Ikävä kotiin

Liirulaaruvei

Heippa, on hirveä koti ikävä siis suomeen ikävä. Olen asunut suomesta poissa jo yli 20v ja olen alkanut haikailla kotiin takaisin tuloa. En tällä hetkellä voi muuttaa takaisin enkä vielä moneen vuoteen. Voisitteko hyvät ihmiset sanoa jotain mikä tämän ikävän parantaisi. En ole edes päässy käymään suomessa kesällä ja kattelen toisten mökki iloja facebookissa ja kesä juhlia. Kaipuu vaan kasvaa.

20

666

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • mustikka vs mansika

      Kaikki on yksilöllistä, persoonastaan ja kunkin omista olosuhteista riippuvaa, niin ulkomailla kuin suhteistaan ja suunnitelmistaan Suomessakin.

      Osalla paluumutto sujuu kokonaisuudessaan hyvin vaikka vaatiikin hieman sopeutumista ja sitten osa palaa takaisin ulkomaille.

      Joskus tilanne on hieman; mustikka vs. mansikka ;-)

      Ideaalitilanne voisi olla voida noinkin pitkän poissaolon jälkeen tehdä hieman pidempi sopeutumismatka Suomeen, vaikka puoleksi vuodeksi tai vuodeksi säilyttänen tukipaikkansa asuinmaassaan. Tällön se kaipuun kuherrusaika olisi ohitse ja voisi paremin mittailla tarpeitaan.

      Tokihan kaikki eivät tarvitse koeaikaa vaan heille Suomeen paluu on kypsynyt varmuudeksi.

      - http://keskustelu.suomi24.fi/debate/5564

      Ps. Ei muuta kuin Skypeen tai vastaavaan tarinoimaan suomalaisten läheistesi ja ystäviesi kanssa ;-)

    • fgfdhfghjfd jd

      Onkohan tuo kaksikymmentä vuotta jokin murroskohta monillakin; minullakin ikävä iski siinä vaiheessa. Aikaisemmin en ollut edes harkinnut Suomeen paluuta, siis tietoisesti en ollut. Sitten yhtenä aurinkoisena kevätaamuna se vaan putkahti mieleen alitajunnan valmiiksi työstämänä ratkaisuna: Muutan Suomeen. Annoin itselleni puoli vuotta viimeistellä asiat ja pakata, mutta menolipun ostin jo samalla viikolla. Siitä on nyt pari vuotta, ja olen ollut päätökseeni tyytyväinen. Tämä on ollut rikasta aikaa minulle, niin monella tavalla. Köyhähän minusta tuli, tietysti, kun Suomessa ei ole työpaikkoja, eikä ihmisten anneta yrittääkään, mutta onneksi ei tarvitse elää yksin.

      Ehkä sinun kannattaisi miettiä, onko kaipuusi tarvetta muuttaa kotiin vai käydä täällä. Ehkä sikäläisiä suomalaisia tapailemalla voisit auttaa koti-ikävää - ja sanon tämän moniselitteisesti;)

      • Jaakko.kz

        Hei ihmettelen mikä Suomessa on niin hyvää että sinne kaipailee itse olen asunut Espanjassa 17 vuotta käyn Suomessa noin 2 vuoden välein viimeksi kun kävin toissa syksynä satoi kaksi viikkoa räntää ei se paljon mieltä lämmittänyt joka paikka paskassa ja kurassa muuten kuin maa on huonossa jamassa ei sinne kukaan vapaa ehtoisesti halua minä en tarvitse Suomesta muuta kun eläkkeen sen minkä minulle kuuluu 33 työ vuodesta terv....Jaakko Kelo.las palmas


