Sukupuolen halventaminen avoimen refleksiympäristönä

Tämä on kielletty, koska on kysymys runosta.
"Kannettuaan sylissä ja annettuaan pienen lapsen äidillensä,
hän siirtyi takaisin omalle paikalleen
ikkunan eteen
katselemaan
hampaiden poisto fokusaatioon
kohti Asuntupaa.

Veli seisoi omalla paikallaan
kertomassa lämpömittarni sijainnista
katsellen kotiseutu- ja kulttuurimaisemaa
ikkunasta sen edessä. "
Juha Vakkuri, Aurinkopuun varjo, syksyltä, 1982
Helmi-maaliskuu 1983

Torakka kiipesi housunpunttinani.
Tapoin sen polven kohdalla.
Se ei kuollut heti,
vaati useita iskuja
Niin kuin meidän valheellemme.

Hän ei ymmärtänyt tietokone-ohjelmista mitään.,
ei edes sitä, että hänen kaikki voittonsa näkyivät tilastoissa:
Presidenttinä
Sain sen hotellinjohtajan paikan
Housuntaskuista ne eivät ehdi kaivaa rahaa
ennen kuin valot vaihtuvat .
Mutta kaikkein tärkeintä on olla kohtelias ja hyväntuulinen
Huonotuuliselle rammalle kukaan ei anna mitään.

Filosofinen ongelma:
Ihailen maamme presidenttiä,
olen ihaillut aina. ¨
Hän on oikeamielinen ja humaani hallitsija, sekä rehellinen.
Kaikki mitä hän tekee on oikein ja maan parhaaksi.
Olen hänestä ylpeä.
- "Onneks tähän saa näitä torakoita." ajatteli tyttö,
23-vuotias, punaisessa mokka-hameessa
- Niin, siinä käsin tehdyssä.

Kun hän kuitenkin tietää.
Olen pohtinut tätä kysymystä viimeiset vuodet
eikä vastausta ole näköpiirissä.
Jos niillä on sopiva lantti paidan rintataskussa
tai auton kojelaudan päällä,
mahdollisuudet ovat hyvät.

En halua puhua siitä sen enempää,
pappien mukaan sain sellaiset kasvot
ja sellaisen pään Jumalan armosta.
En tarvitse sellaisia pappeja.
- En ilkeä katsoa, kuinka se nainen huijaa asiakastani.
Se suureellinen, sen absurdi, se turhautuman rakentamisella
Tuhoava
Minusta tämä tällainen on sairasta.
- Hän on sääntöön turvautuva.
Kuinka nopeasti sana leviää:
"Koko kaupunki sen tietää."

Mitä varten sä sun Yovo:a käytät?
Kysyivät monet
Takana on noituutta
Minä pidän.
Sinä auttaa
- Voi että olen sokea.
Minä tulen Onitshasta.
He olivat etsineet niin kauan.
Se ei ehtinyt.
Pääisäisennoita karjui:
- Kenenkään lapsen ei tarvitse kokea tällaista.
Armeijan yhteistoimnnasta.
Ajattelulaatikostotta.
"Tupakointia siis tehtiin, jopa pakottaen, väestönsuojelun aikaansaamiseksi."

Yovo se arikkalainen
- Hän eli ja oli niin todellinen.
Niitä ei tarvita enää,
kaikki näkevät voittomme,
sitä ei voi estää mitään,
ei edes Jumalan väliintulo.
Tämä on projekti, eräiden heidän
omaistensa auttamiseksi,
kuten naiskuvan parantamiseksi.
- Koska minä en saa koskaan mitään.
Siinä minulla yovo,
nuori ja tärkeä, alaisia ainakin sata, tai yli,
mutta otin häneltä kirjan,
ja siinä oli käärme.
- Ja fokusaatio oli tuottamaton. "
Nim. Impotentti eristävä
2<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Mutta kuinka?
Puheenopettamisen harjoittelu
Runo oli väärä
Se oli alkuperäiseksi kirjoitettu
Sisällöstä kertomatta väkivaltana
Puheen harjoittelu
Ja seurattuna
Käyttäytymisestä painostaminen
Sen oli kirjoittanut se alkuperäinen
Jatkuvasti

