kertoilen.
Olin Pärnyssä viikon, ja koin matkani onnistuneeksi.
Hoidot olivat hyviä ,tuli hierontaa, savihoitoa ,porekylpyjä , laserhoitoa.
Sain halvalla permanentin ,käsi ja jalkahoidon,
iltamenot olivat virkistäviä tanssin ja laulun parissa.
Löytyi ihanasti tanssivia miehiä ,pientä "flirttiäkin" syntyi.
Viikko oli todella nautinto,hyvine ruokineen.
Sitten tulikin vähän ikävämpää havaintoa.Villikissoja ja koiria oli siellä runsaasti,ja torilla käydessämme näimme mitä ihanampia pieniä kissan pentuja.Paikallinen toriväki antoi kissoille kaloja ja ne näyttivät hyvin syötetyiltä,mutta kaupungilla juoksenteli surkeita kisuja ja tuli kovin surku niitä kohtaan,miten selviävät talvesta.
Vielä ikävämpää näimme kissoja syöttäessämme,vanha nainen oli roskapöntön sisältöä tonkimassa,etsien sieltä, mitä sitä emme tienneet.
Ulkoiset näkymät olivat sen kaltaiset ,että ruokaa ehkä haettiin.
Annoimme naiselle kolikoita taskumme pohjalta ,ja hänen kiitoksensa oli sieluun asti sattuva.
Hän itki ja suuteli kättämme ja koin häpeän tunteen siitä, miten maailma voikaan olla tälläinen, minä ja ystäväni tunsimme itsemme kovin vaivautuneeksi,tämän vanhan naisen ilosta ja nöyryydestä.
Siitä syntyi taas kerran kysymys miksi näin on ,onko jotakin tehtävissä, voiko mitenkään saada korjatuksi maailman hätää ,ja eriarvoisuutta.
Tämä oli vain tälläinen pieni havainto ,ja näitä "tapauksia" on paljon ympäri maailmaa, meillä Suomessakin.
Me hätäilimme kissojen hyvinvoinnista ja tätä hätää on ihmisilläkin,tosin kaikki elämä on arvokasta, ja suojeltavaa.
Onko vastaavanlaisia kokemuksia toisilla.
Lopuksi suosittelen lämpimästi kylpylälomia Pärnyyn,viihtyisän,rentouttavan loman viettänyt ,pioni.
Olin Pärnyssä viikon, ja koin matkani onnistuneeksi.
Hoidot olivat hyviä ,tuli hierontaa, savihoitoa ,porekylpyjä , laserhoitoa.
Sain halvalla permanentin ,käsi ja jalkahoidon,
iltamenot olivat virkistäviä tanssin ja laulun parissa.
Löytyi ihanasti tanssivia miehiä ,pientä "flirttiäkin" syntyi.
Viikko oli todella nautinto,hyvine ruokineen.
Sitten tulikin vähän ikävämpää havaintoa.Villikissoja ja koiria oli siellä runsaasti,ja torilla käydessämme näimme mitä ihanampia pieniä kissan pentuja.Paikallinen toriväki antoi kissoille kaloja ja ne näyttivät hyvin syötetyiltä,mutta kaupungilla juoksenteli surkeita kisuja ja tuli kovin surku niitä kohtaan,miten selviävät talvesta.
Vielä ikävämpää näimme kissoja syöttäessämme,vanha nainen oli roskapöntön sisältöä tonkimassa,etsien sieltä, mitä sitä emme tienneet.
Ulkoiset näkymät olivat sen kaltaiset ,että ruokaa ehkä haettiin.
Annoimme naiselle kolikoita taskumme pohjalta ,ja hänen kiitoksensa oli sieluun asti sattuva.
Hän itki ja suuteli kättämme ja koin häpeän tunteen siitä, miten maailma voikaan olla tälläinen, minä ja ystäväni tunsimme itsemme kovin vaivautuneeksi,tämän vanhan naisen ilosta ja nöyryydestä.
Siitä syntyi taas kerran kysymys miksi näin on ,onko jotakin tehtävissä, voiko mitenkään saada korjatuksi maailman hätää ,ja eriarvoisuutta.
