Missä vaiheessa tarvitsen opiskella A ja B sijoituksia?

opiskelutunti1

3

187

    Vastaukset 3

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Vakuusvaje

      Riskissä ei ole eroa. Samassa rahastossa kummankintyyppiset osuudet muodostuvat samoista sijoituksista. Kyse on vain siitä, maksaako rahasto sinulle vuosittain jonkin tuoton vai jätetäänkö nekin rahat kasvamaan.

      Siinä vaiheessa elämää, kun palkkatyöllä eletään ja ylijäävää rahaa sijoitetaan, suosittelen kasvuosuuksia. Mitäpä järkeä tuossa tilanteessa on ottaa sijoituksistaan rahaa ulos ja maksaa vieläpä tuotoista veroa? Sen jälkeen joutuisit sijoittamaan verotetut tuotot uudelleen. Kasvuosuuksissa rahat tuottavat vähentymättä korkoa korolle rahastossa ja veronmaksu lykkäytyy joskus hyvinkin paljon tuonnemmaksi. Tässä tulee vielä hankintameno-olettamakin auttamaan.

      Toisaalta sitten, esimerkiksi eläkkeelle jäännin jälkeen, kun sijoituksista aletaan ottaa rahaa ulos elintason ylläpitämiseen, tuotto-osuudet saattavat hyvinkin olla järkevä keino siihen. Niistä saa vaivatonta tulovirtaa eläkkeen jatkoksi tarvitsematta käydä erikseen tekemässä lunastuksia.

      • erinomainen opiskelu

        Jos oikein ymmärrän, on Aktia Capital B arvo, eli tuotto, on siis parasta vaihtaa johonkin muuhun, jos säästää pitkällä aikavälillä? Mitä suosittelette? Se taitaa ollakin sijoitusrahasto eikä osake, jolla käydään kauppaa?
        Jos alkaa käymään kauppaa osakkeilla, arvioidaanko Nokian nousun olevan pitempiaikaista, vai joutuuko myymään pois piankin?


    • vastuu & tuotto

      Kannattaa myös slvittää ja laskea rahastojen kulurakenne, joka on useinkin aivan liian korkea ja tuottoa syövä. Tokihan rahastoillakin moni on tehnyt tuottoja.

      Indeksiosuussijoittamisen opiskelu on yksi harkittava vaihtoehto niille jotka harkitsevat kalliita osakerahastoja.

      Rahastojen valinnassa tavitaan samaa huolellisuutta ja selvitystyötä kuin yksittäisten yrityksien osakkeidenkin ostossa.

      Tulee myös muistaa sijoittamisen aivan ensimmäinen sääntö, ei tule milloinkaan sijoittaa sellaiseen jonka mekanismia ei itse ymmärrä. Itsenäinen opiskelu on tässä avainasemassa.

      Kaikki osto- ja myyntipäätökset tulee tehdä itsenäisesti ja niistä itselleen vastuu ottaen, niin menestyksestä kuin tappioistakin. Edes niitä pankkien sijoituneuvojien suosituksia ei tulee seurata silmät kiinni.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Pyhäjärvi syvällä kusessa

      Pyhäjärvi ei tule selviämään millään tästä alhosta. Ollaan aivan liian syvällä. https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/pyha
      Pyhäjärvi
      141
      1593
    2. Oivallus

      Mitä olet oivaltanut viimeksi?
      Ikävä
      148
      1081
    3. Miten voi sinun

      tunteet yhtäkkiä kuolla kuin napista painamalla? Et enää vilkaisekaan minuun päin vaan jos vahingossa näet minut käännät
      Ikävä
      69
      956
    4. Miksi naiset haluavat itseään vanhemman kumppanin? Vai haluavatko?

      Tuolla toisessa ketjussa tuli esille tämä kysymys ja se on mielestäni hyvä kysymys. Kiitos scrg:lle tämän kysymyksen esi
      Sinkut
      305
      850
    5. 68
      743
    6. PYHÄJÄRVEN KAUPUNKI VALTIOVARAINMINESTERIÖN ARVIOINTIMENETTELYYN..TE

      ...siinä se nyt on, mitä tässä enää vikistään. Uutiset Yle, 14.8. Klo 20.30, ei tunnu mukavalta.
      Pyhäjärvi
      56
      733
    7. Rakastan sinua mies

      Siksi haluankin vain sinun kanssa sitä.
      Ikävä
      37
      629
    8. Väleistä

      Minkälaiset välit sinulla on kaivattusi kanssa?
      Ikävä
      62
      602
    9. Ernest Lawson rehellisenä vaikeasta TTK-tilanteesta: "Vain harvan ja valitun henkilön tiedossa"

      Tanssii Tähtien Kanssa tulee syksyn iloksi ja tiedossa on suosikkisarjan 19. kausi. Tulevalla kaudella nähdään iso uudi
      Tanssii tähtien kanssa
      7
      601
    10. Missä vaiheessa

      Unohdit minut? Onko sinulla oikeasti mies jota rakastat? Tiedän että möhlin ja odotin liikaa. Ei tarvitse vastata jos et
      Ikävä
      33
      571
    Aihe