    • Dolly Dimples

      Ei herraj-jee!!
      Ei IKINÄ takaisin Suomeen!!
      Riisukaa nyt ne vaaleanpunaiset lasit silmiltänne, Suomi on p.rseellään ja syvëmmälle vajoaa koko ajan!
      Itse olen asunut 17 vuotta ulkomailla, mutta hyvin tunnen Suomen olot. Sen verran käynyt ja nähnyt että ei hyvä totta en ikinä koskaan milloinkaan sinne enää muuta!!
      Nyt näitten 17 vuoden jälkeen, olen irtisanonut Suomen kansalaisuuden ja täman maan kansalaisuus haussa! En tajua miksi näin kauan edes odotin, mutta parempi myöhään kuin ei milloinkaan.
      Nimenmuutos myös harkinnassa, häpeän suoraan sanottuna suomalaisuuttani. Sen verran huono maine suomalaisilla ulkomailla. Itse en siitä ole tosin kärsimään joutunut, mutta kyllä se kaivelee kun joutuu jossain sanomaan että Suomestahan minä...!
      Minulla on kaikki hyvin täällä. On työ ja ammatti, koti ja auto, toimeentulo. Voin matkustaa ja hankkia itselleni pientä "luksustakin" silloin tällöin. Kansainvälinen ystäväpiiri. Tämä on kotimaani ja Suomi vieras ja vastenmielinen. Näin se nyt on mennyt.

      • Puuta heinää

        Ei se missään ulkomailla ole asunut, kuulostaa enemmän koko ikänsä suomessa asuneen henkilön katkeralta puheelta, kukaan noin pitkään ulkomailla asunut ei puhuisi tuolleen, ei vaikka seuraisi suomen asioita aktiivisesti. Viestissä viellä annetaan sellainen kuva, että vain suomi on lamassa, kyllä se kuule ihan koko maailmaa koskee, arvoisa kirjoittaja.


      • Onhan se toki mahtava juttu, että olet sopeutunut uuteen kotimaahasi, mutta...
        En ymmärrä, miksi häpeät suomalaisuuttasi jaentistä kotimaatasi.

        Itse en koskaan ole saanut huonoa palautetta sen vuoksi, että tunnustaudun suomalaiseksi ja olen jopa säilyttänyt kansalaisuuteni vaikka olenkin asunut ulkomailla yhteensä yli 35 vuotta. Työmarkkinoilla varsinkin suomalaisuudestani on ollut enemmäkin hyötyä, eikä missään tapauksessa haittaa.

        Ei niin, että olisin enää missään vaiheessa palaamassa Suomeen asumaan, koska olen todella tyytyväinen nykyiseen asumiseeni ja elämiseeni. Joka tapauksessa se ei tarkoita sitä, että alkaisin "likaamaan omaa pesääni".

        Tuolla asenteellasi neuvoisinkin Sinua pitämään suomalaiset juuresi todella salassa kaikilta ihmisiltä, joitten kanssa uudessa kotimaassasi joudut tekemisiin.

        Kaikkea hyvää sinulle, koeta päästä sovintoon itsesi kanssa!


      • missä1

        mikä maa ??


      • good for you

        Jos et kerran ole enää edes suomen kansalainen, ole hyvä ja poistu ulkosuomalaisten palstalta. Emme jää kaipaamaan kommenttejasi.


    • mustikka vs mansika

      Dolly Dimples:lle

      Kertoisitko missä Suomella on kuvaamasi kaltainen erityisen huono maine ja eritellen missä asioissa?

      Omien kokemuksieni mukaan Suomesta tiedetään maailmalla kovin vähän. Osa miehistä tuntee joitakin suomalaisia mm. moottoriurheilun, rallin ja formuloiden menestyjiä tai jotkin hieman iäkkäämmät saattavat mainita Lasse Virenin ja naisilla ei sitten taasen ole pientäkään kajastusta Suomea koskien.

      Sen sijana ne harvat kerrat kun Suomesta vaikkapa Tv:ssä mainitaan, niin se useinkin liittyy uutisiin joissa kehutaan Suomen kolutusjärjestelmää. Vastavaa kerrotaan toisinaan Ruotsia ja Norjaa koskien.

      Kun nyt latasit noinkin extremistisen lahtaavan tuomion Suomea koskien, niin kertoistko missä maassa asiat ovat niinkin taivaalliset kuin niiden ko. asuinmaa vs. Suomi kuvauksen mukaan täytynevät olla?

      Mutta eihän siinä sinänsä mitään, oleellista on, että viihtyy siellä missä sitten asuukin ja Suomen kansalaisuudesta voi aina halutessaan luopua, katkaista kaikki siteet Suomeen ja vielä etu- ja sukunimenkin vaihtaa.

