Muslimijeljeskunnan uhri- 10v.kristitty tyttö

Miksi näin?

Profetiaako? Ei kun totuutta.
Muslimiveljeskunnan vihan uusin uhri on tämä 10-vuotias koulutyttö, Jesy Bolos, vanhempiensa ainoa lapsi, joka ammuttiin 7. elokuuta 2013, hänen astuessaan ulos kirkosta.

Uskovat ovat hyvin peloissaan ja Mokattamin luolakirkko on kuin majakka, joka vetää puoleensa paitsi uskovia, myös niitä, jotka vihaavat Kristusta. Mokattamiin on tehty hyökkäyksiä aiemminkin.

Mokattamin Patmossairaalan ylilääkäri Samuel Maher lähetti eilisestä suruuutisesta oheisen 7.8. päivätyn viestin :

”Rakas Pirkko sisaremme sekä kaikki veljet ja sisaret Patmoksessa.

Valitettavasti tämä kaunis tyttö murhattiin tänään hänen astuessaan ulos Ain Shamsin kirkosta, Kairossa. Hän oli 10-vuotias ja nimeltään Jesy Bolos. Muslimiveljeskunta tappoi hänet ampumalla kirkosta ulos tulleiden lasten joukkoon.

Me uskomme hänen olevan nyt valtaistuimen edessä ja siellä hän rukoilee meidän puolestamme erityisesti näinä vaikeina aikoina.

Kaikki kristityt lapset pelkäävät mennä ulos kirkosta tai edes tulla ulos kodeistaan. Me olemme menettämässä turvallisuuden kokonaan. ”

Rukoile kanssamme Egyptin vainotun seurakunnan puolesta.

Pyhän Simonin Patmossairaalan ylilääkäri, tri Samuel Maher kokouskierroksella Suomessa 10.-15.9.13.

19

208

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Miksi?
    • Nämä veriteot ovat

      todistus valheen ja murhan isän toiminnasta Egyptissä ja kaikkialla maailmassa. Näin myös Jeesus ja apostolinsa surmattiin, ja näin jatkaa se vihaa tuottava ja siihen yllyttävä pahuuden henkivalta sitä huonoa hedelmäänsä ja helposti erotettavissa. Paljon vaikeampaan on petollista Israelin luvatun maan ja Jerusalemin jakamista erottaa samasta valheen ja murhan isästä lähteväksi, mutta todellisuus on se ollut jo vuodesta 1948 ja sen jälkeen monesti että tuo sama vihaa tuottavat henkivalta on tahtonut Israelin ja juutalaiset tuhota ihan konkreettisesti sieltä ja palestiinalsiset sitä samaa ovat yleensä tahtoneet, tietysti on poikkeuksia siellä ja rakkautta juutalaisia kohtaan kun Israelin Herra on sitä vaikuttanut kenessä ihmisessä, pyhässä Jeesuksen opetuslapsessa.

      Ymmärretään hyvin millaisessa ajassa olemme eläneet nämä vuosikymmenet kun laittomuus ja eksymys myös monissa maissa saa sijaa jopa niinsanottujen uskovien sydämessä ja Jeesusta voi suu tunnustaa vaikka laittomuuden taipuu sydän hyväksymään ja nähdään se vaikeus vaikeassa ajassa hapuilematta seurata Jeesuksen opetusta ja rakkautta ja ristimme kantamista ihan konkreettisesti jälleen.

      Rukoillaan kaikkien vainottujen ja ahdistettujen puolesta sillä on Jumalan tahton Jeesuksessa varisinkin pelkäävien sisarten ja veljien puolesta, sillä Jeesus on se hyvä rukousvastauksien ja avun suoja lapsille ja vanhemmille, jotka häneen turvaavat. Kiitetään Isää Jeesuksen nimessä aina ja suuressa ahdistuksessa myös, jos ja kun tulee ajallaan koetukseksi. Riemuitaan jos meitä vainotaan Jeesuksen seuraamisen tähden ristimme kantaessamme. Muistetaan ettei koskaan ole meillä taistelu ihmisiä vaan pahuuden henkivaltoja vastaan ja vihollisemme on petollinen syyttäjä ja eripuran vaikuttaja moninaisesti myös uskovien keskuudessa. Jeesus on hyvä paimen aina ja iankaikkisesti, amen, halleluja!

    • Ihmeuskonto

      Miksi ihmeessä islamin uskonto sallii näitä veritekoja silmittömästi? Uskonsa puolestako haluavat hävittää kristityt ja juutalaiset pois maapallolta?

      • ...

        ...


