Sain lahjaksi KUNINKAAN PUHE-nimisen kirjan. On mielenkiintoinen. Kirjassa kerrotaan Englanin kuningatar Elisabetin isästä, joka koko nuoruutensa änkytti ja siksi oli hyvin vetäytyväinen ja ujo.
Kuningas oli tuohon aikaan vasta ruhtinas tavatessaan Australiasta Enlantiin muuttaneen puheterapeutin Lionel Loguen. Sitä ennen monet lääkärit ja puheterapeutetit olivat tehneet turhaa työtä ruhtinaan kanssa. Mikään ei ollu auttanut änkytykseen. Nuo turhaa auttamistyötä tehneet olivat luulleet änkytyksen olevan psyykkistä. Vasta Linoel Logue tiesi, että änkytys oli fyysistä. Tulevan kuninkaan pallealihas ei toiminut oikein ja siitä änkytys johtui. Kyllä ruhtinas oli kiitollinen parannuttuaan tuosta nuoruuden ilon tuhonneesta vaivasta ja vielä kuninkaana ollessakin muisti lähtetellä Loguelle kiitoskirjeitä.
Änkytys siis ei ole välttämättä psyykkistä, vaan voi olla aivan fyysisistä syistä johtuvaa.
Terapeutit, lukekaa KUNINKAAN PUHE-kirja.
Kirja ei alussa ole kovinkaan mielenkiintoinen, mutta paranee jatkuessaan. Siitä saa paljon hyvää tietoa.
Änkyttäjille ja terapeuteille!
3
231
Vastaukset 3
- ml213.
Jos tarkkoja ollaan, niin änkytys on regoimistila ihmisen sisäiseen epävarmuuteen. Siis ihminen on persoonallisesti epävarma ja taas tähän liittyy jo geneettisyys.
Mutta, todellisuudessa KAIKKI ihmiset änkyttävät ja juuri samasta syystä eli epävarmuudesta. Monasti kun/jos ihminen ohjaantuu avioero tilanteeseen, niin monet ihmiset änkyttävät selkeästi eron ollessa akuuttivaiheessa.Maa on hävinnyt jalkojen alta. Taas "normaali" ihminen ennalistuu normaali tasoonsa ja siksi änkytys oli tilapäistä, mutta geneettisyyden liittyessä änkytykseen tämä persoonallisuus ei pääse sille tasolle kuin " terve" ihminen ajatellen epävarmuutta ja sen vaikutuksta itseluottamiseen.- ml213.
>Jos tarkkoja ollaan, niin änkytys on regoimistila ihmisen sisäiseen epävarmuuteen. <
Tarkoitin, reagoiminen/ilmentymä sisäisestä epävarmuudesta. Aivan kuin itku surusta.
- ml213.
Niin, änkyttäjällä änkytys on todella hienosäätöistä ja siten pienetkin tekijät vaikuttavat erittäin herkästi. Jos pohditaan tuota elokuvaa, niin uskon, miten eniten kuninkaan puheeseen vaikutti laaja-alainen huomiointi. Häneen paneuduttiin laaja-alaisesti ja syvältä ja näin horjutettiin alitajuisia asioita.
Niin, änkyttäjällä ongelma ei ole motoriikassa tms eli sanojen muodostaminen onnistuu erittäin hyvin, kun se perusasia /epävarmuus poistuu. Esim. syvä rakastuminen, olla sen kohteena, joka toteutuu fyysisen alueen kautta, niin änkytys on lähes poissa. Taas pahoinpitelyksi tuleminen aktivoi lisäää änkytystä.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 43935
- 95903
Tiesitkö? Jorma Uotisen EX-rakas on Helena Lindgren - Nämä ovat välit nyt: "Me ollaan..."
Jorma Uotinen ja Helena Lindgren olivat avoliitossa v. 1982-1999. Pariskunta oli aikansa näyttävä julkkispari, missä i19775- 116721
Anteeksi J-mies
Anteeksi että myötävaikutin siihen että rakastuit minuun, jota et voi koskaan saada. Viimeksi kun näimme ja katselimme t80668- 43621
Olet nainen ollut vaikein rasti
Eniten olet tunteitani myllännyt ja niitä kuluttanut, ja tuottanut. 🤔34604Minä muistan
Minä muistan sinut nauravana. Sellaisena, joka sai tavallisenkin hetken tuntumaan vähän kevyemmältä, kuin huoneeseen ol45600- 19586
- 46568
Kenen viisautta on ollut laittaa tie väärällä murskeella pilalle
Kenen viisautta on ollut kun Siimeksen/Kylmänpurontie pantu pilalle kun on ajettu liian karkeaa mursketta. Rengasliikke20535- 33533
Siinä kävi mies nyt niin että tämä ämmä muuttaa ulkomaille
Vuonojen maa kutsuu, joten ei hätää. Et kuule minusta enää. 😂 Lycka till! Ämmä riittää.66509- 36502
- 25492
Ähtäri on taas TV: n ja radion ykkösuutinen
Uusi podcast on julkaistu ja on nyt kuunneltavissa. Mot on tehnyt hyvää työtä! Mikko Savola ja kepu ei ota mitään vast44476Koska Martina viettää aikaansa lapsiensa kanssa
Äiti vaan juoksee miehen perässä Tallinnassa, Lontoossa, Turussa. Kyllä oli kätilö oikeassa, kun sanoi, että ei olisi ka132460Mitä muuta on olemassa kuin lisääntyminen
Jos mies ei pääse lisääntymään niin mikä hänen osansa elämässä on? mitä jää jäljelle? Hän on vain muiden palvelija kok105458- 44454
Pahkalassa tapahtuu
Mitäs on tapahtunut yöllä pahkalan kerrostaloilla.oli poliisia ja ambulanssia taas vaihteeksi7427