Tämä oli vain tälläinen pieni havainto ,ja näitä "tapauksia" on paljon ympäri maailmaa, meillä Suomessakin.
Me hätäilimme kissojen hyvinvoinnista ja tätä hätää on ihmisilläkin,tosin kaikki elämä on arvokasta, ja suojeltavaa.
Onko vastaavanlaisia kokemuksia toisilla.
Lopuksi suosittelen lämpimästi kylpylälomia Pärnyyn,viihtyisän,rentouttavan loman viettänyt ,pioni.
Vastaukset 10
Vanhimmat
Tervetuloa taas tänne, nyt olet sitten virkistynyt ja uutta intoa täynnä.
Onhhan ne ihania kylpylälomat, mutta
minulla kun menee niin aika tuolla sairaalassa.
Jouduin taas ihan yllättäen sinne ja melkein
viikko siellä hurahti.
Eilen tulin kotiin tyttären luota kun menin
sinne vähäksi aikaa ettei tarvinnut olla yksin
heti.
Se on kiva kun pääsit rentoutumaan, joitakin tämä
syksy masentaa.
Minä vain tykkään syksystä niinkuin kaikista
vuodenajoista, kaikilla on oma viehätyksensä.
Tule vain tänne palstalle, niin minäkin eilen jo
tein, kirjoittelin tänne aivan mitä mieleeni
luolahti.
Jatkan tuosta kissoista ja nälkää näkevistä
ihmisistä.
Niitä on täällä kotiemme ympärilläkin,
kun vain annamme katseen kiertää.
Kaikenlaista väliinputoajaa, sosiaalliset edut ei kai kuulu täälläkään kaikille.
Tämän kotimaamme pitäisi olla hyvinvointi valtio,
ja ehkä se sitä onkin, mutta sitä ai kaikki
osaa käyttää.
On täällä meilläkin kodittomia, mutta joskus
laittaa miettimään, missä se vika oikein piilee.
Onko se ihmisissä itessään, vai voiko siitä
syyttää yhteiskuntaa.
Ei täälläkään kaikilla ole varaa edes leipään,
saati sitten johonkin muuhun.
Ei kai niitä ruokakasseja jaettaisi jos
kaikilla olisi rahaa itse ostaa ruokansa.
Mene ja tiedä sitten, ja kulkukissoja on
kaupungeissa vaikka millä mitalla.
Ne kun saavat pentuja jossain siltojen alla,
niin kyllä villikissat lisääntyvät.
Sitten on heitteille jätettyjä vaikka
millä mitalla, taas on näitä kesäkissoja,
jotka jätetään mökeille, eikä niistä huolehdita,
Että tälläistä tällä kertaa.
Samansuuntaisia mielipiteitä on minullakin Eestin kylpylöistä. Mikä siellä on kivaa iltaisin ne iltamenot joissa on ohjelmaa. Musiikki hillittyä, voi keskustella jopa kuuleekin toisen puheen. Minua häiritsevät iltamenopaikat joissa ämyrit ulvovat ulos mahdottoman kova äänistä musaa, ettei keskustelusta tule mitään.
Hoidot ovat virkistäviä ja hoitajat erittäin ystävällisiä. Laser hoitoa minäkin otin ja totesin sen auttavan.
Mukava kuulla että viihdyit siellä. Niinhän siinä aina käy että mieli tekee uudelleen. Postmääs ravintola Pärnyssa tarjoaa tosi hyvää ruokaa, kävitkö maistelemassa?
Kesäkuussa kylpylämatkani suuntautui Saarenmaalle
Meri-kylpylään Kuressaareen. Luonto siellä on kaunista, miltei maaseutumaista tunnelmaa. Palaan sinne uudelleen.
"Annoimme naiselle kolikoita taskumme pohjalta ,ja hänen kiitoksensa oli sieluun asti sattuva. "
...
"Siitä syntyi taas kerran kysymys miksi näin on ,onko jotakin tehtävissä, voiko mitenkään saada korjatuksi maailman hätää ,ja eriarvoisuutta. "
Onko olemassa jokin etiikka (yleispätevä moraali), jonka mukaan ihmisellä ei pitäisi olla hätää tai ihmisen keskuudesa ei eriarvoisuutta.