    • Harhaoppinen tyttö

      Sepä olisikin hauska nähdä kun aleksandrian koptilais-ortodoksinen kirkko yrittäisi perustaa kirkkoa tänne Suomeen. Sitä raivoisan vihan määrää.

      Normaalistihan nämä suomalaiset hartaimmat kristityt toteaisivat, että eihän tuo tyttö edes ollut mikään oikea kristitty vaan täysin harhaoppinen.

    • islaminvihanhedelmät

      Siksi, koska islam on valheen isästä p******stä. Mohamed oli p*****n juoksupoika, joka sai höynäytettyä niin monia. Hedelmistään puu tunnetaan ja islamin hedelmät ovat ilmeiset.
      Monet muslimit ovat tahattomasti joutuneet uskontonsa orjiksi, eivätkä edes tiedä sen syvintä olemusta. Kuinka moni sanoutuisikaan irti koko s******lisesta kultista, jos ei sitä seuraisi kaulan katkaisu, kivittäminen tai hirttäminen, jne. Pelkäävät henkensä puolesta ja alistuvat kohtaloonsa.

    • Voi hyvä tavaton

      Ihan sama, sillä kyllä koptilaiset palvelevat kristittyjen Jumalaa, eivät mitään tekojumalaa. Toisaalta turha profosoida, sillä mikä uskonto kouluttaa terroristejä.
      On todella peite silmillä jos ei näe eroa kptilaisuuden ja muslimien uskonnon välillä ja kertoo vielä muslimien murhaaman lapsen olleen harhaoppinen tyttö. Siis murha sallittu kirjoittajan mielestä.
      Suomen toinen uskonto on ortodoksisuus. Ollut toinen pääuskonto jo pitkään.
      Siinä ei ongelmia.

      • Sala liito

        Hah hah, seuraavaksi varmaan väität että katolilaisetkin ovat oikeita kristittyjä.


      • >>Suomen toinen uskonto on ortodoksisuus. Ollut toinen pääuskonto jo pitkään.


    • Öllöh

      Taatusti enemmän kuin muslimit. heh,heh itelles, ymmärtämätön sielu.

      • Kyseliä

        Eli sinun mielestäsi katoliset pääsevät taivaaseen?


    • Kato ohjeet Raamatus

      Minä en päätä kenenkään taivaaseen pääsystä. Tiedän vain sen, minkä Raamattu ilmoittaa. Se ilmoittaa, että:

      Mark. 16:16
      Joka uskoo ja kastetaan, se pelastuu; mutta joka ei usko, se tuomitaan kadotukseen.

      Rinnakkaisviitteet
      Joh. 3:18 Joka uskoo häneen, sitä ei tuomita; mutta joka ei usko, se on jo tuomittu, koska hän ei ole uskonut Jumalan ainokaisen Pojan nimeen. > Siirry
      Joh. 3:36 Joka uskoo Poikaan, sillä on iankaikkinen elämä; mutta joka ei ole kuuliainen Pojalle, se ei ole elämää näkevä, vaan Jumalan viha pysyy hänen päällänsä."
      Ap.t. 16:31 Niin he sanoivat: "Usko Herraan Jeesukseen, niin sinä pelastut, niin myös sinun perhekuntasi."
      Room. 1:16 Sillä minä en häpeä evankeliumia; sillä se on Jumalan voima, itsekullekin uskovalle pelastukseksi, juutalaiselle ensin, sitten myös kreikkalaiselle.
      1Piet. 3:21 Tämän vertauskuvan mukaan vesi nyt teidätkin pelastaa, kasteena - joka ei ole lihan saastan poistamista, vaan hyvän omantunnon pyytämistä Jumalalta - Jeesuksen Kristuksen ylösnousemuksen kautta,

      • Johtopäätteliä

        Katolinen pääsee taivaaseen kunhan hän tunnustaa syntinsä papille ja tekee papin määräämät katumusharjoitukset, ja saa lopuksi vielä viimeisen voitelun ja synninpäästön papilta.

        Antamiesi viitteiden mukaan katoliset eivät siis pääse taivaaseen.


    • Luulen näin olevan

      Kuten sanottu. Taivaaseen pääsystä ei päätä ihmiset. Katolisissa, samoin kuin ev. lut. srk. on kirjavaa joukkoa ja kummastakin tulee pelastumaan yksilöitä. Näin ymmärrän, mutta muslimeilla ei ole mitään tekemistä Jeesuksen Kristuksen kanssa.