Näihin se piirsi
Robin Hood, ja kymmenet hänen rosvonsa
Nottinghamin seriffi ja risti ympyrän keskellä
Kuin sulakkeena
Nuori nainen pakeni innoissaan nurkan taakse
Sen vain huomasi deja vu:sta
loogisuuspisteistöön erottuvasta peilistöstä
Palaamaan tasapainoisuuden tilasta
Kuin se halusi ja julisti
Asetettuna Rakasta, rakkaasti, rakastaeen
Omana kokemuksena maailmasta
Egoismille
He olivat niin läheisyydenkyvyttömiä
Polvistuen ja parahdellen
Teurastuksen ja teloituksen asetettuna
Alustettuna rauhallisuuteeen
Sisimmälliseen eettisyyteen
- Vain näköaistiharhasta: "He tuhosivat näin koko perheen."
Menin lapsenvahdiksi serkulleni.
Hän yritti raiskata minut
kun hänen vaimonsa, sairaanhoitaja, oli töissä.
Olin silloin 12-vuotias.
Lukitsin itseni huoneeseeni.
Kun tulin aamulla ulos huoneesta,
hänen vaimonsa sanoi, että he eivät voineet enää maksaa koulunkäyntiäni.
Lähdin seuraavaan paikkaan.....
Huvittuneena nauroin
Karjuin tuskassani keskellä kaupunkia.
- Ja siksi en opiskellut enää siellä.
Veljeni itkivät
Vain yhteisinä
Näkymättömistä henkien äänistä ja enkeleiden äänistä.
Äänille
Ajatuksille
Alastomana
Lääppimiseen alasti

Vain yhteisenä
Totta tosiaan
Läähätellen ja kivahdellen
Luuletko, että tarvisi?
Aina oli sama juttu:
Olin silti vielä 17-vuotiaana neitsyt,
ja olisin ollut myöhempääkäänkin,
mutta yksi mies pani lasiini unilääkettä
- Ettei se sopisi selbaatin takia kaikille
Kertoivat veljeni
Yhteisesti omistaen
Silmät ummessa ja puoli kiinni.
Perheen isä halusi maata kanssani
ja raiskasi minut kun nukuin.
Jos jaksat vielä kuunnella,
kondomeja minulla on itselläni.

Julmasti loukaten surusta
Naiskuvaa aina halventaen
Siten työtä teetättäen
Minun ei tarvitse
Ei itse ymmärrä....
Olin vain syntynyt tähän.
- Omanikin oli tappava.
Henkeäni yritettiin pelastaa
Sisareni rukoili puolestani
Asettaen jumalan kuvan eteensä
- Hän uskoi siihen, maskuliinisuudesti ja iloiten, rakastaen.
"Jonkun oli lähdettävä"
Hän sanoi
Äiti oli hänen neljäs, nuorin, vaimonsa.
Äidillä viisi lasta, liikaa.
Hei puoliksi tosissani...
- Ei, sekään ei paranna sairaudesta.
Painostaminen käyttäytymisenä
Ja väärän maailmankuvan ylläpitämisenä
Kansainvaellustakin laukaisten
- He syntyivät sellaisiksi.
Julkeavasti
Kun sairaanhoitajakin oli samanniminen.
Kansalais-aktivismiinkin osallistumaton
Vain sairaalloisesti seuraillen
Julkisestikin
- Ei tietoakaan sisimmällisestä tasapainosta, yleis-sivistyksestä.
Totesin.
Vain käytös-häiriöisestä avauksesta
Jatkuvasta häirinnästä
- Ahdistelevasta häiriö-tekijästä
Tekemättä hyvinvointia
Rakentamatta tulevaisuutta
Huolehtimatta turvallisesta miljööstä
- Myös muille ihmisille
Tasapainotta ja tauotta
Osoittamista ylikorostaen
Ohjaamalla kehosta tuhoten

Nim. Ihmiskunta Sinde

Äänestä
  • Koska olet vahingossa käyttänyt tällaista ulkoista avioliittoa, koko Kansaa vastaan sieltä Kälviältä...
    - Koska se on käytös-häiriösi ja sen turhat nk. "avaukset" osoittelemaan.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Arvaa kuka? Kenelle kirjoitti:

Tämä on kielletty, koska on kysymys runosta.
"Kannettuaan sylissä ja annettuaan pienen lapsen äidillensä,
hän siirtyi takaisin omalle paikalleen
ikkunan eteen
katselemaan
hampaiden poisto fokusaatioon
kohti Asuntupaa.

