kun velivainaan vaimo soitti eilen minulle ja juteltiin niitä näitä, ei siinä mitään, tulihan kerrottua asiaa ja ehkä asian vierestäkin. mutta hämmästykseni oli suuri kun hän soitti taas tuossa 3 tuntia sitten ja sanoi että hänellä on tarvetta soittaa minulle kun ei olla pitkään aikaan soiteltu, että mitä minulle kuuluu, menin sanattomaksi, enkä sillä silmän räpäyksellä hoksannut mitenkä minun pitää suhtautua tällaiseen tapauksen, että olisiko pitänyt sanoa että vastahan me eilen soiteltiin ja juteltiin, vai olisko hän loukkaantunut kun itse ei varmaan tiedosta vielä että hänen muistinsa alkaa pettää. hän olisi varmaan sitä mieltä että minä puhun palturia ja vaikka ottaisi pahakseen kun olisin sanonut totuuden.Siksi vaikenin, tänäänkin,,,,, ja ajatelin että kai omat läheiset huomaa ja kertoo hänelle.
Mitä mieltä te olette olisiko pitänyt kertoa, vai kuinka olisi pitänyt suhtautua tilanteeseen?
Voiko siitä loukkaantua pahastikkin jos menen ja sanon sen hänelle. Vai onko viisasta vaieta koko asiasta.
Onko esimerkkiä jollakin kun kysymyksessä on,,,,, ei lähiomainen
Mitä mieltä te olette olisiko pitänyt kertoa, vai kuinka olisi pitänyt suhtautua tilanteeseen?
Voiko siitä loukkaantua pahastikkin jos menen ja sanon sen hänelle. Vai onko viisasta vaieta koko asiasta.
Onko esimerkkiä jollakin kun kysymyksessä on,,,,, ei lähiomainen
Vastaukset 26
Vanhimmat
Oikein teit kun et sanonut mitään. Syytön on ihminen kun muisti pettää, kuitenkin se voi järkyttää sitä joka joutuu sen toteamaan.
Paras on suoda sallivuutta ikäihmisille, ketä se dementia sitten kohtaakin. Toki olen joutunut kerran huomaamaan samalaisen tapauksen, jolloin kyseinen henkilö tervehti joka huoneessa nähdessään uudelleen ohmisvilinässä. Ja ilmaisi ilonsa, että sinäkin olet täällä. No, eihän se minun maailmaani mullistanut, mutta pitkän ja raskaan ajan tuo sairaus aiheutti omaisille.
Nyt on jo päässeet lepoon molemmat puolisot, ja lapsetkin sitä myötä hoivavelvollisuudestaan.
Mukavia ihmisiä he olivat voimainsa päivinä, rauha muistolleen.
Koettu on - no sinä sait kokea oikein käytännössä, mitä on kohdata muistinsa menettäneen, onhan se outoa kun tervehtii moneen kertaan, niin tulee mieleen että olisiko sellaisessa tapauksessa oltava kotona eikä mennä näytille, kun ei kumminkaan muista asioita oikein,
Kyllä jäit varmaan mietteliääksi.....
Olit hienotunteinen kun et sanonut hänelle, että vastahan eilen puhuimme puhelimessa.
Minä olisin automaattisesti sanonut, että "häh", vastahan eilen soitit.
Juu,,, anlis3 katsoin viisammaksi olla aivan hiljaa ja päätin seurata tilannetta, jos tarvetta vaatii niin otan asian esille myöhemmin kun on joku toinenkin henkilö huomannut saman.
Mielestäni toimit hienosti monica. Muistisairasta on vaikea käsitellä, kun hän saattaa närkästyä ihan turhasta juuri muistamattomuudestaan johtuen.
Muistiharjoituksia pitäisi opetella tekemään, kun katkoja ja hidastuksia alkaa tulla.
nikitön - se on varmaan niin että sellainen sairaus joka vie muistin niin se aiheuttaa luonteen muutosta eiköhän niistä tule hyvinkin kiukkusia, eli luonne muutuu uskomattomasti, kunhan sairaus on kyllin pitkällä.
Varjelkoon siltäkin sairaudelta.
On totta että muistia pitäisi harjoittaa, säilytääkseen sen.
Noin se alkaa, hyvin on muistissa vanhimman sisareni muistikatkokset, saattoi kesken kaiken kysästä jotain aivan asiaan kuulumatonta.
Alussa oli vaikeaa kun ei tosiaankaan osannut suhtautua, jäin sanattomaksi seuraamaan mitä tuleman piti.
Hänen lapsensa tekivät parhaansa ja neuvottelivat hoitopaikasta, ei muistisairas ole mikään omakotitalon asukas yksinään.
Hän pääsi oikein hyvään hoitokotiin, sekin oli yksityinen mutta kaupunki maksoi osan kun kaupungin laitospaikat olivat täynnä, tilanteen huonontuessa hän sai kuitenkin kaupungin laitoksesta oman huoneen.
Tämä sairaus on koskettanut sinuakin Kukkahame, kun sisaresi on sairastunut, mutta ei mahda mitään kun sairaus lyö kättä ja asettuu taloksi kroppaan.