    • Jepulis- jee

      Emme voi sanoa, että kaikki kristityt tai ev. lut. uskoa tunnustavat pelastuisivat. Samoin on katolilaisten laita. Mikäli ihminen uskoo Jeesukseen Kristukseen pelastajanaan ja vapahtajanaan, sekä syntien sovittajana ja lisäksi haluaa seurata Herraansa, ei pitäisi Raamatun mukaan esteitä pelastumiselle olla. Kunhan ei pyllistele epäjumalille. Se on este taivaaseen pääsemiselle. Pyllisteli sitten mekkaan tai Kabuliin päin, sama asia.

      • Sinäpä sen sanoit

        Tuossa kirkossa palvotaan pyhimystä nimeltään pyhä Samaan Parkitsija. Toisin sanoen tyttö uskoi pyhimyksiin, eli sinun määritelmäsi mukaan pyllisteli epäjumalille. Ammuttu tyttö menee siis helvettiin iankaikkiseen kidutusrangaistukseen. M.o.t.


    • "Uskonsa puolestako haluavat hävittää kristityt ja juutalaiset pois maapallolta?"

      Ei tästä ole vielä kovin kauan aikaa kun kristinusko oli pakollista ja ihmistä kidutettiin niin kauan että hän tästä suunnattomasta rakkaudesta vakuuttuneena ymmärsi kristinuskon paremmuuden.

      Kukin uskonto on tehnyt tätä vihatyötä vuorollaan. Nyt nämä hihhulikristityt siunaavat Länsirannalla vähitellen rakennetavat ghetot ja siirtokuntalaisten harjoittaman väkivallan. Tämä ei tietenkään ole mikään puolustuspuhe islam-terrorismille mutta hiukan tasapuolisuutta kehiin kiitos.

    • jtyi

      Mutta kuka agressiivisemmin kuin muslimit ympäri maapalloa ja keskenäänkin vielä tappavat ja somalia ties kuinka kauan pakolaisineen .

    • sinulle'

      Tässäpä lisää kts

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Asiakkaalle ei myyty energiajuomaa - tuomio tuli syrjinnästä

      Vaikka oli ilmeisesti täysi-ikäinen. Tosin ei lapsiakaan saisi syrjiä, koska oppivat helposti itsekin syrjimään, jos koh
      Maailman menoa
      110
      4611
    2. Jos venäjällä olisi kansan valitsema presidentti, olisiko Ukrainan sotaa?

      Ei varmasti olisi. Sehän on tiedossa, että raskaalla vaalivilpillä putin jatkaa pressana.
      Maailman menoa
      220
      3704
    3. Pakkoruotsista luopumalla kymmenien miljoonien säästöt

      Pakkoruotsin opiskelun kustannuksista ei ole juurikaan tehty kustannusselvityksiä, mutta joidenkin arvioiden mukaan siit
      Maailman menoa
      155
      3505
    4. Riikka jytkytti naftan hinnan jo yli 2,3 euroon

      Sannan aikaan esimerkiksi dieseliä selvästi kalliimpaa bensaakin sai 1,3 eurolla. https://www.is.fi/autot/art-200001188
      Maailman menoa
      72
      3374
    5. Miten Yxäri iskettiin?

      Voisin tässä unta odotellessani kertoa, miten mieheni lähestyi minua. Tunsimme entuudestaan. Hän kyseli minulta aina j
      Sinkut
      231
      2766
    6. Ylen juontaja möläytti suorassa radio-ohjelmassa

      Ylen Radio Suomen juontaja Samuli Aaltonen käytti törkeää kieltä maanantaiaamupäivän Koko Suomen radio -ohjelman lähetyk
      Maailman menoa
      63
      2553
    7. "Kostokakka!" Farmi Suomen pehtoori avaa sanaisen arkkunsa Frederikin haisevasta jäynästä

      Voi hyvänen aika Reetun touhuja! Pehtoori Terho Häkkinen sai ennen näkemätöntä höykytystä heti Farmi Suomi -realityn alk
      Tv-sarjat
      28
      2422
    8. Vasemmiston feministinaiset puolustavat islamia

      mikä on täysin järjenvastaista, mutta eihän femakoilla paljon järkeä olekkaan, leijuvat siellä omassa kuplassaan. Myös
      Maailman menoa
      125
      2365
    9. Ei se halua mitään!!

      Arkailija koko tyyppi!
      Ikävä
      55
      2198
    10. Katsoitko Petolliset, mitä mieltä?

      Vanajanlinnan käytävät ja salongit täyttyvät jälleen kuiskailuista, salaisuuksista ja petoksista. Petollisten uudella
      Tv-sarjat
      11
      2106
    Aihe