      Surullisena taakkana virallisissa asiakirjoissa mukana kuitenkin kulkee alkuperäinen synnyinmaa. Onhan se toki melkoinen häpeätahra muutoin moitteettomassa henkilökuvasa ja profiilissa. Toivottavasti se ei kuitenkaan aiheuta unettomuutta, pahaa oloa, häpeää peilikuvansa edessä ja / tai muita psykosomaattisa oireita.

      Seuraava etappi kehityksen / prosessin täydellistämisessä on unohtaa ja olla edes alentumasta lausumaan sanaa Suomi, miksi sellaiseen edes itseään alentaa ja taharata.

      Onneksi moni asia ja valinta on mahdollista, mitä niiden taustalla olevat todelliset syyt sitten kulloinkin ovatkaan ;-)

      Hyvää jatkoa sinne onnellisuutta, seesteisyyttä ja henkis-tunepeäistäkin tasapainoa ylläpitävään ja tuottavaan asuinmaahan!

      • sdgdfghfhds

        Hymykuoppatyttö käy kuitenkin tällä palstalla lukemassa ja kirjoittamassa, joten hänen irrottautumisensa ei ole yhtä täydellistä kuin hän itselleen uskottelee;)

        Minun entisessä asuinmaassani (jonka kansalaisuudenkin otin muutamaa vuotta ennen Suomeen paluuta) Australiassa on useita asioita, jotka ovat huomattavasti paremmin kuin Suomessa. Siellä voi yrittää ilman, että valtio tekee sen tajuttoman hankalaksi ja kalliiksi. Minäkin sain siellä säästettyä rahaa omalla työlläni. Suomessa en voi tehdä omaa työtä, eikä palkkatöitäkään ole.

        Julkinen sairaanhoito oli kokonaan verovatoin kustannettua, eli potilaalle ilmaista. Potilaan kannalta hyvä, tosin saattaa johtaa palvelun liikakäyttöön ja rasittaa maan taloutta.

        Jonkinlainen hyväntuulisuus, hyväntahtoisuus ja huumorilla asioihin suhtautuminen on siellä ollut mukvia piirteitä, mutta on muuttunut vuosien varrella. Australiassa katukuva on jo aika aasialainen, ja me muutkin siirtolaiset olimme osaltamme luomassa erilaista Australiaa. Minusta se maa on menossa kovempaa, ahneempaa oikeistolaisvaltiota kohti, niin kuin Suomikin.

        Suomessa ne hyvät asiat, joita kaipasin, eivät hevin muutu; ihana vuodenaikojen vaihtelu, ilman raikkaus, kieli, suomalaisuus, sauna. Suomessa on lohdullista olla, jos laittaa järjen narikkaan ja nauttii elämyksistä. Hyvätuloisille, ja niille, jotka kaikesta huolimatta osaavat perustaa oman yrityksensä, tai joilla on joku, joka elättää, tämä on ihan mahtava maa. Suomalaiset ovat muuttuneet avoimemmiksi. Asiat sujuvat suhteellisen hyvin. Maaseutu tietysti autioituu, mutta onhan meitä vastarannan kiiskiä, jotka yritämme asuttaa sitä uudelleen. En kadu paluutani. Australian aika tuntuu kuin unelta.


    • muutin ja pois taas

      juu haaveile vaan,mutta jata se siihen,,,,tai jos todella aiot muuttaa,,,mene suomeen esim. 6 kk ja ota selvaa asioista ennenko muutat..
      ja ne ruusunpunaiset kakkulat pois silmilta ..

    • :-)

      Reppurin laulu

      Luadogan meren randamil
      mie kazvoin kaugobriha
      siel mie paimoivirzie lauloin,
      nyt eis on mieron piha.
      Karjalan mail kuldakägözet kukkuu,
      kirikön ristat kiildelöö,
      taljankka se illoin tanssiloih kutshuu,
      kandeleh hembieh helisöö.

      Siel on kallis kandajain,
      siel mielitiettoni tshoma.
      Muamokullan kainalost on
      mutshoin otettu oma.
      Karjalan mail ...

      Kierdelin da kierdelin,
      on selga sumpthsan painos,
      mieron matkamielenibä
      omah kodih on ainos.
      Karjalan mail ...

    • isän tyttö

      Sie oot miun makkuun. Isän lempilaulu. Oli kotoisin Kaukolasta.
      Kun isä kuoli lomamatkalla tänne Kanadaan ja kymmenen vuotta sitten myöhemmin hain kansalaisuuspapereita, niin tuomari kysyi, Miksi haluan tulla kanadalaiseksi.
      Sanoin siksi, että vaikka isä ei ollut syntynyt täällä, mutta hän kuoli tänne, tama olkoon myös minun maani.