Veli seisoi omalla paikallaan
kertomassa lämpömittarni sijainnista
katsellen kotiseutu- ja kulttuurimaisemaa
ikkunasta sen edessä. "
Juha Vakkuri, Aurinkopuun varjo, syksyltä, 1982
Helmi-maaliskuu 1983

Torakka kiipesi housunpunttinani.
Tapoin sen polven kohdalla.
Se ei kuollut heti,
vaati useita iskuja
Niin kuin meidän valheellemme.

Hän ei ymmärtänyt tietokone-ohjelmista mitään.,
ei edes sitä, että hänen kaikki voittonsa näkyivät tilastoissa:
Presidenttinä
Sain sen hotellinjohtajan paikan
Housuntaskuista ne eivät ehdi kaivaa rahaa
ennen kuin valot vaihtuvat .
Mutta kaikkein tärkeintä on olla kohtelias ja hyväntuulinen
Huonotuuliselle rammalle kukaan ei anna mitään.

Filosofinen ongelma:
Ihailen maamme presidenttiä,
olen ihaillut aina. ¨
Hän on oikeamielinen ja humaani hallitsija, sekä rehellinen.
Kaikki mitä hän tekee on oikein ja maan parhaaksi.
Olen hänestä ylpeä.
- "Onneks tähän saa näitä torakoita." ajatteli tyttö,
23-vuotias, punaisessa mokka-hameessa
- Niin, siinä käsin tehdyssä.

Kun hän kuitenkin tietää.
Olen pohtinut tätä kysymystä viimeiset vuodet
eikä vastausta ole näköpiirissä.
Jos niillä on sopiva lantti paidan rintataskussa
tai auton kojelaudan päällä,
mahdollisuudet ovat hyvät.

En halua puhua siitä sen enempää,
pappien mukaan sain sellaiset kasvot
ja sellaisen pään Jumalan armosta.
En tarvitse sellaisia pappeja.
- En ilkeä katsoa, kuinka se nainen huijaa asiakastani.
Se suureellinen, sen absurdi, se turhautuman rakentamisella
Tuhoava
Minusta tämä tällainen on sairasta.
- Hän on sääntöön turvautuva.
Kuinka nopeasti sana leviää:
"Koko kaupunki sen tietää."

Mitä varten sä sun Yovo:a käytät?
Kysyivät monet
Takana on noituutta
Minä pidän.
Sinä auttaa
- Voi että olen sokea.
Minä tulen Onitshasta.
He olivat etsineet niin kauan.
Se ei ehtinyt.
Pääisäisennoita karjui:
- Kenenkään lapsen ei tarvitse kokea tällaista.
Armeijan yhteistoimnnasta.
Ajattelulaatikostotta.
"Tupakointia siis tehtiin, jopa pakottaen, väestönsuojelun aikaansaamiseksi."

Yovo se arikkalainen
- Hän eli ja oli niin todellinen.
Niitä ei tarvita enää,
kaikki näkevät voittomme,
sitä ei voi estää mitään,
ei edes Jumalan väliintulo.
Tämä on projekti, eräiden heidän
omaistensa auttamiseksi,
kuten naiskuvan parantamiseksi.
- Koska minä en saa koskaan mitään.
Siinä minulla yovo,
nuori ja tärkeä, alaisia ainakin sata, tai yli,
mutta otin häneltä kirjan,
ja siinä oli käärme.
- Ja fokusaatio oli tuottamaton. "
Nim. Impotentti eristävä

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu