Richard Dawkinsin tv-sarjan ensimmäinen osa on vielä muutaman päivän ajan katsottavissa Yle Areenassa:
http://areena.yle.fi/tv/1966579
Huomionarvoista ohjelmassa on mm. uskovaisten nettipornon käyttö (varsinkin vanhemmat uskovaiset käyttävät enemmän kuin uskonnottomat), suhtautuminen valehteluun (uskovaiset eivät voi myöntää pornon katselua, vaan valehtelevat mieluummin), syyllisyyden tunteminen (uskovaiset syyllistävät itseään ja ahdistuvat tästä). Ja entäpä se hyvyys ja moraali? Se on meissä luontaisesti, ei syyllisyys ja pahuus. Muun muassa kristinusko opettaa että ihminen on syntinen ja paha.
Vielä ehtii!
12
206
Vastaukset
- Vielä ehtii katua
Palsta on täynnä kiihkoateisteja, jotka esiintyvät puhtaina pulmusina ja katsovat oikeudekseen arvostella uskovia. he ovat kuin vertauksen fariseus, joka katseli muita ihmisiä ja erityisesti publikaania pitkin nenänvartta. Vertaus opettaa, ettei pidä luulla omasta hyvyydestä liikoja.
Syyllisyydentunne on tarpeellinen. Ilman syyllisyyttä olevat ihmiset voivat tehdä mitä vain. En halua sitä. Synnintunto on tärkeää, jotta ei sorru toisten ylikorostuneeseen arvosteluun ja pyrkii myös omaan itsenäiseen moraaliseen harkintaan. Itseään hyväksi luulevat henkilöt tekevät kaameaa tuhoa tuossa "hyvyydessään". Onnelaahan ne ateistiset kommunistitkin olivat rakentavinaan...- 797997979
sinä määrittelet jokaisen ateistin kiihkoateistiksi joka avaa suunsa uskonnoista. se on mustavalkoisuutta parhaimmillaan.
juuri uskovat pitää itseään ateisiteja parempina koska uskovat että heitä jumala suosii ja päästää taivaaseen ja ateisteja jumala kiusaa ikuisesti kadotuksella.
syyllisyydentunne on tarpeellinen todellakin mutta turha syyllisyys jota uskonnot opettaa on tarpeeton ja haitallinen. moni kokee syyllisyyttä biologisista haluistaan turhaan esimerkiksi.
minusta tuli ei-uskova kun koin syyllisyyttä siitä että kristittynä hyväksyin ei-uskoville ja toisinuskoville hel-vetin. en koskaan voinut hyväksyä sellaista kanssaihmisille epäuskosta. syyllisyys tuosta uskomuksesta siis kantoi hedelmää ja luovuin palvomasta tuollaista kuvitteellista sadistia. *Palsta on täynnä kiihkoateisteja, jotka esiintyvät puhtaina pulmusina ja katsovat oikeudekseen arvostella uskovia. he ovat kuin vertauksen fariseus, joka katseli muita ihmisiä ja erityisesti publikaania pitkin nenänvartta. Vertaus opettaa, ettei pidä luulla omasta hyvyydestä liikoja.*
Kirjoititko minulle? En nimittäin hyvällä mielikuvituksellakaan löydä aloituksesta kohtaa, missä kerron olevani "puhdas pulmunen" tai erityisen hyvä ihminen muihin verrattuna. Mikä tekee minusta kiihkoateistin? Sekö että kerron uskovaisten katselevan nettipornoa siinä kuin uskonnottamatkin, mutta vain uskovaiset tuntevat vahvaa syyllisyyttä siitä? Ei käynyt ilmeisesti mielessä, että aloitukseni oli vastaus näpäytys niille uskovaisille, jotka rääkyvät ateistien ja/tai vapaa-ajattelijoiden olevan perverssejä. Esim. rahahanat kiinni (lisää tähän joku multinikin käyttämistä kohteista) ei mistään muusta kirjoitakaan.
*Syyllisyydentunne on tarpeellinen. Ilman syyllisyyttä olevat ihmiset voivat tehdä mitä vain. En halua sitä.*
En minäkään. Sitä kutsutaan omatunnoksi, ja se syntyy moraalimme kautta. Opimme mm. vanhemmiltamme ja ympäröivältä yhteiskunnalta mikä on oikein ja mikä väärin. Siihen ei uskontoja tarvita.