      Suomi on missä sydän. Kanadassa on koti ja lapset.
      Jääkiekossa huudetaan Suomelle...

    • en usko

      aika suuri muutos mennä kokemaan paikanpäälle se miksi suomessa olossa ei nyt ainakaan enemmän ole glamouria verrattuna siihen missä nyt olet ulkomailla

      • huh huh

        Mistähän tuossa lauseessa on kyse?


    • Vinkkejä

      Tule vaikka marraskuuksi Suomeen lomailemaan. Käy ravintolassa syömässä, ostamassa viiniä Alkosta, ja shoppailemassa. Paluulippuun tuskin on enää tuon jälkeen rahaa ja ikävä alkaa kuin itsestään kadota.

      • hfgjghkhjgk

        Pitkän poissaolon jälkeen sopeutuminen voi viedä aikaa. Minusta ei kannata valita ruminta aikaa vuodesta kotiin paluuseen. Itse tulin tarkoituksella huhtikuun lopussa, pari vuotta sitten, ja olen jo saanut nähdä kaksi kaunista kesää - ja kesähän on Suomessa se ihanin asia, minusta. Ei se niin hienoa olisi, jos olisi koko ajan kesä, mutta kun saa tulla alkavaan kevääseen ja nähdä kesän puhkeamisen, se tuntuu niin uskomattomalta, että Suomeen rakastuu helposti. Jos voi pysyä erossa viranomaisista ja jos on ystävät ja perhe ja oma asunto ja jos ei tarvitse turvautua suomalaiseen sairaanhoitoon, täällä voi olla onnellinen. Ei poljeta suomalaisuutta. Minä ainakin nautin eniten, luonnon jälkeen, juuri suomalaisuudesta niin itsessäni kuin ympärillänikin. Suomessa on korjattavaa. Minä en valita siitä vaan teen joka päivä parhaani, että asiat saataisiin korjattua. Virkamieskorruptio, suuryritysten mielistely, kasvavat tuloerot, orjatyö, virkamiesdiktatuuri, kansan "edustajien" voimattomuus ja oman edun tavoittelu, liiallinen kontrollointi ja verotus ja valvonta... Parannettavaa on. Siksi parantakaamme.


    • ffdgfhdfgjhfj

      Suomessa kaikki on kiellettyä tai pakollista, nyt EU:n avustuksella. Suomi tottelee jokaista määräystä halkoen pilkutkin moneen osaan.

      Kaipasin aikoinaan Suomeen elämyksellisistä syistä. Siksi, että täällä voi ajaa polkupyörällä ilman kypärää, tukka tuulessa hulmuten. Siksi, että maaseudulta voi ostaa todella edullisesti ihanan maatalon ja tehdä siitä unelmakodin vanhuudenpäivikseen. Siksi, että täällä on vielä vähän aikaa mahdollisuus syödä kasveja ja marjoja ja kalaa luonnosta, jopa niin paljon, että se tuntuu kukkarossakin, ei vain terveydessä. Siksi, että täällä puhutaan suomea, eikä sitäkään ole pakko höpöttää koko ajan, vaan saa olla myös vaiti ilman, että muut hätääntyvät. Siksi, että vuodenajat ovat niin erilaisia. Rakastan syksyn ensimmäisiä räntiä, talven loputonta lumenluontia, kevään jäätiköitä, ja tätä ihanaa, lyhyttä, lämmintä kesää.

      Tuloja ei siis ole, koska työttömien työnhakijoiden armeija on puoli miljoonaa ja kasvaa koko ajan. Minä olen kuulemma syyllinen (työtön on), ja minutkin laitetaan pian orjatyöhön. Firmoille maksetaan kustakin orjasta rahaa valtiolta, eli meidän yhteisiä varojamme. Kunnat, eli me, joutuvat maksamaan sakkoa jokaisesta pitkäaikaistyöttömästä, jota eivät orjatyöllistä. Ainut, joka ei saa mitään orjatyöstä, on orja itse.