Tämä veljeni vaimo asuu myöskin omakotitalossaan ja ei lähde sieltä varmaan kuin kulumalla pois, ja kyllä se eittämättä tulee ajankohtaiseksi, että on pakko lähteä, kunhan hän asian ymmärtää itsekkin.
Minulta olisi varmaan lipsahtanut, että vasta eilen me puhuttiin. Vaikea tilanne se on, minulla on ystävätär jolla mitä ilmeisemmin on muistisairaus. Hänen juttunsa kiertää kehää, eikä hän ymmärrä normaali asioista enää mitään. Mies kuoli muutama kuukausi sitten ja hän on ihan hukassa jopa laskujen maksun kanssa. Ei edes ymmärtänyt Kelassa käydessä oliko hänen eläkeasiansa käsitelty jne.
Viime viikolla hän ajoi kolarin, soitti minulle ja kysyi, että mitä hänen nyt pitää tehdä kun hän sekosi täysin kolarin jälkeen ja miten hän näkee onko hän maksanut vakuutusmaksunsa. Itse hän oli kolarin aiheuttaja, ajoi sivutieltä suoraan auton eteen.
Vaikea on auttaa kun asun parin sadan kilometrin päässä. Olen puhunut hänen pojalleen, niin on muutkin hänen ystävät. Poika ei tilanteen vakavuutta näe, tokasi minulle, että ainahan äiti on ollut höperö.
Lääkäriin hänet pitäisi saada, mutta ulkopuoliselle sekin on vaikeaa.
xyzb Ei ole helppoa hänelläkään kun ei varmaan ole tottunut hoitamaan asioita ja puoliso kuoli, niin hänen elämä meni täysin pois raiteiltaan, täysin sekasin.
Mutta onkohan se samaa kuin muistin menetys vai onko vaan hätääntynyt kun puoliso on mennyt pois ja kaikki asiat kasaantuu päälle, ja vielä oli kolarissakin joka oli järkytys hänelle.
Poika ottikin huolettomasti asian, se on valitettavaa.
Minulle kävi niin, että naapuissa toinen vanhuksista menetti itsensä hallinnan muutamassa päivässä. Hänen koko olemuksensa muuttui ja puhe puuroutui, vaimo oli ymmällään ja hätääntynyt. Sanoin, että olisi ehkä saatava nyt lääkäri ja muuta apua, mutta vaimo ei osannut puuttua mihinkään ja potilas itse vastusti ankarasti.
Sekaannuin asiaan siten, että lähetin yhdelle perheen lapsista sähköpostia ja pyysin häntä heti tulemaan. Kirjoitin, että olen ehkä turhasta huolestunut, mutta nyt on mielestäni kuitenkin apua saatava. Hän tuli, hoiti isänsä sairaalaan, hankki apua äidille, hoiti kaupat ja pankit, jotta äiti sai olla miehen luona sairaalassa. Hän sanoi, että oli juuri käynyt pari viikkoa sitten ja kaikki oli silloin hyvin. Hän oli kiitollinen viestistäni.
Onneksi pitemmätkin matkat taittuvat lyhyellä ajalla nykyisin.
Tässäkin aloittajan tapauksessa ottaisin yhteyttä omaisiin ja kertoisin huoleni varoen. Voihan olla, että tilanne on hallinnassa, mutta jos ei, on aika murheellista sairastua kenenkään puuttumatta. Ei myötäeläminen voi ketään loukata.
Niinkö tykkäät että olisi pitänyt puuttua asiaan, olin jutellut hänen kanssaan jo pitkät ajat ja siinä jossain vaiheessa kysäsin että käykö Kari ( poika) usein katsomassa vai soitteletteko te toisillenne, hän vastasi että, soitellaan päivittäin, minä huokasin helpotuksesta ja päädyin edelleen olla hiljaa siitä asiasta.
Mutta huomaako Kari tämän ongelman hänessä, se minua askarruttaa. Muita omaisia ei hänellä ole mies kuoli 6 vuotta sitten ja toinen poika vuosi sitten.
Tunnen vähän vastuuta hänestä kun veljeni kuoli niin hän kysyi meidän suvulta että saako hän pitää meitä omaisinaan kun ei hänellä ole omia sukulaisia ja me tietysti sanottiin että olet yksi meistä, joten tuntuu vähän siltä että pitäisikö naisena minunkin tehdä jotain tämän asian eteen.,,,,On tämä vaikeaa.....
Hyvät neuvot olisi tarpeen.
Minun kohdallani oli helppoa se, että olemme niin naapureita, että saatoin vain mennä ohikulkiessani moikkaamaan. Kun huomasin, että perheen lapsilla ei olut tämänhetkistä tietoa, uskalsin ottaa yhteyttä.
Vaikeampaahan onkin, jos ei ikään kuin satumalta voi mennä käymään. Mutta kannattaahan soitella useammin ja jutellessa huomata tilanne.
