Lapsen vieraannuttaminen rangaistavaksi

Lasten puolesta

Toisen vanhemman vieraannuttaminen on lapseen kohdistuvaa pahimman laatuista henkistä väkivaltaa ja siksi erittäin vahingollista lapsen kehitykselle, koska se tapahtuu kaikkein yleensä rakkaimman ihmisen toimesta. Yleensä vieraannuttaja on oma lapsen oma äiti, isä tai isä/äitipuoli. Vieraannuttaja voi olla myös isovanhempi tai joku muu läheinen ihminen, joka on lapsen elämässä laajasti mukana.

Lapset, jotka on ”aivopesty” tai ”ohjelmoitu” ajattelemaan toista vanhempaa vastaan, kärsivät usein erilaisista oireista. Oireiden laatu vaihtelee lapsen iän mukaan ja ne voivat olla lyhyt- tai pitkäkestoisia.

Vanhemmasta vieraannuttaminen eli (Parental Alienation Syndrome), jota kutsutaan Suomessa vanhemmasta vieraannuttamisen oireyhtymäksi. PAS-oireyhtymä on kriminalisoitu monessa maassa. Näitä ovat mm. USA, Kanada, Saksa ja Australia. Suomi ei kuulu näihin sivistysmaihin, jossa vanhemmasta vieraannuttaminen on lakien vastaista ja oikeussaleissa tunnustettua. Tästä syystä vanhemmasta vieraannuttaminen ei siten ole myöskään rangaistavaa.

Sen sijaan lapsen henkinen pahoinpitely on rangaistavaa ja lakien vastaista Suomessakin. Lastensuojelun mukaan henkisellä väkivallalla on nollatoleranssi, mutta kuten me tiedämme – sillä ei ole mitään merkitystä lastensuojelussa tai oikeussaleissa.

Suomessa pitäisi saada pikaisesti lakialoite, jossa vanhemmasta vieraannuttaminen on kirjattu lakiin. Samalla saadaan sen noudattamisesta jättämiselle rangaistukset ja moni lapsi säästyisi pitkäaikaiselta raadolliselta henkiseltä väkivallalta. Ei voi olla niin, että lapsen aivopesu tai ohjelmointi toista vanhempaa vastaan ei olisi rangaistavaa.

Linkkejä:

http://www.porinsanomat.fi/uutiset.php?id=998

http://www.porinsanomat.fi/uutiset.php?id=997

http://www.vau.fi/Perhe/Yhteiskunta/Huoltajuuskiistoissa-kyse-vieraannuttamisesta/

4

233

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • ST1 ja harahsoo

      Viisasta tekstiä sinulta mutta turhaan tänne laitoit, vähän niinkuin helmiä sioille.

      • Tuo vieraannuttaminen on valitettavan yleistä ja pahinta on, että siihen syyllistyvät myös monet viranomaistahot lastensuojelua myöden.


      • Rasputiini
        MagnusVonLagerbom kirjoitti:

        Tuo vieraannuttaminen on valitettavan yleistä ja pahinta on, että siihen syyllistyvät myös monet viranomaistahot lastensuojelua myöden.

        Hianoo, ensin alotat ja sitten itte vastaat. Luulit olevasi ovela.


    • sossuyhteiskunnan

      normaalia toimintaa.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Putin lähti takki auki sotaan....

      Luuli, että kolmessa päivässä hoidetaan, nyt on mennyt 3,5 vuotta eikä voitosta tietoakaan. Kaiken lisäksi putin luuli,
      Maailman menoa
      105
      3525
    2. Näitä venäjä-faneja tuntuu edelleen vaan riittävän - kummallista

      ja lähinnä siis ihan suomalaisia. Mitä hienoa ja hyvää he näkevät maassa joka on diktatuuri, maassa jossa ei ole sananv
      Maailman menoa
      201
      2257
    3. Ulkoistin makuaistini Yleisradiolle

      Nyt voimme luottaa siihen, että Virallinen Totuus tekee maistelutyön puolestamme. Me persulandiassa arvostamme priimaa,
      Maailman menoa
      0
      2110
    4. Sanna on pakottaja, domina

      Pakotti sadistisessti työttömät hakemaan töitä, josta seurasi hirmuinen työttömyys. Näin on asia, jos uskomme Hesarin k
      Maailman menoa
      37
      1842
    5. Skodan hankintaan painostaminen toi potkut

      Kylläpä on kovat keinot käytössä, kun on yritetty pakottaa hankkimaan Skoda painostuskeinoilla. Kyllä valinnan pitää oll
      Skoda
      9
      1659
    6. Harmittaa ettei paluuta entiseen enää ole

      Paluuta entiseen ei ole koska pilasit kaiken.
      Ikävä
      95
      1108
    7. No onneks ei tartte sit olla

      Mustis ku se ootki sinä itte 😂😂 Oon pelännyt että ehkä teille kehkeytyy jotain enemmän ku niin paljon yhteistä mut....
      Ikävä
      5
      880
    8. Mitä sun päässä oikeen liikkui

      Silloin kun menit laittamaan sille viestiä? Jotenkin tosi outoa?
      Ikävä
      51
      872
    9. Lahden kolarisuma ja automaattinen hätäjarrutusjärjestelmä

      Olisiko uudehkojen autojen automaattinen hätäjarrutusjärjestelmä vähentänyt kolareiden määrää tuolla Lahden tiellä? Sumu
      Yleistä autoilusta
      69
      827
    10. Sinkkuihmisten suppea kuva maailmasta.

      Siskoni on jo vannoutunut sinkku. Hän ei haaveile mitään suhdejuttuja. Mutta välillä mietin, miten vähän ja suppeasti
      Sinkut
      130
      792
    Aihe