Entiseen maailmaan, ruotsalaisten hyökkäysten jälkeisiin uskonsotiin ja noitahirttäjäisiin verrattuna elämme paremmassa Suomessa kuin silloin.
Suomi on aina ollut kovilla näiden kahden naapurinsa vuoronperään valloittaessa maamme.
Suomalaisia on demonisoitu samaan tapaan kuin siirtomaiden asukkaita.
Siksi suomalaiset kyselevät edelleen: Mitä muut meistä ajattelevat?
Eivätkä uskalla pitää puoliaan muita vastaan.
Se johtuu juuri suomalaisten historiasta, jota emme tunne.
Tarkoituksella ruotsalaiset ja venäläiset kaunistelevat omaa osuuttaan kurjaan historiaamme, siksi juuri emme tunne sitä.
Täälläkin käy ilmi tuo, että ollaan sitä mieltä, ettei sillä ole väliä. Mutta on sillä väliä: "Kansakunta, joka ei tunne menneisyyttään, on tuomittu toistamaan sen."
On sillä väliä, paljonkin.
Pois pakkoruotsi
kansalaisaloite: http://www.ruotsivapaaehtoiseksi.fi
Vanhemmat ovat pulassa lastensa kanssa kun yrittävät läksyissä auttaessaa pakottaa ruotsia, välit vain menee siinnä
huonoiksi . Kaverit kaikki puhuu pakkoruotsista tai rupuruotsista ja vanhempien täytyy sitten siinä tehdä kaikkensa eikä mikään auta. Pakko se varmaankin saa aikaan inhoa ja vihaa.
________
Suomalaiset kahden vallanhaluisen naapurivaltion puristuksessa
Lujilla on oltu!
1
164
Vastaukset
- häpeällistä
Tuo on totta. Suomen historia on aina kirjoitettu vieraan maan kannalta. Nytkin taas alkoi Fem:ssä tuo "Suomi on ruotsalainen" propaganda ohjelma. Tehty suureksi osaksi suomenruotsalaisen säätiö rahalla.
Minä vaan tässä ihmettelen, missä se Suomen sisu on että olemme näin kauan antaneet vallan ruotsalaiselle kansanpuolueelle päättämään vieläpä meidän kieliopinnoistamme.
Herran pelko, pelätään 4% puoluetta.
Vihdoinkin nuorempi polvi haluaa oikeudenmukaisempaa kielipolitiikkaa ja loppua enemmistön sorrolle.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 943582
Nainen olet minun
Olen ominut sinut itselleni, täysin itsekkäistä syistä. Haluan rakastella sinua nainen, toivottavasti sinäkin minua. Oli442937Sille ei voi enää mitään
Miten kaikki meni aiemmin. Oon aivan lukossa 🔒 Tuskin uskallat enää mitää tehdä. Ehkä pitää luovuttaa vaan.742416- 612348
Harmi jos ei enään nähdä
Ehkä se on parempi näin kuitenkin. Ehkä jotain uutta löytyy. Uskon ja toivon että olet onnellinen. Sinussa on kaikki512301Miten suhtauisitte jos kaivattunne sanoisi, ettei hänestä ole seurusteluun
mutta seksi, hellyys ja yhdessäolo kelpaa kyllä??1172277Kunpa minä tietäisin
Olisipa minulla tietoa, siitä oletko sinä nainen kiinnostunut minusta, miehestä joka tätäkirjoittaa, vai olenko minä aiv212163Vau miten upea nainen!
Näytit todella tyrmäävältä. 🤩😍 En meinannut saada katsettani irti sinusta.202147- 1172108
- 621994