosentti väestä jotka niitä lompakkoja ja laukkujua vie. Suurin osa kansasta on ihan tavallisia ihmisiä joille ei tulisi edes mieleen käydä kaivelemassa turistin taskuja. Tämän vuoden muoti turisteilla näyttää olevan reppu etupuolella joka ehkä suojaa jotain mutta näyttää hirveältä ja huutaa turistia.
Yksi varoittava esimerkki osui omalle kohdalle jokunen aika sitten metrossa Terminillä. Jollain toisella palstalla tämän jo kerroin mutta ehkä jollekulle saattaa olla jotain apua siitä kun pitää silmät auki. Odottelin metroa Terminillä puolen päivän aikoihin, siellähän on tunnetusti aina myös paljon turisteja. Jostain syystä kilahti heti varoituskellot päässä kun lähelle tuli kolme hyvin nuorta ehkä n. 12 -vuotiasta tyttöä ilman vanhempia, ulkonäöstä päätellen mitä ilmeisimmin romanialaisia joka on tällä hetkellä Italian suurin ulkomaalaisryhmä. Itse otin vain pari askelta etäisyyttä neiteihin ja pistin laukun vielä hieman normaaliakin tiukemmin kainaloon. Menimme sisään metroon samasta ovesta ja heti sisälle päästyä lähellä istuvat italialaisrouvat totesivat että varokaa varkaita, näitä tyttöjä osoittaen. Metro oli tätä uudenpaa mallia jonka pystyy kulkemaan läpi päästä päähän. Menin perästä sisään koska jäädessäni pois Piramidella osun silloin sopivasti uloskäynnin kohdalle keskustasta päin tullessa. Tytöt lähtivät heti menemään eteenpäin, tiedä sitten kuinka monta rahapussia tai muuta arvokkaampaa ehtivät matkallaan viedä. Eli varokaa näitä lapsiryhmiä joilla selkeästi ei ole vanhempia mukana, ja ilman mitään rasismia kannattaa varoa myös itäeurooppalaiselta näyttäviä nykyään EU:n jäsenvaltioihin lukeutuvia, valitettavasti. Kylmä totuus kun on se, että esimerkiksi romanialaisten tekemät rikokset suhteessa henkilömäärään ovat suhteettoman korkeat vaikka siitäkin kansassa löytyvät myös ne ihan tavalliset ihmiset niinkuin muuallakin.
En tosiaankaan jättäisi Roomaa käymättä taskuvarkaiden pelossa. Omalla käytöksellään ja huolellisuudella/huolimattomuudella voi vaikuttaa todella paljon siihen viedäänkö tai yritetäänkö sinulta viedä jotain. Tämä kaupunki kun nyt vaan sattuu olemaan se "ikuinen" Rooma joita toista ei maailmassa ole.- Rooma Fani
Keskiverto suomalaisen on käytännössä vaikea olla näyttämättä turistilta. Itselläni on italialainen tuttavaperhe Roomassa, joilta on kymmenien vuosien aikana useammankin taskuvarkaat varastaneet, asuntoon murtauduttu jne. Eli kyllä ne iskevät myös paikallisiin, mutta huolettomat turistit ovat luultavasti helpompia saaliita.
On tärkeää näyttää valppaalta ja ympäristöstään tietoiselta - taskuvarkaat todellakin valikoivat saaliinsa. Lompakot pois takataskuista tai muuten avonaisista taskuista. Jos sinulla itselläsi on vaikeuksia kaivaa lompakkoa esiin, niin todennäköisesti niin on myös varkaalla, esim. ns. chinoissa on usein aika huonot avonaiset taskut - oikein varkaan unelmat. Eikä kannata luottaa siihen, että "kyllä mä sitten huomaan jos joku käy taskulla" - et luultavasti huomaa tai jos huomaat, niin mitä aiot tehdä tajuttomassa metroruuhkassa, kun et pääse liikkumaan ollenkaan.
Rahaa/luottokortteja ei kannata paljon mukana kanniskella, kannattaa jättää ylimääräiset hotellin tallelokeroon.
- kokemuksiapaljonItal
Asuin Roomassa pari kuukautta ja lähdin onneksi pois ennen tätä pahinta varasaikaa eli kesän turistisesonkiaikaa. Roomassa säästyin varkailta koska en liikkunut busseilla (paitsi lentokenttäbussilla) enkä metrolla, sen sijaan junilla tuli aina liikuttua ympäriinsä. Rooman terminin seutu menee jatkuvasti huonompaan suuntaan, siellä ei lähes ollenkaan näe paikallisia vaan alue on täyttänyt maahanmuuttajista joista osa sitten varastelee kun Italiassa ei ole minkäänlaista sosiaalitukea. Kerran näin terminillä kodittoman naisen nukkumassa jolta oli viety kengät ja toinen sukkakin! eli kaikki kelpaa, jos ei huomaa.. Jos haluat välttyä varkailta etkä puhu italian kieltä niin suuntaa seuraavan kerran esim. Sisiliaan pakettimatkalle.