*Synnintunto on tärkeää, jotta ei sorru toisten ylikorostuneeseen arvosteluun ja pyrkii myös omaan itsenäiseen moraaliseen harkintaan.*
Kerropa tuo täällä riehuville rääväsuisille umpiuskovaisille multinikeille.
*Itseään hyväksi luulevat henkilöt tekevät kaameaa tuhoa tuossa "hyvyydessään".*
Ja kerrataanpa vielä: missä kohtaa kirjoitustani kerroin olevani parempi ihminen kuin muut?
*Onnelaahan ne ateistiset kommunistitkin olivat rakentavinaan...*
Kommunismikortti! Hienoa. Eli kun ollaan ateisteja niin sitten ollaan automaattisesti kommunisteja, eikös vain? Samalla logiikalla kaikki uskovaiset ovat natseja. Wehrmachtin vyösojessa kun luki "Gott Mit Uns", Jumala meidän kanssamme. Siis se sama Jumala johon sinä, multinikki, uskot.bg-ope kirjoitti:
*Palsta on täynnä kiihkoateisteja, jotka esiintyvät puhtaina pulmusina ja katsovat oikeudekseen arvostella uskovia. he ovat kuin vertauksen fariseus, joka katseli muita ihmisiä ja erityisesti publikaania pitkin nenänvartta. Vertaus opettaa, ettei pidä luulla omasta hyvyydestä liikoja.*
Kirjoititko minulle? En nimittäin hyvällä mielikuvituksellakaan löydä aloituksesta kohtaa, missä kerron olevani "puhdas pulmunen" tai erityisen hyvä ihminen muihin verrattuna. Mikä tekee minusta kiihkoateistin? Sekö että kerron uskovaisten katselevan nettipornoa siinä kuin uskonnottamatkin, mutta vain uskovaiset tuntevat vahvaa syyllisyyttä siitä? Ei käynyt ilmeisesti mielessä, että aloitukseni oli vastaus näpäytys niille uskovaisille, jotka rääkyvät ateistien ja/tai vapaa-ajattelijoiden olevan perverssejä. Esim. rahahanat kiinni (lisää tähän joku multinikin käyttämistä kohteista) ei mistään muusta kirjoitakaan.
*Syyllisyydentunne on tarpeellinen. Ilman syyllisyyttä olevat ihmiset voivat tehdä mitä vain. En halua sitä.*
En minäkään. Sitä kutsutaan omatunnoksi, ja se syntyy moraalimme kautta. Opimme mm. vanhemmiltamme ja ympäröivältä yhteiskunnalta mikä on oikein ja mikä väärin. Siihen ei uskontoja tarvita.
*Synnintunto on tärkeää, jotta ei sorru toisten ylikorostuneeseen arvosteluun ja pyrkii myös omaan itsenäiseen moraaliseen harkintaan.*
Kerropa tuo täällä riehuville rääväsuisille umpiuskovaisille multinikeille.
*Itseään hyväksi luulevat henkilöt tekevät kaameaa tuhoa tuossa "hyvyydessään".*
Ja kerrataanpa vielä: missä kohtaa kirjoitustani kerroin olevani parempi ihminen kuin muut?
*Onnelaahan ne ateistiset kommunistitkin olivat rakentavinaan...*
Kommunismikortti! Hienoa. Eli kun ollaan ateisteja niin sitten ollaan automaattisesti kommunisteja, eikös vain? Samalla logiikalla kaikki uskovaiset ovat natseja. Wehrmachtin vyösojessa kun luki "Gott Mit Uns", Jumala meidän kanssamme. Siis se sama Jumala johon sinä, multinikki, uskot.Tuossapa kuva vyönsoljesta, tarkka kopio alkuperäisestä:
http://www.varusteleka.fi/fi/product/wehrmacht-miehiston-vyonsolki-kenttaharmaa-repro/1946
Tästä pääsemme aasinsiltaa pitkin Lutheriin:
Martti Luther, evankelis-luterilaisen kirkon oppi-isä: "Hengen riistäminen juutalaisilta kuului Lutherin kirjassa oikeutettuihin toimenpiteisiin kristinuskon puolesta. Koska Luther katsoi Raamatun nojalla, että muun muassa jumalanpilkka, kristittyjen eksyttäminen pois Kristuksesta ja esivallan halveksiminen ovat vääryyksiä, hän kehotti esivaltaa rankaisemaan vääryyttä tekeviä juutalaisia.[3] Kansallissosialistisessa Saksassa Lutherin kirjaa käytettiin juutalaisvihan lietsontaan."
