Juniorijalkapallon yleisö

Kävin katsomassa ottelua tänään ja ihmettelen kovasti miten erään joukkueen kannattajat tai mitä ne nyt ovat ( aikuiset miehet ? ) huutavat kurkku suorana pelaajille ja tuomarille, käytöstavat ihan nollaluokkaa, onko niin että heidän peliuransa on epäonnistunut vai mikä heissä on saanut sellaisen ylivallan, tämä koskee myöskin osa valmentajista, ruma ja ylimielinen käytös ?

Tällaista esimerkkiä annetaan lapsille, onko se ihan tervettä, pitääkö aikuiset tosiaan pelit niin henkeen ja vereen tärkeinä vaikka me kaupunkina ei pärjätä kovinkaan hyvin, ehkä juuri sen takia kun pelin ilo ja kannustus on hävinnyt.
29549
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 29

Vanhimmat

hyvä huomio. Sairasta menoa, sairaita aikuisia riittää molempiin porukoihin.

Äänestä

Taisi olla tämä kiivas paikalliskamppailu, jota olin myös katsomassa. Kentällä juniorit kiroilivat ja saattoivat. . . Tuomarityttö kyllä otti niitä pois, mutta vieläkin olisi saanut olla tiukempi, keltaista korttia tai punaista niin eiköhän siinä olis porukka hiljentynyt. Jännittävä peli kyllä oli. . . Vauhtia ja vaarallisia tilanteita riitti. Laitappa palautetta joukkueiden johdolle, vievät varmaan viestin perille. . . Gbk:lta taisi tänään löytyä isoimmat möykkääjät. . .

Äänestä

Gbk:lta meni herne nenään ja sen vuoksi ilmat tuli pihalle huulien välistä kauhiana kiljumisena.mitä siitä edellä sitä teinit perässä.

Äänestä

Kyllä oli huudot niin sairaan raivoa täynnä, onko tämä tervettä touhua, kyllä moni järkevä aikuinen ihmetteli sitä kamalaa meininkiä katsomosta ja sen läheisyydestä, mitä sillä voitetaan muuta kun halveksintaa toisia kohtaan, hieno urheilulaji pilataan muutamalla mätämunalla, todella surkea esitys !

Äänestä

Niin en ollut katsomon puolella ja toiselle puolelle kenttää ei kuulunut varmaan ihan kaikki. Mutta otetaanpa huomioon, että syyttömiä muut olivat muutaman huutoihin. . . Joita on todella vaikea saada kuriin. . . :( :(

Äänestä

Näin on ja tiedetään kuitenkin ketkä nämä pahimmat ovat, ei niitä ole saatu kuriin koskaan eivätkä varmaan tulekaan järkiinsä, kyllä kannustaa saa mutta tollaisella sävyllä niin eihän se kuulu mihinkään urheilulajiin yms. tapahtumiin.

Jos eivät osaa käyttäytyä niin pysykoot kotona tai ehkä huutavat sielläkin samalla tavalla, kuitenkin tällainen apinanraivo antaa täysin väärän kuvan nuorille junioreille ja yleensä.

Sen raivon minkä kotona oppii vanhemmilta tai tässä tapauksessa oppii raivo-yleisöltä sen kantaa mukanaan negatiivisena matkalla eteenpäin !

Äänestä

Filmataan muutamat pelit ja laiteteaan YouTubeen niin jokainen saa käydä katsomassa ketkä siellä huutaa ja mitä, joitakin pelejä on jo osittain valmiina, mahtaa tulla kivoja yllätyksiä !

Äänestä

Olisi tosi kiva jos joku kuvaisi, sitähän voisi käyttää sitten muuhunkin tarkoitukseen kuin katsojien ja valmentajien ojentamiseen. Sitähän koutsi voisi käyttää peli läpi käymiseen seuraavissa treeneissä. Kuvataan ihmeessä jos intoa riittää. . Muutenkin peliä olisi kiva katsella uudestaan. Kiitos jo etukäteen. .