      Kuunnelkaa Jacob Appelbaumia, Glenn Greenwaldia, Chris Hedgesiä ja vaikkapa Markku Uusipaavalniemeä. He kuvailevat nyky-yhteiskuntaa selkeämmin kuin minä osaan. Suomessa kaikki tämä on jo hyvin pitkällä, eikä meidän "edustajamme" edes yritä ajaa meidän asioitamme, vaan heitä pyöritellään miten haluitaan. Millä heitä kiristetään? Tilanne on maailmanlaajuinen. Omassa maassa, omalla kielellä, on helpompi ottaa kantaa ja vaikuttaa. Ehkä se koti-ikävä on kaipuuta aikaan, joka oli. Parempaan aikaan. Yhteisöihin. Meistä itsestämme riippuu, tuommeko paremmat ajat takaisin vai suostummeko tähän jatkuvasti pahenevaan riistoon. Rohkeasti ajattelevat, maailmaa nähneet yksilöt: palatkaa Suomeen ja auttakaa korjaamaan tästä parempi maa.

    • :-)
    • yyuu

      Huomaan, että avausviesti on kirjoitettu jo yli vuosi sitten joten aloittaja on saattanut jo tehdä päätöksen.

      Muille samaa asiaa pohtiville sanon suoraan: Älkää hyvät ihmiset tehkö sellaista virhettä että Suomeen muutatte jos jonkinlaiset siteet olette nykyiseen kotimaahanne luoneet. Kaikki halunne muuttaa Suomeen perustuu johonkin hölmöön nostalgiaan, joka on tosielämässä harhaa.

      Tämä maa on menossa sellaista vauhtia kohti täydellistä haaksirikkoa, että jos teillä on paikka jossa olla pois täältä niin älkää olko hölmöjä.

      Jos itselläni olisi kouluikäisiä lapsia niin patistaisin heitä hankkimaan hyvän koulutuksen mutta sen jälkeen karistamaan tämän maan tomut jaloista sillä täälä ei ole tulevaisuutta. Itse olen jo sen verran vanha että minun pitää yrittää kitkutella joten kuten loppuikäni tässä maassa mutta nuoremmille koko maailma on avoin.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Jos ottaisit yhteyttä, näyttäisin viestin kaikille

      Yhdessä naurettaisiin sulle. Ymmärräthän tämän?
      Ikävä
      164
      1506
    2. Aivosyöpää sairastava Olga Temonen TV:ssä - Viimeinen Perjantai-keskusteluohjelma ulos

      Näyttelijä-yrittäjä Olga Temonen sairastaa neljännen asteen glioomaa eli aivosyöpää, jota ei ole mahdollista leikata. Hä
      Maailman menoa
      28
      1379
    3. Heikki Silvennoinen ( Kummeli)

      Kuollut 70-vuotiaana. Kiitos Heikille hauskoista hetkistä. Joskus olen hymyillyt kyynelten läpi. Sellaista se elämä on
      Kotimaiset julkkisjuorut
      70
      1318
    4. Mikä saa ihmisen tekemään tällaista?

      Onko se huomatuksi tulemisen tarve tosiaan niin iso tarve, että nuoruuttaan ja tietämättömyyttään pilataan loppuelämä?
      Sinkut
      220
      1189
    5. Mitä toivot

      ensi vuodelta? :)
      Ikävä
      128
      1105
    6. Kauanko valitatte yöpäivystyksestä?

      Miks tosta Oulaisten yöpäivystyksen lopettamisesta tuli nii kova myrsky? Kai kaikki sen ymmärtää että raha on nyt tiuk
      Pyhäjärvi
      320
      1041
    7. Hyvää huomenta 18. luukku

      Hyvää keskiviikkoa. Vielä pari päivää ja sitten on talvipäivänseisokki. 🎄🌌❄️😊❤️
      Ikävä
      227
      1037
    8. Haluaisin vain varmistua

      Sinusta tarpeeksi.
      Ikävä
      42
      959
    9. Nyt kun Pride on ohi 3.0

      Edelliset kaksi ketjua tuli täyteen. Pidetään siis edelleen tämä asia esillä. Raamattu opettaa johdonmukaisesti, että
      Luterilaisuus
      285
      956
    10. Minkä merkkisellä

      Autolla kaivattusi ajaa? Mies jota kaipaan ajaa Mersulla.
      Ikävä
      76
      954
    Aihe