http://fi.wikipedia.org/wiki/Martti_Luther#Luther_ja_juutalaiset- edesa
bg-ope kirjoitti:
*Palsta on täynnä kiihkoateisteja, jotka esiintyvät puhtaina pulmusina ja katsovat oikeudekseen arvostella uskovia. he ovat kuin vertauksen fariseus, joka katseli muita ihmisiä ja erityisesti publikaania pitkin nenänvartta. Vertaus opettaa, ettei pidä luulla omasta hyvyydestä liikoja.*
Kirjoititko minulle? En nimittäin hyvällä mielikuvituksellakaan löydä aloituksesta kohtaa, missä kerron olevani "puhdas pulmunen" tai erityisen hyvä ihminen muihin verrattuna. Mikä tekee minusta kiihkoateistin? Sekö että kerron uskovaisten katselevan nettipornoa siinä kuin uskonnottamatkin, mutta vain uskovaiset tuntevat vahvaa syyllisyyttä siitä? Ei käynyt ilmeisesti mielessä, että aloitukseni oli vastaus näpäytys niille uskovaisille, jotka rääkyvät ateistien ja/tai vapaa-ajattelijoiden olevan perverssejä. Esim. rahahanat kiinni (lisää tähän joku multinikin käyttämistä kohteista) ei mistään muusta kirjoitakaan.
*Syyllisyydentunne on tarpeellinen. Ilman syyllisyyttä olevat ihmiset voivat tehdä mitä vain. En halua sitä.*
En minäkään. Sitä kutsutaan omatunnoksi, ja se syntyy moraalimme kautta. Opimme mm. vanhemmiltamme ja ympäröivältä yhteiskunnalta mikä on oikein ja mikä väärin. Siihen ei uskontoja tarvita.
*Synnintunto on tärkeää, jotta ei sorru toisten ylikorostuneeseen arvosteluun ja pyrkii myös omaan itsenäiseen moraaliseen harkintaan.*
Kerropa tuo täällä riehuville rääväsuisille umpiuskovaisille multinikeille.
*Itseään hyväksi luulevat henkilöt tekevät kaameaa tuhoa tuossa "hyvyydessään".*
Ja kerrataanpa vielä: missä kohtaa kirjoitustani kerroin olevani parempi ihminen kuin muut?
*Onnelaahan ne ateistiset kommunistitkin olivat rakentavinaan...*
Kommunismikortti! Hienoa. Eli kun ollaan ateisteja niin sitten ollaan automaattisesti kommunisteja, eikös vain? Samalla logiikalla kaikki uskovaiset ovat natseja. Wehrmachtin vyösojessa kun luki "Gott Mit Uns", Jumala meidän kanssamme. Siis se sama Jumala johon sinä, multinikki, uskot.- "Ja kerrataanpa vielä: missä kohtaa kirjoitustani kerroin olevani parempi ihminen kuin muut?"
- "Kerropa tuo täällä riehuville rääväsuisille umpiuskovaisille multinikeille." edesa kirjoitti:
- "Ja kerrataanpa vielä: missä kohtaa kirjoitustani kerroin olevani parempi ihminen kuin muut?"
- "Kerropa tuo täällä riehuville rääväsuisille umpiuskovaisille multinikeille."- "Ja kerrataanpa vielä: missä kohtaa kirjoitustani kerroin olevani parempi ihminen kuin muut?"
*Synnintunto on tärkeää, jotta ei sorru toisten ylikorostuneeseen arvosteluun ja pyrkii myös omaan itsenäiseen moraaliseen harkintaan.*
- "Kerropa tuo täällä riehuville rääväsuisille umpiuskovaisille multinikeille."
Niin? Lisäsin tuon lainauksen tuonne väliin, niin lause pysyy asiayhteydessä. Olenko "korottanut itseni", kun mainitsin että palstalla on syvästi uskonnollisia ihmisiä jotka hyvin karkeaan sävyyn haukkuvat ja tuomitsevat muita kirjoittajia multinikin suojista? Give me a break :D- Nasse.
bg-ope kirjoitti:
- "Ja kerrataanpa vielä: missä kohtaa kirjoitustani kerroin olevani parempi ihminen kuin muut?"
*Synnintunto on tärkeää, jotta ei sorru toisten ylikorostuneeseen arvosteluun ja pyrkii myös omaan itsenäiseen moraaliseen harkintaan.*
- "Kerropa tuo täällä riehuville rääväsuisille umpiuskovaisille multinikeille."