Meidän moraalimme ja arvomme sanovat eriarvoisuuden ja ihmisen hädän olevan asioita jotka pitäisi korjata. Mutta mitkä ovat mahdollisuutemme.
Maapallo on nyt jo ylikansoitettu, koska ruokaa ei riitä enään kaikille: Maapallon kyky tuottaa ruokaa on rahjallinen ja ylitetty jo - osan on elettävä nälässä. Tai väkilukua on pienennettävä.
Ihmisyhteisö ei myöskään toimi jos alamme noudattaa yltiötasa-arvoa: Ihmisen perusolemus on laiska ja jos ei ole tavoiteltavaa (etua toisiin nähden), ei myöskään tavoitella. Siitä seuraa romahdus koko yhteisölle joka alueella, eikä kenelläkään ole enää hyvä olla.
Sanat voivat kuulostaa tunteettomilta ja julmilta, mutta noiden kysymysten äärellä voi olla vain nöyrä. Ei tunteet voi ratkaista niitä. Eikä se että on ymmärtävinään niistä jotain.
Albert
olla olevinasi, ettet ymmärtänyt mitä tarkoitin.
Kysyt mahdllisuuksista,onhan niitä,halua puuttuu.
Tämä tapaus oli nyt vain sellainen tilanne, joka taas kerran pysäytti,laittoi ajettelemaan,miten minulla asiat voivat olla näin hyvin(mitkä nyt ei niin hyvin olekkaan,mutta vertailun kohteeseen nähden),olenko työtäni tehnyt enemmän ,hänkö on ollut laiskempi.
Olenko syntynyt hyvien haltioiden maahan,hän huonompaan,näitä vastakkain asetteluja voisi tehdä paljonkin.
Tätä hyvinvointia mielestäni voitaisiin jakaa,ja puhuit ,että jos ei ole vertailu kohdetta, ei viitsi yrittää,siis kadeko on kimmoke.
Minulle vain kävi pahalta,tämä nainen oli ehkä synnyttänyt lapset,tehnyt raskaan päivätyön,kuten tahollani minäkin,miksi hänen on etsittävä ruokansa roskalaatikosta.
Sanot romahtamisen olevan edessä ja kenelläkään ei ole hyvä olla,mutta onko hyvä olla ,kun sattuu näkemään moisen puutteen.
Syntyvyyttä olisi toki rajoitettava,sen vuoksi,että ruoka ei riitä mutta riistokin pitäisi saada loppumaan.
Toivottavasti tunteet eivät milloinkaan kuole, on edes sitä kautta toivoa paremmasta, vai onko, kyselee pioni.
"Toivottavasti tunteet eivät milloinkaan kuole, on edes sitä kautta toivoa paremmasta, vai onko, kyselee pioni. "
Jäin miettimään kuinka pitkälle tunteet riittävät:
Tunteet ovat kuin kompassi, ne näyttävät korkeintaan suuntaa, mutta eivät vie. Ihmisen kyky ajatella on se mikä saa meidät taittamaan matkaa kun on ratkaistava ongelma.
Tunteet ovat kuitenkin epäluotettava kompassi - suunta voi olla mitä sattuu, ja välillä on kyettävä navigoimaan ilman niiden apua ja vastoin niitä.
ja niiden olemassa oloa vain puolustan.
Sanoit ,tunteet ovat kuin kompassi,näyttävät suuntaa, mutta eikö purjehtijakin usko kompassiin.
Suunnan pysymisessä oikeana ,siinä tulee järki ja teot mukaan.
Sanoit myös ,että tunne on epäluotettava suunnan ohjauksessa, minä väitän muuta,tunteva ihminen on ,tai voi olla myös järkevä ja kyvykäs tekemään
hyviä päätöksiä ,tunteen alkuun saatamina.
Hyvät työt ovat useinkin tunteista alkunsa saaneet,ajatellaanpa vaikka äiti Theressaa,sääli ja myötäeläminen olivat hänen lähtökohtansa,elikä
tunteet.
Käytännössä jos järki ja tunteet saataisiin kohtaamaan,uskon sinisilmäisesti ,jotain hyvää seuraisi,uskothan sinäkin Albert,,näin toivoo pioni.
