Attendon toiminta on härskiä rahastamista - kokemusta on

Vanhusten riistoa

Suomi 24 (Harjavalta) Kokemusta on -nimimerkki kirjoittaa Attendosta. AVIn viranomaiset tutkivat Attendon toimia vanhusten hoidossa, tuloksetta. Monikansallinen pörssiyhtiö tekee vanhusten kustannuksella voittoja, jotka kotiutetaan veroparatiiseihin. Lukekaa itse.

"Kokemusta on Attendon pyörittämästä hoivakodista. Sanovat että hoito on asukaslähtöistä? Joka tarkoittaa että henkilökuntamitoituksessa ei noudateta Avin eikä edes palvelun ostajan (yleensä kaupunki) vaatimia mitoituksia. Lähihoitajat ja sairaanhoitajat siivoavat, laittavat ruokaa, tiskaavat. Siinä ohessa jossain välissä hoidetaan ne vanhukset. Ei näihin hoivakoteihin pääse jos vähänkin itse osaat ja älyät maailman menosta jotain. Ei sen takia, koska muistamattomat huonokuntoiset eivät osaa valittaa hoitoavusta ja vähästä ruuasta. Siitäkin Attendo säästää. Esim ruokaa ei tilata pääluvun mukaan vaan vähennetään muutama annos tilauksesta. On käynyt niin , kun tuleekin kappaletavaraa esim makkaraa, täytyy ne puolittaa että riittää kaikille.
Hoitajat tekevät parhaansa, väsyvät ja lähtevät . Sairaanhoitajat vaihtuvat muutaman kuukauden välein. Niin ja palkat maksetaan VÄÄRIN:Yritetään nipistää lisistä, palkkakertoimet on väärin tai muuten vaan näppäillään virheellisiä summia, mille ei ole mitään perusteita kun palkkakonttoriin otetaan yhteyttä. Palkkanauha on mahdollisimman sekava ettei kaikki siitä ymmärrä.Tällä tavalla Attendo saa säästymään kun huijaa palkkarahoja itselleen.
Asukkaat maksavat itse kaikesta, pyykinpesun, lääkkeen, ruoan,pesuaineet hoitomaksun, asioinnit, pankkikulut kun Attendolla ei ole edes suoraveloitusta asukkaalle tarjota. Niille joilla ei ole omaisia huolehtimassa tulee pienestä laskusta moninkertainen karhulaskun muodossa. Ja taas Attendo tienaa vanhuksen kustannuksella. Kiertäkää kaukaa koko lafka. Meidän talossa on alkanut joukkoirtisanoutuminen. Hoitajat ovat saaneet tarpeekseen ja lähtevät muualle. Niin muuta henkilökuntaa ei hoivapaikassamme enää ole kun ruoka ja siivoushenkilöstökin irtisanottiin kokonaisuudessaan. Kaikki mitä kuulette Attendosta, joka ei todellakaan ole mairittelevaa on TOTTA. Ihmetellä täytyy kun monista sopimusrikkomuksista ja työsuojelun tarkastuksista ja AVIN huomautuksista huolimatta toimintaa saa jatkaa. Tarkoittaa siis että valvonta on mitäänsanomatonta, viranomaiset eivät välitä. Hoivapaikat joita Attendo pyörittää on säilytyspaikkoja, ei mitään kunniallisia hoitopaikkoja. Niin ja henkilöstö vaiennetaan hiljaiseksi. Se joka uskaltaa uhmata ja kertoa asioita julkisuuteen saa välittömästi potkut Attendolta. Tämä on todettu ja todistettu."

Nyt Attendo on "kotiutumassa" Heinolaan vanhuksia ja kaupunkia rahastamaan. Onnettomat kunnat, jotka eivät välitä vanhuksistaan lähtevät Attendon rahastuksen tukijoiksi vanhusten kustannuksella. Paitsi vanhuksia Attendo takoo voittoja "yleishyödyllisillä rakennustamiskuvioilla".

133

20727

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • rahat paratiisiin

      Totta joka sana näin nämä toimivat. Tyel-maksut jätetään maksamatta ja lisät kuten ilta/yö jne.. maksetaan jos muistetaan. Viimeistään lomarahat on maksettu päin helevettiä. Nämä työvoiman hyväksikäyttäjät ovat myös pummeja joiden bisneksistä ei tule verotuloja yhdellekään paikkakunnalle.

      • Huihui!!!

        Rakennus yksityiseltä. Hoito kunnan omana työnä..Hassua tämä demareiden pelottelu- ja tunteisiin vetoamispolitiikka.


    • Vaippavanhukset

      Hoidetaan vanhenevat suuret ikäluokat omiin koteihinsa, jotka ovat omikseen ostaneet ja vuosien varrella säästäneet. Palkataan Heinolaan riittävä määrä kodinhoitajia, joille apulaiset ja pakettiautot kaupungin puolesta. Jokaiseen "autoyksikköön" yksi kodinhoitaja, tälle apulainen (pitkäaikaistyötön) siivoustarvikkeineen. Jokaisen "palveluyksikön" eli työparin alaisuuteen kuuluisi tietty piiri, jonka alueen vanhukset hoitaisivat kotona.

      Näin vanhukset saisivat tarvitsemansa hoitotuen, vanhusten omatoimista selviytymistä kotonaan tuettaisiin parhaalla mahdollisilla tavalla edistäen myös kuntataloutta järjestämälllä vanhusten hoito kunnan omana työnä vanhusten omissa kodeissa.

      Vain pieni joukko vanhuksia tarvitsee nykyaikana "sängyssä makuuttamista vaippoineen" eli sänkykohtaista hoitoa, yleensä vain sairaat vanhukset, joita ei pystytä palvelutaloissa hoitamaan. Kodinhoitopalvelut voidaan rakentaa myös siten, että omaishoitajat saavat riittävän tuen kotipalveluyksiköstä ja jaksavat paremmin ja pitempään hoitaa vanhuksiaan kotona. Vanhusten hoidon on arvioitu maksavan vuoteen 2040 mennessä satoja miljoonia euroa, joten jotain siis tarttis tehdä, jotta heinolalaiset vanhukset pystyttäisiin hoitamaan Heinolassa.
      Attendon, yhteiskunnan tukeman pörssiyhtiön, vanhainkodissa Tähtiniemessä 28on 30 "hoiva"paikkaa, ja ensimmäiset varaajat ovat Helsingistä ja Lahdesta. Attendolle palveluseteleitä (eli kaupungin verorahoja) antavat Heinola, Oiva, Aava, Lahti, Espoo, Vantaa ja Helsinki.

      • Kysymys Railille

        Voisitko lyhyesti kiteyttää esittämäsi vaihtoehdon plussat? (ilman muiden haukkumista ja pelottelua)

        Myötähävettää puolestasi, että alat kaupunginhallituksen pj:nä noin halpamaisella tyylillä ajamaan omaa kantaasi. Eikö sinun pitäisi vertailla eri vaihtoehtoja kiihkottomasti ja asiapohjalta kaupungin js kaupunkilaisten parasta ajatellen.

        Kiitos.


      • Vaihtoehtoja
        Kysymys Railille kirjoitti:

        Voisitko lyhyesti kiteyttää esittämäsi vaihtoehdon plussat? (ilman muiden haukkumista ja pelottelua)

        Myötähävettää puolestasi, että alat kaupunginhallituksen pj:nä noin halpamaisella tyylillä ajamaan omaa kantaasi. Eikö sinun pitäisi vertailla eri vaihtoehtoja kiihkottomasti ja asiapohjalta kaupungin js kaupunkilaisten parasta ajatellen.

        Kiitos.

        Taas joku osui naulan kantaan!


      • vanhusparka

        soittaminen tohon yritykseen maksaa 8e ja rapiat päälle..älkää soittako


      • Anonyymi
        Kysymys Railille kirjoitti:

        Voisitko lyhyesti kiteyttää esittämäsi vaihtoehdon plussat? (ilman muiden haukkumista ja pelottelua)

        Myötähävettää puolestasi, että alat kaupunginhallituksen pj:nä noin halpamaisella tyylillä ajamaan omaa kantaasi. Eikö sinun pitäisi vertailla eri vaihtoehtoja kiihkottomasti ja asiapohjalta kaupungin js kaupunkilaisten parasta ajatellen.

        Kiitos.

        Ottamatta kantaa Attendon toimintaan niin kaupunginhallituksen puheenjohtajan nimettömänä mollaaminen on mielestäni säälittävää. Pertti Tiainen.


    • Seppo Sepon Seppo

      Muistakaa taas seuraavissa vaaleissa äänestää samoja pöhelöitä.Sitä saa mitä tilaa.Maailman tyhmin kansa.

    • dfhgjghkgfhk

      Jos kaiken johtajaksi on tosiaan pyrkimässä fasistinen uusi maailmanjärjestys (keskuspankkien ja maailmanpankin pankkiirit, suuryritysten omistajat ja muut sellaiset), jonka tarkoitus on listiä suurin osa maailman ihmisistä, totta kai yksi keino on tappaa vanhukset huonolla hoidolla ja samalla tehdä sillä rahaa. Samalla voidaan rikastua myymällä kemikaaleja, lääkkeitä, leikkauksia, syöpähoitoja tauteihin, joiden syy on myrkyissä, lisäaineissa ja ravinnottomassa ruoassa, jonka myynnistä on tehty rahaa aikaisemmin. Monikansalliset yritykset pyrkivät monopoliin, tukahduttamaan pikkuyritykset. Suomessahan on jo melko mahdotonta työttömän alkaa toimia yrittäjänä pikku hiljaa. Jos hän rohkenee ottgaa riskin yrittää, hän luultavasti joutuu ottamaan pankkilainan, menettää ilman muuta heti työttömyysturvansa, ja jää mahdollisesti verotoimistolle ja eläkelaitoksille velkaa, eli juuri sille valtiolle, joka todellisuudessa hyötyisi, jos työttömät työllistäisivät itsensä.

      Elämme sairaassa yhteiskunnassa. Tarvitsemme täyskäännöksen.

    • ent.työntekijä

      Tämä on totta mitä edellä mainittu kirjoittaa. Olen ollut kyseissä Attendon hoivakodissa muutaman kuukauden töissä ja nähnyt miten törkeää se toiminta on. Tulee vain todella paha olo , kun ajattelee niitä vanhuksia jotka joutuvat kokemaan esim.ravinnon ym.huonosta puutteesta. Nuoret työntekijät ovat peloissaan kun eivät uskalla puuttua epäkohtiin siinä pelossa et irtisanotaan. Myös ne johtajat jotka ovat pomoja on aivopesty. Samaa ruokaa syödään viikonloput ym. Nyt pitäisi koota ryhmä työntekijöitä joilla on kokemusta Attendon toiminnasta ja voisivat tuoda julki kokemuksensa.

      • omaineb

        Perustajaa ryhmä FB:hen aluksi. Siitä omaisetkin näkevät mitä touhu on. Isäni melkein kuoli heitteille jätön vuoksi attendolta. Onneksi osasin vaatia häntä sairaalaan. Aika tehdä jotain asialle!


