Humanistin gradu työelämälähtöisesti?

Nossis

Huomio humanistit, erityisesti fennistit ja muut lingvistit! Mitä mieltä olette: onko humanistiopiskelijan mahdollista kirjoittaa gradu, joka kiinnostaisi työnantajaa? Onko kukaan kirjoittanut graduaan peräti toimeksiantona?

Aloin pohtia tätä siksi, että vastavalmistuneella ei mitenkään voi olla komeaa työhistoriaa, kun töiden hakeminen toden teolla alkaa. Kuitekin hyvän gradun tekeminen on jo sinällään osoitus monenlaisista kyvyistä. Itse valittuun aiheeseen on myös paneuduttu perusteellisesti, joten olisihan se nyt järkevää korostaa sitäkin saavutusta työnhaussa. Paljon useammin törmää siihen, että gradu on pelkkä pakkopulla ja omaa työtä pikemminkin vähätellään kuin oltaisiin siitä ylpeitä. Yliopistossa kuitenkin harjoitellaan nimenomaan sitä, että osaa esiintyä tutkimansa aiheen asiantuntijana, niin miksei aiheesta voisi puhua myös yliopiston ulkopuolella? Haen siis takaa sitä, että jos valitsee aiheensa hyvin ja tietää suurin piirtein, mistä alkaa myöhemmin töitä hakea, voisi ehkä käyttää myös gradua itsensä kehuskelussa kun sen aika tulee. Onko jollakulla kokemuksia, vinkkejä?

7

348

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • humhumhumanisti

      Ainakin käännöstieteessa gradut taitavat olla toimeksiantoja (termitöitä), mutta enpä tiedä, että onko ne sitten loppujen lopuksi työnantajia kiinnostavia vai ei. Luulisi, että esimerkiksi termityöt tai käännösmuisteihin/kääntäjien oloihin liittyvä gradu voisi jopa kiinnostaakin, vaikka käännöstieteen työtilanne on mikä on. Itse teen tietyn alan termeihin ja käännösongelmiin liittyvää gradua (aihetta en viitsi paljastaa) ja ainakin ohjaaja on kovasti kannustamassa yhteydenpitoa alan ammattilaisiin, jotta voisin saada suhteita ja mahdollisia työkeikkoja. Aihe on kuitenkin aika relevantti, sillä siihen liittyville tuotteille ollaan avaamassa uusia markkinoita.

      Ehkäpä joku kieliin liittyvä peli- tai tekniikka-aihe voisi olla työelämälähtöinen?

    • austerism1

      Jollain lailla työelämäviestintään liittyvä aihe saattaisi olla hyvä. Tai miksei vaikkapa jotain markkinointiviestintäänkin liittyvää mutta kuitenkin lingvistisellä otteella. Tai vaikka diskurssianalyysi talouden kielestä.

      Jos haluaa tehdä gradun, jolla "voi kehuskella" töitä hakiessa, niin silloin aihe kannattaa tosiaan olla sellainen, joka on helppo ja yksinkertainen selittää kuten itsekin pohdit. Ja tietysti sen on hyvä olla jollain tavalla sidoksissa reaalimaailmaan. Lue: itse kirjoitin englannin kielen ja kirjallisuuden gradun maskuliinisuuden ja teknologian representaatioista tieteisfiktiossa. Tosin töitä on kyllä riittänyt niin opettajana kuin kääntäjänä moisesta aiheesta huolimatta.

    • opiskelija turusta

      Itseänikin kiinnoistaisi tietää. Kirjoitan parhaillaan gradua englannista ja sivuaineena luen laskentatoimea (luultavastikin joudun tekemään gradun siitäkin). Oman kokemukseni mukaan useimmissa taloushallinnon tehtävissä kielitaito on eduksi ja vahva englannin taito ominaisuus jota usein vaaditaankin.

      • Tea Mahma

        Kaikenlaista vaaditaan, mutta tarvitaanko kielitaitoa on kokonaan toinen juttu. Olen työskennellyt nokialla, metsossa, wärtsilässä ja muutamissa muissa ns. nimekkäissä ja kansainvälisissä yrityksissä, mutta aika harvakseen kielitaidolla on ollut mitään käyttöä. Myyntitehtävissä kielitaidolle on käyttöä, mutta muutoin kielitaitoa tarvii lähinnä sisäisen konsernivistinnän ymmärtämiseen. Sisäine viestintä kertoo firman uutiset 5 minuuttia nopeammin kuin mediat. Ymmärtämättä jättäminen ei haittaa mitään ja nimekkäissä kv-yrityksissä on johtotehtävissä kouluja käymättömiä ja kielitaidottomia luettelemassa mitä kaikkea uusien tulijoiden on hallittava.

