Ensimmäinen koira

Koirakuumetta olisi

Hei!Asun Helsingissä,kerrostalo asunnossa.Minulla on kova koirakuume ja haluaisin tuollaisen nelijalkaisen.Olen itse 20 vuotias nainen.Kävisin koiran kanssa agilityssa,näyttelyissä ja heittelisin frisbeeta.Koiralla voisi olla keskipitkäkarva.Minulla ei ennen ollut koiraa.Koira voisi olla pieni tai keskikokoinen.Haluaisin keksiverto liikunnallisen koiran,eli ei olisi ihan AHDH tapaus tai ihan laiskakaan ei saisi olla.Voisitte sitten tänne alkaa laittamaan sopivia koirarotuja minulle ja myös perustelut miksi juuri suosittelemasi rotu sopisi minulle!Kiitos jo etukäteen.

6

310

    Vastaukset 6

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Koiruus

      Chihuahua/Perhoskoira Hybridi.

      -Kooltaan sopiva asustamaan kerrostaloon
      -Rakastaa liikuntaa ja kaikenlaista aivojumppaa yli kaiken, ei kuitenkaan vaadi lenkittämistä yhtä mittavasti kuin suurempi koira
      -Perhoskoirat ovat yksiä maailman älykkäimmistä koiraroduista. Oppii mitä tahansa jaksat kuvitella ja yleensä vieläpä nopeasti
      -Seurankipeä, rakastaa ihmisten seuraa ja nauttii huomiosta. Oppii kuitenkin viihtymään yksin työpäivien aikana, yleensä nukkuen jolloin kotiin palatessa valmis aktiviteetteihin ja intoa täynnä.
      -Heti alkuun kova kuri ja selkeät pelisäännöt jottei muutu räksyttäväksi nilkanpurijaksi
      -Ovat ulkonäöltään erittäin silmäänpistäviä kauneutensa tähden , perittyään molemmilta roduilta vain parhaat ominaisuudet.
      -Pitkäikäinen. Eliniän odote molemmilla korkea, jopa 20 vuotta. Ei periytyviä sairauksia luonnollisesti.
      -Kokonsa puolesta tietty helppo kuljettaa ja ottaa mukaan minne nyt menetkin.

      Mitähän ylistävää vielä keksisin..

      Joka tapauksessa, omistan itse yhden kappaleen tuollaisia ja on paras koira mitä vaan saattaa toivoa pienten koirien luokassa.

      Toivottavasti ehkä auttoi ja löydät mieleisen ja sopivan koiran!

    • 12+1

      Noutajat, sheltti (vaikkakin pitkähkö turkki), schipperke, japaninpystykorva.. mutta sekarotuisista löytynee paremmin.

    • villapoodeli

      Toy- tai kääpiövillakoira! Helppo kouluttaa, vaatii kylläkin säännöllistä turkinhoitoa/trimmausta.

    • spansspans

      Joku spanieli. Sopii kriteereihisi. Narttua suosittelen ensikoiraksi lempeämmän luonteen vuoksi, jos jonkun temperamenttisemman rodun hommaa, esim. jonkun terrierin.

    • ääfsl

      Toivon että oot miettiny tarkkaan ja perehtyny koirien käytökseen, jos sinulla ei ole aiemmin ollut koiraa. Mutta ensimmäiseksi roduksi voisin suositella villakoiraa - monipuolisia, iloisia, helppoja kouluttaa, turkki tosin vaatii vähän. Mutta välttämättä koirapuistokoiriksi ei sovi, riippuu toki yksilöstä ja totuttamisesta.

      • Tää

        Shipperke❤Aivan ihana❗


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Suomalaisten pinna paloi - Ärsytys iskee uudesta TTK-juontajasta "Eihän tälle voi kun nauraa"

      Oliko Veronica Verho hyvä valinta TTK-juontajaksi? Uuden TTK-juontajan henkilöllisyyttä on arvailtu siitä asti, kun Va
      Suomalaiset julkkikset
      109
      2240
    2. Mitäpä luulet että tykkääkö

      kukaan kaivatustasi ?
      Ikävä
      103
      896
    3. T rakastan sua

      vaikket sitä usko
      Ikävä
      66
      853
    4. Varmaan aika moni

      Haluaisi sinut enemmän kuin mielellään
      Ikävä
      48
      825
    5. Mitä tapahtuu?

      Mitä tapahtuu Humalojalla? Poliiseja talon ympärillä ja paljon ihmisiä pitkin pihoja???
      Haapavesi
      21
      796
    6. Suomi on viittä vaille sodassa Venäjän kanssa...

      ...syynä tähän on kokoomuslainen presidenttimme Stubb. Hän on ainoa eurooppalaisen maan johtaja, joka kärkkäästi ja taha
      Maailman menoa
      528
      737
    7. Miksi et lähesty minua

      Jos kerran kaipaat, mies? Mitä pelkäät?
      Ikävä
      67
      661
    8. Olen vähän epävarma siitä, oletko kiltti

      Nainen, ensivaikutelma oli, että olet tosi hyväsydäminen eli siinä mielessä harvinaisuus. Eli et mene virran mukana, etk
      Ikävä
      76
      650
    9. Herkkä, hellä, aurinkoinen, kaunis upea, valonsäde on hän nainen

      Ja myös fiksu, älykäs ja luonnonläheinen. Erittäin mielenkiintoinen ja kiltti ihminen. Haluan tuntea hänet, koska kaik
      Ikävä
      23
      590
    10. Kai sä olet

      Luovuttanut mun suhteen.
      Ikävä
      57
      561
    Aihe