Enhän tiedä ystäväsi tilannetta, mutta jos hänen muistinsa ei toimi, niin muistaako hän oikein sen, että poika päivittäin soittelee?
Ainahan sitä miettii onko tehnyt oikein vai ei.
Jos ajattelen omalta kohdalta, niin miltähän mahtaisi tuntua, jos joku huolestuisi asioistani turhaan? Mutta toisaalta olisi upeaa, jos tosipaikan tullen joku läheinen tulisi ja ottaisi ohjat.
Sinäpä sen sanoit että soitteleekohan he päivittäin toisilleen vai onko sekin harhaa, Henkilö on hyvin tempperamenttinen joten ei oikein passaa mennä asioita järjestelemäänkään, tiedä miten hän suhtautuu kun asiasta puhutaan. mutta tosi on että soittaa pitää yhä useammin, jospa se valkenee sitten paremmin mikä todellinen kunto on.
käsitellä toisten ihmisten noin henk.koht asioita suvunpiirissä, ei täällä yleisellä palstalla.
Soisaaliviranomaisillekkin voi huolensa ilmaista.
olisiko parempi - kyllä mielestäni hyvin pidättyväisesti kerroin asiasta että ei "kuu kuule eikä päivä paista"
Olisit sinäkin sanonut mielipiteesi aloituksesta, etkä moittinut kun kirjoitin aiheesta.
Herrajestas viimeksi puutun niin hänen asioihinsa niin että sosiaalivirastoon menisin vatvomaan hänen asioitaan.
Palsta on tarkoitettu monien asioiden käsittelemiseen. On hyvä tuulettaa ajatuksiaan ja ehkä kuulla jokin asia uudelta puolelta.
Muutamasta lauseesta ei pysty kohdistamaan tapausta kehenkään henkilöön.
Olisi aika tylyä yhden puhelinsoiton perusteella hälyttää sosiaaliviranomaiset.
Minä ottaisin yhteyttä poikaansa, läheltä ei aina näe oikein.
Mitä pahaa siinä olisi, jos osoittaa myötätuntoansa, kertomalla tapahtuman.
Se oli hyvä, ettet rouvalle itselleen sanonut.
Olisi voinut hämmentää kovin.
Mielestäni täällä voi ihan hyvin kertoa tuonkaltaisen hämmentävän asian kuin jonkun ihmisen outo, dementiaan viittaava käytös.
"Olisiko parempi"- nk. nimimerkille sanoisin, että vähiin keskustelun aiheet jäisivät jos monet asiat olisivat SUURIA SALAISUUKSIA
Miksei voisi kertoa, en minä ainakaan siinä mitään väärää näe.
Aloitushan on hyvä esimerkki, mitä ikä mukanaan kuljettaa.
Yleinen ja tavallinen asia.
Eihän täällä kukaan ole niin hölmö, että puhuu toisista ihmisistä heidän oikeilla nimillä.
Oma mummo aikoinaan 8-kymppisenä alkoi välillä puhumaan mitä sattui, kun hieman toppuutettiin, puhui aivan terävästi päivän asioista.
Samaa mieltä.
Voi kai pojalle ihan muina miehinäklin soittaa ja kysyä esimonko äiti voinut hyvin ja voiko häntä käydä tapaamassa.
Voisin vaikka sanoa, että oli mukavaa, kun hän on soittanut ihan pari kertaa parin päivän aikana, mutta olin huomaavinani, että hän oli unohtanut edellisen puhelun aiheet. Onko poika huomannut samaa?
Ketäpä tällainen huolenpito voisi loukata?
Ei minun mielestäni ketään.
Ennen aikaan kukaan ei olisi edes kysynyt, mitä pahaa siinä on.
Se oli yhteisöllisyyden aikana se.
Nyt on monien ainoat välittäjät viranomaiset, eivät kaikilla hekään.
Ei se loukkaa ketään, mutta minua loukkaisi jos joku tätimoonika palstoilla poikaa välinpitämättömäksi leimaa ja minua muistirairaaudesta epäilee, jos unohtuu joku pikku asia.
Niinpä niin, tämähän aloittajaa juuri askarruttaa. Osoitat, että on syytä olla varovainen.
Dementoitunut saattaa kiivastua suurestikin, kun huomaa, että häntä tarkkaillaan.
Kuka meistä ihmisistä huolta pitää, jos ei toinen ihminen?
Heitteillejättöä on olla huolehtimatta.
Sairaasta pitää pitää huolta.
Monet teistä ovat nyt sitä mieltä, että voisi kertoa suoraan että hänellä on muisti vaikeutta kun ei muistanut soittaneensa minulle, loukkaako se silloin häntä? mutta jos ajattelee omalta kannalta, kuinka itse suhtautuisi, tätä olen miettinyt ja en vielä ole ratkaissut sitä asiaa,
Toisenkautta olisi reilua sanoa suoraan kuinka asia on.
Minusta tämä muistamattomuus on hänellä vasta alussa, joten pitää olla vähän varuillaan mitä sanoo ja mitä ei.
Kiva kun otitte mielipiteillänne kantaa.