        Kielitaidosta ei tietenkään ole haittaa, mutta vaatimattomalla taidollakin pärjää pitkälle, ellei työtehtävä nimenomaisesti liity kielenhuoltoon, tai ulkomaantehtäviin.


    • Nossis

      Kielitaidon tarpeellisuus sinänsä menee jo vähän ohi alkuperäisestä aiheesta. Mutta niinhän se on, että on aloja ja tehtäviä joissa sitä oikeasti tarvitaan, ja joskus taas sitä painotetaan kun ei muutenkaan osata tehdä eroja pätevien ja sopivien työnhakijoiden välille. Kieliaineita opiskelevat kuitenkin useimmiten pyrkivät töihin, joissa kielitaidolla on merkitystä.

      Mitä graduun tulee, sen vääntäminen tuntuu vaan olevan niin irti tosielämästä, etenkin silloin kun ei ole suuntautumassa jatko-opintoihin ja tutkijan uralle. Siksi siihen saisi vähän potkua, jos joku työnantaja kiinnostuisi edes kysymään, että mistäs aiheesta kirjoitit... Jotain vinkkejä onkin tullut, kiitos niistä. Täytyy nyt vaan valjastaa kaikki luovuutensa sopivan aiheen muotoiluun.

    • austerism1

      Kielitaitoon liittyen voisi tietysti olla jotain oikeakielisyyteen liittyvää aiheena. Minkälaisia ongelmia oikeakielisyys tuottaa sellaisille, joille kieli on (yksi keskeisimmistä) työvälineistä? Toisaalta hieman "hauskempi" aihe: millaisilla kielikuvilla mainonnassa pelataan? Mainonnan diskurssien tutkimus on tosin varmaan suht. kaluttu aihe. Ja tietysti jalostaa täytyy ja rajata, mutta ihan pikaisena heittona siis pari ideaa, joilla edes jonkinlainen työelämäyhteys ja joista verrattain helppo kertoa. Ainakin copywriter-hommiin ehkä ihan käypä aihe.

    • on kokemusta

      Itse ajattelin kertoa graduasiasta työnantajalle ja sanoa, että jos hänelle tulee mieleen jotain, arvostan hänen mielipidettään. Alan töissä jo.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Veroaste on Suomessa viitisen prosenttiyksikköä liian matala

      Veropohjaa on rapautettu käytännössä koko kulunut vuosituhat, jonka vuoksi valtion menoja on jouduttu rahoittamaan velka
      Maailman menoa
      67
      2435
    2. Tiedän satavarmasti ettet tule koskaan

      Uskaltamaan mitään. Ei me tulla edes näkemään koskaan.
      Ikävä
      66
      1407
    3. Kyläkauppias ajoi kännissä töistä kotiin

      Ei edes kallis auto estä humalassa ajamista, vaikka luulisi alkolukko olevan sellaisessa jo vakiovarusteena. https://ww
      Maailman menoa
      80
      1253
    4. EU komissio - EU-elpymisrahoja voidaan käyttää TILAPÄISESTI väärin!

      Espanja ohjasi miljardeja euroja – Nyt EU-komissio teki yllättävän paljastuksen Skandaaliksi noussut Espanjan EU-rahoje
      Maailman menoa
      9
      1176
    5. Miks me oikein

      Rakastuttiin vaikka kaikki on mahdotonta?
      Ikävä
      79
      875
    6. Kiitos upeasta palvelusta kukkamyyjä

      Kiitos sinulle upea kaunis kukkamyyjä Kuhmon torilla 🌹 Upea iloinen asenteesi ja kaunis hymysi pelasti päiväni ❤️ Jäi
      Kuhmo
      19
      870
    7. Nainen, mikset lähetä

      miehelle viestiä? Tiedän, että sulla on asiaa ja kysyttävää.
      Ikävä
      44
      723
    8. Ratikka Turkuun

      Ei hyvä. Ja syy on siinä , kukaan ei osaa suunnitella oikeaa reittiä. Pitää huomioide, kiskoja sijaintia ei voi muutta
      Turku
      92
      712
    9. Miehet trikoissaan

      On se kauhian näkköistä, kun miehet tiukossa trikkoissa juoksentelloo ja mulukku paestaa trikkoijjen läpi. Kahtokkee pe
      Suomussalmi
      27
      689
    10. Rakastan sinua

      Yhä.
      Ikävä
      30
      666
    Aihe