- asunutmyösRoomassa
Varkaat eivät suinkaan rajoitu pelkästään romaneihin päinvastoin, romaneissa on sekä varasliigat että ne junaromanit jotka eivät varasta mutta kerjäävät junissa, pukeutuvat välillä sinisiin vaatteisiin että heitä luultaisiin junahenkilökunnaksi ja toisinaan taas yrittävät naamioitua turisteiksi, ottavat suuria summia auttamisesta mutta eivät kai varasta. Napoliin suuntaavissa junissa oli pohjois-afrikkalaisia varkaita, etelä-afrikkalainen mies tuli varottamaan minua yhdestä ja toisen kerran intialaiset tarkkailivat laukkuani ja italialaiset tulivat varottamaan varkaista. Satuin lukemaan italialaisesta lehdestä myös kosovolaisista varkaista jotka tekevät murtovarkauksia ja vieneet jonkun paikallisen naisen kultakorut, joten aivan kaiken maalaisia varkaita siellä on kun minkäänlaisia tukia ei tosiaan köyhille makseta Italiassa, sen sijaan invaliidit kyllä saattavat saada jotain tukia Italiassakin.
- vita romana
Luin juuri italialaiselta nettisivulta että nämä ammattivarkaat ostavat jopa pääsylipun Vatikaanin museoihin ja siellä ihmisten ihaillessa taidetta iskevät. Varkaat ovat muuttuneet aina vain röyhkeämmäksi.
- Rooma Fani
Tuo on ihan yleistä joka puolella maailmaa: Pariisissa, Lontoossa, Kööpenhaminassa jne. Usein ulkomaisissa museioissa näkee kylttejä tyyliin :"Pickpockets operate in this area".
Ihmiset tulevat luultavasti museoissa varomattomaksi ja ovat siten helpompia uhreja. Esimerkiksi Louvressa Pariisissa museon virkailijat saavat jatkuvasti taskuvarkaita kiinni, mutta turhauttavaksi asian tekee se, että samat naamat ovat pian taas liikenteessä.
- niionse
Ammattititoinen taskuvaras vie vaikka kalsarit jalasta, etkö voi mitään. Ihan sama Pietarissa, Limass, Roomassa tai New Yorkissa.
- suositus
Noin se on. Jos haluaa ettei kalsareitakaan ole vietäväksi niin eiköhän tässä ole ainut takuuvarma matkakohde jossa saa olla taskuvarkailta rauhassa (valitettavasti ei ole Roomassa): http://www.iltalehti.fi/matkajutut/2010042811556446_ma.shtml
- rahavyò partioaitast
Tàllà hetkellà lomalla Italiassa, ostin rahavyòn siis oikean vyòn jossa rahat vetoketjulla suljetussa tilassa, rahat kulkee hyvin mukana ilman ettà kukaan tietàà, ostopaikka Partioaitta, hinta. n. 10 euroa. Laukussa muutama kymppi, jos tarvitsen lisàà, etsin vessan jossa kàyn ottamassa lisàà rahaa, Kàtevà,mukava,turvallinen. Suosittelen kaikille!!!!
- kokemus-k
Taskuvarkaita on lähes kaikkialla maailmassa mutta mihinkään kauheaan hysteriaan ei kuitenkaan ole aihetta. Pieni miettiminen etukäteen suojaa 98% varkailta.
Tarkuvarkaisiinhan pätee sama sääntö kuin kaikkeen omaisuuden suojaamiseen. Eli suojataan oma omaisuus vähän paremmin kuin naapurin jolloin varas vie mielummin vierestä. - matala profiili
Keväällä kävin Roomassa kolmannen kerran ja syksyllä Barcelonassa ekakerran. Molemmat kaupungit mainitaan varoittavina esimerkkeinä varkauksien suhteen. Yhdelläkään kerralla en ole joutunut edes yrityksen kohteeksi. Ihan normivarovaisuus on riittänyt. Vetoketjullinen olkalaukku hihna pään yli laitettuna ja kädella kiinni pidettynä. Lompakko laukussa vetoketjullisessa taskussa. En ole myöskään liikkunut puolen yön jälkeen pimeillä kujilla puhumattakaan juovuksissa. Koskaan en ota mukaan rahaa enempää kuin kulloisellakin kaupunkikävelyllä arvelen kuluttavani. Jos joku ammattilainen olis halunnut ryöstää niin sitä olis varmaankin vaikea estää. Jättämällä ylimääräiset rahat, korut, kalliit kamerat ym mielenkiintoa herättävät asiat pois luulen, että olen vaikuttanut huonolta saaliilta.
