Pakko oli tulla tänne kertomaan omia ajatuksia. Olemme kaksi vuotta yrittäneet mieheni kanssa lasta tuloksetta. Ensi viikolla aika lääkäriin ja lähete laajempiin tutkimuksiin. Mieheltä on aiemmin sperma tutkittu ja minut on gyne tutkinu ja sain sillo clomifenit. Ei vaikutusta. Ihmetyttää tän kylän käytännöt, kun jos jotain on vialla niin miksi ei heti voida laittaa laajempiin tutkimuksiin. Nyt on vähän ristiriitaiset tunteet tulevista tutkimuksista jne. Vielä rankempaa tästä tekee sen kun olen itse lastenhoitoalalla ja nään niitä pienokaisia joka päivä ja itsellä on sellainen tunne että omaa lasta ei ikinä saada. alan vaihtokin on käynyt mielessä monet kerrat. Tuntuu että kaikki on välillä liian raskasta.
lapseton(ko?)
sattuu paljon
396
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 3
Vanhimmat
Olin työn puolesta samassa jamassa sinun kanssa että näin päivittäin lapsia ja niidet äidit tuntu jatkuvasti kukin vuorollaan olevan raskaana. Katkeralta tuntui katsoa kun muille suodaan lapsia ja minä en saa edes yhtä.
Olimme 6vuotta hoidoissa, siihen mahtui ylä-ja alamäkiä, keskenmenooja, paljon kaikkea hoitoja kokeiltiin kunnes oli aika mennä ivf:ään, jäimme siis hoitotauolle kun täällä ivf:ään oli melkein vuoden jonot.. Sain sille ajalle käyttöön letrozolin, sillä lääkkeellä sai kierrot tasaantumaan ja kuinkas ollakkaan hoitotauolla kyseisellä lääkkeellä tulin taas raskaaksi ja nyt meillä on puoli vuotias tyttö :) että kyllä se aurinko risukasaanki paistaa, vaikka usko oli mennyt jo aikaa sitten :)
Vauva-onnea ja jaksamisia sinne!!
sattuu paljon vastaan.ei muta kuin jaksamista ja onnen odottelua tällä on sellainen pariskunta joilla meni kans lähemmäs kolme vuotta ennen kuin onnistui siinä koiteltin parisuhteen kestoa koska molemmat sytteli toistansa sinussa on vika kun ei saada lasta.yks työ kaveri neuvoi asiassa jolla oli sillä hetkelä jo lapsia ja neuvo oli sellainen että verta siihen tarvitaan jote kokeilimme menkkojen loppu vaihessa kun oli vielä vähän vuotoa ja onnistuihan se lopulta.yritä kestää toi lasten hoito alasta huolimatta .ei se tilanne siitä paljoa helpotu vaikka alaa vaihtaisit.
Mukava lukea teidän onnistumisia :) Pieni toivon siemen alkaa itsessä taas itää. Mutta pelko on sitäkin suurempi. Mutta vaikka kuinka raskas taival tästä tulee hoitojen ym. suhteen, olemme sen mieheni kanssa päättäneet kestää. Ja mies on ollut kyllä sellainen tukipilari että ilman häntä en varmaan jaksaisi. Miten sinulla tarrasukka työnantaja on suhtautunut kun olet lääkärissä käynyt ja hoitoja saanut? Oletko avoimesti kertonut mikä on tilanne? Itsellä tämä on kohta ajankohtaista ja pelkään suuresti miten työnantaja suhtautuu tuleviin poissaoloihin jne.