      • hovakodissakuolee
        omaineb kirjoitti:

        Perustajaa ryhmä FB:hen aluksi. Siitä omaisetkin näkevät mitä touhu on. Isäni melkein kuoli heitteille jätön vuoksi attendolta. Onneksi osasin vaatia häntä sairaalaan. Aika tehdä jotain asialle!

        Eikös Vantaalla joku kuollutkin vähän aikaa sitten? Googlettamalla varmaan löytyy lehtijuttu asiasta.


      • omainenK

        Voisiko vaikkapa YLE tehdä jutun Attendon toiminnasta ? Omaiseni sai paikan Attendon hoivakodista ja olen ollut todella pettynyt ja ymmälläni. Yleiskunto mennyt paljon huonommaksi. Eläväinen vanhus ei juuri enää puhu eikä kommentoi.... Miksi Attendolle ei palkata erikseen laitoshuoltajia siivoamaan? Koska hoitajat eivät ehdi toteuttaa juuri minkäänlaista sosiaalista toimintaa vanhusten kanssa, niin edes siivoojat huoneita siivotessaan voisivat hetken olla vanhuksen seurana. Attendolla makuutetaan vain sängyssä yksin omassa huoneessa. Miksi miksi miksi??? Kysymyksiä joihin en ole saanut vastausta. Attendo mainostaa verkkosivuillaan itseään mummolana... UH! Kaukana mummolasta! Rahastusta, ei mitään muuta. Vähällä henkilökunnalla yritetään saada voittoa. En tiedä mistä saisin rakkaalle omaiselleni hoitopaikan, jossa henkilökunnalla olisi aitoa kiinnostusta vanhuksia kohtaan ja työmotivaatio kohdallaan?


      • karmeaa

        Täällä myöskin erittäin huono kokemus Attendon Hoivakodista Nummelasta. Äitini muutti hoivakotiin seitsemän viikkoa sitten ja kunto romahti välittömästi. Viikon päästä hän ei enää kävellyt eikä syönyt itse. Alkoi pahoinvointi ja omaisten kehotuksesta otettiin virtsanäyte ja todettiin infektio, johon tablettilääkitys. Vointi ei parantunut ja Attendon kerran viikossa vieraileva lääkäri ei ohjannut oksentelevaa äitiäni antibioottitiputukseen edes paikallisen TK:n vuodeosastolle.

        Äitini pahoinvointi jatkui seitsemän viikkoa ja kun hän lopulta vietiin ambulanssilla sairaalaan, hänet palautettiin vielä samana iltana hoivakotiin tablettipurkki mukanaan. Taas omaisen kehotuksesta tilattiin uudelleen ambulanssi monen päivän päästä ja tilanne oli jo niin vakava, että kysymyksessä oli verenmyrkytys. Suonensisäinen hoito ei ehtinyt enää auttaa ja äitini nukkui pois vajaa viikko sitten, tuli ilmeisesti myrkytyksestä monielinsairaus. Ei voi antaa pisteitä lähisairaalallekaan, kun äitiäni hoidettiin päivystyksessä eikä otettu edes sairaalaan sisälle saati teho-osastolle, jonne hän olisi kuulunut. Jäi niin ikävä maku Attendosta ja lähisairaalasta, että aion tutkia asian ja viedä eteenpäin.


      • äitiparka

        Nummelan Attendossa hoito on todella ihan sieltä syvältä. aj. 19.4.-23.5.2016
        Tiedoksi "voimmeauttaa 4.6.16 kirjoittajalle "vai että ihan avustetaan frouvat vessankautta pöydän ääreen". Ei pidä paikkaansa ainakaan Nummelan Attendossa. Kyllä frouvat ihan syötettiin kakkavaipoissa. Hajuruokaa mummoille!
        - Särkylääkkeitä ei tilattu ollenkaan koko aikana. "Hoitokodeissa on tapana antaa/lainata toisten potilaiden samanvahvuisia särkylääkkeitä," sanottiin Yliopiston Apteekissa. Nyt en tiedä mitä lääkkeitä äiti sai.
        - Kuoleman jälkeen ei edes sidottu vainajan suuta. Ei hampaita suussa, ei kutsuttu edes katsomaan. Jalat sidottu, kädet sidottu eivätkä olleet edes ristissä ja äidin suu apposen auki, musta kieli keskellä suuta!!
        - Luojankiitos, se oli onneksi veteraani äitini viimeinen kärsimys avunhuuto Attendossa!
        - Äidillä oli koko Attendossa oloajan loppuun asti ihan karmea jano, huusi Auttakaa! Anna vettä, vettä, maitoa, maitoa! Harvoin huoneessa oli edes juotavaa! vein itse
        - Arkkua ei voi enää avata ennen hautajaisia. Painajaismainen tilanne, koko loppuelämämme painajainen.
        - Ei laitettu edes kostutustippoja kuiviin silmiin neljään viikkoon. Syy moiseen. "Ne kun on käsikauppalääkkeitä ja niitä voi kuka tahansa ostaa ilman reseptiä apteekista", oli ostolääkärin kommentti kuoleman jälkeen. Jotta se siitä puhelinlääkäristä. Ei käynyt edes katsomassa äitiä kuoleman jälkeen.
        - Attendoon ei pidä viedä kauniita synttärilahjoja. Ensin yksi tyyny katosi ekalla viikolla ja toinen tyyny katosi kuoleman jälkeen. Tyyny oli laitettu äidin mukaan!
        - Hautaustoimistotkin pitivät tätä tyynyjuttua todella outona toimintana. Eivät olleet aikaisemmin kuulleetkaan moisesta tapauksesta.
        - Vielä puuttuu joitakin vaatteita sekä käsinkudottu erittäin kaunis synttärilahja tuubihuivi, hartialämmike. Kysyin kerran pomolta, onkos teillä varkaita, ja tällainen oli lopputulos.
        Mistään ei saisi huomauttaa, kaikki kostetaan...


      • Anonyymi
        omainenK kirjoitti:

        Voisiko vaikkapa YLE tehdä jutun Attendon toiminnasta ? Omaiseni sai paikan Attendon hoivakodista ja olen ollut todella pettynyt ja ymmälläni. Yleiskunto mennyt paljon huonommaksi. Eläväinen vanhus ei juuri enää puhu eikä kommentoi.... Miksi Attendolle ei palkata erikseen laitoshuoltajia siivoamaan? Koska hoitajat eivät ehdi toteuttaa juuri minkäänlaista sosiaalista toimintaa vanhusten kanssa, niin edes siivoojat huoneita siivotessaan voisivat hetken olla vanhuksen seurana. Attendolla makuutetaan vain sängyssä yksin omassa huoneessa. Miksi miksi miksi??? Kysymyksiä joihin en ole saanut vastausta. Attendo mainostaa verkkosivuillaan itseään mummolana... UH! Kaukana mummolasta! Rahastusta, ei mitään muuta. Vähällä henkilökunnalla yritetään saada voittoa. En tiedä mistä saisin rakkaalle omaiselleni hoitopaikan, jossa henkilökunnalla olisi aitoa kiinnostusta vanhuksia kohtaan ja työmotivaatio kohdallaan?

        Onneksi kaikki talot eivät ole tuollaisia olen attendon talossa töissä sairaanhoitajana


      • Anonyymi
        omainenK kirjoitti:

        Voisiko vaikkapa YLE tehdä jutun Attendon toiminnasta ? Omaiseni sai paikan Attendon hoivakodista ja olen ollut todella pettynyt ja ymmälläni. Yleiskunto mennyt paljon huonommaksi. Eläväinen vanhus ei juuri enää puhu eikä kommentoi.... Miksi Attendolle ei palkata erikseen laitoshuoltajia siivoamaan? Koska hoitajat eivät ehdi toteuttaa juuri minkäänlaista sosiaalista toimintaa vanhusten kanssa, niin edes siivoojat huoneita siivotessaan voisivat hetken olla vanhuksen seurana. Attendolla makuutetaan vain sängyssä yksin omassa huoneessa. Miksi miksi miksi??? Kysymyksiä joihin en ole saanut vastausta. Attendo mainostaa verkkosivuillaan itseään mummolana... UH! Kaukana mummolasta! Rahastusta, ei mitään muuta. Vähällä henkilökunnalla yritetään saada voittoa. En tiedä mistä saisin rakkaalle omaiselleni hoitopaikan, jossa henkilökunnalla olisi aitoa kiinnostusta vanhuksia kohtaan ja työmotivaatio kohdallaan?

        Juu sama jatkuu.


      • Anonyymi
        äitiparka kirjoitti:

        Nummelan Attendossa hoito on todella ihan sieltä syvältä. aj. 19.4.-23.5.2016
        Tiedoksi "voimmeauttaa 4.6.16 kirjoittajalle "vai että ihan avustetaan frouvat vessankautta pöydän ääreen". Ei pidä paikkaansa ainakaan Nummelan Attendossa. Kyllä frouvat ihan syötettiin kakkavaipoissa. Hajuruokaa mummoille!
        - Särkylääkkeitä ei tilattu ollenkaan koko aikana. "Hoitokodeissa on tapana antaa/lainata toisten potilaiden samanvahvuisia särkylääkkeitä," sanottiin Yliopiston Apteekissa. Nyt en tiedä mitä lääkkeitä äiti sai.
        - Kuoleman jälkeen ei edes sidottu vainajan suuta. Ei hampaita suussa, ei kutsuttu edes katsomaan. Jalat sidottu, kädet sidottu eivätkä olleet edes ristissä ja äidin suu apposen auki, musta kieli keskellä suuta!!
        - Luojankiitos, se oli onneksi veteraani äitini viimeinen kärsimys avunhuuto Attendossa!
        - Äidillä oli koko Attendossa oloajan loppuun asti ihan karmea jano, huusi Auttakaa! Anna vettä, vettä, maitoa, maitoa! Harvoin huoneessa oli edes juotavaa! vein itse
        - Arkkua ei voi enää avata ennen hautajaisia. Painajaismainen tilanne, koko loppuelämämme painajainen.
        - Ei laitettu edes kostutustippoja kuiviin silmiin neljään viikkoon. Syy moiseen. "Ne kun on käsikauppalääkkeitä ja niitä voi kuka tahansa ostaa ilman reseptiä apteekista", oli ostolääkärin kommentti kuoleman jälkeen. Jotta se siitä puhelinlääkäristä. Ei käynyt edes katsomassa äitiä kuoleman jälkeen.
        - Attendoon ei pidä viedä kauniita synttärilahjoja. Ensin yksi tyyny katosi ekalla viikolla ja toinen tyyny katosi kuoleman jälkeen. Tyyny oli laitettu äidin mukaan!
        - Hautaustoimistotkin pitivät tätä tyynyjuttua todella outona toimintana. Eivät olleet aikaisemmin kuulleetkaan moisesta tapauksesta.
        - Vielä puuttuu joitakin vaatteita sekä käsinkudottu erittäin kaunis synttärilahja tuubihuivi, hartialämmike. Kysyin kerran pomolta, onkos teillä varkaita, ja tällainen oli lopputulos.
        Mistään ei saisi huomauttaa, kaikki kostetaan...