- 179527
Ois nastaa olla mm italiassa mut vaan milano.parma.torino akselilla ja roomassa vaan lentokentällämä ja 2 12-14 kertaa turistimatkalla. Itte en menis roomaan vaan milano parma.torino akselille ja napoliin jossa kävisin koiranhakumatkalla
- Mijas..
Olen ollut Italiassa ja myös Roomassa yli 10 kertaa, eikä koskaan ole varastettu mitään, eikä ollut edes lähellä. Tämä ei tietenkään tarkoita sitä, etteikö sitä tapahtuisi tai isohkoa riskiä siihen olisi, vaan että sitä riskiä voi helposti pienentää paljon.
Itse tulin taas juuri Roomasta ja käyttäydyin samoin kuin aina ennenkin. Hotellin tallelokeroon pankkikortit, suurimmat rahamäärät, passit jne.
Mukana kaupungilla oli aina vaan n. 1-2 päivän rahamäärä, eli n. 200-400eur. Ja ne oli aina normaalissa lompakosssa housujen etutaskussa. En koskaan käytä mitää rahavöitä, kaulakukkaroita tms. Ovat epäkäytännöllisiä ja ne huomatessaan varkaat juuri sinusta kiinnostuvatkin!
Jos tuon parin päivän kassan menettää uhan sattuessa, sen annan mielelläni pois enkä pistä vastaan.
Päivällä kuljimme ja kuljemme lähes missä vaan jalan, mutta iltaisin vältämme aina metroa, busseja ja syrjäisiä kujia. Silloin käytämme aina taksia, se on halpa maksu turvasta, aina!
Jos lähelle tulee romaneita, somaleita tms, siirrymme pois heidän läheltä. Ja jos yrittävät tulla juttelemaan tai myymään, kieltäydymme aina jämäkästi, mutta ystävällisesti. Tyly ei kannata olla.
Pieniä käytännön juttuja aina kannattaa tehdä, jos toinen esim. kuvaa nähtävyyttä, kaverin kannattaa seisoa takana turvana. Ettei juuri silloin iske varas.
Mahdollisia uhreja on niin paljon saatavilla, että omaa riskiä voi pienentää paljon omalla käytöksellä. Ei se tietenkään riskiä poista, jos huono tuuri käy, mutta tekee olemisen selvästi turvallisemmaksi. - Roomaan uudelleen
Kaksi kertaa Roomassa matkanneenna ristiin rastiin metrossa paljon busissa matkanneena ei riski ole suuri. oisin muutama epäilyttävä lähestyjä ,mutta kannattaa väistää kauemmas. Lompakko suojassa etutaskussa jä, käyttörahaa vähän povitaskussa. Tsekata ympäristön ihmiset, ja sijoittua oikein. Kyllä pärjää.
- Toinen nonno
Yllä on aika hyviä ohjeita. Roomassa pätevät samat säännöt kuin muuallakin maailmassa.
Älä levittele rahojasi.
Pidä vain sopiva määrä rahaa mukanasi. Pankkiautomaatit toimivat Roomassakin.
Älä hankkiudu äärettömän juovuksiin. Kännikala on helppo saalis missä tahansa.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
20e Riskitön veto 20e talletuksella VB:lle
Pssst! Vinkki viis rotvallinreunalla eläjille. VB tarjoaa 20 euron riskittömän vedon ensitallettajille vedonlyöntiin.62453- 1161617
Viiimeinen viesti
Sinulle neiti ristiriita vai mikä nimesi sitten ikinä onkaan. Mulle alkaa riittää tää sekoilu. Oot leikkiny mun tunteill361356Analyysiä: Kiuru-keissi oli ja meni - demarit hävisi tässäkin
Tapauksen tultua julki alkoi demarit ja muu vasemmisto selittään, että tämä oli poliittista väkivaltaa, siis ennen kuin1561191- 521095
- 1131092
Suomessa on valittava 2 lucia neitoa...
Maahanmuuttajille oma lucia neito ja Suomalaisille oma SUOMALAINEN Lucia neito....sama juttu on tehtävä miss Suomi kisoi1051044- 571041
Olet tärkeä
mutta tunnen jotain enemmän ja syvempää. Jos voisinkin kertoa sinulle... Olen lähinnä epätoivoinen ja surullinen.46919- 60892