Kummilapsi Keniassa

helminen4

Onko kenelläkään kummilasta Keniassa? Jos on niin haluaisin kuulla
kokemuksia ja mitä kautta saitte sen

4

1237

    Vastaukset 4

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Bläkkäri

      Varsinaista kokemusta ei meillä vielä ole.

      Meillä on ollut kummilapsi Irene Keniassa World Visionin kautta noin kuukauden ajan. 10 v. poikamme valitsi tytön, koska heidän asema on poikia heikompi. Saimme tänään ilmoituksen, että Irene on saanut meistä, uusista kummeistaan tiedon. Veikkaisin, että kristityssä Keniassa Irene pitää sitä parhaana, kenties ainoana joululahjana.

      Omalta osaltamme toivon, juuri Sinä ottaisit oman kummilapsen. Kuukausittainen, muutaman kympin lahjoitus ei kuitenkaan ole ylitsepääsemätön. Vastineena sille saa itse hyvän mielen, tiedon että on tehnyt oikein, sekä konkreettisti kirjeitä kummilapselta. Meillä asiaan vaikutti vielä lapsiemme kasvatukselliset asiat, luopumalla itse vähän annat toiselle paljon.

      • eippa72

        Oletteko vielä Irenen kummeja? Itse olen alkanut myös kummiksi Kenialaiselle tytölle jonka nimi on Mariam hän on vasta 9 vuotias neitonen otin sen myös World Visionin kautta. Minusta tuo rahasumma ei ole suuri kun se apu menee koko kylä yhteisölle ja pojakin saavat siitä samat oikeudet mitä tytötkin
        Olen muutamia kirjeitä hänelle lähetellyt ja se on aina liikuttanut mua kun häneltä tulee vastauskirje jossa on kerrottu miten siellä voidaan
        missä päin te asutte


      • eippath

        Oletteko vielä lrenen Kummeja? itse olen ottanut myös kummilapsen myös tytön World Visionin kautta hänen nimensä on Mariam ja hän on 9 vuotta olen muutamia kirjeitä hänelle lähetellyt ja se on liikuttavaa katsella kun saa häneltä postia ei se kuukausi raha paljon ole kun ajattelee mitä sillä saadaan aikaiseen siellä. ja kun siellä sellaisia sairauksia mitä meillä täällä suomessa ei ole vaikka tyttöjen asema on heikompi siellä niin siitä kuukausirahasta hyötyy myös pojat ja koko yhteisö siellä alueella. Missä päin suomea te asutte? olisi mukava vaihtaa kuulumisia kummiudesta


    • Pettynytkummi

      Meillä oli kummilapsi Keniasta ainakin viiden vuoden ajan. Sitten viime kesänä yhtäkkiä vaihtoivat lapsen ja Keniasta tuli uuden lapsen isältä kirje. Luulin että se oli joku rahankerjäyskirje ja soitin Wold Wisioniin. He olivat todella lopettaneet ensimmäisen kummilapseemme suhteen ja tilalle antaneet uuden. Olin kyllä aika järkyttynyt koska luulin saavani auttaa lasta aikuisikään ja myös hänen kyläänsä. En ole missään nähnyt kirjoituksia muilta samanlaisesta kokemuksesta. Minulla oli siinä vaihtohommassa mahdollisuus perua kummiuteni kokonaan joten myös tein niin. Jäi kyllä vähän paha maku hommasta. Näin jälkikäteen olen ajatellut, että kun kyselin taannoin miten paljon lahjoituksestani menee perille ja paljonko välikäsille niin tuli mieleen että kyselinkö liikaa. Ne vierailuhommat kummilapsen luokse ovat myös outoja. Kauhean kalliita ja sinne ei saa mennä kuin valvotusti ison joukon mukana. Se myös ihmetyttää, että Keniahan on nykyään aika hyvinvoipa valtio niin miksei kehitystyötä tehdä moniin huonommassa jamassa oleviin paikkoihin? Onko avustustyöntekijöillä paremmat oltavat siellä? Moni kysymys jäi kaivertamaan tästä avustushommastani ja päätin, etten koskaan laita rahaa nuihin tuommosiin juttuihin. En edes saanut hyvästellä kunnolla kummilastani.

    Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Orpo pelästyi, kun asiat tulivat ilmi ? Hallitus ei enää tuekaan Garden hanketta

      Pääministerinä Orpo on vastuussa hallituksensa päätöksenteosta. Hallitus päätti avokätisestä tuesta hankkeelle, joka ei
      Kansallinen Kokoomus
      371
      1437
    2. Mitähän ajattelet

      Nykyään minusta tai meistä tai tapahtuneista?
      Ikävä
      65
      961
    3. Ei käy sääliksi sitä miestä

      Sitä saa mitä tilaa.
      Ikävä
      116
      915
    4. Mitä kaivattusi

      pelkää? 👻
      Ikävä
      88
      901
    5. Olet kuin minä

      Jännä huomata tämä kerta toisensa jälkeen eikö ❤️
      Ikävä
      69
      875
    6. Hankkikaa elämä

      Tiedetään että hän on mielenkiintoinen mutta rajansa kaikella.
      Ikävä
      94
      701
    7. Sinun silmiisi kun

      Katson niin ymmärrän sen. 👁️👁️👀
      Ikävä
      45
      681
    8. Voisitko mies auttaa..

      Ottaisit yhteyttä vielä kerran, jos haluat? 🤔 Jätäthän ilkeät kommentit pois.
      Ikävä
      50
      609
    9. En ehkä onnistu siinä

      Kovasti minä yritän näyttää kauniilta, vain sinua varten, mutta en taida onnistua siinä.
      Ikävä
      56
      604
    10. Miksi naiset tuoksuvat vaihdevuosien tietyssä vaiheessa todella etäännyttäviltä

      Mietin tätä, onko luojalla ollut jokin tarkoitus näin voimakkaan lemun aikaan tekemiselle. Monet ajattelevat miten joku
      Sinkut
      112
      575
    Aihe