Fordin perustajaa muistellaan, H.Fordin syntymästä 150v.

Heinäkuun lopulla, 30.7.2013, tuli kuluneeksi 150 vuotta Henry Fordin syntymästä. Henry Fordin merkitys on tunnustettu ympäri maailman, sillä hänen innovatiiviset ideansa mullistivat liikenteen ja toivat helpon paikasta toiseen liikkumisen massojen ulottuville.

Henry Fordia ja hänen saavutuksiaan juhlitaan koko meneillään oleva vuosi.

Parempaa maailmaa kohti

Henry Fordin massoille esittelemä autoteollisuus muutti maatalouden tuottavaksi teollisuudeksi sekä urbaaniksi markkina-alueeksi. Monet historioitsijat pitävät Yhdysvaltojen keskiluokan syntymistä Henry Fordin ansiona. Hänen aikanaan vallankumouksellinen ”korkea minimipalkkansa” muodosti ennakkotapauksen, jonka mukaan yrityksen varallisuus jakautuu oikeanmukaisesti ja joka vaikutti myöhemmin johtamiskäytäntöihin.

Henry Ford ponnisteli tehdäkseen Ford Motor Companysta taloudellisesti vakaan. Läpimurto tapahtui Fordin ikonisen T-mallin myötä, joka tuotiin markkinoille lokakuussa 1908 ja joka aloitti uuden aikakauden Yhdysvalloissa. T-mallia valmistettiin ja myytiin yli 15 miljoonaa kappaletta − Ford laittoi kansakunnan pyörien päälle.

Henry Fordin innovatiivinen henki on näkynyt monissa muissakin muodoissa T-mallin menestyksen jälkeen:
•Liikkuva kokoonpanolinja: Henry Ford esitteli vuonna 1913 ensimmäisen liikkuvan autojen kokoonpanolinjan. T-mallin valmistamiseen käytettävä aika lyheni 18 kuukaudessa 12,5 työtunnista 1,5 työtuntiin. Tapauksesta alkoi modernin autoteollisuuden aikakausi.
•Viiden dollarin työpäivä:Pienentääkseen korkeaa työntekijöiden vaihtuvuutta Henry Ford yli kaksinkertaisti työntekijöiden palkan vuonna 1914 2,34 dollarista viiteen dollariin. Samalla työpäivä lyheni yhdeksästä tunnista kahdeksaan tuntiin.
•Vertikaalinen integraatio: Henry Ford halusi omistaa, käyttää ja koordinoida kaikki tarvittavat resurssit, joita autojen tuotantoon tarvittiin parantaakseen autojen laatua. Vertikaalisena integraationa tunnettu periaate otettiin käytäntöön vuonna 1927 A-mallissa.

“Isoisoisäni ja etenkin hänen innovaatioperintönsä, innostavat meitä sitoutumaan edelleen vahvaan liiketoimintaan, upeisiin tuotteisiin ja parempaan maailmaan”, sanoo Bill Ford (Ford Executive Chairman). “Tuomme valtavan määrän teknologiaa miljoonien ihmisten saataville, kehitämme uusia tuotteita, joita asiakkaat haluavat ja arvostavat, sekä luomme kasvua tuomalla uusia työpaikkoja ja liikkuvuutta maailmaan”.

Innovaation henki ohjaa tämän päivän Fordia

Henry Fordin luoma henki ohjaa Ford Motor Companyn toimintaa edelleen. Se näkyy uusimmissa monipuolisissa ajoneuvoissa, joita ovat mm. F-150-avopakettiauto, Mustang-urheiluauto ja Fusion Hybrid -sedan. Ilmapiiri näkyy edelleen Fordin tekniikassa, kuten Ford SYNCissä, joka on yrityksen luoma ajoneuvon sisäinen tieto- ja viihdejärjestelmä, sekä polttoainetehokkaissa EcoBoost-moottoreissa. Ilmapiiri näkyy myös Fordin työntekijöissä, jotka palvelevat asiakkaita kuudessa maanosassa.

Henry Ford kuoli 17.4.1947 83-vuotiaana. Yli 50 vuotta hänen kuolemansa jälkeen, vuonna 1999, Forbes-aikakauslehti nimesi hänet ”vuosisadan liikemieheksi” ja vuonna 2012 History-televisiokanavan dokumentti nosti hänet esiin ”yhtenä miehistä, joka oli rakentamassa Yhdysvaltoja”.

”Isoisoisäni visio oli parantaa ihmisten elämää valmistamalla autoja, jotka olivat keskivertoperheen saatavilla”, Bill Ford kertoo. ”Hänen näkemyksensä rakentaa kohtuuhintaisia, luotettavia ja tehokkaita autoja näkyy edelleen toiminnassamme ja määrittelee tämänhetkistä visiotamme”.
2170
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Henry Fordin luoma henkinen perintö on edelleen vahvasti läsnä nykyisissä Fordeissa, Henry Ford uranuurtaja autoilun alalla.

Äänestä
  • Ford on ollut jo 1913 tekniikan edelläkävijä ja on sitä vielä 2013, kun esittelee kokoajan uutta tekniikkaa!!

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

H.Ford Rules! kirjoitti:

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu