Olen paljon miettinyt työkokeiluasioita ja päätynyt seuraavaan ajatukseen.
Jos työtön velvoitetaan työkokeiluun, hänen työaikansa voisi kokeilussa olla korkeintaan se, mihin hänen työmarkkinatukensa 9 euron korotuksineen antaa mahdollisuuden kyseisen alan vähimmäisplakan mukaan. Siis jos korvaus on n. 800 euroa yhteensä kuussa, ja ko. työn vähimmäispalkka esim. 1200 euroa, niin työaika voisi olla korkeintaan
800/1200 eli 2/3 kokotyöajasta.
Lisäksi työkokeilussa olevalle pitäisi myös kertyä 2 "vuosilomapäivää" kuukaudessa kuten työssä olevalle.
Tällaisin ehdoin työkokeilun voisin jotenkin hyväksyä, jos se lisäksi oikeasti tukisi työllistymistä.
Mikäli työkokeilijalla on ammattitaitoa ko. työhön, sen pitäisi puolestaan nostaa korvausta eli siis lyhentää työaikaa.
Miltä tämä kuulostaisi?

Vastaukset 2
Vanhimmat
eläkekertymää
Eli näin ollen minulla se olisi n.3-4 tuntia. Mutta jotkut laitetaan tekemään sitä hommaa jopa 8 tuntia vaikka korvaus on sama.
Itse en ole koskaan suostunut kuin 4 tuntiin! Jos työkokeilussa tekisi 8 tunnin päiviä,pitäisi tällaiselle maksaa se ylläpitokorvaus korotettuna eli 18€/pvä. Nythän sitä ei saa kuin EHKÄ sellaisissa tapauksissa jos matka työkokeiluun on pitkä(julkiset kulkuneuvot) eli esim. toisella paikkakunnalla. Tällöinkään tuo ylläpitokorvaus ei kaikilla riitä edes matkakuluihin!