Äänestä

oliko gbk:n peli

Äänestä

Vihreät pitää yleensä sitä kovaa älämököä, valitettavasti :(

Äänestä

Varmaan Kokkolassakin molemmin puolin syyllistytään välillä tuohon älämölöön. Yhteistyötähän ei voida tehdä millään tasolla. Mutta potkitaan edustuksessa II-divaria kahdella joukkueella ja pelataan B-pojissa I-divaria ja aluesarjaa. Korkeammallekin olisi mahdollisuuksia, mutta tarvitaan varmaan sukupolven vaihdos joukkueiden päättävissä elimissä ennen kuin päästään eteenpäin. Onneksi naapurikaupunki pystyy tarjoamaan sekä miesten että junnujen osalta parempaa jalkapallo viihdettä!!

Äänestä

säilyisköhän kpv:n b tytöt Sm-sarjassa jos koutsi möykkäis niille vielä enemmän harkoissa ja peleissä....

Äänestä

Toisaalta GBK ja KPV pystyy vielä tekemään juniorityötä, huutamista en kannusta varsinkaan valmentajien suhteen koska se antaa niin amatöörimaisen kuvan joukkueesta, yhteistyötä on mahdotonta tehdä miesten sarjassa näillä säännöillä ja junioripuolella se on hieman epäonnistuneella tasolla vielä mutta aika näyttää, pojat pystyy pelaamaan yhdessä mutta aikuiset eivät aina ajattele junioripelaajaa vaan omaa egoaan !

Äänestä

Tosi Isä tekee väkisten pojastaan ruudgullitin, huutaa törkeyksiä tuomarille kun joku hänen hanssia hiukan tönäisee tai saatika kun pallo käy ylärimaan ja pomppaa alas suoraa niin hanssin isä alkaa mesoomaan että eikö se puusilmä näe että se oli maali.

Äänestä
  • Tyhmä laji mikä tyhmä laji!! Onko potkupallolla jotain tekemistä urheilun kanssa? Ei ainakaan Suomessa!

    Äänestä

Hyvä kun nuorilla on harrastus, se voi olla jalkapallo tai jokin muu, pääasia että on tekemistä eikä pahanteossa, vanhempien osa lapsen harrastuksessa on kannustaa, kuskata ja kustantaa, valmentajien työ on valmentaa jne... jokaiselle löytyy tärkeitä tehtäviä jos vain haluaa ja jaksaa.

Äänestä

Tuo kolmen koon-ohjelma kuulostaa jotenkin tutulta. Tavallisilla vanhemmillahan ei ole mitään annettavaa lastensa harrastuksiin, joukkueiden valmentajat ja seuran johto tietävät tasan tarkkaan kuinka lastasi kuuluu "kasvattaa" urheilun saralla. Ei siellä vanhempia tarvita, ainakaan kriittisiä sellaisia, joilla ehkä olisi annettavana ehkä hieman erilainen näkökulma asiaan :-( ?!

Äänestä
  • Olisi todella mielenkiintoista saada kannanotto parilta jalkapalloseuran junioripäälliköltä kommentit aiheeseen?! Mitkä ovat kokkolalaisten seurojen tavoitteet junioreiden suhteen ikäluokittain ja miten tavoitteisiin pyritään? Ja onko seuroilla tarjota eritasoisille halukkaille junioreille siirtyminen esimerkiksi A-junioreiden kautta pelamaan miesten sarjoihin?

    Äänestä

Kyllä tavallisiakin vanhempia tarvitaan, eri asia jos vanhemmat ovat kiinnostuneet omista lapsista tai heidän harrastuksista, moni antaa koulun ja urheiluseuran tehtäväksi kasvattaa omia lapsiaan kun eivät itse siihen kykene !

Äänestä
  • Vanhempien tehtävä on aina kolmen-neljän KKKn noudattaminen. Tärkeimmät kolme ovat niistä KANNUSTUS, KASVATUS,KUSKAA. Kyllä minä en ymmärrä että pelaajilla pitää olla rääväsuut vanhempina. Ajatelkaa jo lastanne joka joutuu kärsimään teistä vanhemmista jotka räkyttävät kuin vanhat koirat. Tuomarit ovat myös yleensä nuoria ja ovat oppimassa. Ei kait joku nuori tuomari tyttö voi olla parempi kuin aloittava 15v poikapelaaja, joka tekee virheitä sen kun kerkiää. On se hauskaa kun peli on hyvä kun edes alkanut alkaa katsomossa kuhina että taas tuo sama tuomari joka viimeksikin. Tuomarit ja varsinkaan Kokkolassa eivät koskaan ole viimeistä kertaa peleissänne, jo tukalan tuomaripulan takia. Haluaisn nähdä se päivä kun vanhemmat itse saa astua pillin varteen kun tuomareita ei enään ole.

