Hei kaikki vanhemmat Turun seudulla!
Olen 18-vuotias nuori nainen Turusta ja haen lastenvahtityötä. Kokemusta lasten hoidosta ja vahtimisesta minulta löytyy yhteensä viiden vuoden ajalta. Hoidettavani ovat olleet neljästä kahdeksaan vuotta vanhoja. Olen hoitanut pikkusisartani vanhempieni työaikoina sekä ystäväperheiden lapsia. Sekä lapset että vanhemmat ovat tykänneet, ja olenkin saanut paljon positiivista palautetta.
Nyt kun entiset vahdittavani ovat kasvaneet isoiksi, ajattelin että voisin jatkaa kovasti pitämääni työtä, mikäli löytyy joku, jolla olisi tarvetta lastenvahdille. Lukion ohella minulla olisi aikaa työskennellä iltapäivisin kello viidestä eteenpäin; koulupäivien vastaisena öinä palaisin mielelläni kotiin nukkumaan viimeistään keskiyöllä. Yhtä aikaa olen aiemmin vahtinut enintään kolmea lasta yhtäaikaa - tämä voisi siis olla nytkin rajana. Äidinkieleni on suomi.
Itse turkulaisena voin hyvien kulkuyhteyksien ansiosta hoitaa sekä Turun että ympäristökuntien asukkaita. Viimeksi mainituista mahdollista olisi vahtia kaarinalaisia, lietolaisia sekä raisiolaisia muksuja :)
Lastenvahtina olen luonnollisesti ehdottoman luotettava - pidän lapsestasi huolta, leikin hänen kanssaan ja huolehdin, että hänellä on kaikki hyvin. En tupakoi, käytä alkoholia tai kutsu ystäviäni "yllätyskäynneille" kotiisi.
Jos kiinnostuit, jätähän vaikka sähköpostiosoitteesi kommenttikenttään, niin otan sinuun mahdollisimman nopeasti (viimeistään kello kolme seuraavana iltapäivänä) yhteyttä. :)
Terveisin Julia
Tarvitsetko luotettavaa lapsenvahtia?
Lastenvahti_95
1
126
Vastaukset
- lapsenvahtitarvetta
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
IL - Patteriauto syttyi parkkihallissa Tampereella - 50 autoa LUNASTUKSEEN!
"Palon aikaan parkkihallissa oli 90 autoa, joista noin 50 tuhoutui palossa korjauskelvottomiksi. Lisäksi palo vaurioitti24745349Kristillisistä Siionisteista asiallista tietoa Hesarissa.
KD ja Persut ovat kaiken takana avoimesti!3011233Persut JYTKYTTÄÄ ylös, ohi kepun! +2,1 %
Persut palasi kolmen suurimman joukkoon ja on matkalla kohti kevään 2027 eduskuntavaalivoittoa. Sosialistit ovat syöksy20710873Sanna Marin saa ylistystä Hillary Clintonilta
Jos joku ei tiedä kuka tämä rouva Hillary Clinton on, niin kerrottakoon "fun fact", eli hän on se keneltä Donald Trump369711Ja jälleen uusi latauksessa olleen sähköauton palo! Nyt Keravan Prisman parkkihallissa.
IS 3.10.2025 Latauksessa ollut sähköauto syttyi yöllä tuleen Keravan Prisman parkkihallissa, Keski-Uudenmaan pelastusla858528Gallup, PS:lle JÄRISYTTÄVÄ nousu, SDP suurin laskija
https://yle.fi/a/74-20186114 PS kovaa vauhtia nousemassa ennen 2027 vaaleja suurimmaksi puolueeksi. Nyt mennään jo etua2236511Pirjo sanoi Esalle
Painu sinä Esa hevonvittuun... johon Esa? Laittakaapa ehdotuksia. # ==================== # APUFUNKTIO: satunnainen kok03210Jos mä joisin
Itteni känniin nyt, voi olla että mä tunnustaisin sulle kuinka ihastunut oon ollu suhun viimeiset 2 vuotta. Eikä mua pys282222- 371619
Koulu-uhkaus.
Meinaatteko päästää lapsenne kouluun, niin kauan kun tämä uhkaaja siellä myös on? Tekijä on kaikilla tiedossa.261510