Niin? Lisäsin tuon lainauksen tuonne väliin, niin lause pysyy asiayhteydessä. Olenko "korottanut itseni", kun mainitsin että palstalla on syvästi uskonnollisia ihmisiä jotka hyvin karkeaan sävyyn haukkuvat ja tuomitsevat muita kirjoittajia multinikin suojista? Give me a break :DWanha tuttu edesa alia Harri Hihhuli on hiukan eri kosmoksessa kuin me muut... Näin vinkkinä vuosien takaa
- Huhhahheijaa
Syntisyyllisyysidea perustuu pelkoon. Se ei ole kovin korkeaa moraalista ajattelua... eim. Kohlbergin mukaan...
- *Faith*
Äläpä yritä eksyttää!
"Mutta jos joku johdattaa lankeemukseen yhdenkin näistä vähäisistä, jotka uskovat minuun, hänelle olisi parempi, että hänet heitettäisiin mereen myllynkivi kaulassa. (Mark. 9:42)"Mutta jos joku johdattaa lankeemukseen yhdenkin näistä vähäisistä, jotka uskovat minuun, hänelle olisi parempi, että hänet heitettäisiin mereen myllynkivi kaulassa. (Mark. 9:42)"
Tässä olisi aihetta alkaa selvittää kuka siellä nimimerkin takana lymyää. Ei sinun itse minua tarvitse tappaa, riittää kun ilmaiset hyväksyväsi asian ja yllytät siinä sivussa jonkun vielä sekopäisemmän toteuttamaan teon. Ei tainnut käväistä mielessä että (varsinkin jos kävisin keskustelua omalla nimelläni) tulit mahdollisesti syyllistyneesi rikokseen?
Mutta ei hätää. Minulle raamatusta lainatut tekstinpätkät ovat yhtä tyhjän kanssa. Enkä minä aina voi teitä uskoviakaan kovin todesta ottaa.
- aika kuluu hukkaan..
Ei kannata kattoo. Huono oli.
Tai jos haluat tuhlata aikaasi...*Äläpä yritä eksyttää!*
*Ei kannata kattoo. Huono oli.*
Juuri näin. Silmät ja korvat kiinni. Sanakin evoluutiosta, paleontologiasta, kosmologiasta tai mistä tahansa teille hankalasta tieteestä niin pälätätte vielä kovaan ääneen niin perkele ei varmasti pääse livahtamaan korvasta sisään :)
Kun ei tiedä niin voi hyvillä mielin uskoa.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Riikka jytkytti naftan hinnan jo yli 2,3 euroon
Sannan aikaan esimerkiksi dieseliä selvästi kalliimpaa bensaakin sai 1,3 eurolla. https://www.is.fi/autot/art-2000011882304571Päivän Sanna: Suomi maailman onnellisin maa
Sanna muutti Suomen maailman onnellisimmaksi maaksi. Hänen pyyteetön työnsä maailmalla tuottaa edelleen tulosta.1333797Vasemmiston feministinaiset puolustavat islamia
mikä on täysin järjenvastaista, mutta eihän femakoilla paljon järkeä olekkaan, leijuvat siellä omassa kuplassaan. Myös3233400Taisi kolahtaa....
Joku kysyi, että miksi S24 sallii kirjoittelun tänne venäläisiltä alustoilta, juttu poistui. Täällähän tosiaan välillä202128Vain puolet SDP:n kannattajista luottaa puoluejohtoon häirintäkohussa
Ja SDP on ilmoittanut, että ainoa rangaistus häirintään syyllistyneille kansanedustajille on puhuttelu - aina sama. Eli681747Suomi edelleen maailman onnellisin maa
Olemme hyvällä tiellä. Laitetaan nyt talous kuntoon.1971620- 831451
Huomasitko? Tämä "viinin läträys" hämmästytti Yökylässä
Yökylässä-sarjassa Maria Veitola vieraili Christel ja Jori Roosbergin kotona. Tunnelma oli mukava ja puitteet hulppeat.361342Lopetan Keskipohjanmaan tilaamisen
Vasemmistolaisen ja kristinuskovastaisen pääkirjoituksen vuoksi. Suomen kouluissa on nykyisellään hyvä uskonnonopetus.831165Moni islamilainen maa on jo kieltänyt burkat ja nigabit
mm. Marokko, Tunisia ja Turkki. Miksi he ovat sen tehneet? No perusteet ovat selkeät ja yhteneväiset: turvallisuus, yhte141162