    Ottakaa oppia Ruotsin puolelta. Tulkaamme otteluun kuin kokonainen jalkapalloperhe. Perhe.on Pelaajat, valmentajat, joukkueenjohto, tuomarit, ja se rakas yleisö joka kannustaa, eikä räkytä. Positivvisuudella saamme aina aikaan jotakin hyvää. Ainakin hyvän mielen

    Äänestä

  • katsoja-- 51 vuotta kirjoitti:

    Vanhempien tehtävä on aina kolmen-neljän KKKn noudattaminen. Tärkeimmät kolme ovat niistä KANNUSTUS, KASVATUS,KUSKAA. Kyllä minä en ymmärrä että pelaajilla pitää olla rääväsuut vanhempina. Ajatelkaa jo lastanne joka joutuu kärsimään teistä vanhemmista jotka räkyttävät kuin vanhat koirat. Tuomarit ovat myös yleensä nuoria ja ovat oppimassa. Ei kait joku nuori tuomari tyttö voi olla parempi kuin aloittava 15v poikapelaaja, joka tekee virheitä sen kun kerkiää. On se hauskaa kun peli on hyvä kun edes alkanut alkaa katsomossa kuhina että taas tuo sama tuomari joka viimeksikin. Tuomarit ja varsinkaan Kokkolassa eivät koskaan ole viimeistä kertaa peleissänne, jo tukalan tuomaripulan takia. Haluaisn nähdä se päivä kun vanhemmat itse saa astua pillin varteen kun tuomareita ei enään ole.

    Ottakaa oppia Ruotsin puolelta. Tulkaamme otteluun kuin kokonainen jalkapalloperhe. Perhe.on Pelaajat, valmentajat, joukkueenjohto, tuomarit, ja se rakas yleisö joka kannustaa, eikä räkytä. Positivvisuudella saamme aina aikaan jotakin hyvää. Ainakin hyvän mielen

    Aloittava 15-vuotias poikapelaaja jalkapallossa varmasti tekee virheitä siinä kuin vastaava tyttötuomari. Nyt pitää vain ymmärtää, että suurin osa noista 15-vuotiaista "aloittelevista" poikapelaajista ovat pelanneet jo lähes kymmenvuotta jalkapalloa. Vanhempien tehtävä on ilman muuta kannustaa, kuskata ja kustantaa lastensa harrastusta. Mutta ihan aina sitä ei voi valitettavasti tehdä ilman kritiikkiä "aloittelevia" tuomareita, valmentajia tai seurojen junioripäälliköitä kohtaan. Eikö tarkoitus ole kehittää lajia junioreidenkin osalta Kokkolassa, eikä tyytyä pelkästään potkimaan jatkossa miehissä jotain piirisarjaa?! Pitää tietysti muistaa, että noista Kokkolan isien pojista harvasta on kuitenkin pelamaan edes Suomessa huipputasolla. Mutta jalkapallon tasonnostoa Kokkolassa odotellessa!?

    Äänestä

  • Katsoja-- 53 vuotta kirjoitti:

    Aloittava 15-vuotias poikapelaaja jalkapallossa varmasti tekee virheitä siinä kuin vastaava tyttötuomari. Nyt pitää vain ymmärtää, että suurin osa noista 15-vuotiaista "aloittelevista" poikapelaajista ovat pelanneet jo lähes kymmenvuotta jalkapalloa. Vanhempien tehtävä on ilman muuta kannustaa, kuskata ja kustantaa lastensa harrastusta. Mutta ihan aina sitä ei voi valitettavasti tehdä ilman kritiikkiä "aloittelevia" tuomareita, valmentajia tai seurojen junioripäälliköitä kohtaan. Eikö tarkoitus ole kehittää lajia junioreidenkin osalta Kokkolassa, eikä tyytyä pelkästään potkimaan jatkossa miehissä jotain piirisarjaa?! Pitää tietysti muistaa, että noista Kokkolan isien pojista harvasta on kuitenkin pelamaan edes Suomessa huipputasolla. Mutta jalkapallon tasonnostoa Kokkolassa odotellessa!?