Tänäänpä löytyy mielenkiintoisia keskusteluja!
Pioni puhui noiden tunteiden tarpeellisuudesta. Niin minäkin ajattelen, että tunteet ovat hyvin tarpeellisia, jotta voisimme huolehtia toisistamme. Mutta suurimmalle osalle meistä on mahdollista pitää huolta vain omasta lähipiiristä - ja eikö se olisikin aivan riittävää, jos kaikki siihen pystyisivät.
Joskus olen ajatellut, että länsimainen kulttuurimme on rappeutumassa, kun emme enää halua, katso edes velvollisuudeksemme huolehtia läheisistämme, vaan olemme etääntyneet joskus omaisistammekin. Etsimme vain "minulle itselle" maksimaalista hyvää, ja yhteiseloa ja yhteiskuntaakin yllä pitävä aito huolehtisen verkko häviää.
Albert, sanoit hienosti, että tunteet ovat kuin kompassi, joka näyttää suuntaa. Jos haemme itsellemme vain maksimaalista tunnehyvää, niin jopa kompassi surraa. Entäpä jos pysytyisimme ottamaan kompassiksi sen mielihyvän tunteen, minkä koemme, kun teemme toiselle ihmiselle hyvää niin että hän kokee hyväksymistä ja turvallisuutta.
ilmiöön minäkin törmäsin Heinäkuussa Pärnussa.
Huonosti puetut, vanhat tädit möivät kadulla kaikenlaisia itsetekemiään käsitöitä, mutta suoranaista kerjäläistä en kylläkään tavannut.
Siellä on vielä tässä vaiheessa niin pienet eläkkeet, että raha ei riitä juuri mihinkään.
Onhan Suomesta viety vaatteita ja ruokatarvikkeita vanhainkoteihin ja lastenkoteihin, mutta se apu taitaa olla kuin rikka rokassa.
Eiköhän siellä olot parane, kun maan talous pikkuhiljaa vaurastuu. Kyllähän heillä on tavoite päästä hyvinvointivaltioksi.
Tällainen yksi pieni ihminen ei kovin paljon voi tehdä heidän hyväkseen.
Käymmehän siellä hoidattamassa itseämme ja ostoksilla. Onhan sekin jo jonkinlaista apua, kun viemme valuuttaa kohentamaan heidän talouttaan.
Jotenkin tuntuu, ikäänkuin olisin hieman tunteeton. Realistinen ainakin olen.
tunteeton ole.
Kyllä nämä kylpylät ja sen mukana tulevat turistit, ovat hyvä tulon lähde Pärnylle.
Yhteentoista vuoteen on kunnostus ja parannustyöt edistyneet valtavasti, näin kertoivat yhdistyksemme ensimäisillä matkoilla olleet jäsenet.
Kova on halu saada paikat kuntoon ja siisteys puistoissa ja pihoissa on todella hyvin hoidettu.
Nurmikot hyvin leikatut,istutukset laitettu talojen pihoissa ja siellä ei juurikaan pureta vaan kunnostetaan.
Kauniit torni ja pitsikoristeiset talot saavat maalin pintaansa ja ilme siistiytyy.
Vielä on paljon tehtävää ja varmaan monen väliinputoojan elämä on kovaa ja eläkkeet on todella pienet.
Sydämmellisiä ovat paikalliset ihmiset ja vieraanvaraisia,sen sain kokea,taas kerran.
Virolaiset ovat isänmaallista kansaa ja heillä on perinteistä ja rikasta kulttuuria.
Sain nähdä Virolaiset Pulmat,eli häät, se on tapahtuma, mikä poikkeaa suomalaisista häistä paljonkin.
Autot ajoivat ja torvet huusivat.
Pärny on pieni kaupunki,se on Viron kesä pääkaupunki,ja elämä siellä on niinkuin pienissä kaupungeissa on ,vielä rauhallista.
Pidin matkastani kovin ja pitkä matkakaan ei tuntunut pahalta.
Ensi syksynä taas Lappiin ,ja sitten kylpylään, näin on suunniteltu,mukana aion olla,pioni.