        Asukkaat vaeltavat käytävillä kuin zombit, käyvät toisten huoneessa pöllimässä tavaroita ja herkkuja.
        Käyvät vessassa sotkemassa.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Onneksi kaikki talot eivät ole tuollaisia olen attendon talossa töissä sairaanhoitajana

        Täällä sairaanhoitajat ei kauaa pysy. Vaihtuvuus on kova.


    • Isänpoika

      Totta ! "KÄDETÖNTÄ" paikallisjohtamista ja täydellistä piittaamattomuutta sekä työntekijöiden että "hoidokeiden" hyvinvoinnista kasvottoman yrityksen pihistellessä jopa välttämättömistä päivittäistarvikkeista tehden näin työtehtävien kunnollisen hoitamisen mahdottomaksi.

    • htosivihainen

      Lehtiuutinen lähimenneisyydestä: Isä kuoli anemiaan Hoivakodissa löytyy googlettamalla, ja voi vain ihmetellä että eikö näitä mikään taho valvo kunnolla ???
      Onko Hoivakodin henkilökunta saatettu vastuuseen ???
      Kyllä esm: vanhustenhoito pitäisi olla "oman" yhteiskunnan turvaama, eikä rapakontakana rahakirstun päällä istuvien kusipäiden armoilla! Pitäkää omaisistanne huolta ja hylätkää ajatuskin tämän Attendon "palveluiden" käyttämisestä

      • Anonyymi

        KAIKKI TÄMÄ ON TOTTA.PITÄKÄÄ RAKKAISTANNE HUOLI.KÄYKÄÄ KATTOMASSA NÄISSÄ LAITOKSISSA.HOIVA ON ALA-ARVOISTA.RUOKA HUONOA,KULJETETAAN KYLMÄLAUKUISSA,EI SAA DYÖDÄ KUIN MUUTAMANLUSIKALLISEN JA KAHVI ON MAIDOLLA LANTRATTU KYLMÄÄ. ...


    • PahoinvointiHeinola

      "Kodinhoitopalvelut voidaan rakentaa myös siten, että omaishoitajat saavat riittävän tuen kotipalveluyksiköstä ja jaksavat paremmin ja pitempään hoitaa vanhuksiaan kotona." Kultainen ajatus, MUTTA...
      Kuka kaupungissa on kiinnostunut , että omaishoitajat voivat todella pahoin?
      Kuka kaupungissa on kiinnostunut , että omaishoitajat eivät jaksa hoitaa vanhuksia kotona?
      Kuka suorastaan "pakottaa" uupuneita omaishoitajia luopua omaishoidosta ja luovuttaa omaista Attendon armolle.
      Heinolassa työtätekevältä omaishoitajilta evätään hoitotukea. Niin, että työtätekevä omaishoitaja ei pysty lyhentämään työpäivänsä, vaan joutuu tehdä iltatyötä, ja tietenkin lauantaisin ja sunnuntaisikin. Kenelle näennäisesti myönnetään siis omaishoitotukea? Eläkkeellä olevalle omaishoitajalle, jonka omainen tarvitsee täysmääräistä hoitoa vuorokauden ympäri. Eli hoidettavan on oltavaa niin huonossa kunnossa, että hän ei pärjää tuntiakin itse? Onko kotihoidossa vastaavia "potilaita"? Ei ole. Vastaavassa tilassa oleva on laitoksessa. Tällä tavalla siis tavallinen omaishoitaja, joka ei halua rakasta omaistaan Attendo-helvettiin, joutuu tekemään ylipitkiä työpäiviä ja joko tulee niin huonoksi, että itse tarvitsee omaishoitoa, tai kuolee sankarillisen työn alla.
      Meillä on tehokas ja älykäs, kaikista paras elinkeinojohtaja Mäkilä. Kysytäänkö häneltä, miten Attendo-yritys rantautui Heinolaan.

    • SoylentGreen

      Samoja kokemuksia, mutta Kouvolasta. Henkilökunta on täyttä jämäskeidaa, joka ei minnekään muualle kelpaa. Punoittava naamaisia vierihoitajia, jotka ovat paitsi persoonallisuushäiriöisiä, myös teinin tasolla henkisellä kapasiteetillaan.

    • KenenVeli

      Attendon johtajan auto on aika usein Kaupungintalon pysäköintipaikalla. Sattumako?

      • kuullut

        Eikö Reinlo ole myös Attendon lekuri?


    • viulu

      Juu kokemusta Attendosta on ollut! ( ei onneksi enään). Harjavallassa touhu ihan hullua edelleen . Vastaava hoitaja ylimielinen, ei arvosta hoitajia ollenkaan. Käyttä työaikansa miten huvitta. Pintakiilto ulospäin tärkeintä.Hoitaja ja kouluttamaton yleensä työparina, eli kahdestaan painetaan työvuoro.. Ruokajärjestelyt,, ruokailut, lääkkeet,haavahoidot ,leipomiset tiskit, pyykit, peruhoito ohimennen, virikkeet, ulkoilu,omaiset, kirjaamiset, ehkä vielä saattohoitokin...ym...mihinkään ei ehdi keskittyä.
      Jos uskaltaa jotain sanoa ääneen, on heti pelko persuksissa koska saat lähteä ( monoa )tai varmasti ainakin puhuttelussa jos sanot mielipiteesi.

      • havannoitsija

        Juu kokemusta Attendosta on ollut! (A/B). Harjavallan touhu juuri sellaista mitä edellinen kirjoittaja tietoisuuteen tuo. Lähes kaikki työaika on muuta toimintaa ei varsinaista hoitotyötä. Mikä järkyttävintä asukkaiden vähäinenkin hoitaminen joillekkin melkieimpä pakkopullaa! Kohtelu on surkeaa. Seuraavassa lainauksia Attendon esittelykirjasesta;" Meidän kolme arvoamme- osaaminen, sitoutuminen ja välittäminen- ohjaavat kaikkea tekemistämme miten suhtaudumme toinen toisiimme sekä asiakkaisiimme ja potilaisiimme.Visiomme on olessaolomme ja toimintamme tarkoitus meille" vahvistamassa ihmistä tarkoittaa sitä, että jokainen ihminen tuntee, että häntä on kuunneltu ja osallistettu, että häntä on kohdeltu kunnioituksella ja lämmöllä, että häntä on kannustettu itsenäisyyteen, että hänen olonsa on turvallinen" Miksi eivät toteudu?


    • IhateAttendo

      Vaikeavammaisilla ei saa edes olla ystäviä noissa vankilaakin kovemmissa eristyslaitoksissa.

      Attendo Leinikissä tuli hoitsut ovelle huutamaan, että ystävätoiminta ei ole sallittua. Muiden toimijoiden paikoissa saa käydä ystävät.

      Kenkäiskää horisonttiin tuo huijari täältä! Yk vammaisoikeussopimus ratifiointiin kuin olisi jo. Attendo ei Kukkoile enää sen jälkeen, koska vammaisetkin saavat valita asuinpaikkansa.

    • dfdgdfgsfhfg

      Ystävät kalliit. Me kaikki vanhenemme, ja jos tässä hullussa maailmassa onnistumme elämään tarpeeksi vanhoiksi, tarvitsemme ehkä vielä hoitoa. Asia siis koskee meitä kaikkia.

      Ottakaa selvää aiheesta Agenda21. Muita hakusanoja: ICLEI, public private partnerships.

      Ahneus ja pahuus on ujuttautunut syvälle yhteiskuntaan ympäri maailmaa. Meidän kannattaisi ehkä kuitenkin kunkin katsoa myös peiliin. Jossakin vaiheessa olemme varmaan itsekin olleet mukana auttamassa pahuuden voittoa. Kun teemme valintojamme itsekkyyden ja ahneuden perusteella, tai pelosta. Ajatelkaapa: nuo firmat eivät pitkään pyörisi, jos kaikki kieltäytyisivät työskentelemästä niissä nykyoloissa. Eiköhän alkaisi palkat kohota, hoito parantua ja käyttäytyminen muuttua inhimillisemmäksi. Tai sitten paikalliset pienfirmat nousisivat uuteen kukoistukseensa. Tarkoitus on tukahduttaa ne, mutta se on jonkun muun tarkoitus kuin meidän. Jos haluamme hyvää hoitoa, tehdään oikeita valintoja asiakkaina, työnhakijoina, esimiehinä, alaisina, potilaiden sukulaisina, lähimmäisinä, veronmaksajina. En näe oikeastaan parempaa keinoa kääntää huonon kehityksen suunnan kuin sen, että yksilöt alkavat tehdä parempia valintoja.

      Laittaisimmeko tavoitteeksemme attendojen parantamisen tai ajamisen pois Suomesta?

      • Anonyymi

        Järkytyin lukemistani mielipiteistä. Tehkää Attendosta joukolla kirjallinen valitus johonkin paikalliseen oikeuslaitokseen. Kyllä Suomessa potilailla ja Attendon tapaisiin laitoksiin joutuneilla vanhuksilla on oikeus inhimilliseen elämään ja kohteluun.
        Vanhusten palvelu täytyy siirtaa eduskunnan vastuulle, sieltähän kaikki tämä kurjuus on lähtöisin.
        Hirveäksi Suomi on muuttunut, kun vanhustenkin hoidot on ohjattu ulkomaivaille yrittäjille, kun muka Suomella ei ole varaa hoitaa vanhuksia siten, että vanhus voi tuntea olonsa turvalliseksi ja hoitajat voivat kokea työnsä mielekkääksi!!!


      • Anonyymi

        Anteeksi kirjoitusvirheet, mutta kun tämä uusi koneeni on niin huono, että pomppii jatkuvasti kirjoitettaessa. Siis muutakin huonoa kehitystä Suomessa on tapahtunut. Ehkä se jatkuvan nopeuden tavoittelu kaikilla koneilla - lentokoneita myöten - aiheuttaa nämä ylimääräiset "pomppimiset" ja onnettomuudet.


    • sopuli10

      Harjavallan Kuparikaaressa hoitaja ei saa edes pieraista ilman "johdon" lupaa. Tosi on!

    • ShortStoryLong

      Tämä lafka kenkäistään täältä viimeistään siinä vaiheessa, kun olemme Kreikka II. Hyvällä tai pahalla, kaikkia keinoja käyttäen.

    • pahka

      Halvalla ei saa kuin skeidaa

      • rajaaita

        Sanelupolitiikkaa ja käskytystä. Ei luovuutta,luottamusta ja työnilo viety pois


    • kannatan

      Heinolasta pelkkää hyvää kerrottavaa ja kokemusta on. Loisto hoito!

    • mitä_tapahtuu

      Attendo ottaa pakolaisista vapaaehtoistyöntekijöitä vanhusten hoivakotiin?Sehän on lainvastaista!Vain koulutettu ihminen saa ulkoiluttaa vanhusta sanoo laki! Nyt omaiset hereille ja heti!Tämähän rikkoo lakia!

      • w356t4654

        Ulkouluttaa voi vaikka koululainenkin, jotain pitää huomioida mutta jos kyse on varsinkin pyörätuolin työntämisestä niin ei siihen mitään 5 vuoden koulutusta tarvita.

        Se mitä tulee koulutukseen ulkomaalaistaustaisten kohdalla niin ihmetellä saisi julkisesti enemmänkin sitä että miten voi olla pätevä jos ei osaa kunnolla suomenkieltä. Englannin kielisille hoitoalan koulutus on usein englanninkielellä, ohella opiskellaan sitten suomenkieltä mutta hoitoalan koulutusta ei tarvitse suorittaa suomenkielellä mikä on aika erikoista, pakostikin siinä on osaaminen puutteellista silloin.


      • Anonyymi

        Näin on.vain hoitajat saavat ulkoiluttaa ja omaiset. Silloin vastuu heillä.


    • Huolestunut_omainen

      Altzheimer tautia sairastava ja paljon hoitoa tarvitseva anoppini on juuri saanut paikan Mikkelin Attendon Lavilahovista ja aloin etsimään tietoja ko. hoivakodista. Huolestuttaa näiden kommenttien lukemisen jälkeen. Onko kenelläkään kokemuksia ko. paikasta ?

      • Anonyymi

        Attendo on itse saata**


    • Omainen1

      Muutaman kuukauden kokemuksella Attendon Jaspis hoivakodista Vantaan Kivistöstä voin sanoa että hoiva on hintaan 4300€ alaarvoista.Henkilökuntaa liian vähän ja niistäkin suurin osa ulkomaisia ilmeisesti jotain harjoittelijoita.Ruoka pahaa ja yksipuolista..paljon makkaraa vanhuksille.Suihkuun ei pääse edes kerranviikossa.Hoitajien sairaspoissaoloja ei kukaan tule tuuraamaan eli kokoajan mennään alle sallittujen hoitajamitoituksien.Ja esitteessä mainostettiin että kulttuuria ja ohjelmaa riittää.Eipä ole paljon näkynyt eikä kukaan hoitaja edes kerkiä töidensä paljouden takia mitään tekemään.Vastaavaa hoitajaa ei näy paikalla koskaan ja sekin ihminen vaihtunut jo ilmeisesti kahdesti.Muukin henkilökunta vaihtunut....mikälie loppunut työharjoittelu vai hermot palanut.Ihmettelen miten Vantaan Kaupunki on tällaiseen touhuun sitoutunut.Ja tänne määrätään asukkaat eikä siinä ole kellään mitään vastaan puhumista.Kellään henkilökunnasta ei ole rinnassa nimikylttiä josta selviäisi mikä on ammatti ja nimi..eikä kukaan ole esitellyt koskaan itseään...outoa touhua nykymaailmassa.Harmittaa kaikkien puolesta mitä touhua.Puhelin etä lääkäri ja vieraskieliset hoitajat harjoittelemassa.....hyvä tulee

    • joskusvoimmeauttaa

      se on yksi ja sama mikä firma palvelut tuottaa. Kaikki maksaa. Ajatuksena vanhainkoti palvelutaloksi on hieno, mutta käytännössä se vaatii osan ent. hoitajaresursseista ns toimistotyöhön.kun ollaan vuokralla, haetaan taksikortteja, hoito-ja asumistukia, anotaan ja tilataan jokaiselle henk.koht vaipat, DM välineet, lääkkeet, haavahoitojutut jne

      . Ennen kaikki oli yhteistä ja selvisi yhdellä tilauksella. Ei ihme, jos ulkoilutus jää. Menkää omaiset ihmeessä ulkoiluttamaan ja katsomaan asiaa avoimin silmin. Ne jotka näin siellä käyvät ja viettävät aikaa eivät ikinä valita mistään. Olemme yhdessä koko Suomen päättäjien kanssa tämän systeemin luonneet.Kenelle valitus sitten kuuluu?

      . Se, että ilmoitetaan tietty määrä hoitajia per asiakas, ei siis meinaa, että kaikki aina konkreettisesti hoitaisivat fyysisesti asiakasta.Ennen oli avustavaa henk.kuntaa vaikka miten, pesulassa pesetettiin pyykit, nyt pestää itse, koulutukseen katsomatta ja katetaan samalla aamiaispöydät ja avustetaan frouvat vessankautta pöydän ääreen. Ennen ruokailua tarvittavat verensokerimittaukset. Jos on pissanäyte otettava, otetaan sekin jo nyt.Sama hoitaja.

      Jos asiakas ottaa aamulääkkeensä, annostelee puuron, voitelee leivän ja syö omatoimisesti hoitaja käy joko avustamassa seuraavaa asiakasta tai viemässä vaipparoskapussit pois ja kastuneet lakanat koneeseen ja petaamaan sängyn.Muuten hoitaja jää auttamaan asiakasta ja muut asiat saavat odotella.Sen päälle sama hoitaja huolehtii niistä aamutiskeistä ajoissa, jotta on, mitä lounaspöytään kattaa ja käy avustamassa herroja lepäilemään. Eikä kaikki ihmiset leppoisia ole, ei palvelutalossa eikä missään muuallakaan.

      Pienenkin tauon salliessa hoitaja jakaa dosetteja, tarkistaa hoitosuunnitelmaa, tekee vaaditut arvioinnit, mittaa painon ottaa verenpainaan ja ehkä vie aamulta kertyneet jätesäkit jätehuoneeseen.Riippumatta onko aikaa vai ei hoitaja vastaanottaa tyytyväisten ja vähemmänkin tyytyväisten omaisten puheluja tai keskustelee heidän kanssaan yksikössä.

      Oli se kaupunki tai joku firma, systeemi on muuttunut. Nyt on vasta päästy lounaaseen, eikä lääkärikään ole vielä käynnyt, ei tehty lääkemuutoksia, otettu EKG:ta tms Itse en ole varmaan 4vuoteen pitänyt ruokataukojs, syön evääni, jos ehdin, kävellessäni tai asiakasta avustaessani. Itse olen sitä mieltä, että kyllä näinkin pärjätään, mutta hoitajaa on tilanteesta aivan turha syyttää. Olemme äänestäjinä tämän valinneet.

      Tässä on hyvääkin. Mutta mielummin odottaisin, että vihdoin viimein jotakin konkreettisia parannusehdotuksia voisi tulla omaisiltakin jatkuvan valituksrn sijaan. Ajattele, että joku päivä olet itse siinä avuntarvitsijoiden joukossa. Mitä sinä haluaisit? Toisaaltaan, olisiko sinusta kivaa, että kun kauan odottamani omainen tulee käymään, käyttää hän puolet ajasta pelkkään narinaan?

      . Minusta juuri tuohon tiskaamispyykinpesupetausrumpaan, tilojen suht siistinä pitämiseen ja liikunnan ja virkistäytymiseen oli sitten ulkona tai sisällä tapahtuvaan voisivat omaisetkin osallistua. Oletko itse? Ainakin minä autoin äitiäni vessassa, kun hän oli Suomen tunnetuimassa sairaalassa hoidossa. En tarvinnut siihen henkilökuntaa.

      • Anonyymi

        Hyvä kommentti. Olin samanlaisessa paikassa jossa kaikki kuului hoitajille. omaiset kävi yhdellä joka päivä ja muutamalla vanhuksella kaksi kertaa viikossa. yhteensä 12 asukasta. Meille valitettiin sitten aivan kaikesta mm. ettei lakanoita vaihdeta, kukkia kastella tai vaatekaappi sekaisin . Mutta itse ne ei tehnyt muuta kun kyttäsi ja valitti vaikka näki että kiire oli. Olisivat auttaneet pikkuhommissa edes. Mitä se vaatekaappi sekavuuskin haittasi kun ne ei itse ikinä sieltä omaisilleen hakeneet!! Mutta kun me maksetaan tästä niin paljon aina sanottiin... jaksoin neljä kuukautta sitten irtisanouduin. Kohta siellä ei ole enää ketään töissä. Kohta saavat omaiset itse käydä hoitamassa!


      • Anonyymi

        Tuohon kohtaan ''syön evääni, jos ehdin, kävellessäni tai asiakasta avustaessani''.

        Taukohuoneita olen nähnyt tupaten täynnä hoitajia. mutta koskaan en ole kävelevää, eväitä syövää hoitajaa Suomessa tavannut.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tuohon kohtaan ''syön evääni, jos ehdin, kävellessäni tai asiakasta avustaessani''.

        Taukohuoneita olen nähnyt tupaten täynnä hoitajia. mutta koskaan en ole kävelevää, eväitä syövää hoitajaa Suomessa tavannut.

        Ei meillä mitään taukohuonetta ole,siinä asukkaiden kanssa samassa tilassa syödään.ei mitään omaa rauhaa edes tauolla!!!!


    • voimmeauttaa

      se on yksi ja sama mikä firma palvelut tuottaa. Kaikki maksaa. Ajatuksena vanhainkoti palvelutaloksi on hieno, mutta käytännössä se vaatii osan ent. hoitajaresursseista ns toimistotyöhön.kun ollaan vuokralla, haetaan taksikortteja, hoito-ja asumistukia, anotaan ja tilataan jokaiselle henk.koht vaipat, DM välineet, lääkkeet, haavahoitojutut jne

      . Ennen kaikki oli yhteistä ja selvisi yhdellä tilauksella. Ei ihme, jos ulkoilutus jää. Menkää omaiset ihmeessä ulkoiluttamaan ja katsomaan asiaa avoimin silmin. Ne jotka näin siellä käyvät ja viettävät aikaa eivät ikinä valita mistään. Olemme yhdessä koko Suomen päättäjien kanssa tämän systeemin luonneet.Kenelle valitus sitten kuuluu?

      . Se, että ilmoitetaan tietty määrä hoitajia per asiakas, ei siis meinaa, että kaikki aina konkreettisesti hoitaisivat fyysisesti asiakasta.Ennen oli avustavaa henk.kuntaa vaikka miten, pesulassa pesetettiin pyykit, nyt pestää itse, koulutukseen katsomatta ja katetaan samalla aamiaispöydät ja avustetaan frouvat vessankautta pöydän ääreen. Ennen ruokailua tarvittavat verensokerimittaukset. Jos on pissanäyte otettava, otetaan sekin jo nyt.Sama hoitaja.

      Jos asiakas ottaa aamulääkkeensä, annostelee puuron, voitelee leivän ja syö omatoimisesti hoitaja käy joko avustamassa seuraavaa asiakasta tai viemässä vaipparoskapussit pois ja kastuneet lakanat koneeseen ja petaamaan sängyn.Muuten hoitaja jää auttamaan asiakasta ja muut asiat saavat odotella.Sen päälle sama hoitaja huolehtii niistä aamutiskeistä ajoissa, jotta on, mitä lounaspöytään kattaa ja käy avustamassa herroja lepäilemään. Eikä kaikki ihmiset leppoisia ole, ei palvelutalossa eikä missään muuallakaan.

      Pienenkin tauon salliessa hoitaja jakaa dosetteja, tarkistaa hoitosuunnitelmaa, tekee vaaditut arvioinnit, mittaa painon ottaa verenpainaan ja ehkä vie aamulta kertyneet jätesäkit jätehuoneeseen.Riippumatta onko aikaa vai ei hoitaja vastaanottaa tyytyväisten ja vähemmänkin tyytyväisten omaisten puheluja tai keskustelee heidän kanssaan yksikössä.

      Oli se kaupunki tai joku firma, systeemi on muuttunut. Nyt on vasta päästy lounaaseen, eikä lääkärikään ole vielä käynnyt, ei tehty lääkemuutoksia, otettu EKG:ta tms Itse en ole varmaan 4vuoteen pitänyt ruokataukojs, syön evääni, jos ehdin, kävellessäni tai asiakasta avustaessani. Itse olen sitä mieltä, että kyllä näinkin pärjätään, mutta hoitajaa on tilanteesta aivan turha syyttää. Olemme äänestäjinä tämän valinneet.

      Tässä on hyvääkin. Mutta mielummin odottaisin, että vihdoin viimein jotakin konkreettisia parannusehdotuksia voisi tulla omaisiltakin jatkuvan valituksrn sijaan. Ajattele, että joku päivä olet itse siinä avuntarvitsijoiden joukossa. Mitä sinä haluaisit? Toisaaltaan, olisiko sinusta kivaa, että kun kauan odottamani omainen tulee käymään, käyttää hän puolet ajasta pelkkään narinaan?

      . Minusta juuri tuohon tiskaamispyykinpesupetausrumpaan, tilojen suht siistinä pitämiseen ja liikunnan ja virkistäytymiseen oli sitten ulkona tai sisällä tapahtuvaan voisivat omaisetkin osallistua. Oletko itse? Ainakin minä autoin äitiäni vessassa, kun hän oli Suomen tunnetuimassa sairaalassa hoidossa. En tarvinnut siihen henkilökuntaa.

    • Siivooja

      Et vissiin ymmärrä että hoiva avustaja tai mikälie siivooja tai opiskelija ei ikinä korvaa ammatti ihmisen työtä..päinvastoin ammatti hoitaja joutuu katsomaan perään ja olla huolissaan.ne ei saa jakaa lääkkeitä eikä tajua mittailla verenpaineita ja sokereita.Siivooja pysyköön kastissaan eikä sillä saa paikkailla hoitajakiintiötä.Vievät vaan sairaanhoitajan ja perushoitajan työpaikan.Kolhivat vanhuksia kun eivät osaa ja sitten ollaankin peijjaksessa.

    • Attendoallerginen

      Erikoista, että kukaan ei puutu Attendo hoivakotien härskiin toimintaan. Tahkoavat todella kovia voittoja vanhusten kärsimyksillä. Nummelan on tulossa jo toinen Attendo, vaikka ensimmäisessäkään ei mikään toimi. Oman omaiseni kuoleman jälkeen on menehtynyt tosi hyväkuntoisia ja paljon nuorempia asukkaita. Viimeisin kuulemani tapaus oli erään asukkaan menehtyminen ravinnonpuutteeseen ja kuivumiseen. Uskomatonta tämän päivän Suomessa, että hoivakodissa ihminen kuolee nälkään ja janoon. Keskitysleireilläkin elinaika oli pidempi kuin Attendon hoivakodeissa.

    • voivoitaas

      Tietoista hiljaista eutanasiaa harjoittavat.Jos ei vanhus jaksa tai pakkoliikkeiltään itse kykene laittamaan lusikkaa suuhun niin ei kukaan auta.Ruoka ja juoma viedään pois koskemattomana.Näin kesäkuumalla paripäivää ilman juomaa huonokuntoiselle on kuolemantuomio....eli paikka vapautuu ja jonot lyhenee.Pyytäkää omaiset hoitotahtopaperit takaisin ja tehkää uudet..näköjään syöttäminenkin on elvyttämistä.Siihen vaan kirjoittaa että 2kertaa/vk.suihkuun ja syötettävä vaikka ei jonainpäivänä lusikka nouse(esim.keuhkokuumeentakia joka on hyvin yleinen Attendolla kuten myös ripuliepidemiat.)

    • mitro

      Samanlaista touhua on Attendon hoivakoti Jaspiksessa Kivistössä.Potilaista ei välitetä ,laihtuvat ja kuihtuvat ja kun kunto tarpeeksi huononee laitetaan huoneen ovi kiinni ja odotetaan ,että Luoja hoitaa lopun.Vierestä seurannut alusta asti toimintaa.Onneksi joillakin on omainen ,joka edes yrittää saada asioita paremmaksi,Mutta vaikeaa se on ,kun raha on se joka ratkaisee ja voittoja pitää saada kaikesta.Hyvät ja potilaan parasta haluavat hoitajat lähteneet muutamassa kuukaudessa ,kun eivät voi katsoa tuollaista vanhusten hoitoa.Oppisopimuksessa olevat lasketaan vahvuuteen,sijaiset kaikki huonoa suomea puhuvia ,työvuorolistat eivät täsmää,hoitaja määrä liian pieni hoidettavien kuntoon nähden.Miksi kukaan ei puutu asiaan.Nämä vanhukset ansaitsevat ihmisarvoisen vanhuuden ja hellää huolenpitoa.

      • Anonyymi

        Totta!


    • Ellen67

      Attendo markkinoi itseään hienoilla korulauseilla vaikka päämääränä on ottaa kaikki irti vanhusten eläkkeistä ja hoitajien selkänahoista!

      • Anonyymi

        Näin on


    • Epäröivä

      Mieheni äiti on lähestymässä aikaa, jolloin hänet on muistisairaana siirrettävä pitkäaikaishoitoon. Olen selannut Attendon Hoivakotien sivuja, ja ihastellut niiden sisältöä. Ajattelin, että kuulemani kielteiset kommentit ei voi pitää paikkaansa, joita olen kuullut esim. Satakunnasta. On niin hienot esitteet. Nyt kun olen lukenut noita kommentteja, niin nousee oikeen hiuskarvat pystyyn, jos anoppini sijoitetaan johonkin Attendon omistamaan hoitopaikkaan. Ei hyvältä näytä. Tosin kokemukseni Attendon hoitamasta terveyskeskustoiminnasta ei ole ollut kaksista, joten odotukseni esitteiden lupaamista pitkäaikaishoitopaikoista lienevät ylimitoitettuja. Niin sitä vain helposti menee lankaan, kun on jotenkin olettanut koko ikänsä, että laadun lupaus on ainakin puolet toteutusta. Mutta näin ei taida olla ainakaan Attendon kohdalla.

      Taidanpa jatkaa hoitopaikkoihin tutustumista muista kohteista. Ajattelin, että käynti paikassa ennen omaisen siirtoa myös voi valaista jonkin verran tilannetta. Tiedä häntä sitten, josko sekään valaisee asioita riittävästi.

      Anoppini on elänyt kovan elämän, joutunut jättämään kahdesti kotinsa Karjalaan. Ponnistellut elämässä sisulla eteen päin. Hän ansaitsee elämisen arvoisen loppuelämän, jota ei taida olla enää montaa vuotta jäljellä. Enkä haluaisi kuvatun kaltaista ratkaisua anoppini elämän katkeamiseen.

      Oma äitini oli hoidettava vuosia Porin Ruskalinnassa, ja haluaisin anopilleni saman kaltaisen, hyvän hoitopaikan. Paikan, jossa puhtaus, ravinto ja hoito oli ihmisarvoista. Ainakin äitini kohdalla. Ja jossa omaisten kanssa tehtiin yhteistyötä kiitettävästi.

      • valittajilleeikelpaa

        Heinolan Attendon hoito on todella laadukasta ja hyvää. Puhun kokemuksesta ja voin verrata myös muihin Heinolan kohteisiin ja Attendon hoito on ollut parasta.


    • Omainen40

      Itselläkin hyvät kokemkset attendosta niin hoitaja kuin omaisena. Eri hoitokodissa olen ollut töissä 5v. Esimies kuuntelee meitä ja toiveitamme mm. työvuoroissa. Kerran ollut palkan maksussa virhe joka korjattiin heti. Ukki sai 3v hyvää ja yksilöllistä hoitoa.

    • SESSAN1953

      Henkilökunta voi saada potkut,mutta omaiset saattavat saada porttikiellon kun uskaltaa avata suubsa.Näin kävi minulle ja veljelleni,joka on lähin omaiseni,Tämä Helsingissä.

    • Ottakaaeesselvääasioista

      Kyllä taas kaikki tietävät kirjottelee täyttä sontaa. Hei ihan oikeesti. Mitä hittoa Attendo hyötyy jos asukas kuolee nopeasti? Ei hitto mitään. Attendo tienaa sillä että asukaspaikat ovat täynnä pitkäaikaisia asukkaita jolloin paikat ovat täynnä kokoajan 100% Kabnataisi ees yrittää tutustua asiaan ja ylipäätään yrittäjyyteen. Ja kyllä Attendon ruuat pieksee minkä tahansa muun paikan. Lisäksi asukkaiden hoito on laadukasta siinä määrin missä muuallakin. Henkilöstö mitoitus on sama kun muuallakin. Harmi että Suomessa edes tuota mitoitusta tarvitaan toisin kuin muualla. Ei ton kokoisella firmalla ole edes varaa rikkoa lakia kuten täälä väitetään.

      • Attenzione

        Älä viitsi valehdella. Juuri tuon kokoinen firma voi rikkoa lakia, suhteita kun on joka puolelle. Kun työpaikkani siirtyi Attendolle, yt-neuvottelut alkoivat saman tien. Ruuasta alettiin heti nipistämään. Nyt ruokaan käytetään rahaa enää kolmasosa siitä mitä ennen, ja se näkyy.

        Sijaisia ei yritysmyynnin jälkeen enää otettu kuin kaikkein pahimmassa hädässä. Missä ennen oli neljä hoitajaa, saattoi nyt olla yksi tai kaksi hoitamassa koko rumban, mukaan lukien sen, mitä ennen teki keittiön väki. Työvuorolistoihin oli merkitty ihmisiä, jotka eivät olleet töissä. Viriketoiminnaksi merkittiin, kun asukas käveli käytävää edestakaisin. Sänkyyn jätettiin koko päiväksi makaamaan niitä, jotka eivät omin avuin päässeet vuoteesta, ja aamiaisia jäi asukkailta saamatta, koska kukaan ei ehtinyt. Huoneet paskaisia, kun siivoojat oli irtisanottu ja ostettiin minimaaliset siivouspalvelut.

        Ja ilmapiiri... omaisten kanssa puhumista rajoitettiin ja irtisanomisilla uhattiin, jos joku uskalsi sanoa, että homma ei näin pelaa.

        Tämä nyt on vain yksi kokemus. Mutta älähän helvetissä yleistä mitään Attendon "laadukkuudesta", jos sellaista jossain sattuukin olemaan. Mitä kyllä suuresti epäilen.


    • suuttunut

      Allekirjoitan kaiken edellä mainitun. Henkilökuntaa kokoajan liian vähän. Alimitoituksella mennään. Paljon epäpäteviä miehityksessä. Esimiehet monessa paikassa epäpäteviä. Ei ole mitään käsitystä hoivatyöstä, vain rahankeruusta. Kukaan ei ohjaa toimintaa mitenkään. Ruoka alaarvoista, ei sitä mitä listoissa lukee. Attendon oma keittiö tekee ruokaa joka on keittoa, keittoa ja keittoa, ja keittoa. Työntekijät huijattu palvelukseen suurin lupauksin. Totuus ihan toinen. Palkoissa huijataan. Ei noudateta työsopimuksia. Ihan sama meno on kouvolassa. Ei kehtaa sanoa missä on töissä.

      • laitonta

        Myös Laaksolahden hoivakoti ala-arvoinen. Vanhuksia kyykytetään, alistetaan, eristetään ja määrätään tarvittaessa rauhoittavia. Osa hoitajista ylimielisiä, vastaava hoitaja epäpätevä. Omaistani en tuohon paikkaan laittaisi.


    • Amanitan

      Attendo ilmoittaa ettei ole mitenkään vastuussa, kun hoivakodin asukas vahingoittaa toista asukasta, joka istuu pyörätuolissa, eikä pääse pakoon. Vanhukset jätetään ilman hoitajia äkkipikaisen, vahvan ja kävelevän miehen armoille, joka heittelee astioita niin että omaiseni joutui sairaalaan ommeltavaksi ja tutkittavaksi. Attendon mukaan tapahtumat ovat valitettavia, mutta kaikki toisen asukkaan väkivaltaisuudesta kärsineiden vanhusten on maksettava itse kaikki tapahtuneesta aiheutuneet lääkäri jne kulut itse. Välillä johtaja ilmoittaa että attendo maksaa kulut, mutta sitten attendon lakimies peruu kaiken. Miten muissa hoivakodeissa ko korvausasiat on hoidettu ....

    • omaisenpuolesta

      asukaalla ei saa olla omia mielipiteitä, asukas on mulle sen sanonut,jos on UHATAAN ETTÄ JOUDUT POIS TÄÄLTÄ. rioka on siellä ALA ARVOISTA KOIRILLEKKIN SYÖTETÄÄ PAREMMIN.jos me omaiset olemme käymässä ovat hoitsut MIELIN KIELIN JASEN HUOMAA. huomaan asiat kun olen itse omais hoitaja miehelleni.tuomonen vanhuksen hoito ,on pahasti heitteille jäättöä kaupunkilta joka LAITTAA VANHUKSIA SINNE:ATTENDO PITÄIS KIELTÄÄ LAISSA POIS SUOMESTA

      • Anonyymi

        Tässä minun Attendossa kaikki hyvin!!! työteho hoitsuilla 50%.ruokatauko 55 min, kahvitauko 30 min. En tiedä kiinnostaako työnteko näitä teflonpintaisia hoitajia.


    • kapula_rattaisiin

      Toivottavasti jossain päin Suomea omaiset palkkaisivat yksityisetsiviä "esiintymään" omaisina ja samalla kirjaamaan jokaikisen moraalia kestämättömän väärinmenettelyn ylös useammasta hoivakodista yhtäaikaa. Yksityisetsivien todisteet kelpaavat käräjöintiin ja jollain tavalla nämä epärehelliset toimijat laillisesti pitäisi siirtää työmarkkinoita ja omaisia kiusaamasta lopullisesti paitsioon.

    • yksi

      Attendolla koulutetut hoitajat tekevät varmasti parhaansa hoidettavien eteen, mutta alhaisen hoitajamitoituksen vuoksi ei hekään pysty kaikkeen kiireiltään. Attendosta voisi sanoa näin: Omena kaunis päältä, mutta mätä sisältä. Hoitajien tarvitsemat hoitovälineet puutteelliset ja hoitajamitoitus persiillään. (Hoitajat jotka lähteneet pois kyseisistä paikoista , ei tilalle oteta uusia hoitajia, vaan palkataan kouluttamattomia ja opiskelijat jotka tulevat harjoittelu jaksolle pidetään heidätkin työvoimana) Työvuoroissa monesti vain yksi koulutettu hoitaja, muut jotain muita, eli kenellä vastuu! Sairaslomat paukkuu, ja jos sijaisia ei saada tehdään noin 25-hoidettavan työt kahden ihmisen voimin, "pomo" ei varmasti jää likaamaan käsiään, vaikka huomaa tilanteen, "meinaa vaan et kyllä te pärjäätte". Yö tehdään yhden ihmisen voimin. Aluepäällikkö ei vastaa viesteihin ja liitto on kädetön asioiden suhteen. Attendon hoivapalvelut Suomessa vain kasvaa ja raha virtaa, mutta hoitajien ja ikäihmisten kustannuksilla ei niillä ole väliä.

      • Hyväontietää

        Mun läheinen jonottaa hoitopaikkaa ja palveluseteliyrityksistä yhtenä vaihtoehtona on Attendon omistama paikka. Kun luin noita tekstejä, niin voipi olla ettei se paikka ole ensimmäisenä mielessä hoitopaikkavaihtoehtona. En nimittäin jaksa ruveta huolehtimaan siitäkin vielä, ett omainen tulee kunnollisesti hoidettua, ihan tarpeeksi asti olen hänestä kotioloissa huolehtinut. Sen takia hoitopaikkajonoonkin on laitettu, kun en enää jaksa yksin häntä hoitaa, hänellä on niin paljon käytöshäiriöitä ollut näiden vuosien aikana, ett alan olla itse aika lopussa. Jos ei aivan pakko ole tuonne Attendon paikkaan pistää, niin jätän suosiolla sen pois vaihtoehdoista. Ei mulla ole edes alvariinsa aikaa käydä katsomassa, ett onko omaisestani huolehdittu, onko puhtaissa vaipoissa, onko huone siivottu, onko omaiselle annettu lääkkeet jne... Kumma ett jollain Attendolla on kanttia hoitaa huonosti asiansa, asiakkaansa ja henkilökunnan palkatkin. Vaikka mun omainen ei mikään häävi ihminen koskaan ollut, niin en mä silti pistäis häntä paikkaan, jossa ei pidetä sitä mitä on luvattu ja vanhukset on heitteillä.


      • haluansinne

        Heinolan hoitopaikoista ehdottomasti paras ja hyvä palvelu. Kokemusta on ja uskallan suositella muillekin. Aina löytyy mustamaalajia, joille ei kelpaa mikään.


      • haluansinne kirjoitti:

        Heinolan hoitopaikoista ehdottomasti paras ja hyvä palvelu. Kokemusta on ja uskallan suositella muillekin. Aina löytyy mustamaalajia, joille ei kelpaa mikään.

        Haluaisin tietää kumpaa Heinolan paikkaa nostat jalustalle? Koska minusta hoito hintaan nähden on ala-arvoista. Jatkuvasti joutunut taistelemaan monistakin asioista,kyseisen puljun kanssa. Alkaa tuntumaan että kyllä kunnallinen hoito on parempaa,verrattuna Attendon. Henkilökunta vaihtuu tasaseen tahtiin,lääke annostus virheitä tapahtuu,no tottakai kun aina uusia hoitaja. Hoitajat puhuu jokainen asiat eritavalla 😠. Ruoka-annokset hyvin pieniä,ei siellä lihoamaan pääse 😁. Virike toiminta mitä luvataan Attendon sivuilla,on olematon,koska henkilökuntaa niin vähän. Eivät pysty toteuttamaan sitä mitä luvataan,annetaan vaikka pahvilaatikko eteen että revi sitä palasiksi. No onhan sekin "virkettä" Vai mitä mieltä olette? En tykkää kyllä. Hoitoneuvottelussa luvatut asiat eivät toteudu,mikä minusta on outoa. Ainoa plussa on että on aidattu piha minne voi vanhukset mennä,mutta ei sielläkään ole mitään valvontaa,siellä voi puuhastelua mitä haluaa 😂. Olen puhunut 😊.


    • Oppes

      Rakkaat ihmiset , älkää ottako Attendoa sinne Heinolaan missään tapauksessa . Kerätkää vaikka Kansalaisadressi jos muu ei auta , itse olen Rääkkylästä pienestä kunnasta , täällä on turha edes yrittää mennä Terveyskeskukseen . pois Attendo Suomesta!!!!

    • ajantasalainen

      Heinolan Attendossa on viikko-ohjelma: mm leipomista ja joka päivä ulkoilua ????????

      • Anonyymi

        Voihan siellä niin lukea. Tuskin toteutuu. Ei ole vanhukset käyneet ulkona sitten kesän täälläkään. Eikä muutakaan virikettä ole. Hoitajat ei vaan ehdi kuin hoitotoimenpiteitä.
        Pitäisi olla erilliset vierikkeenpitäjät ja ulkoiluttajat, vapaaehtoisia?!!


    • Iqiiqiqiq

      pertti karjalainen attendo Lökäpöksy meni selittämään tarinaa eduskuntaan, mitä tämä on? Farkut jalassa, ei mitään kunnioitusta vanhusten sijaan kohtaan??? HAastan oikeuteen .

    • HyiAttendo

      Vältetään Attendon palveluja,

      • Anonyymi

        Välttäkää please!


    • omainen

      Miksi Heinolan Attendossa on päiväkahvi lounaan kanssa. Vanhuksilla on 4-6 tuntia kuivin suin.
      Onko seuraava vaihe: lounas päiväkahvi ja päivällinen samaan aikaan?

    • 123axa

      Atte do rahastaa vanhuksilla ja työntekijöillä.Attendo Wellamo lahti tarjosi ala arvoista ruokaa asukkailleen ja kun ns "tarkastus"oli ruoka oli erilaista.Hävetkää te Attendon pikkupomot jotka annatte ison toimijan vedättää itseänne, työntekijöitä ja vanhuksia.En koskaan mene ko firmaan tmihin.Eikä myöskään omaiseni.Hoitajana olen nähnyt.

    • Katsotaanmittaphtuu

      Pakkohan se on antaa vedättää, jos palkkansa meinaa saada!Pikkupomot! No samaa luokkaa, kuin muutkin. Tehdään mitä firma määrää. Tulos tai ulos. Toivotaan, että Heinolassa muilla toimijoilla ei ole asiat samassa kunnossa.

    • Dominique990

      Meidän perhe oli tosi tyytyväinen Attendon toimintaan. Vanha mummi valitti ja oli raskas hoidettava perheelle. Veimme hänet Attendon hoitokotiin ja muutaman kuukauden päästä hänet jo haudattiin ja saimme perintörahat tilille. Ei mitään valittamista Attendon hoitotyöstä.

    • Milla44

      Attendolla on kyseenalainen maine.Mutta onko ne ostanut joitain huonoa palvelua tuottavia yksiköitä ja ongelmat siirtyneet Attendon hoidettavaksi?

    • Anonyymi

      Attendon meno tänään..justiin puberteetti-iän nipin-napin ylittäneet lähihoitajat joilla ei minkäänmoista työkokemusta pomottavat, pitävät vanhusta kiukuttelevana lapsena-mentaliteetilla ja määräilevät esim.sodan käynyttä veteraania jolla lievä muistihäiriö. Tekisi mieli mennä kiskasemaan hihasta ja katsoa silmiin kysyen "Miten kehtaat???"

    • Anonyymi

      Attendosta on jäänyt aika paskan maku suuhun. Toki siellä on osittain asiakkaista välittäviä työntekijöitä ja jotkin yksiköt varmasti ovat hyviä asuinpaikkoja.

      Ensimmäisessä paikassa asiakas sylki hoitajan päälle. Hoitaja sylki takaisin ja tuijotin tapahtunutta silmät pyöreinä. Kyseinen hoitaja oli saanut palkinnon työpaikalta ”hyvästä työstä”. Samassa paikassa ohjeistus ei toimenpiteissä ollut aina asianmukaista ja jos teki virheen sai ”syyt niskoilleen”.

      Toisessa paikassa taas olin vaipanvaihtaja ja apusiivooja, vaikka olin kuntouttamisen tukemisen jaksolla. Siellä minut pistettiin antamaan lääkkeitä ilman lääkelupaa ja sitten sanottiin etten saisi. Tämänkin jälkeen pyydettiin viemään lääkkeitä asukkaille välillä myös ilman hoitajan läsnäoloa.
      Työkaverilta sain kovasti kehuja ennen kehityskeskustelua, mutta keskustelussa ohjaajaltani haukkuja mm. ”liian rennosta suhtautumisesta asukkaisiin” (eli en ollut hirveän virallinen, mutta minun mielestäni virallinen ja jäyheä käytös ei tue laitoksen kodinomaisuutta). Sain toki myös aiheestakin negatiivista palautetta, mutta en mistään isosta asiasta. Ei siinä muuten, mutta ei mitään positiivista palautetta. Jos en heti jotain osannut, niin tästä sain kuulla.

      Asukkaiden kanssa oli vain vähän aikaa jutella (kuntoutumisen tukeminen) ja tähän olisi pitänyt käyttää kahvitaukoa. Sain tästä noottia että kahvitauolla olin puhelimella, enkä jutellut asukkaan kanssa.

      Eräs asukas oli kohtalaisen vaativa ja oli hiukan hankalaa pedata hänen sänkynsä ensimmäisen kerran. Työpaikkaohjaaja siis päätti tämän perusteella, että en osaa pedata sänkyä. Tosin kerran olin unohtanut pedata erään toisen asiakkaan pedin, kun pitää suurinpiirtein juosta paikasta toiseen aamupuuhissa.

      Olin aikaisemmin pitänyt henkilökunnasta, mutta tämän jälkeen jatkoin työpäivää itku kurkussa ja hain yksityiseltä muutaman päivän sairaslomaa. Tämän jälkeen sain tietysti potkut epämääräisistä syistä.

      Nyt usko omiin kykyihin ja pätevyyteen on mennyt ja tekisi mieli vaihtaa kokonaan alaa vaikka lukioon tai sitten viemärinkaivajaksi.

      No, tätä en pysty toistaiseksi tekemään, joten tästä lähtien otan ainoastaan koulun hyväksi todetun harjoittelupaikan vastaan. Ei enää koskaan Attendoa.

    • Anonyymi

      Paskoja lafkoja. Savon pariisissa pomo vaihtui,mutta sama vaan jatkuu. Työntekijät savustetaan pihalle ja johtaja tuo uusia sisäpiiriläisiä tilalle. Vastaan sanot niin hiljennetään aina jotenkin. Kiertäkää kaukaa.

      • Anonyymi

        Eihän se pääasia olekkaan hyvä hoito vaan hyvä tulos ett saadaan "ns " sijoitajille maksimi voitto ja kunnat lankee tähän halpaan kun lupaavat ummet ja lammet että härskiä toimintaa on !


    • Anonyymi

      En suosittele kenellekkään työpaikaksi. Juuri eronnut kyseisen kurafirman palveluksesta.

    • Anonyymi

      Ja niinkuin hoivakotien puutteista hehkutettiin alkuvuonna ja nyt eletään jo heinäkuuta eikä mikään ole muuttunut sama jatkuu vaan taitaa olla päättäjillä sidonnaisuuksia kyseisessä firmassa kun kurssi ei ole muuttunut !

      • Anonyymi

        Sitäpä saa ihmetellä!Mikään ei ole muuttunut.Saa vaan ihmetellä miten hampaattomia ovat valvovat viranomaiset niin kunnissa kuin ylempänäkin.Onkohan osinkojen jaolla viranomaisiakin,joiden tehtävänä olis valvonta?!
        Yllätystarkastukset eri kelloaikoina ,päivällä,illalla,yöllä ja viikonloppuisin avaisi todellisuuden hoivakotien arjesta


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Sitäpä saa ihmetellä!Mikään ei ole muuttunut.Saa vaan ihmetellä miten hampaattomia ovat valvovat viranomaiset niin kunnissa kuin ylempänäkin.Onkohan osinkojen jaolla viranomaisiakin,joiden tehtävänä olis valvonta?!
        Yllätystarkastukset eri kelloaikoina ,päivällä,illalla,yöllä ja viikonloppuisin avaisi todellisuuden hoivakotien arjesta

        Ihmiset ovat pääsääntöisesti mukavuuden haluisia ja itsekkäitä ja sen vuoksi epäluotettavia.
        Jokaisella on syynsä olla hiljaa huonosta hoidosta, hoitajilla syynä että huonoa hoitoa antamalla jää itselle enempi aikaa istua ja juoruilla tai roikkua puhelimen näytteellä. Esimiehellä syynsä myös kun haluavat pitää kaikki ongelmat ja virheet piilossa, jottei ongelmat kantaudu johtoportaaseen ja palkankorotukset plus muut etuudet vaarannut. Juuri noin itsekkäästi tekisi aika moni teistä kirjoittajista itsekkin.
        Valviran tarkastajilla myös ihan sama mukavuudenhaluisuus syynä, kun eivät tee yllätyskäyntejä. Tietävät, että silloin tulee monta huomautusraporttia kirjoitettavaksi ja pahimmassa tapauksessa pidettävä useita hätäkokouksia niin käyntikohteessa kuin kunnan edustajien kanssa. Eli hirveästi lisätöitä yksittäiselle virkailijalle. Kuinka siis itse tekisit jos olisit kyseinen virkailija ? Aika moni varmaan viihtyy paremmin siellä oman konttorin mukavassa ja rauhallisessa nurkassa kuin lähtee yllätyskäynnille pissanhajuisiin hoitokoteihin jankkaamaan jonkun suomea hatarasti osaavan henkilön kanssa lääkkeiden jakamisen virheista, rutiinien laiminlyönnistä jne.


    • Anonyymi

      Mikään ei ole muuttunut Attendo -hoivakodeissa näköjään. Kirjoitin jo vuonna 2015 äitini kovasta kohtalosta Nummelan Attendossa ja huomaan, että sama meno jatkuu. Kamalia paikkoja, toivottavasti näin härskiä toimintaa harjoittavat joutuvat itsekin samanlaisen kohtelun uhreiksi aikanaan.

      • Anonyymi

        Varmaan päättäjillä ja kansanedustajilla on kytköksiä kyseiseen firmaan niin kuin veikkaukseenkin saavat bonuksia jotka eivät ole mitään pikkurahoja eivät uskalla puuttua moiseen menoon vaikka ovat ajamassa muutosta ainakin nimellisesti eikä mikään kuitenkaan muutu eikä tule muuttumaan turhaa höpinää !


      • Anonyymi

        Saman huomion olen tehnyt,melkein kymmenen vuotta puhuttu huonosta hoidosta,eikä vieläkään mitään muutosta parempaan päin.


      • Anonyymi

        Joo ollaan kuin A studiossa puhutaan paljon mutta ei sanota mitään ne on vähän kuin antti rinteen puheet luvataan satanen mutta saadaakin vain kolmekymppiä että näin meillä suomessa !


    • Anonyymi

      Attendo on vankila. Älkää kukaan tulko vanhaksi ja sairaaksi. Vain voiton tavopittelu on tärkeintä. Huom. vanha ihminenkin on ihminen. Säälin heitä Attendon asukkaat.
      Virikeohjelma on vain hämäystä - ei toteudu.




      nimimerkki kaiken nähnyt ja kokenut

      • Anonyymi

        Kuin minun kirjoittama.. Tämä teksti. En halua omaisiani attendolle ikinä!! En ikinä! Viriketoiminnaksi voidaan kirjata vaikka pahvilaatikoiden särkeminen yhdessä hoitajan kanssa.. Tai kävely edestakaisin käytävällä.. Ulos ei ehditä viedä.. Vaativia vanhuksia nimitellään marttyyriksi ym.. Ja mistäkö tiedän.. Olen ollut attendolla töissä.. Voisi vaikka kirjan kirjoittaa..


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kuin minun kirjoittama.. Tämä teksti. En halua omaisiani attendolle ikinä!! En ikinä! Viriketoiminnaksi voidaan kirjata vaikka pahvilaatikoiden särkeminen yhdessä hoitajan kanssa.. Tai kävely edestakaisin käytävällä.. Ulos ei ehditä viedä.. Vaativia vanhuksia nimitellään marttyyriksi ym.. Ja mistäkö tiedän.. Olen ollut attendolla töissä.. Voisi vaikka kirjan kirjoittaa..

        Uskon jokaisen sanasi!


      • Anonyymi

        Vankilassaakin on parempi hoito,kuin kyseisessä hoitokodissa on virike toimintaa ja ruokana salaattia ja laatikoita ,hyvää ruokaa.Kyseinen laitos antaa vain keittoja ja vesi velliä leipää vain puolikkaan siivun.


    • Anonyymi

      Totta tuo.Pomot tietämättömiä miten hoitajst työtä tekee.Äkkiä vanhukset hoitavat että pääsevät lepäämään ja juttelemaan omista ja asukkaiden asioista kovaan ääneen. Näennäistä viriketoimintaa ja kuntouttavaa työtä ei tehdä. Hoitajana en pystynyt jstkamasn.Siellä pieni piiri pyörii ja kiusataan hoitajia jotka haluavat tehdä kunnplla töitä.

    • Anonyymi

      Attendo kiusaa työntekijää, suurin osa hoitajista pitkillä sairaslomilla, työvuorolistolla uuvutetaan hoitajat ja henk.kunta vajeella. Uhkaavat potkuilla jos otat kanttaa asioihin ja puolustat vanhuksia, ne ketkä välittää hakevat muualle töihin. Paikka on täynnä harjottelijoita, oppisopimuksella tai keikkalaisia...kaikki luetaan vahvuuteen. Koko toiminta lähentelee rikollisuutta ja vanhusten turvallisuus on vaarantunut. Mihin voi tehdä valituksen kun yritys rikkoo turvallisuus säädöksiä ? Vanhuksen psyykkinen ja fyysinen turvallisuus vaarantunut.

      • Anonyymi

        Totta!!!!vanhus raukat!!!!


    • Anonyymi

      Valviiraan ne ilmoitukset tehdään.

    • Anonyymi

      Ja mitähän se touhu on nyt, kun sinne ei pääse omaisensa luo virusvaaran vuoksi?

    • Anonyymi

      Tunnen yhä katkeraa tunnetta sille Attendon sairaanhoitajalle joka päätti ettei Kallen tarvi syödä masennuslääkkeitä lopettivat lääkkeen. Kalle oli 90v. Siitä meni 5 kk Kalle masentui koki vieroitusta ja kuoli. Miksi vanhusten viimeisten aikojen pitää tehdä vaikeaksi. Eikö ole sama jos pientä masennus lääkitystä saa noinkin vanhana. Kun masennus oli todettu.
      Eikö sairaanhoitajasta muuhun ollut.
      Kalle oli kovia kokenut mies. Nähnyt sodan ja köyhyyden.

    • Anonyymi

      Eikös se kaupunki eli Heinolan virkkakunta ole se joka määrää.
      Täällä liikaa vanhoja, kuten eräs sanoi ja nyt on alettu hyödyttömistä karsia vaivihkaa.
      Lainalla eletään, joten turhat kulut pois, näinhän on linjattu. Yli 70 vuotiaat ei tuota vaa kuluttaa ja heistä pitää päästä eroon Heinolassa.
      Kukas se noin sanoikaan?

      • Anonyymi

        Minä sanoin


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Minä sanoin

        Itse me olemme Tieto Oy vaalivilppin takia tämän järjestelmän vaalinnet joten emme voi syttä äänestäjiä vaan Tieto Oy.


      • Anonyymi

        Hölynpölyn, vanhukset työllistävät. Hoitohenkilökuntaa, ruokapalveluita, takseja, jalkahoitajia, fysioterapeutteja, lääkäreitä, apteekkareita jne.


    • Anonyymi

      Mitä toimintoja Attendolla on nykyään Heinolassa? Millainen maine näillä on?

    • Anonyymi

      Kauhulla kuulin Kuoipion Attendosta ja hinnoittelusta. Muistisairas ystäväni oli siellä. Onneksi vain 2 viikkoa. 4000e kk-maksu. Vaipat, lääkkeet, petivaatteet vietövä itse tämän lisöksi. Pöyrityttävää

      • Anonyymi

        Onko han tuo ihan totta? 4000 e/kuukaudessa. Mistä hyvästä? Eihän kenelläkään tavallisella eläkkeeläisellä ole tuollaisia kuukausituloja joten ei Attendo voi laskuttaa sellaista mitä ei kenelläkään ole vara maksaa. Vai kuntako maksoi tuon summan?


      • Anonyymi

        vaatteet,petivaatteet,liukulakanat,nostopoikkarit homattava itse ja sit ne häviää pyykissä vaikka ovat merkattuja


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Onko han tuo ihan totta? 4000 e/kuukaudessa. Mistä hyvästä? Eihän kenelläkään tavallisella eläkkeeläisellä ole tuollaisia kuukausituloja joten ei Attendo voi laskuttaa sellaista mitä ei kenelläkään ole vara maksaa. Vai kuntako maksoi tuon summan?

        KUNTA MAKSAA!!!!!


    • Anonyymi

      Äitivainaa kerkesi muutaman vuoden olla Attendolla Hämeenlinnassa ja hoito oli mitä oli ja lopulta nukkui pois. Loppukaneettina tavaroita hakiessa oli rahat ja henkilötodistus kadonneet . Rahat olivat henkilökunnan takana kuitattavissa mutta ei niitä ollut kukaan kuitannut ulos. Katosoivat siis kuin pieru saharaan.....Rahoja kuulemma voi anoa laitoksen johtajan kautta ja hän päättää maksetaanko vai ei. Mielestäni tuo menee jo vittuilun puolelle ja tein rikosilmoituksen.

      • Anonyymi

        Jos kerrot tehneesi rikosilmoituksen niin kerro myös että miten siinä kävi? Saiko perikunta rahat takaisin?
        Kapinen karma on vainajan ryöstäjällä joka tapauksessa tiedossa.


    • Anonyymi

      Aivan hirveetä rahastusta,vanhuksilla ja vammaisilla..

    • Anonyymi

      Vanhukset alistettu,omia mielipiteitä ei saa olla,hirveetä katottavaa,hoitajat hirmu tylyjä eivät tervehdi ,eivä puhu.ovatko kielletty puhumasta,karkuun juoksevat jos on jotain kysyttävää.

    • Anonyymi

      Kyseisessä laitoksessa on paljon työpaikka kiusaamista,paljon nähnyt ja kuullut.ex työntekijä...

      • Anonyymi

        Nimenomaan ja tuo työpaikkakiusaaminen tulee usein johtajien tai sairaanhoitajan toimesta. Lähihoitaja ei tiedä mitään.
        Opastavat kädestäpitäen kuinka hoitajien kuntouttavaan tuotteeseen ei ole aikaa, vaan asukas sängystä ylös ilman omaa mielipidettä. Sairaanhoitajat ja johtajat vaihtuvat kokoajan ja vaikka eivät paikasta mitään tietäisi, pätevät eikä alistuta kuuntelemaan hoitajien tietoa ja taitoa. Attendossa taitaa vallita 2022 uusi hierarkia kausi, Johtajan sana sen jälkeen sairaanhoitajan, eikä hoitajille ole sananvaltaa.
        -hoida niin kuin haluaisit itseäsi hoidettavan-


    • Anonyymi

      Olen työskennellyt useammalla attendolla. Jokaisessa näistä on talon lakanat, liukuliinat, pyyhkeet yms asukkaille.
      Näissä attendoissa, joissa olen työskennellyt on menty asukkaiden hyvinvointi ja viihtyvyys edellä. Kaikki vuodepotilaat nostetaan tuoliin, jos sen koetaan olevan edullista potilaan voinnin ja viihtyvyyden kannalta.
      Kaikkien ravitsemuksesta huolehditaan, jokaista ulkoilutetaan aina mahdollisuuksien mukaan ja saunaan pääsevät kaikki haluavat ja siihen kykenevät.

      Työpaikkakiusaamista sen sijaan olen näissä yksiköissä huomannut. Usein se on tosin vain 1-2 työntekijän osalta, muutoin ilmapiiri on ollut hyvä.

    • Anonyymi

      Oulussa lestat hilluu ja tekee mitä huvittaa.niitä ei muka saa kukaan kuriin.paikka Hiironen asuntola B1.viranomaiset voimattomia EU ei halua sekaantua.tilanne hoitajille ja asiakkaille kestämätön!!!😞

      • Anonyymi

        täh


    • Anonyymi

      Joo ihan törkyfirma koko attendo, johto on epäammattimaista, siellä ei kukaan halua tehdä töitä joten ihan kuka tahansa kelpaa ''lähihoitajaksi, tämä näkyy sitten itsemurhatilastoissa!

    • Anonyymi

      Olen työskennellyt useammalla attendolla. Jokaisessa näistä on talon lakanat, liukuliinat, pyyhkeet yms asukkaille.
      Näissä attendoissa, joissa olen työskennellyt on menty asukkaiden hyvinvointi ja viihtyvyys edellä.

    • Anonyymi

      Olen ollut töissä Attendolla 7 vuotta. Ensimmäiset 5 vuotta olivat ihania. Oli esimies joka arvosti asukkaita ja työntekijöitä. Ilmapiiri oli mitä ihanin. Kaikki nauttivat elämästä Eskolassa. Kaikki muuttui kun esimieheksi tuli entinen työntekijä. Koko työyhteisö on tuhottu. Hänellä oma hovi, ja muita työntekijöitä ei arvostettu ollenkaan. Nämä suosikit ramppasivat kaupoissa ja ravintoloissa samojen asukkaiden kanssa viikoittain. Mutta vaikeavammaisempia ei viety minnekään. Heidän kanssa kun ei ollut mukavaa. Esimies hyväksyi tämän epätasaarvon t, hän jopa kannusti siihen, koska hänen ystävänsä tykkäsivät käydä shoppailemassa työaikana asukkaiden varjolla.

    • Anonyymi

      On olemassa hoitajia/ohjaajia, jotka oikeasti välittävät asukkaista. He vievät asukkaita asukkaiden mielipaikkoihin, kuten esim kirkkoon. Mutta on paljon, turhan paljon hoitajia jotka vievät asukkaat kauppoihin, jotta voivat itse shoppailla työaikana.

    • Anonyymi

      Äidilleni syötettiin rauhottavia lääkkeitä.oli liikkuva ja iloinen ja heidän mielestä liian virkeä vanhus. Kolmeen viikkon saivat hänet tuoliin lepositeisiin kasvot veltoksi liikuttomaksi...sitten saatiin hänet pois sieltä toiseen hoitopaikkaan. Siellä epäilivät äidin saaneen ehken lääkkeistä aivovamman.mutta ei voida millään todistaa , lääkelistat ei näytä niitä lääkemääriä mitä hänelle syötetty

      • Anonyymi

        Tämä sattui Savossa


    • Anonyymi

      Ikävä kyllä kokemusta on attendosta, hoitajat tylyjä, ilmeisesti pulla maistunut niin paljon että eivät jaksa edes jutella(eivät ymmärrä, että ovat asiakaspalveluhommissa) voivoi. Menisivät oikeisiin töihin ja antaisi paikan ammattilaiselle, ihmetyttää miten tämmönen voi olla mahdollista 2024 Suomessa! Seisoskelijat!

      • Anonyymi

        Kännissä on kiva olla, ei rasita polla, siis anna ihmeessä asian olla, kun joutavaa paskaa jauhat...


    • Anonyymi

      Hirvittää ajatella mitä vammaistenpuolella tapahtuu!

    • Anonyymi

      Ei liene Heinolassa edes tuota puolta

    • Anonyymi

      Itkun kanssa töistä kotiin. Mielivaltaa. Turhia ja katteettomia syytöksiaä. Perseennuolijoiden paratiisi. NÄIN KUOPIOSSA.

    Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Tappo Kajaanissa

      Ketkä ulkomaanvahvistukset tässä kyseessä? https://www.is.fi/kotimaa/art-2000010752697.html
      Kajaani
      61
      2775
    2. Kuka mielessäsi pyörii?

      Ja miksi? Onko teillä vielä mahdollisuutta?
      Ikävä
      177
      2638
    3. Nyt kaikki joukolla....

      ...tukkeen Folkkeja, nyt siihen on hyvä tilaisuus. Jos jokkainen kynnelle kykenevä nakkaa kassaan muutaman euron ja rikk
      Haapavesi
      28
      2172
    4. Miten paljon

      Haluat häntä????
      Ikävä
      91
      1887
    5. KUNNIA MENI - MAINE KASVOI tuomio tuli, ravakat sakot ja korvauksia!

      Nyt se sitten paukahti. Kajaanin johtava poliitikko Pasi Kilpeläinen ps. sai Kainuun Käräjäoikeuden tuomion! Sakkoa tu
      Kajaani
      147
      1630
    6. Oletko jo unohtanut minut mies?

      Oliko se oikeasti kiva juttu se hymiöpallo, se oli osoitus siitä että minä oikeasti pidän sinusta todella paljon. Tekisi
      Tunteet
      22
      1627
    7. Putinistipersut vauhdissa, oppikirjoja pitäisi sensuroida

      Putinistipersut halunnevat seuraavaksi muuttaa historiankirjoitustakin kuten heidän isäntänsä Bunkkeripappa. Eli Suomen
      Maailman menoa
      270
      1561
    8. Laskutehtävä

      Laske kaivattusi ja itsesi iät yhteen. Tulosta ei oo pakko kertoo.
      Ikävä
      98
      1435
    9. Kela häätää tuhansia muuttamaan halvempaan asuntoon

      https://yle.fi/uutiset/lyhyesti/74-20115291 Kulut voivat nousta tuhansiin euroihin per häädetty. Tuosta on vaikea enää
      Maailman menoa
      317
      1345
    10. Kuvittele että olen hän

      Mitä kaipaat eniten?
      Ikävä
      77
      1246
    Aihe