    Ei kait palautteesta olekaan kysymys. Tuomarit kuin pelaajat pitää saada se palaute ihan jostakin muualta kuin räkytyksestä. Nythän kyseessä on räkyttäminen pelin aikana. Annetaan pelaajien pelata ja tuomareiden tuomita. Puhummehan lasten harrastuksesta. Vakavuus alkaa 17-19v aikana.

    Äänestä

  • katsoja-51 vuotta kirjoitti:

    Ei kait palautteesta olekaan kysymys. Tuomarit kuin pelaajat pitää saada se palaute ihan jostakin muualta kuin räkytyksestä. Nythän kyseessä on räkyttäminen pelin aikana. Annetaan pelaajien pelata ja tuomareiden tuomita. Puhummehan lasten harrastuksesta. Vakavuus alkaa 17-19v aikana.

    Kukahan noille junioripelien tuomareille antaa palautetta? Jos kysymyksessä on B-junioreiden ottelu, niin epäilen, ettei paikalla ole erotuomaritarkkailijoita?! Ja valitettavasti noin kymmenen vuotta pelanneet "junioritkin" tietävät milloin peli on tuomarin hallinnassa ja milloin ei?! Ja joskus tuomiot vain saattavat aiheuttaa sinänsä "aiheettomaan" kommentointiin niin kentällä kuin kentän ulkopuolelta. Tokihan me kaikki ymmärrämme, että tuomarin päätöksiin eivät voi vaikuttaa pelaajat eivätkä katsojat. Ja nuo B-juniori ikäiset taitavat olla jo ainakin tulossa tuohon ikään, jossa pelit pitäisi alkaa ottamaan vakavasti. Valitettavasti kokkalaisseurat eivät vain taida tarjota vakavasti jalkapallon ottaville junioreille jatko mahdollisuutta. Mutta antaa rampan kalkattaa ja katsojien räksyttää?!

    Äänestä

Turha puolustaa räksyttäjiä, niillä on oma näkemyksensä, pääasia että ottelut pelattaisiin hyvässä fiiliksessä ja saataisiin valittajat pois tai kuriin !!!!!!!!!!!

Äänestä
  • Tänäänkin varsin siisti peli niin kentällä kuin katsomossa?! Muutamat tilanteet aiheuttivat ansaittua "kalipaliikkia", niin kentällä kuin katsomossa, mutta sehän kuuluu pelin luonteeseen. Tuomaritkaan eivät ole erehtymättömiä.. vaikka ovatkin AINA oikeassa pillinsä avulla pelissä :-/ ?! Annetaan siis katselijoillekin mahdollisuus elää tunteella mukana peleissä, vaikka välillä hieman "äärirajoilla", eiköhän se kuulu pelin luonteeseen?!

    Äänestä

Joo tänään ok mutta vihreiden pukukopin edessä odotti tuiman näköinen mies ja passitti pojat kovaa kyytiä sinne sanomalla että ( nyt lujaa koppiin ja heti ) taisi olla puhuttelu tulossa ? Ei kai se ole pelaajien vika jos häviää, kyllä voisi valmentaa muutakin kun pitkää ulos joka kerta ?

Äänestä
  • Häviää.. eikös tulos ollut tasan?!

    Äänestä

käykö klibbo ja junnu kattomassa otteluita

Äänestä

vanhemmat maksaa tän lystin..

Äänestä

Kommentoi aloitusta


HuutamattaKannustan kirjoitti:

Kävin katsomassa ottelua tänään ja ihmettelen kovasti miten erään joukkueen kannattajat tai mitä ne nyt ovat ( aikuiset miehet ? ) huutavat kurkku suorana pelaajille ja tuomarille, käytöstavat ihan nollaluokkaa, onko niin että heidän peliuransa on epäonnistunut vai mikä heissä on saanut sellaisen ylivallan, tämä koskee myöskin osa valmentajista, ruma ja ylimielinen käytös ?

Tällaista esimerkkiä annetaan lapsille, onko se ihan tervettä, pitääkö aikuiset tosiaan pelit niin henkeen ja vereen tärkeinä vaikka me kaupunkina ei pärjätä kovinkaan hyvin, ehkä juuri sen takia kun pelin ilo ja kannustus on hävinnyt.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu